Image Mondo Viinilehti
 

Paras Helsinki ikinä (taas)

Hmn. Mitähän tästä nyt oikein pitäisi tällä kertaa ajatella? Eihän siitä ole kuin pari kuukautta, kun Helsinki edellisen kerran oli asukkaidensa mielestä Euroopan eliittiä. Silloin kyse oli joukkoliikenteestä, johon helsinkiläiset olivat EU-komission tekemän selvityksen mukaan kuulemma tyytyväisempiä kuin yhdenkään tutkimukseen osallistuneen toisen eurooppalaisen kaupungin asukkaat omiin julkisiin liikkumismahdollisuuksiinsa. Jo se oli silloin vähän hämmentävää. Nyt samaiselta EU-komissiolta tulee taas uutisia. Tällä kertaa helsinkiläiset ovat Euroopan tyytyväisimpiä siihen kauniiseen kulttuuritarjontaan, jota Helsinki helsinkiläisille ylenpalttisesti tarjoaa. Hmn. Kai tämä tarkoittaa sitten sitä, että ei tässä kannata enää edes harkita muuttavansa Pariisiin, Lontooseen, Roomaan, Berliiniin tai edes Tukholmaan, koska täällä iki-ihanassa Helsingissä on nähtävästi kaikki, mitä kulttuurista kiinnostunut ihminen itselleen tarvitsee. Mahtavaa Helsinki, mahtavaa.

Antti J Peltonen 05/10/2007



Lähettäjä: jorma21.9.2008 14:23

Antti oot ihan mälsä tyyppi

Lähettäjä: Hubb17.10.2007 18:46

No onhan se totta, tsekkaa tarjontaa uusistakin kyvyistä:
http://finnhits.blogspot.com/search/label/art

SIVU:   1

Nimi:*
Sähköpostiosoite:
Kotisivu:
Kommenttisi:*
Kirjoita alla olevaan tekstikenttään KIRJAIMIN numero 10
Viinilehti Mondo Image