Beta

Kolumni

Eturivin kirjoittajat pureutuvat maailmaan, politiikkaan, ilmiöihin, elokuviin, musiikkiin, kirjoihin ja vaikka mihin.

Missä menee raja, kuinka itsekäs työnsä vuoksi voi olla, kysyy Veera Luoma-aho.
 

Kun ensimmäinen lapseni on aivan pieni, luen haastattelun Hitlerin luotto-ohjaajasta Leni Riefenstahlista. Älkää kysykö milloin ja mistä – en voi luvata, että tämä tarina on edes totta. Kerron sen teille siis sellaisena, jollaisena olen sen vuosien aikana muistanut.

Lisää »

Pixarin uusi animaatio Coco ei itkettänyt Kalle Kinnusta tarpeeksi.
 

Kieltämättä: Pixarin uusi elokuva Coco on pieni pettymys. Se pani itkemään vain kahdesti ja ainoastaan toisella kerralla sain kouristuksia.

Tarkoitan kouristuksilla sellaista kramppia, joka syntyy elokuvateatterissa, kun liikutus vyöryää valtoimenaan ja omasta tahdosta riippumatta. Itku alkaa, ja omalta osaltani se on usein eräänlaista korinaa, sillä jokin puolitietoinen psyyken osa pistää tunnereaktiolle hanttiin.

Lisää »

Raamattu ei paljasta Kainin ja Abelin sukunimeä, mutta viime aikojen valossa se olisi hyvin voinut olla Gallagher.

Liam ja Noel ovat todellakin parivaljakko, joka on vienyt veljesvihan pörssiin. Oasisissa heidän työnjakonsa oli selvä: isoveli Noel oli se, joka kirjoitti laulut, ja pikkuveli Liam ei niinkään laulanut niitä kuin mulkoili niitä niin vihaisesti että ne lauloivat itsensä. Kuten me kaikki tiedämme, vähän aikaa Oasis toimi hienosti, mutta kun brittipop ja lad-kulttuuri sammuivat, bändin pyörät pyörivät tyhjää vielä vuosikymmenen sen jälkeen.

Lisää »

Tarkalleen 20 minuuttia 10,9 sekuntia. Tämän ajan olemme  menettäneet, eikä se koskaan palaa.

Toukokuun 1. päivänä 1921 Suomen aika standardisoitiin kansainväliseen Greenwitch-aikaan. Uusi aika oli 20 minuuttia 10,9 sekuntia edellä siihen asti voimassa ollutta Helsingin paikallisaikaa. Suomen historiaan jäi ammottava aukko, joka on tyystin unohdettu Suomi 100 -juhlavuonna.

Lisää »

Parhaat suomalaiset vientielokuvat ovat pimeitä, kipeitä ja rohkeita, kuten Armomurhaaja, kirjoittaa Kalle Kinnunen.

 

Armomurhaaja ei kuulosta tyypilliseltä kulttuurivientituotteelta. Elokuva kertoo Veijo-nimisestä miehestä, joka lopettaa sairaita lemmikkieläimiä ja vihaa pitäjän ihmisiä. Matti Onnismaan näyttelemä murjottaja rakastuu naiseen, jolla on masokistisia taipumuksia. Lopulta Veijo ottaa väkivalloin yhteen syrjäseudun uusnatsien kanssa.

Lisää »

Kunpa Tristania ei jäisi runoilija Marianna Kurton ainoaksi romaaniksi, toivoo Juha Itkonen.

 

Hiljattain Facebookissa runoilijatuttavani keskustelivat runoilijoiden kirjoittamista romaaneista kirjoitetuista kritiikeistä. Heitä ärsytti niissä usein toistuva sanapari ”lyyrinen proosa”. Mitä helvettiä se edes tarkoittaa?

Ei mitään, teki mieleni vastata. Lyyrinen proosa on automaatti-ilmaus, kirja-arvostelujen bulkkikamaa siinä missä lukuromaanikin, ja jos romaanin on kirjoittanut runoilija, se on ensimmäisenä jonossa.

Lisää »

Miina Supinen luki Ossi Nymanin romaanin Röyhkeys ja jäi kaipaamaan vimmaa ja voimaa.

 

Kaikilla on mielipide Ossi Nymanista. ”Ideologisesti työtön” kansalainen on käynyt kaikki isot mediat läpi kertomassa tiestään kirjailijaksi. Nyman nosti vuosikaudet työmarkkinatukea, vältteli epäkiinnostavia töitä ja opetteli samalla kirjoittamaan. Kela ei katsonut hyvällä moista vedätystä ja kertoi katkaisevansa Nymanin työmarkkinatuen. Asia ilmoitettiin valtakunnan päälehdessä, joka oli juuri aiemmin tehnyt Nymanista henkilöjutun.

Lisää »

Syyskuussa 1991 kahdeksan ihmistä muutti asumaan Arizonan erämaahan rakennettuun Biosphere 2 -keskukseen. He eläisivät siellä kaksi vuotta.
Lasikuvun alla asukkaat olisivat täysin eristyksissä ulkomaailmasta. He viljelisivät oman ruokansa ja hoitaisivat viittä vuohta sekä kolmeakymmentäviittä kanaa. Kuvun alla oli muun muassa sademetsää ja kalalampia, ja jokainen molekyyli oli tarkoitus kierrättää.
Näin tutkittaisiin, miten ihmisten siirtokunta voisi selviytyä mini-Maassa, jonka se rakentaisi jonkin toisen planeetan pinnalle.

Lisää »

Sivut