"Teidan olisi pitanyt haastatella minua asken, kun olin henkien vallassa. Nyt minulla on jo kiire", totesi Dalai Laman siunaama shamaani-oraakkeli riisuttuaan rituaalikostuuminsa. Niinpa niin - olimme saaneet todistaa eukon pieksevan pahoja henkia ulos paikallisesta kolmikymppisesta neitosesta raipan ja miekan avulla, mutta mieleenkaan ei juolahtanut, etta oraakkelin sijasta olisi ollut mahdollista haastatella hanet vallanneita tiibetilaisia henkia.

Pohjois-Intian Ladakhissa, Himalajan vuorten sylissa uinuvassa "Pikku-Tiibetissa", riitti parin viikon aikana muutakin kummasteltavaa. Karuille vuorennyppyloille rakennettujen tiibetinbuddhalaisten luostareiden seinilta ilkikurisesti irvistelevat luurankohahmot, maalaistalojen ylakerroksien lattioissa ammottavat pohjattomat vessanreiat lapioineen, aamiaiskananmunien keittaminen Indusjoen kuumissa lahteissa, ja moottoripyoraretki Mongolian maisemia muistuttavalle Tsomoriri-jarvelle sailyvat mielessa viela pitkaan.

Parasta Ladakhissa olivat kuitenkin sen vieraanvaraiset asukkaat. Jokaisessa kotimajoituksessa vieraille tarjottiin kuppikaupalla kunakia, voilla ja suolalla maustettua teeta, ja tsampaa, paahdetuista ohranjyvista jauhettua peruspuuroa. Yhdistettyna noin neljan kilometrin korkeuteen merenpinnasta liiallinen tsampansyonti sai aikaan melkoisen voimakkaita kuplimisreaktioita suolistossa.

Tolkuton piereskely loppuu (toivottavasti) huomenna, kun ylitamme vuoret vaivaiset 17 tuntia kestavalla jeeppikyydilla. Suuntana on Tiibetin pakolaishallituksen paakallonpaikka, Dharamsala.