Beta

Kolumni

Eturivin kirjoittajat pureutuvat maailmaan, politiikkaan, ilmiöihin, elokuviin, musiikkiin, kirjoihin ja vaikka mihin.

Suspiria muistuttaa, että elokuvan ei tarvitse olla älyllisempää kuin muunkaan taiteen, kirjoittaa Kalle Kinnunen.

 

Mikä erottaa kauhuelokuvan trilleristä? Ei sinänsä väkivaltaisuus, ei välttämättä yliluonnollisuus.

Kauhuelokuva saa ja sen sopii olla kohtuutonta, jopa irvokasta ja häiritsevää. Olen kuullut akateemisen, ei-arvottavan väitteen, että kauhuelokuva ei voi olla ”klassikko”, sillä klassinen tarkoittaa puhdaslinjaista, ja hyvä kauhu on estetiikaltaan kaikkea muuta. (En ole varma, onko väite vedenpitävä, mutta pidän siitä.)

Lisää »

Kivoja asioita ajavan ihmisen olisi oltava kiva myös kulissien takana, huomaa Hanna Nikkanen.

Buffy, vampyyrintappaja -sarjan luoja Joss Whedon petti vaimoaan toistuvasti pitkän liiton aikana. Se selvisi, kun ex-vaimo Kai Cole julkaisi pitkän tekstin pariskunnan erosta.

Whedon on ollut showbisneksen hyvä tyyppi. Hän on käyttänyt “this is what a feminist looks like” -paitaa ja, no, luonut Buffyn.

Lisää »

Kun uuvun ihmisten sekoiluun, hakeudun puiden seuraan.

Heinäkuisena sunnuntaina pyöräilin pakoon internetiä. Olin parin päivän ajan seurannut erään rikostuomiouutisen herättämää verkkokeskustelua. Tunsin syvää kyllästystä ihmisten tekoihin ja sanoihin.

Saavuin kaupunginrajan metsiin ja nousin portaita Vaarniemenkalliolle. Jyrkässä rinteessä vastaan laskeutui keski-ikäinen mies urheiluvaatteissa. Tervehdimme niin kuin suomalaiset tervehtivät kuusikon hämärässä, tungettelematta urahtaen, ujoja silmiä muljauttaen.

Lisää »

Haastattelin hiljattain Helsingin Vuosaaressa asuvaa nuorta naista, joka sanoi: ”En ole suomalainen mutta olen helsinkiläinen.”
Nainen on syntynyt Itä-Turkestanissa. Se on läntisessä Kiinassa sijaitseva uiguurien autonominen alue, Xinjiangin maakunta. Seitsemänvuotiaana Suomeen muuttanut nainen sanoo, että hänen on helpompi hengittää Helsingissä kuin muualla Suomessa.

Lisää »

Fiktion lämpötila nousee

Suomalainen kaunokirjallisuus elää ekologisten kriisien kuvaamisen 
aikaa, joka tuntuu vain voimistuvan, kirjoittaa Hanna Nikkanen.

 

"Jos niitä ihmisiä on uskominen, ei meillä ole enää mitään toivoa.”

”Joskus”, Julia sanoi. ”Joskus ajattelen sitä.”

”On oikeastaan aika kauhea ajatella, että katastrofi on koko ajan kulman takana. Mitähän se tekee meille ihmisille, jos meidän täytyy olla jatkuvassa sotavalmiudessa?”

Julia ei vastannut, kellui vain vedessä.

Lisää »

Minulla on ongelma. Se koskee dialogia. Tiedättehän: jotta voisimme ymmärtää toisinajattelevia, pitäisi kohdata heidät ja kuunnella.

Ajatus on kaunis mutta johtaa hankaliin kysymyksiin.

Pitääkö kuunnella kiltisti, jos toinen osapuoli haluaa rajat kiinni ja minusta nykyinenkin maahanmuuttopolitiikka on kohtuuttoman tiukkaa? Miten tulla vastaan ihmisoikeuksia koskevissa mielipiteissä? Millainen on rasismia koskeva kompromissi?

Periaatteessa ”kannatan” dialogia, mutta mitä hyötyä siitä on, jos en aio itse muuttaa näkemyksiäni?

 

Lisää »

Kiitti teille, ja mulle! Sanni, Lorde ja kaikki nuoret tyypit tahtoo olla jotakin, kirjoittaa Iida Sofia Hirvonen.

 

Mä oon täl hetkel kaikkeni antanu, räjähtäny ja ihan päättömän onnellinen. Kiitos kuuluu jokaiselle, joka päätti viettää viikonloppuiltaansa meidän kaa. Täst on hyvä jatkaa #SANNITOUR2017 parissa loppukevät.”

Lisää »

Sivut