Miltä tuntuisi asua huvilakaupunginosassa, jonka jo nimitys tuo mieleen tivolit, lomapäivät ja Peppi Pitkätossun Huvikummun? Ja jonne huristelisi oma luksusraitiovaunu?

Kulosaaren 100-vuotisjuhlan kunniaksi A-lehtien talossa oli viime viikolla esillä kaupunginosan historiaa esittelevä näyttely. Ahkerana julkisten kulkuvälineiden käyttäjänä huomioni kiinnitti tieto, että vuosina 1910–1951 Kauppatorilta Kulosaareen kulki oma raitiotielinjansa (fakta on ehkä tullut esille myös ohimennen koulun historian tunneilla, mutta tiedonmurunen on painunut ajat sitten alitajuntani pohjamutiin).

 Ja millaisia raitiovaunuja ne olivat! Korkeasti koulutetun ja varakkaan väen asuinpaikkaan kulki kaksi jalopuista Jumbo-ratikkaa (joista toinen on muuten viime syksynä entisöity taas ajokuntoiseksi). Nykyihmisestä kuulostaa hassulta detalji, että ennen Kulosaaren sillan valmistumista 1919 raitiovaunut kuljetettiin saareen höyrylautalla.

Jumbon taka-osan nahkapenkeillä herrat tupruttelivat sikareitaan. Istumapaikkoja oli huomattavasti enemmän kuin seisomapaikkoja, koska kiireettömään matkustamiseen ei kuulunut tyylitön huojuminen. Kuskit tunsivat ulkonäöltä suurimman osan matkustajista ja jäivät pysäkille rauhassa odottamaan, jos vakioasiakasta ei näkynyt. Lotat pitivät sota-aikana raitiovaunussa kahvilaa.

 2000-luvulla ratikasta lentää ulos, jos siellä erehtyy mussuttamaan eväsleipäänsä, tupakoinnista tai kahvittelusta puhumattakaan. Vauhtia ja suorittamista ihannoivassa yhteiskunnassamme entisajan leppoisa ja yhteisöllinen ratikkamatkustaminen herättää kaihoisan tunteen rinnassa.

Mihin maailmassa voi enää luottaa? Ei ainakaan Stockmanniin. Eihän siitä ole kuin reilu viikko, kun tavaratalogenesiksen varatoimitusjohtaja Heikki Väänänen joutui pyytämään virallisesti anteeksi sitä, että Stockmannin ruokaosastolla oli myyty tuoreenveroisena vanhentuneita lihapullia. Se oli rikos, jonka julkinen kohu sentään osittain hyvitti. Vaietuksi on sen sijaan jäänyt tämä traaginen tosikertomus: On aurinkoinen huhtikuun iltapäivä. Toiveikas asiakas astuu sisään Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevaan Stockmannin prameaan megatavarataloon. Asiakas etsii vain yhtä asiaa. Ämpäriä. Asiakasta neuvotaan sinne tänne. Kuudennesta kerroksesta viidenteen ja sieltä edelleen neljänteen, mutta ämpäreitä ei vain löydy. Viimein, jossain K1- kerroksen kapealla käytävällä, kaikki vaikuttaa hetken oikealta. Hyllyissä on moppeja, harjoja ja rättejä. ”Kaikki ämpärimme taitavat olla loppu”, myyjä sanoo. Niin. Ottaen huomioon, että kyseisen Stockmannin liikkeen kerrotaan olevan ”Pohjoismaiden suurin” ja ”Euroopan kuudenneksi suurin” tavaratalo, niin on täysin luontevaa, ettei siellä myydä ämpäreitä. Kuka niitä tarvitsisi?

Helsingin Fredrikinkadun viralliset hengailumestat, Viiskulman levykaupat ja rokkibaari Loose, ovat saaneet kilpailijan. Fredan painopiste on siirtymässä kadun loppupäähän, Etu-Töölön puolelle. Numeroon 58 aukesi juuri Hula Hula Boutique, jonka hyllyiltä löytyy rokkihenkistä päällepantavaa ja hauskoja asusteita. Paikka kannattaa tsekata paitsi keväällä täydentyvän malliston myös itse läpeensä tyylikkään myymälän takia. Samalla kadunpätkällä sijaitsee myös japanilaiseen muotiin ja pikkutavaraan erikoistunut Tokyo22zakka, jonka näyteikkunassa komeilevia, makeiksi tuunattuja kenkiä on mahdoton ohittaa. Pohjoisen Rautatiekadun ja Arkadiankadun väliselle pätkälle mahtuu myös pari levykauppaa. Green Grass Recordsista voi penkoa käytettyjä aarteita, kun taas Combat Rock Shopin kaikki punkin ystävät jo tuntevatkin. Paikka on kaupungin levykauppojen kärkeä jo ystävällisen palvelunsa ansiosta.

Jatkuvasti lisääntyvistä lasten seksuaalisesta hyväksikäytöistä annetut rangaistukset ovat rikoksen haavoittavuuteen nähden mitättömiä. Kun isäpuoli hyväksikäyttää tyttäriään toistuvasti useiden vuosien ajan tai 17-vuotias raiskaa kolmesti 9-vuotiaan tytön, pääsevät tekijät ehdottomalla. Viesti vähättelee rikoksen merkittävyyttä: et vaan jää kiinni seuraavalla kerralla.

Osallistu järjestettävään lasten seksuaalista hyväksikäyttöä vastustavaan konserttiin tänään 19.1. Nosturissa. Musioimassa mm.Private Line ja Flinch.

Helsingin kiinteistölautakunta päätti lokakuun puolivälissä antaa ravintoloille luvan pitää talviterasseja. Uutinen olisi ainoastaan ilahduttanut vielä vuosi sitten, mutta uuden tupakkalain myötä kasvaa huoli siitä, että liian moni talviterassi pystytetään vain tupakoitsijoita varten. Vaikka talviterassien ulkonäön suhteen ollaan yhtä tarkkoja kuin kesäterassien suhteen, se ei vielä takaa, että emme katselisi pian hankeen ja loskaan hautautuvia terassikalusteita ja talviviiman kaatamia tuhkakuppeja.

Minkälainen sitten olisi onnistunut talviterassi? Ainakin erään turkulaisen baarin malli kuulostaa hyvältä: glögiä glögimökistä, bratwurstia ja grillimakkaraa, lämpölamppuja ja lampaantaljoja.

Turun jouluvalaistulle kävelykadulle viime talvena pystytetyillä talviterasseilla haluttiin tuoda kaupunkiin viihtyvyyttä ja joulukaupunkitunnelmaa. Helsinkiin ravintola-alan ihmiset ovat toivoneet ainakin kansainvälisempää kaupunkikuvaa. Eräs aktiivinen kansalainen taas ehdottaa netissä Ruoholahden Poijun, Katajanokan Sipulin ja Kaivopuiston Ursulan terasseille pilkkireikiä jäähän...

Ravintoloitsijoilla olisi nyt siis mahdollisuus tehdä talvisesta Helsingistä tunnelmaltaan kansainvälisempi, viihtyisämpi ja hauskempi. Toivottavasti mahdollisuutta ei hukata.

kuvat: Viisi Tähteä / Mika Huupponen

Helsingin kaduille on tänä kesänä pesiytynyt ilmiö, joka on ollut tuttu näky jo vuosikymmeniä kaikissa suurkaupungeissa. Romaniasta, Slovekiasta ja muista itäblogin maista tulleista tulleiden köyhien kerjääminen keskustan kaduilla hämmentää jopa polisia. Hesarin mukaan he eivät toivo kun työtä. Matkalla on varmasti lukuisia ongelmia, mutta juuri nyt Suomessa puhutaan suorittavan työn työvoimapulasta, siivousfirma SOL esimerkiksi rekryää työvoimaa Kiinasta saakka. Mitä tehdä? Voisiko valtio palkita vuoden verovapaudella yrittäjän, joka löytää mahdollisuuden työllistää kerjäläiset kadulta ja antaa heille uuden elämän?

Hmn. Mitähän tästä nyt oikein pitäisi tällä kertaa ajatella? Eihän siitä ole kuin pari kuukautta, kun Helsinki edellisen kerran oli asukkaidensa mielestä Euroopan eliittiä. Silloin kyse oli joukkoliikenteestä, johon helsinkiläiset olivat EU-komission tekemän selvityksen mukaan kuulemma tyytyväisempiä kuin yhdenkään tutkimukseen osallistuneen toisen eurooppalaisen kaupungin asukkaat omiin julkisiin liikkumismahdollisuuksiinsa. Jo se oli silloin vähän hämmentävää. Nyt samaiselta EU-komissiolta tulee taas uutisia. Tällä kertaa helsinkiläiset ovat Euroopan tyytyväisimpiä siihen kauniiseen kulttuuritarjontaan, jota Helsinki helsinkiläisille ylenpalttisesti tarjoaa. Hmn. Kai tämä tarkoittaa sitten sitä, että ei tässä kannata enää edes harkita muuttavansa Pariisiin, Lontooseen, Roomaan, Berliiniin tai edes Tukholmaan, koska täällä iki-ihanassa Helsingissä on nähtävästi kaikki, mitä kulttuurista kiinnostunut ihminen itselleen tarvitsee. Mahtavaa Helsinki, mahtavaa.

WWF haastaa kaikki suomalaiset toimiin ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. Näkyvä kampanja aloitettiin keskiviikkona, jolloin Bio Rexin terassille kiinnitettiin suuri banderolli, jossa jääkarhut ovat joutuneet kerjäläisiksi slummiin. Ilmastoteema on kahden viikon ajan esillä Lasipalatsin ravintoloissa sekä UMO Jazz Festillä 30.8.–2.9.

Heinolassa jyräsi viikonloppuna, mutta löytyipä sieltä muutakin, kuin bändejä.Torin kulmalla seisoi joukko mustia katuvalaisimia. Eri tavoin kiemurtelevat valaisimet saivat ainakin minut hymyilemään. Perinteisistä erottuvien katuvalaisinten sijoittaminen vanhaakin arkkitehtuuria sisältävälle alueelle vaatii rohkeutta, mutta lopputulos on kuitenkin onnistunut. Samankaltaista ilottelua saisi näkyä katukuvassa enemmänkin.

Ja jos katuvalaisimet kiinnostavat enemmän, löytyy katuvalaisinten keräilijöille internetistä jopa omia yhteisöjä. Keräilijöiden kokoelmia pääsee ihastelemaan esimerkiksi Lighting-Gallery.net -sivustolla.