Pari mediahuomiota huhtikuiselta viikonlopulta 2008:
Perjantai-iltana Nelosen pääuutislähetys uutisoi näyttävästi Luis Vuittonin kaupan avajaisia Helsingissä. Samaan uutiseen mahtui gallup, jossa jokainen haastateltava hetken emmittyään tiesi, mistä kaupasta oli kyse. Samaisessa uutisessa esiteltiin myös diagrammi suomalaisen ostovoiman kasvusta vuonna 2008. Yhtälö on selkeä: Verot alas, Vuitton olalle. Ostovoiman kohotessa, pääsemme siis osallistumaan siihen ihanaan "glamuuuuriin, jota Luiiiii Vutooon tarjoilee", kuten yksi Nelosen uutisten gallupin haastateltavista arveli.
Sunnuntain Hesari taas otti asiakseen uutisoida sivun kokoisen jutun aiheesta "tavallisetkin ihmiset haluavat nykyään mallikursseille ja stailattaviksi". Jutussa stylisti Outi Broux "heristää sormea naisille, jotka menevät töihin mieli ja sielu auki repsottaen". Naisen pitäisi osata valita työvaate, joka on kuin rooliasu, siis suoja herkkyyttä vastaan. Broux kertoo myös, että miehetkin käyvät enenevässä määrin leikkauttamassa pois "ikärasismille vaarantavat silmäpussinsa". Helsingin Sanomien mukaan kaikki mahdolliset ylellisyyspalvelut lisäävät jatkuvasti kysyntäänsä. Personal trainerit ja -stailaajat, imagokouluttajat ja shoppauspalvelut ovat nyt supersuosittuja.
Kuka tällaisesta uutisoinnista hyötyy?
Suomessa eletään vieläkin surutta nousukautta, vaikka Amerikoistapäin jo pelotellaan sen päättymistä. Uutisoimatta luultavasti jää paljonkin painavaa asiaa yhteiskuntamme tilasta sillä palstatilalla ja uutisminuuteilla, jotka täyttyvät nyt kiihkeästä yrityksestä estää talouden heikkenemisen ensimmäinen oire: kulutusinnon laantuminen.
Kaikkein tärkeintä tuntuu olevan lehtiä lukiessaan ja uutisia katsoessaan pohtia, mitä on jätetty uutisoimatta. Mitä esimerkiksi sinä aikana Suomessa oikeastaan tapahtui, kun lehtien sivut täyttyivät Kanervan tekstareista?
Hinni Aarninsalo 15/04/2008
|
|
|
|
