Hyviä uutisia kaikille kiipeilijöille ja lajin kokeilemisesta kiinnostuneille: näillä hetkillä avataan Helsingin Salmisaareen uusi kansainvälisen tason kiipeilykeskus. Hankkeen takana ovat Henrik Suihkonen, Peter Hammer ja Joonas Sailaranta - ansioituneita ja arvostettuja kiipeilyaktiiveja jokainen.
Kattava juttu keskuksesta löytyy esimerkiksi Tekniikka & Talous -lehden sivuilta. Myös aina ajan tasalla oleva Openworld.fi kertoo hankkeesta.
Suomen Alppikerhon koekiipeilijät olivat paikasta yksimielisen haltioissaan.
Menestystä Salmisaarelle! Toivon mukaan paikan palvelut on hinnoiteltu tolkullisesti.
Artturi Kröger 10/04/2010
Vuoden 2009 konna on pääministeri Matti Vanhanen, sankari Huippumalli haussa -ohjelman voittaja Nanna Grundfeldt ja moka sikainfluenssahysteria. Tätä mieltä olivat Imagen Vuoden konna/sankari/moka -äänestykseen osallistuneet lukijat. Lisätietoja äänetyksestä juuri ilmestyneessä joulu-tammikuun Imagessa, jossa on myös hulppea Suomi-palkinnot-vuosikatsaus. Oman mielipiteensä kertoi yli 4000 äänestäjää, kiitos kaikille. Äänestäjien kesken arvotun MacBook-tietokoneen voitti Jari Virtanen, Mynämäki. Onnea!
toimittaja 17/12/2009
Kyselimme taannoin tällä sivustolla lukijoiltamme, kuinka Image.fi:tä tulisi kehittää. Kiitos kaikille kyselyyn vastanneille! Ryhdymme kehittämään syksyllä Image.fi:tä saadun palautteen mukaisesti.
Vastaajien kesken arvottiin palkintoja. Alla voittajalista:
Imagen vuosikerta: Suvi Toivoniemi, Mari Lammi, Merja Turunen, Jaakko Juvonen.
Richard O -dvd: Meiju Lehtinen, Juha Karjalainen, Petri Kiuttu, Laura Eerola.
Runot 2009 -antologia: Helena Karppinen, Santeri Muukkonen, Marja Pihlaja, Veikko Kautto, Anne-Maria Siltanen, Pauliina Pajunen, Mirka Lappalainen, Marko Pulkkinen.
Vastuullisen matkailijan käsikirja: Heta Kerttula, Riikka Eskelinen, Jenni Silvennoinen, Reija Arnberg, Mikko Kuorikoski, Tero Saukkonen.
Mondon Barcelona-opas: A. Kontio, Juha Nikkilä, Tiina Kutilainen, Brunella Sandholm, Eeva Kankkunen, Hanna-Mari Näräkkä.
Seuraava Image ilmestyy 26.8. Hyvää kesää!
toimittaja 23/06/2009
Olen seurannut vaikuttuneena Kuluttaja-lehteä jo hyvän aikaa. Se on jämäkkä julkaisu, jossa pureskellaan paitsi kulutuskysymyksiä ja oikeusturvaa myös ympäristöasioita - monipuolisesti ja viihdyttävästikin veivattuna.
7/2008 oli erityisen ansiokas. Siinä pantiin järjestykseen 24 paria laskettelusuksia, puolet naisille tarkoitettuja, loput yleissuksia. Voittoon liukuivat Völkl Attivat kakkosina Headin Every onet. (Kneissl-miestä kirpaisi, että merkin Black Star XC jätettiin viimeiseksi).
Skimbojen lisäksi armoton testikoneista analysoi seiskanumerossa digikameroita, kissanruokaa ja meetvursteja. Lehti ehti myös vertailemaan pesukoneen valmistajien yhteiskuntavastuullisuutta! Ympäristöasiat alkavat olla kunnossa, mutta työntekijöiden kohtelussa on vielä skarpattavaa. Kuluttaja-lehden mukaan linkki tuotteiden ja toimintatapojen välillä on selkeä: "Samat valmistajat, joiden koneet pesivät pyykit parhaiten, pärjäsivät parhaiten myös vastuullisuudessa." (Miele, Siemens, Bosch, Electrolux.)
1/2009:ssä ruoditaan muun muassa pähkinöitä ja muovipusseja. Pakko jatkaa lehden seuraamista!
Pitkää ikää ja menestystä Kuluttajalle ja sen tekijöille. Propsit myös otsikointikulttuurista: "Suukottelu hävittää huulikiillon", "Kyllä tympii!", "Tiikerin testaama lelu olikin susi"...
Artturi Kröger 10/02/2009
Sademetsä on orankien koti. (Kuva: A. Compost/WWF)WWF on juuri aloittanut Kulutusviidakko-blogin, jossa pohditaan kuluttamisen ja sademetsien välistä yhteyttä. Blogia kirjoittaa kuluttajaekonomisti Mari Koistinen.
WWF lupaa, että blogissa annetaan vinkkejä arjen sademetsäystävällisiin valintoihin ja pohditaan, millä tavalla suomalaiset kuluttajat voivat vaikuttaa sademetsien säilymiseen. Blogissa kysytään muun muassa, miten kännykkä ja sademetsät liittyvät toisiinsa.
Blogin kautta löytää tietoa myös WWF:n ulkomaisista kohteista, kuten kiehtovasta Borneosta.
Menestystä Kulutusviidakolle blogiviidakossa!
Artturi Kröger 02/02/2009
Kuinomalle propsit!Kesko on myöntänyt lainauspalvelu Kuinomalle 3000 euron Kestävän kehityksen tunnustuspalkinnon. Onnittelut Markku Jussilalle, palvelun sielulle, sekä sen käyttäjille! Kuinoma aikoo investoida ison siivun palkintorahoista lainattavien tavaroiden säilytys- ja kuljetusruljanssin kehittämiseen.
Kuinoma on noin vuoden vanha yhteisöllinen lainaus- ja vuokrauspalvelu, joka on erityisesti aktiivisten ulkoiluharrastajien suosiossa. Kuinoman kautta saa käyttöönsä paitsi korkeatasoisia ulkoiluvermeitä fillareista sivakoihin ja lumiturvallisuusvälineisiin, myös vaikkapa työkaluja ja soittimia. Palvelu toimii molempiin suuntiin; sen kautta voi myös tienata antamalla vuokralle omia joutokamojaan.
Kesko kehuu Kuinoman toiminta-ajatusta ja uskoo palvelun menestyvän erityisesti nuorten keskuudessa. Lainaus- ja vuokrauspalvelun kautta harrastuksiin liittyvistä hintavista erikoiskamoista on hyötyä ja iloa isommalle porukalle.
Kuinoma toimii yhteiskunnallisen yrityksen periaatteiden mukaisesti ja toiminnalla on vahvat ekologiset tavoitteet. Jos et ole vielä antanut omia kamojasi vuokralle, sen voi tehdä rekisteröitymällä Kuinoman käyttäjäksi palvelun sivuilla.
Moni urputtaa turhasta kuluttamisesta – on upeaa nähdä, että joku myös tekee jotain asioiden hyväksi, tarjoaa vaihtoehdon ostamiselle.
Kuinomasta on aiemmin kerrottu muun muassa matkailulehti Mondossa.
P.S. Jos olet aina halunnut vuokrata >>
Artturi Kröger 06/11/2008
Näin Espoo Cinéssä dokumentin Winter Soldier. Siinä Vietnamin sodan vastaiseen liikkeeseen yhtyneet, samaisen sodan veteraanit kertoivat Vietnamissa näkemistään ja tekemistään julmuuksista. Mustavalkoisen dokumentin pääosassa olivat nuorten sotaveteraanien kertomukset silmittömästä väkivallasta. Eräs mies kertoi, kuinka mitaleja jaettiin kaikista raukkamaisimmista väkivallanteoista. Juuri niistä tilanteista, joissa olisi ollut mahdollista jättää aseistamattomia siviilejä tappamatta.
Seuraavana päivänä avasin Helsingin Sanomat. Ulkomaansivuilla oli kuva Venäjän presidentistä, joka jakoi sotilaille mitaleja Vladikavkazissa. Muutamaa päivää aikaisemmin samoilla sivuilla näytettiin haavoittuneita ja sotaa pakenevia ihmisiä.
Puolustusministeri Häkämiehen mukaan Venäjän operaatio Georgiassa oli ”sotilaallisesti katsoen kympin arvoinen suoritus”. Sama taho vaatii Suomen puolustusmenojen kasvattamista 50 miljoonalla eurolla tämän vuoden aikana. Georgian kriisin myötä kansallinen turvallisuus on nostettu turvallisuuspoliittisessa selonteossa ilmastonmuutoksen ohi. Sen ylläpitämiseksi tarvitaan jatkuvasti lisää rahaa, sillä puolustusmateriaali kallistuu 7-8% vuodessa. Jos jollain rikastuu näinä päivinä, niin sotateollisuudella. Suomenkin hallitus on syytänyt varustelun ylläpitoon vuosittain kymmeniä miljoonia euroja.
Valtioiden väkivaltakoneistot vahvistavat itse itseään, ja sen lisäksi niitä vahvistetaan jatkuvasti valtiovallan toimesta, niin retoriikan kuin rahankin voimalla. Ihminen oppii tappaamaan koko ajan paremmin, nopeammin, enemmän samalla kertaa. "We >>
Vaula Tuomaala 26/08/2008
Tähän on tultu: huoltosuhteen heikkenemisestä huolestunut ministeri komentaa opiskelijoita lasten tekoon. Kyllä minäkin nykyisessä hallituksessa istuessani kantaisin huolta sosiaaliturvan tulevaisuudesta, mutta sosiaali- ja terveysministerin kehotus on mielestäni lähtökohtaisesti perverssi. Väestön uusintamisesta Hyssälä lupailee bonuksia, opintotuen huoltajakorotusta tai vanhempainrahaa opintotuen päälle. Kysymys kuuluu: kuinka paljon esimerkiksi minulle pitäisi maksaa, jotta suostuisin harkitsemaan lasta tilanteessa, jossa opintojen ja töiden yhdistämiseksi tehdyt tasapainotemput vievät kaiken käytettävissä olevan energian?
Yksiselitteistä vastausta ei tietenkään ole. Ensinnäkin, minun maailmassani lasten tekemistä määrittelevät muut kuin väestöpoliittiset tarpeet. Olosuhteiden lisäksi siihen vaikuttaa oma halu, ja niin ikään ajatus maapallon kestokyvyn rajallisuudesta. Materiaaliset olosuhteet ovat toki yksi osa kysymystä, ja uusien tukimuotojen pohtiminen ja aukkokohtien paikantaminen aiheellista. Mutta lieneekö ministeri aidosti kiinnostunut ihmisten arjesta, haluista ja mahdollisuuksista, joihin hänelle itselleen on kansan edustajana suotu tässä järjestelmässä parhaimmat edellytykset vaikuttaa? Ehkä Hyssälä voisi asemansa velvoittamana keskittyä sellaisen maailman rakentamiseen, johon syntyville lapsille olisi tarjolla muutakin kuin kuolinkouristuksissaan kituva ekosysteemi. Ja jos asia on näin lähellä sydäntä, olisi myös syytä pikaisesti alkaa pohtimaan esimerkiksi uusia tapoja määritellä perhe. >>
Vaula Tuomaala 01/08/2008
Habeas corpus ad subjiciendum tarkoittaa rikoksesta epäillyn oikeutta päästä riippumattoman tuomioistuimen eteen lyhyen ajan sisällä. Se on yksi YK:n kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevan sopimuksen kulmakivistä. Yhdysvallat on rikkonut tätä oikeutta vuosien ajan Guantánamon vankileirillä. Muutama viikko sitten Yhdysvaltojen korkein oikeus päätti yhden äänen enemmistöllä, että Guantánamon vangit saavat haastaa vangitsemisensa Yhdysvaltain oikeusistuimissa.
George W. Bushin mukaan Guantánamoon suljetut ovat “pahoja ihmisiä”. Bush on siis itse toiminut vankileiripassitusten ylimpänä tuomarina. Hänen julistamansa sota terrorismia vastaan on antanut toiminnalle moraaliset ja oikeudelliset raamit. Sinne vaan tyrmään kaikki pahat terroristit! Ei tässä mitään oikeudenkäyntejä tarvita, kun on jo selvää, ketkä ovat pahoja ja ketkä hyviä. Haluan kysyä sinulta George W. Bush, kuinka nukut yösi? Ja ihan mielenkiinnosta, millä tavalla moraaliset arviosi oikein rakentuvat? Eikö se ole vähän ajattelematonta rakentaa vankila Kuubaan, ja kutsua sinne ilman oikeudenkäyntiä paiskattuja vankeja ”laittomiksi taistelijoiksi”? Mikä tekee sinun taistelustasi laillista? Eikö tuossa asemassa pitäisi vähän miettiä? Julistamasi terrorismin vastainen sota on tietysti lähtökohtaisesti ihan skitsoa. Potentiaalisia vihollisia voi nähdä joka puolella. Ehkä se helpottaa >>
Vaula Tuomaala 04/07/2008
|
|
|
|

