Listening as an act of love
Seuraavana päivänä StoryCorps-kopilla kävikin vilske. Kaupunkilaisten kollektiivinen muisti oli uudelleenherännyt asiasanoille "lentokone", "pelko", "terrorismi".
StoryCorps-projekti on mielenkiintoinen sekoitus kulttuurihistorian keräystä, hyväntekeväisyyttä ja tuotteistusta. Perusidea on tämä: kaupunkiin pystytetään studiokopin ja toimiston yhdistelmä. Sen jälkeen kuka tahansa saa kävellä sisään ja kertoa muistonsa nauhalle. Tallenteen saa myös mukaan. Projektin puitteissa tallenteita soitetaan radiokanavalla ja julkaistaan netin lisäksi myös kirjoina. Erityisen herkullisen konseptista tekee se, että vaikka Storycorpsin puolesta paikalla on aina kanssakeskustelija, toivotaan hankkeen puolelta tervetulleeksi nimenomaan asiakkaita, jotka tulisivat nauhoittamaan tärkeitä, eksistentiaalisiakin keskusteluja koppiin ystävien tai perheen kanssa.
Projekti alkoi vuonna 2003, ja tähän mennessä keskusteluja on nauhoitettu kymmeniä tuhansia kappaleita. Vaikka projektin yksi missio onkin yhdistää kansakuntaa ja tallentaa se, mitä amerikkalaisuus oikein on, saa koppiin astua turistitkin. Konsepti on selkeä ja kanssakeskustelija on taitava nappaamaan keskustelunteemoja henkilötietokaavakkeeseen kirjoitetuista aihioista. Tällä kertaa olin yksin liikenteessä, mutta mikäli StoryCorpsin jokin muoto rantautuu joskus Suomeen, vien koppiin ystäväni tai vanhempani. Suora kosinta (mikäli on vastauksesta suhteellisen varma), voisi olla myös mielenkiintoinen kokeilu. Toivottavasti nauhalle tallentuisi samalla se sama vilpitön ja inhimillinen autenttisuuden tunnelma, mikä STT:n uutisissakin soitetussa, presidentti Martti Ahtisaaren Nobel-puhelutallenteessa aikoinaan oli.
By listening closely to one another, we can help illuminate the true character of this nation reminding us all just how precious each day can be and how truly great it is to be alive.
- Dave Isay, Founder, StoryCorps
Meiju Niskala 24/05/2009
|
|
|
|
