Muistan jonkun tutun paasanneen taannoin, että kirjojen aika on ohi ja kohta jokainen lukee kirjansa näytöltä. Vastustan. Haluan pidellä kirjaa kädessäni, taitella sivunkulmia, kirjoittaa marginaaleihin ja alleviivata lauseita. Kirja on minulle muutakin kuin lukukokemus. Se on konkreettinen esine, jota voi haistella, tunnustella ja katsoa. Avatessani kirjan sukellan toiseen todellisuuteen. Kirjoittajan luoma maailma tulee eläväksi pääni sisällä. Lukiessani kuulen kirjailijan äänen, ja voin kuvitella jonnekin lähistölle hänen hahmonsa. Parhaimmillaan kirja tuntuu lahjalta, jonka sen kirjoittaja on minulle antanut.

Tätä kokemusta vahvistaa se, että kirja on kädessä pideltävä esine, ei näytöllä vilisevä merkkijono. En halua lisää loppuun kuluvia akkuja tai sähköisenä väriseviä näyttöjä. Haluan edelleen sellaisenaan lukuvalmiin kirjan, jota voin kuljettaa mukanani ilman pelkoa sen muuttumisesta käyttökelvottomaksi. Haluan kirjan, jonka voin halutessani laskea käsistäni kesken lukemisen, asettaa hyllyyn ja kaivaa taas joskus uudestaan esiin.

Kindleen on mahdollista ladata yli 200 kirjaa. Entä sitten? Sähköisten tiedostojen selaamisen sijaan haluan sijoitella limittäin aloitettuja kirjoja käden ulottuville erilaisiin paikkoihin: kirjan, pari sängyn viereen, kasan kirjoituspöydälle, yhden käsilaukkuun, toisen kylpyhuoneen hyllyn päälle. Loppujen lopuksi on kuitenkin mahdollista lukea vain yhtä kirjaa kerrallaan.

Mikä onkaan se varsinainen Kindlen tuoma ilo tai hyöty? Saako uusi teknologia ihmiset muka lukemaan enemmän?