Tähtikokki kehitti oluen
Ineditiä suunnitellessaan Adrià maistoi joukkueensa kanssa puolentoista vuoden aikana 1 500 erilaista olutta. Näin syntyi olut, joka istuu ruokapöytään kuin nakutettu. Panimon mukaan Inedit syntyi siksi, että oli suuri tarve kehittää olut, jonka voi yhdistää hienoimpien ruokien pariksi. Panimo kehuu Hartwallin tapaan valmistaneensa ”ensimmäisen ruokaoluen”. Näitä ennen ainakin englantilainen Greene King on tehnyt saman markkinointitempun The Beer To Dine For -oluellaan.
Panimo kuvailee Ineditiä (4,7 %) ainutlaatuiseksi yhdistelmäksi mallastettua ohraa, vehnää, humalaa, korianteria, appelsiininkuorta, lakritsia, hiivaa ja vettä. Pullotuksen jälkeen jatkuva jälkikäyminen kasvattaa maun monipuolisuutta, panimo lupaa. Utuisen oluen makua kuvaillaan intensiiviseksi ja monimutkaisen aromaattiseksi. Aromi on hedelmäinen ja kukkainen. Tuoksussa pystyy aistimaan hiivaa ja makeita mausteita. Rakenne on kermainen. Hiilihappoisuus on maltillinen ja pehmeä. Jälkimaku on pitkä, ja se jättää miellyttävän jäljen makumuistiin. Inedit on pakattu 50 ja 75 senttilitran ylellisiin pulloihin. Estrella Damm -panimon arkisempi lager on jo ilmestynyt Suomessa kauppoihin.
Lähde: ruokala.iltasanomat.fi
Sanna Maikkula 14/11/2008
Helsingin Sokos Hotel Vaakunan yhteydessä toimiva Ravintola Loiste tarjoaa Estrella Damm Inedit -olutta bliniviikoillaan 19.1. - 21.2.!!
SIVU: 1
|
|
|
|
