Lähiruokabuumi. Tykkään. E-koodit. En tykkää. Steve Jobs. Tykkään. Anders Behring Breivik. En tykkää. Lutkamarssi. Tykkään. Perussuomalaiset. En tykkää. Angry Birds. Tykkään. Drive-elokuva. Tykkään. Vihapuhe. En tykkää. Pop-up-ravintolat. Tykkään. WDC Helsinki. Tykkään. Ilmaveivi. Tykkään. Jääkiekkoväkivalta. En tykkää. Jenni Vartiainen. Tykkään. Petri Nygård. En tykkää.

Hei, tämähän sujuu kätevästi. Kuluvan vuoden ilmiöt ja henkilöt voi jakaa nopeasti niihin, joita voisi peukuttaa Facebookissa, ja niihin joita ei missään nimessä peukuttaisi. Oman mielipiteen kertominen ei ole ikinä ollut näin helppoa.

Melkein kuin ei olisi mielipidettä ollenkaan!

Toukokuussa israelilainen pariskunta Lior ja Vardit Adler antoivat tyttärelleen erottuvan etunimen: Like. Tytön nimen innoittajana oli Facebook. Lior-isä perusteli nimivalintaa saksalaiselle uutistoimisto AFP:lle seuraavasti:

”Joskus aiemmin annettiin raamatullisia nimiä, koska Raamattu oli ikoni. Nykyään tämä [Facebookin peukalo] on yksi maailman suurimmista ikoneista.” Isä vitsaili, että itse asiassa Like voidaan nähdä versiona perinteisestä juutalaisesta nimestä Ahuva, ”rakastettu”.

Nimi on enne. Like Adlerilla on – tietenkin – omat fanisivut Facebookissa. Tykkääjiä tätä kirjoittaessa on 5 595. Ainakin valokuvien ja päivitystensä perusteella Like on hurmaava vauva. Mutta tarinassa on silti jotain häiritsevää. Israelissa nimiin on suhtauduttu perinteisesti vakavasti. Raamatullisilla esikuvilla on pyritty määrittelemään lapsen identiteetti ja tehtävä. Like on siis oletettavasti myös arvovalinta: Kaikkein tärkeintä on olla tykätty. (Vanhempien puolustukseksi on sanottava, että ainakin he ovat huomionkipeydessään rehellisiä.)

Tarkemmin ajatellen Facebookin peukalo ei ole hassumpi korvike Raamatulle. Pyrkiväthän molemmat määrittämään, mikä on hyvää ja oikein – mikä pahaa ja väärin. Kaikkein parhaiten Facebookissa leviävät sellaiset uutiset ja kirjoitukset, jotka vahvistavat omaa maailmankuvaa.

Uskon tilalle ei ole tullut tieto, vaan tunne: tykkääminen. Eikä tämä koske vain Facebookia, vaan suomalaista yhteiskuntaa kaikkinensa. On asioita ja ihmisiä, joista tykätään, ja asioita ja ihmisiä joita tykätään pilkata, hämmästellä tai jopa vihata.

Rajat meihin ja muihin tehdään selviksi, oltiinpa sitten hipstereitä tai hommalaisia. Perusteluja? Kuka niitä kaipaa. Riittää että kaverit ovat samaa mieltä.

Aikakauslehden tekeminen nojaa monesti siihen, että tehdään juttuja asioista ja ihmisistä, joista lukijoiden arvellaan tykkäävän. Sillä mittarilla tämä lienee huonoin Imagen numero pitkään aikaan: tarjolla on populismia, alatyylistä huumoria ja ”vääriä” mielipiteitä.

Toisaalta usein odottamaton asetelma luo kiinnostavan lopputuloksen: Lihansyönnin voi perustella myös eettisesti ja analyyttisesti, kuten Joonas Konstig tekee esseessään Lihan ilot. Samuli Knuuti taas löysi iskelmärokkari Arttu Wiskarin yhteyden amerikkalaiseen suobluesiin. Ja vaikka Munamies ei ole Imagen tyypillisin kansihahmo, hän oli ohittamaton, kun pohdimme toimituksessa vuoden henkilöitä.

Mitä mieltä sinä olet? Lähetä meille palautetta, vaikkapa Facebookissa: www.facebook.com/imagelehti.

Tykätäkin saa, mutta ei ole pakko.

Mikko Numminen, päätoimittaja
Image 12/2011