Peking on lootuksia pullollaan. Sakean sumun keskeltä pilkottaa aina silloin tällöin joku kanaali tai lampi, josta törröttää lootuksikko, kaislikon tapainen rykelmä idän ihmeitä.
Silloilla istuvat lootuksen juurten myyjät, nippu helistimen muotoisia kukkia maksaa euron. Ostaisin muuten, sisustuskäyttöön, mutta varret on nyhdetty liian lyhyiksi.
Viisi päivää kuluu, eikä minulle ole vieläkään selvinnyt juurten varsinaista käyttöä. Istun erityisen kuuman iltapäivän kunniaksi kattoterassilla ja juon kolmatta olutta, kun paikalle saapuu syntymäpäiväseurue. Päivänsankarille on, kuinkas muutenkaan, ostettu nippu lootuksia. Ällistys ja syy-seuraus -suhteiden oivallus on melkoinen, kun porukka jakaa kukat keskenään ja alkaa aterioimaan.
Ensin lootuksen juuri halkaistaan, sitten sisältä kaivetaan siemenet, sen jälkeen siemenet kuoritaan, halkaistaan (sisältä poistetaan itu), ja lopulta kourallinen heitetään suuhun tismalleen samalla otteella kuin popcornit. Pääsen isojakoon mukaan. Hyvältä maistuu. Mutta varmuuden vuoksi tiedoitettakoon myös tämä: muutaman tunnin kuluttua mahassa pulputtaa. Nähtäväksi jää, kasvaako nenästä jo ennen kotimatkaa kaksi punaista kukkaa.

Lootuksia ja pitkää ikää