Viikko sitten nain turbaanin, jolla oli pituutta 200 metria ja painoakin metallikoristeiden kanssa kuulemma parikymmenta kiloa. Virityksella ylpeillyt yksisilmainen herra kertoi, kuinka joka aamu turbaanin laittamiseen hurahtaa kaksi ja puoli tuntia. Onneksi miehen "pyjamaturbaani" - joka paassa han selitti nukkuvansa - on vain 35-metrinen.

Amritsarin Kultainen temppeli, turbaaniensa alla hautuvissa pitkissa hiuksissa voimaansa kantavien sikhien paakallonpaikka, oli muutenkin taynna aarimmaisyyksia. Sikhien pyha kirja, Sri Guru Granth Sahib, on niin pyha etta se peitellaan omaan ilmastoidussa makuuhuoneessa olevaan sankyynsa nukkumaan joka ilta. Kultaisessa temppelissa - joka on aivan kasittamattoman puhdas, vessatkin kuin lansimaisella lentokentalla - asuminen ja ruokailu ovat kaikille ilmaisia, uskonnosta tai kastista riippumatta. Temppelin keittio on maailman suurin. Kiireisena viikonloppuna se ruokkii 6000 ihmista tunnissa, kellon ympari. Padat, joissa hernesoppaa muistuttavaa maukasta linsseista haudutettua dalia keitetaan, ovat 2800 litran vetoisia ja chapattikone puskee 8000 leipaa tunnissa (loput leivat tehdaan kasin). Kaikki tama tapahtuu vapaaehtoisten voimin, silla oppaamme mukaan tarkeinta sikhilaisyydessa on "jakaminen".

Kaksi temppelialueella turbaani paassa hilluen vietettya paivaa olivat unohtumaton kokemus. Kymmenet tuhannet ihmiset olivat sydamellisen ystavallisia, jopa riesaksi asti. Upealla valolla siunattu paikka oli valokuvaajan taivas, mutta samaan aikaan helvetti. Saimme poseerata jokaisen kameranomistajan perhepotreteissa kyllastymiseen asti, ja isohko kamerani veti muutenkin hapeamattoman uteliasta vakea puoleensa. Keskittyessani kuvaamaan ruttuista turbaanipappaa taivas tuntui menevan pilveen. Kun vilkaisin taakseni, polttavaa aurinkoa varjostikin kosketusetaisyydelle hiipinyt kolmenkymmenen tollistelijan ryhma.