Beta

Tuomas Ikonen

Kaunein asia, joka pomon ja alaisen välillä voi tapahtua, 
on drinkkilipunvaihto, kirjoittaa Ville Blåfield.

 

Eihän se kauniilta kuulosta, kun karaokebussi natisee marraskuisessa perjantaiyössä, Pienissä häissä soi ja mikki kiertää täyttä matkustamoa. Mutta kaunista se on.

Käynnissä on helsinkiläisfirman vuosijuhla, ja työkavereista näkee, että iltaan on panostettu. Naisilla on syvänpunaista huulipunaa, miehillä se parempi talvitakki, jota voi pitää pikkutakin päällä.

Lisää »
 

Talvi oli ollut työpaikalla outo. Yt-neuvottelut ulottuivat joka osastolle, ja niiden vihdoin päätyttyä jäljelle jääneet työntekijät nuolivat haavojaan uudessa organisaatiossa. Tähän saumaan osui jokakeväinen traditio, kehityskeskustelut.

”Esimieheni kysyi, miten koin ajan, ja kun aloin kertoa, hän purskahti lohduttomaan itkuun ja alkoi itse vuolaasti kertoa, miltä yt-prosessi tuntui esimiehen näkökulmasta”, työntekijä muistelee. ”Lopun aikaa minä tyynnyttelin yleensä niin asiallista ja tiukkahermoista esimiestäni.”

Lisää »

Ville Blåfield kaipaa avokonttorin pulinaa eli 
nykykielellä monitilaympäristön vuorovaikutusta.
 

Silloin kun pitää keskittyä, kuuntelen luupilla Robbie Williamsin ja Gary Barlown duettoa Shame. Tunnissa se ehtii pyöriä 14 kertaa. Se toimii kuin mantra: tuttu melodia muodostaa ajatuksilleni suojakuplan.

Nolo tapa on perua vuosista avokonttorissa. Moni kollegani sulki ympäröivän melun pois kuulosuojaimin. Minä kehitin metodin, jossa melu tainnutetaan toisella melulla.

Lisää »

Herää aikaisin, hanki sokerihumala ja jätä ystäväsi. 
Ville Blåfield haki työmetodivinkkejä taiteilijoilta.

Kun David Lynchillä on luova kausi, hän lounastaa Bob’s Big Boy -ravintolassa.  Aterian muodostavat paksu suklaapirtelö ja neljästä seitsemään kuppia kahvia, runsaalla sokerilla.

Tavoitteena on sokerihumala, jonka vaikutuksen alaisena Lynch saa parhaat – tai ainakin monet – ideansa. ”Saan niin paljon ideoita! Kirjoitan ne lautasliinoille”, Lynch kertoo Mason Curreyn kirjassa Daily rituals – How artists work (2013).

Lisää »

Ville Blåfield ihmettelee, miksi työelämää kuvataan aina joko sietämättömäksi tai fantastiseksi.

 

Kylläpä siitä puhutaan rumasti.

Kun työ on yhtä tuskaa. Lukijat kertovat, mikä töissä ahdistaa (HS). 

Pro: Työelämä huononee (Yle). 

Narsistit, ikävät ihmiset ja psykopaatit menestyvät työelämässä (Taloussanomat).

Huono pomo vähättelee alaisten mielipiteitä (HS). 

Ja vastaus tuohon viimeksi mainittuun Hesarin mielipidesivulla: Myös alainen voi olla laiska, epäpätevä tai tyytymätön marisija. 

Lisää »

Työkaveri on turhan vähättelevä nimitys tärkeälle ystävälle ja mentorille, kirjoittaa Ville Blåfield.

 

Entisellä työkaverillani oli tapana ehdottaa työpäivän jälkeisiä oluita meilillä, jossa asia ilmaistiin kuvin. Kellon lähestyessä neljää inboxiin ilmestyi valkoista vaahtoa valuva oluttuoppi ja sen perässä toiveikas kysymysmerkki. Vastaus oli tietenkin riemullinen huutomerkki.

Lisää »

Mitä tapahtui sille jäyhälle kansalle, joka nauroi suu kiinni ja osasi kiittää kiljahtelematta?

 

Kello on kahdeksan aamulla, kun kaupalliselle nuorten radiokanavalle soittanut Anna jännittää linjalla. Ulkona paistaa aurinko, ja juontajat nostattavat aamukilpailun tunnelmaa hokemalla, että päivästä on tulossa rrrrrrrautainen.

Kohta selviää, voittaako Anna liput itselleen ja ystävälleen Jennille ruotsinlaivalle.

Lisää »