Image 1/2010 esittelee Kaisu Joupin valokuvia masennuksesta kärsivistä ja siitä parantuneista nuorista naisista. Valokuvista on koottu myös näyttely "Valon katoaminen, otteita masennuksesta", joka on tästä päivästä lähtien esillä Järvenpäässä (Ravintola Huili, Rantakatu 6). Myöhemmin näyttely siirtyy Järvenpään taidetaloon ja Kulttuuritehdas Korjaamolle Helsinkiin. Kuvia voi katsoa myös Kaisun omilla sivuilla: http://www.kaisujouppi.com/

Puut ovat aina jäsentäneet niin henkisiä kuin materiaalisia maisemiani ja niissä olemista merkitsevällä tavalla.

Varhaislapsuudestani muistan jylhät männyt, joiden juuriin kompastelin juostessani rantaan, ja joiden huojuntaa rajussa syysmyrskyssä katselin ruokasalimme suuresta ikkunasta. Sitten tulivat Pohjois-Pohjanmaan kitukasvuiset sekametsät, joissa kohmeiset oksat sitkeinä kaartuvat kohti kitsaasti annosteltua talvivaloa. Nykyistä kotikatuani varjelevat suuret lehtipuut turvallisina, ja alati muuttuvina.

Katselen niitä usein. Talvisin taivas kehystyy paljaiden oksien selkeillä punoksilla. Keväisin puhkeavien lehtien vihreyden voima on aluksi ylenpalttisuudessaan raskasta, mutta elokuuhun mennessä tummentunutta ja sopuisaa.

Luonnon esityksistä, valokuvista tai maalauksista, tavoitan harvoin edes aavistuksia puusuhteeni vaikeasti määriteltävästä tunnelmasta. Mutta juuri avatussa Santeri Tuorin Metsä-näyttelyssä EMMAssa sain yllättäen animistisia kicksejä. Stillin, liikkuvan kuvan ja äänen yhdistelmä tuotti meditatiivisen elämyksen, ikään kuin se mitä luonnossa näen, olisi jotenkin vahvistunut. Vaikka kuvien ja äänimaisemien luominen on vaatinut uusinta teknologiaa, lopputuloksessa tuntui vaikutelmien avoimuus. Minulle teosten metsä näytti ja kuulosti itseltään, hengittävältä ja elävältä olennolta. Suosittelen!

Lillukka Enkolan näyttely Rakkauslähettiläät on vielä hetken aikaa Laterna Magican Kellarigalleriassa. Tiiliseinien verhoamassa tilassa leijailee 1 062 perhosen parvi. 1 062 ihmistä teki itsemurhan vuonna 2006, ja Enkolan näyttely on muisto menetetyille elämille.

Silkkikukkasista, fimo-massasta, helmistä ja metallilangasta tehdyt pienoisveistokset pysähdyttävät. Niiden äärellä hiljentyy ja arjen kiireet jäävät kauas taakse. Näyttelyn muut työt viestittävät elämässä selviytymistä ja ihmisen sitkeyttä vaikeuksien keskellä.

Erityisen liikuttava on työ nimeltä Toipilas, verkkokeinussa lepäävä hauras linnunluinen olento. Näyttely on avoinna 29.9.08 saakka.

Jos kaipaa kesällä kulturellimpaa viikonloppua terasseilla ja mökin laiturilla istuskelun lomaan, niin la 16.8. - su 17.8. kannattaa suunnata Helsingin Poetiikkakonferenssiin. Tapahtuma sijaitsee Ateneumin taidemuseon Ateneum-salissa ja on ilmainen. Tarjolla on tutkijoiden ja runoilijoiden kiintoisia paneelikeskusteluja, runosävellyksiä ja Bio Rexin iltaklubi. Tämän vuoden teema on helposti lähestyttävästi Lukija. Kaikkihan me kaunokirjallisuudesta kiinnostuneet olemme ainakin lukijoita, vaikka oma runosuoni ei aina sykkisikään.

 http://poetiikkakonferenssi.wordpress.com/

Lahdessa roskalaatikko ei ole pelkkä roskalaatikko vaan runon koti. Roskalaatikkojen kyljet nimittäin verhotaan isoilla runotarroilla kaupunkilaisten iloksi. Ensimmäiset runolliset roskikset ovat jo Fellmanin puistossa ja runoroskiksia löytyy noin 10-15 eri paikasta.

Runot puhuvat ihmisestä, rakkaudesta ja ympäristöstä, siis ikuisista aiheista. Hauska idea on sijoittaa lasten runoja leikkipaikkojen lähettyville.

Runotekstit ovat peräisin Lahden Runomaratonin antologioista, ja runolliset roskikset on ideoinut Lahden vihertoimi.

Kesämökin riippukeinuun tai rannalle kannattaa ottaa mukaan Kreetta Onkelin uusin romaani Kotirouva (Sammakko 2007). Ainakin jos haluaa kesällä lukea muutakin kuin höttöä.

Kotirouvan alaotsikko on Rakkausromaani, vaikkei tarina tarjoa polttelevaa intohimoa tai siirappisia unelmia. Kyseessä on arkinen, mutta myös hulvattoman ironinen kuvaus rakkaudesta ja oman paikan etsimisestä.

Päähenkilö Sirre on taidemaalarin ammatissaan umpikujaan ajautunut kolmikymppinen siivooja, joka on pettyneenä luopunut tavoittelemasta niin uraa, rakkautta kuin perhettäkin. Kunnes hänen elämäänsä ilmestyy kuin tyhjästä eronnut mies ja tämän pieni tytär. Sirre ottaa muitta mutkitta vastaan pestin kotirouvana.

Rouvaksi muuttunut Sirre saa luksusasunnon Helsingin Katajanokalta, merkkivaatteet ja lomat etelään. Mutta miltä tuntuu vuodesta toiseen viettää päivänsä yksin kotona siivoamassa, ruokaa tekemässä ja lasta hoitamassa? Tai palvella välinpitämätöntä aviomiestä, joka työnarkomaanina viettää lähes kaiken aikansa duunissa ja karkailee toisten, sähäkämpien pimujen syliin?

Kotirouva on kuin pienimuotoisempi versio tv-sarjasta Täydelliset naiset. Tosin Onkelin kertomus on huumorista huolimatta syvämietteisempi ja elämänmakuisempi kuin jenkkisarja.

16.–24. toukokuuta vietetään Helsingin Rautatientorille pystytetyssä TeatteriTeltassa tragedia-viikkoa. Ensimmäistä kertaa Helsingissä järjestettävä Tragedia-festivaali tarjoaa kolme erilaista murhenäytelmää kolmen eri ohjaajan ja teatteriryhmän tulkitsemana.

Lavalla nähdään Atro Kahiluodon tulkinta Herakleesta, Anna-Mari Karvosen Bakkantit 2 ja Miira Sippolan ohjaama Lootin vaimo.

Illan esityksiä on yleisön lisäksi katsomassa teatterin, politiikan ja kirkon edustajista koostuva raati, joka kommentoi ja tulkitsee nähtyjä esityksiä.

Tapahtumalla halutaan kysyä, mikä ja mitä on tragedia tänään. Onko ajassamme ja kulttuurissamme tarpeeksi jakamista ja yhteisöllisyyttä, vai jäämmekö auttamatta yksin?

Näin luki katujen varsilla julisteissa vuonna 1940, kun Alfred Hitchcockin jännityselokuva Rebecca sai ensi-iltansa.

Kyseessä oli herran ensimmäinen Hollywood-elokuva, ja se voitti parhaan elokuvan Oscarin. Filmi perustui Hitchcockin maannaisen, kirjailija Daphne du Maurierin kaksi vuotta aikaisemmin julkaisemaan saman nimiseen romaaniin. Dame sijoitti tarinan rakastamaansa Cornwalliin, jossa hän itse asui ja kirjoitti. Romaanissa Manderley on siellä oleva kartano.

Nyt kirjasta ja elokuvasta on tehty kansainvälinen menestysmusikaali, joka esitetään kohta myös Helsingin Kaupunginteatterissa suomalaisnäyttelijöiden voimin. Melodraaman ensi-ilta suurella näyttämöllä on 28. elokuuta.

Musikaalissa on se jännä piirre, että nimessä mainittu Rebecca ei esiinny näyttämöllä kertaakaan. Hän on sankarin nuorena kuollut edellinen kaunotarvaimo, jonka täydellisyyteen uusi nuorikko itseään vertaa.

Kyseessä on puhdasverinen goottilainen tarina. Romantiikkaa ja jännitystä sekoittavat viihderomaanit olivat amerikkalaisten kotirouvien suosituinta lukemista vielä viime vuosituhannella. Mikä sitten tekee Rebecan tarinasta goottilaisen? No, siitä löytyy kaikki keskeiset tunnuspiirteet: synkkä, salaperäinen kartano; kielletty huone; nuori, kaunis ja naiivi sankaritar; sekä kokeneempi, komea ja varakas sankari. Puolisoaan vanhemman sankarin menneisyys on hieman hämärä, ja hän saa sankarittaren sydämen >>

Helsingin Kalliossa avataan uusi sarjakuvakeskus, jollaista Suomessa ei ole aikaisemmin ollut. Alakerta on pyhitetty sarjakuvantekijöiden työtiloiksi, mutta yläkerrassa on Pitkämies-sarjakuvapuoti, jossa myydään kotimaisia ja ulkomaisia pienkustantamojen laatusarjakuvia.

Pitkämies on toiminut verkkokauppana vuodesta 2004 lähtien, mutta nyt se saa fyysisetkin tilat. Keskuksen yläkerrassa on lisäksi sarjakuvagalleria ja tilat erilaisille vierailijaluennoille ja sarjakuvakursseille.

Avajaisjuhlat ovat tämän viikon perjantaina klo: 18.00 lähtien ja tilaisuuteen on vapaa pääsy. Paikalla soittaa helsinkiläisten nuorten miesten indie-bändi Viola, jonka viimeisin levy on Wonderabilia.

Pitkämies
Kolmas linja 17