Image Mondo Viinilehti
 

Ilmastonmuutoksen vastaiseen toimintaan herättelevä, globaali Earth Hour on ensi lauantaina ja myös sinä voit olla mukana tapahtumassa sammuttamalla kotisi valot 28.3.2009 klo. 20.30-21.30.

”Earth Hour on WWF:n organisoima maailmanlaajuinen tapahtuma, jonka aikana ihmiset ja yhteisöt ympäri maailmaa sammuttavat valonsa tunnin ajaksi samana päivänä samaan kellonaikaan. Suomessa tapahtuman suojelijana toimii tasavallan presidentti Tarja Halonen.

Osallistumalla Earth Houriin ihmiset viestittävät huolensa ilmastonmuutoksesta sekä toiveensa siitä, että ilmastonmuutoksen torjunta otetaan vakavasti kaikilla tasoilla. Vuosi 2009 on ilmaston kannalta ratkaisevan tärkeä, koska YK:n ilmastoneuvottelut huipentuvat Kööpenhaminassa joulukuussa 2009 pidettävään huippukokoukseen. Siellä on tärkeää saada aikaan maailmanlaajuinen sopimus kasvihuonekaasupäästöjen merkittäväksi vähentämiseksi”.

Lähde
Maailmalla valot sammuvat Eiffel-tornia myöden, Suomessa piemenevät esimerkiksi Eduskuntatalo, Kiasma, Oopperatalo ja YLEn linkkitorni. Earth Houriin on ilmoittanut osallistuvansa lähes 300 suomalaista yritystä. Katso osallistujat täältä.

Noora Vanhanen 26/03/2009

Ei kommentteja

Facebook on niin 2007. Nyt kuuluu blipata eli pitää valokuvapäiväkirjaa. Blopfoto on palvelu, jonne jokainen käyttäjä lataa päivittäin yhden ottamansa kuvan. Kuva pitää siis ottaa ja ladata samana päivänä ja kuvia saa laittaa vain yhden per päivä. Blippaamiseen jää helposti koukkuuun, sillä palvelussa voi kätevästi seurata vaikka kiinalaisen, thaimaalaisen, nykiläisen tai lontoolaisen blippaajan arkea, kuva kerrallaan. To-del-la koukuttavaa! Nyt kannattaa blipata, vuoden kuluttua se on jo niin 2008...

Noora Vanhanen 20/11/2008

Suomeen on rantautumassa kiinnostava ilmiö: Carrotmob. Kyseessä on käänteinen ostoboikotti: ei-ostamisen sijaan otstetaan niin paljon kuin mahdollista! Hintana ovat yritysten lupaamat parannukset esimerkiksi ekoteot. Firma joka tekee parhaimman tarjouksen, eli parhaan ekoteon tai parannuksen, saa ison määrän asiakkaita itselleen eli "porkkanapossen" shoppailemaan.

"Carrotmob organizes consumers to make purchases that give financial rewards to those companies who agree to make environmentally friendly choices. We recommend you start by watching a video of our very first campaign, here, or you can read a nice article here." Idea on nerokas, katso Carrotmobin kehittäjän, Brent Schulkinin haastattelu täällä.

Olen niin mukana. Ilmoitan heti kun Suomessa on Carrotmob-ryhmä johon voi liittyä.

Noora Vanhanen 18/08/2008

Tomi Nytorp ja Mina Jokivirta. (Kuva: Jef Maion)Tomi Nytorp ja Mina Jokivirta. (Kuva: Jef Maion)Suomen monipuolisin ja kansainvälisestikin menestynyt urheilukiipeilijä Tomi Nytorp on intohimoinen valokuvaaja. Hän on avannut verkkosivuston osoitteessa www.tominytorp.com.

Siellä voi nähdä paitsi kiipeilyfotoja myös kuvia ihmisistä ja luonnosta. Nytorp kuvaa edelleen sitkeästi filmille. Pimiössä viihtyvä mies pitää erityisesti mustavalkokuvauksesta.

Nytorp on myös työskennellyt Suomen kiipeilyliiton julkaiseman Kiipeilijä-lehden kuvatoimittajana. Toivon mukaan mieheltä irtoaa lehdelle aikaa jatkossakin kiipeilyprojektien ja tiukan treenaamisen lomassa.

Kuvia Nytorpista itsestään voi nähdä Jef Maionin sivuilla.


Artturi Kröger 17/02/2008

Euroopan Komissio on julkistanut kännykkäsovelluksen mobGAS jonka avulla itse kukin voi laskeskella oman henkilökohtaisen elämänsä vaikutuksia kasvihuonepäästöihin. Käyttöönotto kaikkien parametrien syöttämisen vuoksi vaatii hiukkasen aikaa mutta tämän jälkeen sovelluksen avulla on helppo seurata oman elämänsä vaikutuksia sekä leikkiä erilaisilla asetuksilla ja niiden vaikutuksilla ympäristöön.

Sovelluksen tarkoituksena on saada ihmiset seuraamaan omia päivittäisiä rutiinejaan jolloin pienten muutostenkin avulla voidaan, massoista kun puhutaan, vaikuttaa huomattavastikin ympäristömme tulevaisuuteen. Oman pienen lisänsä tuo mahdollisuus seurata ja vertailla muiden maiden käyttäjien tilastoja sekä omaa sijoitustaan ranking-tilastoissa. mobGAS-sivustolta löytyy myös liuta hyviä vinkkejä jokapäiväisen elämisen energiansäästöihin. 


Timo Kiippa 07/12/2007

Ei kommentteja

Tunnettuja lakkoja ovat ainakin:

1. Klassinen työskentelylakko

2. Syömälakko

3. Synnytyslakko

4. Tupakkalakko

5. Juomalakko

6. Karkkilakko

Lakoissa on eroja. Osa uhmaa lakkoilijaa itseään, osa jotakin yhteiskunnallista tahoa. Lisäksi on jonkinlaisia minilakkoja kuten autoton päivä, meikitön päivä ja älä osta mitään -päivä, joka on taas 30.11.

Millainen lakkoilija sinä olet? Minä olen valitettavasti aika kehno, lakkohistoriallani ei voi leveillä. Mitä se sitten minusta kertookaan.


Miia Soininen 07/11/2007

Ei kommentteja

Viimeisen runsaan viikon aikana mediassa on runsaasti palstatilaa ja sekunteja saanut Rovaniemen HIV-tartuttaja. Ilkeä juttu joka toimii myös omalla tavallaan kondomien mainoksena. Aina viisaat amerikkalaisethan ovat keksineet tälläisiin tilanteisiin ratkaisun, kuten Trendhunter.com raportoi: jokaisen baarin narikkaan (kirjastoissahan on jo..) ilmainen nettipääte mistä pääsisi tsekkaamaan Sexual Relationship Database -tietokannasta tulevan sänkykumppanin naimahistorian. Täällä Suomessahan homman pitäisi luonnollisesti toimia tekstiviesteillä eli sotu vain pari euroa maksavaan numeroon ja vastausviestissä pärähtäisi lyhyt seksihistoria.

Jehna, vielä kun mukaan kirjattaisiin kyvyt ja taidot (pisteytettynä luonnollisesti), erityispiirteet, "käyttöohjeet" (mikäli tarvitaan) sekä vielä linkitetään seksitautien klinikan datat niin siinähän olisi huima palvelu. Mistäs sitä ilmaista sijoittajarahaa saikaan?...


Timo Kiippa 09/10/2007

Jorma Manninen. Kuva: Päivi Kapiainen-HeiskanenJorma Manninen. Kuva: Päivi Kapiainen-HeiskanenNormaalisti tässä blogissa nuoleskellaan Kepua, haukutaan syyttömiä tai kehutaan Mikkelin kalastusmahdollisuuksia, mutta tänään teen poikkeuksen, nostan hattua nöyrästi ja kumarran: Jorma Manninen on kuningas.

Harri Kirvesniemeäkin aikoinaan valmentanut Manninen juoksi viikonloppuna Turussa 65-vuotiaiden sadan metrin maailmanennätyksen 12.50. Yhdysvaltalaisen juoksijan hallussa ollut entinen aika parani 0.03 sekuntia. Merkittävyytä lisää se, että Manninen on tällä hetkellä ainoa suomalainen missään ikä- tai sukupuoliryhmässä, jolla on pikajuoksun maailmanennätys hallussaan.

Nopeiden jalkojen lisäksi Manninen on muutenkin pidetty ja arvostettu mies Mikkelissä. Hän on Mikkelin Maratonin puuhamiehiä, yksityisyrittäjä, Mikkelin ammattikorkeakoulun talousaineiden opettaja ja lisäksi hän on vetänyt mm. Mikkelin yrityshautomoa...ja siinä samalla päästellyt käsittämätöntä vauhtia juoksuradalla jo viiden vuosikymmenen ajan, juosten satasen alle 12 sekunnin 50-,60-,70-,80-, ja 90-luvuilla sekä nyt siis maailmanennätyksen.

Minulla on ollut ilo istua Mannisen pitämillä taloustieteiden tunneilla. Jorma on opettajana erinomainen ja todellinen herrasmies. Vielä jos Jorma pelastaa kaupunkimme rikollisuudelta, niin väitän että meillä on käsissämme elävä supersankari.


Esa Vedenkannas 25/09/2007

SyyskuuSyyskuuIhan vielä luonto ei ole kuolemassa, vaikka syksyn tuntee ilmassa. Lauantaina Vaakunarallissa sora pölisi ja autot kiitivät, mutta ehtipä pikataipaleen varressa tekemään myös luontohavaintoja. Kaksi kurkea ruokaili kaikessa rauhassa anttolalaisella pellolla ja hiirihaukka lekutteli matalalla hiirulaisia etsiskellen(niitä muuten tuntuu taas riittävän).

Metsään kannattaa tällä hetkellä lähteä herkkujen perässä. Eilen keräsimme puolessa tunnissa kolme kiloa mustarouskuja ja karvalakkeja. Kokonaan toinen juttu on se, kuinka kauan niitä perkasimme. Pakkasessa on jo melkoinen annos puolukkaa, kanttarelleja ja muita sieniä talven varalle.

Syksy on kiireistä aikaa, päivä lyhenee ja vituttaa, mutta luontoon lähteminen helpottaa. Oli tekosyynä sitten epäekologiset kick-ass-ralliautot, haukien narraamiset tai sieniretket, niin kummasti sitä tuntee olonsa ihmismäiseksi kun hiljenee hetkeksi ihailemaan kaunista luontoa. Eikä siellä tarvitse olla yksin. Eilen oheista kuvaa ottaessani minulle piti seuraa sinnikäs lepakko ja kaksi kaihoisasti toitottelevaa joutsenta. Ne taisivat pitää enemmän kesästä.  


Esa Vedenkannas 24/09/2007

Seuraavat sivut: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13   

Viinilehti Mondo Image