Renesanssineron nuoruus

Ei nätin julkkiksen kirja ole välttämättä lainkaan hullumpi, sanoo Miina Supinen.

 

Haltiakummit antoivat James Francolle paljon lahjoja: kauneutta, viisautta, lahjakkuutta ja ilmeisesti keskivahvan adhd:n. Hän on Hollywood-julkkis, näyttelijä, ohjaaja, malli, performanssitaitelija, kuvataiteilija ja kohta tohtori Yalesta. Ja on hän tietysti esikoiskirjailijakin.

Franco puhui vuosi sitten aiheesta Imagen haastattelussakin: "Toivon vaan, että jos minusta kirjoitetaan vaikka kritiikkiä, taiteeni otetaan sellaisenaan, ei näyttelijän sivuprojektina. Lukekaa kirja kuin se olisi kenen tahansa esikoiskirjailijan."

Näin olen nyt tehnyt. Tämä on seurantajuttu.

Francon juuri suomennettu kirja on novellikokoelma nimeltä Palo Alto. Se kertoo vieraantuneista teineistä Francon lapsuuden maisemissa Kaliforniassa. Palo Alto vaikuttaa aluksi hyvältä ja piristävältä. Kielen rytmi on hieno, aivan kuin nuoruus itse: pelkistetty, rento ja töksähtelevä. Luin kokoelman englanniksi ja muutaman novellin Jaakko Kankaanpään suomennoksina, ja kieli toimi kummassakin hyvin.

Tarinat sijoittuvat Palo Altoon mutta kuvaavat yleispätevästi lähiötavisten elämää kaikkialla maailmassa. Iltapäivät ovat pitkiä ja joutilaita. Päähenkilö varastaa isän baarikaapista viinaa ja kaataa tilalle vettä. Kaverit tulevat paikalle ja pian kaikki ovat kovassa soosissa. Rinnakkaisluokan tyttö ottaa päähenkilöltä suihin. Sitten tulee tappelu ja joku jää auton alle.

Tältä Palo Alto kuulostaa: Ulkona poltimme pilveä Edin pienessä tupakkapiipussa. Olimme menossa illalla Alice Wolfelle halloween-juhliin ja olimme lähtötunnelmissa. Haastoin riitaa Nick Dobbsin kanssa. Olin nähnyt hänet tyttöystäväni Susanin seurassa, enkä tykännyt siitä yhtään. / Olin pari kertaa huomannut heidät naureskelemassa kahdestaan koulun kirjaston nurkassa. Se olisi varmaan ollut minulle yksi ja sama, jos Nick olisi ollut niitä teatterikerhon ääliöitä, joiden kanssa Susanilla oli projekteja, mutta hän ei ollut. Hän oli komea skeittari, ja olin juonut niin paljon viinaboolia, etten voinut pitää suutani kiinni. / "Mä kuulin, että te veditte happoa Susanin kanssa. Minkä takia sä annoit happoa mun tyttöystävälle?" / "Se pyysi."

 

Francon nuoret ovat kieltämättä aika pahiksia. Happoa ja kaikkea. Palo Alto tuo mieleen nuortenkirjat, joita opettaja antoi luettavaksi vuosia sitten äidinkielentunneilla. Ne olivat sellaisia "todenmakuisia ja rankkoja" nuortenkirjoja, joissa päähenkilöt tappelivat kauheasti, mutta olivat silti ihmeen sielukkaita. Aivan kuin Franco yrittäisi kanavoida S. E. Hintonia ja 16-vuotiasta Anna-Leena Härköstä.

Ensivaikutelma pettää. Francon novellit synkistyvät aina ennen loppuaan. Nuoruuden ihana liekki tukahtuu, ja jäljelle jää vain julmuutta ja tylsyyttä. Palo Alto on aikuisten kirja, eikä se tarjoa toivoa tai selityksiä. Franco kuvaa teini-ikää tunteettomuuden ja kohdistumattoman elinvoiman aikana.

Kirjan ainoa – ja kieltämättä vakava – ongelma on se, että tarinat muistuttavat toinen toistaan yksi yhteen. Kertojaminän sukupuoli ja ilkeyden aste vaihtelee, mutta hän tuntuu koko ajan samalta ihmiseltä.

Sisältökin on toisteista. Isukin baarikaapin sisältöä vaihdetaan veteen parikin kertaan. Auto-onnettomuuksia tapahtuu tuon tuosta. Kuvatut tapahtumat olivat varmaan yleisiä James Francon nuoruudessa, mutta ne eivät ole kovin kiinnostavaa kaunokirjallisuutta, ainakaan tällaisella frekvenssillä.

 

Palo Alto ei ole huono kirja, mutta ei se mikään täysosumakaan ole. Se on liian monotoninen ollakseen viihdyttävä, eikä se pidä kutiaan täysipainoisena taide-elämyksenä. Jos laittaisin kriitikon hatun päähäni, sanoisin, että kyseessä on esikoiskirjailijan lupaava avaus.

Kirjan kirjoittaminen ei ole erityisen vaikeaa. Taiteellisesti suuntautuneet yleisnerot saattavat naputtaa niitä helpostikin, jos heillä vain riittää pinnaa istua riittävän pitkään tietokoneella. Tärkein onnistumisen komponentti on usko omaan luovaan projektiin, ja sehän heiltä löytyy valmiiksi.

Julkkisten kirjoille nyrpistellään, mutta ne eivät ole lähtökohtaisesti kehnompia kuin muut. Suomessa esimerkiksi Anssi Kela, Peter Franzén ja Tiina Lymi tehneet viime vuosina kelpo romaanit. Lukemisen arvoisia kirjoja voi syntyä missä vain, vaikka hyvännäköisten julkkisten näppäimistöllä.

*

Imagen kirjallisuuskolumnisti Miina Supinen on helsinkiläinen kirjailija ja toimittaja, jonka eräs sukulainen asui vuoden Palo Altossa ja sanoi että se on kauhea persläpi.

  

Image 1/2012