Beta

Valkoinen Vaasa

Kerhon nimi on Kerho. Se kokoontuu Vaasan ­keskustassa, aivan ­rautatieaseman vieressä. Kerhon jäsenet ovat nuoria miehiä, jotka kutsuvat itseään ­patriooteiksi, skineiksi, rasisteiksi ja uusnatseiksi. Paikallinen poliisi kutsuu heitä isänmaan ystäviksi. Image vietti viikonlopun Kerhon jäsenten kanssa. Tältä näyttää 2010-luvun suomalainen äärioikeisto.

 

Kolme vuotta sitten vappuna Vaasan Suvilahdessa syntyi tappelu. Somalialaistaustaiset miehet olivat viettämässä grilli-iltaa kerrostalokorttelin pihalla, kun joukko kaljupäisiä suomalaismiehiä tuli paikalle juhlistamaan vappua.

”Natsisiat!” somali oli huutanut.

”Paskaa musiikkia!” suomalainen oli vastannut.

Pian somalialaistaustaiset hakkasivat suomalaisia aidasta repimillään lankuilla ja suomalaiset somaleita nyrkein. Neljä suomalaista joutui sairaalaan.

Suomalaisia osallistui yhteenottoon kymmenkunta, ulkomaalaisia 30–40. Käräjäoikeus antoi tappelusta viime toukokuussa kovimmat tuomiot kahdelle somalialaistaustaiselle miehelle – toiselle sakkoja, toiselle kuusi kuukautta ehdollista. Yksi suomalainen tuomittiin sakkoihin.

Nyt aidasta revittyjen puunkappaleiden tilalla hohtavat tuoreet lankut. Niitä ovat esittelemässä Jari Perttula, 25, ja Jani, 24. He olivat mukana tappelussa. Jani oli saanut lankusta päähänsä, menettänyt tajuntansa ja joutunut sairaalaan.

Aidan vieressä autoaan pakkaava tuntematon mies haluaa kertoa vierailijoille mielipiteensä kuuluisan tappelun tapahtumista.

”Valkoinen mies oli heikko”, hän huutaa.

Parin metrin päässä seisovan miehen vaaleita kasvoja tuskin erottaa sankan lumipyryn keskeltä.

”Neekerit ryöpytti teitä, miten halusi”, mies jatkaa.

”Paha oli lähteä ylivoimaa vastaan”, Perttula vastaa.

”Paskat! Vellihousuja!”

Jani ja Perttula seisovat lumisateessa hiljaa.

Aivan toimettomiksi he eivät kuitenkaan jääneet: vapun tappelun jälkeen he päättivät perustaa Kerhon.

 

Kerhon ovea koristaa Suomen lippu. Se erottuu valkoisten ovien käytävällä suuressa keltaisessa rakennuksessa Vaasan rautatieaseman vieressä.

Muista ovista valtaosa johtaa bändien treenikämppiin, mutta tämän sinivalkoisen oven avaa kalju mies mustassa ”Kiitos 1939–1945” -hupparissa. Hän on Jari Perttula.

Sisällä leijuu vahva tupakansavu, jonka haju on pinttynyt noin sataneliöisen huoneiston jokaiseen tekstiiliin: upottavaan sohvaan, johon Perttula istahtaa, seinää peittäviin valtaviin Suomen lippuihin ja baaritiskillä roikkuvaan punaiseen lakanaan, jonka keskellä on hakaristi. Neliönmuotoisessa tilassa on sohvia, häkkiverkolla rajattu bänditila ja biljardipöytä. Se muistuttaa nuorisotaloa, paitsi että harvassa nuorisotalossa on baaritiski ja sillä Adolf Hitlerin kehystetty muotokuva.

Katto on verhoiltu armeijan vihreällä naamiointiverkolla. Yhdellä seinällä roikkuu tunnettu symboli, jossa kotka kantaa hakaristiä. Sen alla taulurivistössä on pari Mannerheim-taulua, Suomen sotien propagandajulisteita, kartta Suur-Suomesta ja keskimmäisenä Mannerheim-ristin ritarin, natsi-Saksan armeijassa palvelleen Lauri Törnin kuva.

Seinällä roikkuu myös jääkiekkoleijona Ville Peltosen pelipaita.

”Kukaan muu ei voi tehdä kolmea maalia Ruotsia vastaan”, Perttula sanoo.

Takaosan punaiseen pöytään on maalattu hakaristi.

”Hitler on hieno vihan symboli”, sanoo toinen pöydän ääressä istuva mies, järkälemäisen kokoinen Kaitsu. Kaitsu ja Jari Perttula ovat ammatiltaan kokkeja. Paikalla ovat myös puutyömies Tino, ­rakennusmies Toni ja metallimies Jani. Olemme aloittelemassa perjantaista baari-iltaa.

Kerhon naapurissa on intialainen ravintola, ja alakerrassa toimii thaihieromo, mutta molempien palvelut ovat jääneet kerholaisille vieraiksi. Se ei ole yllätys. Kerhon jäseniä yhdistää kansallismielinen ajattelu, maahanmuuton vastustaminen ja Hitler. He kutsuvat itseään vaihtelevasti uusnatseiksi, skineiksi tai rasisteiksi. Yhden tittelin kaikki allekirjoittavat: patriootti. Kerhon ydinporukka koostuu yli kymmenestä patriootista, mutta jäseniä on parikymmentä.

”Enemmänkin väkeä saadaan tarvittaessa liikkeelle”, Perttula sanoo.

Hän on ryhmän jäsenistä ainoa, joka puhuu koko nimellään. Hän polttaa paksua sikaria ja toivoo, että tämä lehtijuttu avaisi ihmisten silmät.

”Näin ei voi jatkua. Jotain vielä tapahtuu.”

Jotain on jo tapahtunutkin.

 

Tammikuussa Jyväskylän kaupunginkirjastossa syntyi tappelu. Kolme miestä yritti päästä sisään kirjastossa järjestettyyn Äärioikeisto Suomessa -kirjan keskustelutilaisuuteen, mutta järjestyksenvalvojat eivät päästäneet heitä. Yhdellä sisään pyrkineellä miehellä oli yllään luotiliivit. Tilanne kärjistyi tappeluksi, jossa yhtä tilaisuutta valvonutta vapaaehtoista puukotettiin. Myöhemmin kävi ilmi, että miehet kuuluvat Suomen Vastarintaliike -nimiseen äärioikeistolaiseen järjestöön.

Se oli iso uutinen, sillä suomalaiset ovat tottuneet pitämään uusnatseja suhteellisen vaarattomina. Eikä heistä ollut edes aikoihin kuultu mitään.

1990-luvulla maahanmuuttoa vastustaneet natsi­skinit herättivät väkivaltarikoksillaan huomiota erityisesti Helsingissä ja Joensuussa. Helsingissä vaikutti rasististen skinien kerho, jonka nimi oli niin ikään Kerho. Eniten huomiota se sai toukokuussa 1997, kun sen jäsenet hyökkäsivät Kontulassa somalien kimppuun jalkapallokentällä. Joensuun skiniryhmä muun muassa tunkeutui haulikon kanssa Paiholan vastaanottokeskukseen vuonna 1994 ja uhkaili seuraavana vuonna amerikkalaista koripalloilijaa pesäpallomailalla niin, että tämä muutti pois Suomesta. Skiniliike kuitenkin hiipui ennen vuosituhannen vaihdetta.

Viime vuosina maahanmuuton vastustajat on nähty pilottitakkien sijaan puvuissa ja kravateissa eduskunnassa. Perussuomalaisten maahanmuuttovastaisista edustajista Jussi Halla-aho, Juho Eerola, James Hirvisaari ja Olli Immonen ovat kuuluneet Suomen Sisu -yhdistykseen, jota pidetään uuden maahanmuuttovastaisen liikkeen alkukotina. Yhdistys on vaatinut, että kansoja ei tulisi tarkoituksellisesti sekoittaa keskenään. Nyt se valmistelee uutta periaateohjelmaa tuoreen puheenjohtajansa Olli Immosen johdolla.

Välillä äärioikeisto on näyttäytynyt meille peräti koomisena: liimaa haistelevina skineinä tai natsiunivormussa ryypiskelleen ja muumeja hirttäneen Pekka Siitoimen kaltaisina karikatyyreina.

Mutta millainen uhka on 2010-luvun suomalainen äärioikeisto?

Suomen Vastarintaliikkeen kaltaista ryhmää Suomessa ei ole aiemmin nähty. Se puhuu Suomen Sisun tapaan rotujen ja suomalaisen kulttuurin vaalimisesta, mutta toimintatavat ovat radikaalimpia. Liike ei kaihda väkivaltaa.

Vastarintaliikkeellä on ollut nettisivut vuodesta 2008, ja sen jäsenet ovat saaneet tuomioita muun muassa Helsingin Pride-kulkueeseen vuonna 2010 tehdystä kaasuiskusta. Se on tiukasti kytköksissä vastaaviin liikkeisiin Norjassa ja Ruotsissa.

Sisäministeriön mukaan Suomen Vastarintaliike on mahdollisesti vaarallinen, organisoitu, demokratianvastainen ja militantti liike. Järjestö arvioidaan pieneksi, mutta se voi aiheuttaa paikallisia turvallisuusuhkia.

Marraskuussa Suomen ja Ruotsin Vastarintaliikkeiden aktiivit järjestivät mielenosoituksen Vaasassa. Siististi pukeutunut nuorten miesten joukko marssi Vastarintaliikkeen lippuja kantaen. Megafoniin puhunut liikkeen jäsen julisti Vaasan torilla sodan monikulttuurisuutta vastaan.

Jari Perttula ei oikein ymmärrä Vastarintaliikkeen sanomaa.

”Vähän hämärää. Käydään julistamassa sota torilla ja lähdetään pois.”

Kerhon miehet ovat käyneet omaa sotaansa jo kauan ennen Vasta­rintaliikkeen julistuksia. Tappeluita maahanmuuttajien kanssa on ollut 2000-luvun puolivälistä saakka. Kukaan ei ole sentään kuollut.

”Vielä”, Perttula sanoo.

 

Vaasan Kerho ei ole Suomen ainoa laatuaan. Kansallismielisillä natsiskineillä oli kerhotila Helsingin Roihupellossa viime syksyyn asti. Vuosi sitten kerhotilalla sattui ammuskelu, jossa loukkaantui kaksi ihmistä.

Turussa oli vielä pari vuotta sitten aktiivinen joukko skinejä, jotka kutsuivat ryhmäänsä Turun kerhoksi. He pahoinpitelivät maahanmuuttajia, ja yksi kerhon jäsen muun muassa heitti savukranaatin maahanmuuttajan asuntoon vuonna 2009. Lisäksi yksi kerholaisista oli mukana Helsingin Pride-kulkueeseen tehdyssä iskussa. Hänellä on yhteyksiä myös Suomen Vastarintaliikkeeseen.

Komisario Kai Loukkaanhuhta Varsinais-Suomen poliisilaitokselta arvioi, että Turun kerhon ytimessä oli kymmenisen henkeä, mutta kaupungilla he liikkuivat joskus 20–30 hengen joukolla. Nyt tilanne on rauhoittunut, eikä skineillä Loukkaanhuhdan mukaan ole enää kerhotilaa Turussa.

Vaasan Kerhon ovet ovat kuitenkin avoinna myös Turun ja Helsingin skineille. Se järjestää säännöllisesti illanviettoja, joihin saapuu väkeä ympäri Suomen.

”Helsingistä Lappiin”, Kaitsu sanoo.

Kerholla juhlii usein yli 60 hengen porukka. Pääasiassa kaljupäisiä miehiä, mutta on muitakin: punkkareita, kaljupäiden kavereita ja joskus naisiakin. Bändit soittavat, viina virtaa ja samanhenkiset tutustuvat toisiinsa.

”Se on parasta, että iltamissa ei tarvitse selittää kenellekään, miksi olet tällainen”, Kaitsu sanoo.

Perttula kertoo, että Kerhon toiminta kasvaa koko ajan.

”Ihmiset ovat saaneet selville, ettei tämä ole pelkkiä kiljukanistereita ja sieg heileja. Olemme ennen kaikkea isänmaallinen järjestäytynyt porukka, joka ei vastusta pelkästään maahanmuuttoa, vaan yleensä kaikkea rikollista toimintaa. Aikaisemmin oli suojeluskunnat, jotka perustettiin ulkoa tulevan uhan takia. Nyt on sama meininki, mutta ongelmat tulevat maan sisältä. Jos politiikka ja kehitys on tällaista, en ihmettelisi, jos kymmenen vuoden päästä ihmiset ottaisivat samalla tavalla yhteen kuin sata vuotta sitten.”

Vaikka Kerho vastustaakin kaikkea rikollisuutta, maahanmuutosta keskustelu lähtee kunnolla rönsyämään kerhotilan hakaristipöydän ääressä. Tähän tapaan:

”Nykyään pitää olla niin vitun suvaitsevainen.”

”Tänne tulevilta ihmisiltä pitäisi vaatia enemmän, että menet opiskelemaan kieltä ja rupeet tekeen töitä tai lähdet vittuun.”

”Jos ne vaan osaisi olla niin kuin me.”

”Jos joku tulee tänne sotaa pakoon, niin se on todennäköisesti hädässä. Jos silloin saa yöpaikan ja turvan perheelle, ei voi ruveta vaatimaan muuta, että liian halpa kännykkä – anna parempi. Jos muuttaisin vaikka Saksaan, kyllä opettelisin saksaa. En odota, että saisin töitä sen takia, että olen tyhmä suomalainen.”

”Mutta voi siellä olla fiksujakin joukossa, en mä sitä sano.”

”Kyllä meillä oli työssäoppimassa yksi ulkomaalainen nainen, ja kyllä mä sitä opetin ja se oli ihan hyvä.”

”Vahinkoja.”

Seurue nauraa, ja Jani hakee jääkaapista miehille uudet kaljat.

Perttulasta tuntuu, että maahanmuuton ongelmista ei saa puhua ääneen. Ja että julkinen mielipide syyllistää suomalaisia maahanmuuttajien ongelmista.

”Kaikki muu on vitun hienoa, paitsi olla valkoinen homo. Eiku hetero!” hän korjaa ja taas seurue nauraa.

”Nyt sä paljastit meidät”, Kaitsu höröttää, mutta vakavoituu sitten.

”Kyllä tää vihan tunne on äärimmäisen raskas kantaa, mutta sille ei voi yksinkertaisesti mitään, että vituttaa. Sen näkee, kun katsoo ikkunasta ulos. Olen nähnyt, kun neekeri vie pieneltä suomalaiselta kengät jalasta, että kaikkea paskaa sitä näkee.”

Kaitsu ei kerro tarkemmin, mitä on nähnyt. Sen hän sanoo, että ennen asiat olivat paremmin.

 

Kaitsu syntyi Helsingin Suutarilassa vuonna 1982. Viisivuotiaana hän muutti perheensä mukana Laihialle Etelä-Pohjanmaalle. Silloin Laihialla asui 14 ulkomaan kansalaista, eikä Kaitsulla ollut mitään heitä vastaan.

Vihollinen oli Venäjä, kun Kaitsu leikki sotaleikkejä pihapiirin lasten kanssa. Vanhemmat toivat naapurin pihalle kukkamultaa, johon kaivettiin vallihautoja. Leikeissä Kaitsun täytyi saada olla saksalainen upseeri, sillä jo pienenä poikana hän innostui natsien maailmasta. Hän oli löytänyt isänsä kirjahyllystä kirjan Suomi sodassa. Siinä kerrottiin Suomen ja Saksan aseveljeydestä, Hitleristä, Göringistä ja muista natseista. Kaitsu alkoi keräillä sotaelokuvia ja kaikenlaista armeijatavaraa: pistimiä, natsimerkkejä, pienoismalleja. Hylsyjä hän sai naapurissa asuneelta ammattisotilaalta. Natsisotilaiden aseet ja puvut tekivät vaikutuksen.

”Mutta en minä koskaan pukeutunut niihin asuihin. En minä mikään Pekka Siitoin ole”, Kaitsu sanoo ja repeää nauruun.

Ulkomaalaisvastainen hänestä tuli kuulemma vasta myöhemmin.

”Ammattikoulussa en ollut mikään rasisti. Muistan, että 1990-luvulla nostin jopa yhden pikkuskinin rinnuksista seinälle. Sanoin sille, että minä rakastan neekereitä. Se oli vaan sellaista pelottelua.”

Vuonna 1998 hän aloitti kokkikoulun Vaasassa.

”Silloin tällöin näkyi jokunen rättipää ja siellä täällä neekeri. Tänä päivänä ei välttämättä näe yhtään valko­ihoista. Talvi on hienoa aikaa, kun on kovat pakkaset, mutta kesän tullen ne tulee koloistaan.”

Kaitsu sanoo muuttuneensa rasistiksi negatiivisten kokemusten myötä.

”Ennen kaikkea toi vitun paapominen ja hyysääminen. Jossain vaiheessa tajusin, että mitä tahansa tapahtuu, niin vika on aina suomalaisessa.”

Ja kun Kosovon pakolainen ­Ibrahim Shkupolli ampui neljä ihmistä Espoon kauppakeskus Sellossa joulukuussa 2009, yksi kuolleista oli Kaitsun serkku.

Vuosi Vaasaan muuttamisen jälkeen Kaitsu matkusti perheensä kanssa Saksaan. Hän oli 17-vuotias ja matkan jälkeen hän ihaili natseja vielä enemmän. Kaitsu oli vieraillut Dachaun keskitysleirillä.

”Tiesin, että juutalaisia oli pikkaisen sorrettu, mutta että millainen murhakoneisto siellä on ollut taustalla! Juutalaisten joukkotuho ei sinällään ollut hienoa, mutta se oli äärimmäisen hienoa, että siellä pantiin porukkaa oikeasti kylmäksi”, Kaitsu sanoo.

”Ei siinä järjen kanssa ole mitään tekemistä.”

Hän sanoo, ettei ole perehtynyt kansallissosialismiin sen kummemmin ideologiana. Tuskin muutkaan Kerholla ovat sitä syvällisesti miettineet, hän arvelee.

”En minäkään ole ottanut sitä poliittisena ajatuksena koskaan, silloin vaan pantiin saatana kyykkyyn porukkaa.”

Vieressä istuva Tino vahvistaa:

”Se on vaan aina ollut niin, että yksinkertainen on hienoa. Ei sitä sen enempää tarvitse miettiä noita asioita.”

Joitain asioita Kaitsu on joutunut miettimään. Hän on vuosien varrella ottanut ympäri kehoaan valtavasti natsiaiheisia tatuointeja. Isoin on rintaan piikitetty hakaristi. Tälle vuodelle hän on varannut tatuoijalle 52 aikaa, yksi per viikko. Hän haluaa tatuoida natsikuvat piiloon.

”En häpeä näitä, mutta en voi näin mennä lasteni kanssa uimahalliin”, hän sanoo.

Kaitsulla on kaksi alle kouluikäistä lasta.

”Lapsia ei meillä aivopestä mihinkään tiettyyn näkemykseen, vaan saavat oppia ihan itse ajattelemaan.”

Kaitsu on paikalla olevista miehistä ainoa, joka ei tällä hetkellä ole töissä. Se ottaa häntä päähän.

”Monella suomalaisella on negatiivinen ajatus työttömistä. Että jos yksi kymmenestä työttömästä ottaa tyytyväisenä sossusta rahaa eikä edes halua töihin, niin sitten leimataan, että kaikki työttömät ovat sellaisia”, hän sanoo ja on hetken hiljaa.

”Niin, ehkä me ajatellaan samoin mamuista, että jos yksi raiskaa, niin ne kaikki raiskaa. Ehkä sellainen yleistys vaan on ihmisellä selkärangassa. Se on helppo ajatus, eikä sitä halua sen enempää miettiä.”

 

Adolf Hitlerin käsi osoittaa kellotaulussa samaan suuntaan kuin tuntiviisari, kello yhteentoista. Pian on aika lähteä baariin.

Kerholaiset kertovat, että kello on lahja perussuomalaisten kaupunginvaltuutetulta Risto Heliniltä, jonka kuntavaaliesite on kiinnitetty kellon alle. Helinin vaalilause ”kiintiöpakolaisten vastaanoton lopettaminen Vaasaan” toi vaaleissa 242 ääntä ja paikan Vaasan valtuustossa.

Kerholaiset vierastavat muuten poliitikkoja, mutta perussuomalaiset ja Helin ovat heidän sydäntään lähinnä.

”Meidän mies”, joku huutaa.

Ja siltä vaikuttaakin. Taidekauppias Risto Helin on esiintynyt ­Facebookissa Kerhon t-paidassa. Mustassa paidassa on pääkallo, pesäpallomaila ja Suomen ilmavoimien sininen hakaristi. Taidokkaan logon on piirtänyt Kaitsu, ja se on kirjailtu myös kaikkien Kerhon jäsenten pilottitakin rintamukseen.

Julkisesti Helin on sanoutunut irti natsiyhteyksistä. Viime vaalien alla hän kommentoi Turun Sanomille Facebook-kuvaa, jossa hänellä oli Blood & Honour -uusnatsijärjestön paita, näin: ”Ostin paidan kymmenkunta vuotta sitten kirpputorilta, enkä ole tiennyt, mihin se liittyy. Ne, jotka minut tuntevat, tietävät ettei siinä sen kummempaa ole taustalla. En minä mitään natseja suosi enkä äärioikeistoa.”

Kellon lisäksi Kerhon jäsenet kertovat Helinin lahjoittaneen Kerholle Lauri Törnin muotokuvan.

Helin ei vastannut Imagen puheluihin eikä tekstiviestiin.

Seinään nojaavat pesäpallomailat Kerho sai paikalliselta duunariporukalta, kun poliisi oli vienyt edelliset. Perttula valitti poliisin toimista eduskunnan oikeusasiamiehelle, ja se kannatti: Kerho sai lopulta myös poliisin takavarikoimat mailat takaisin.

Perttula on tehnyt eri syistä valituksia eduskunnan oikeusasiamiehelle ainakin 15 kertaa. Kerran poliisi teki kotietsinnän Kerhon tiloihin käyttäen avaimia, jotka oli saanut putkassa olleelta Kerhon jäseneltä. Oikeusasiamies nuhteli tästä poliisia, mikä oli suuri voitto Perttulalle. Hän säilyttää tuota päätösasiakirjaa Kerhon tiloissa.

Yksi Kerhon jäsenten tuntema poliisi on rikoskomisario Eero Välimäki. Hän ei kommentoi kanteluita, mutta sanoo, ettei Kerhosta ole ollut harmia poliisille pitkään aikaa.

”Nuorten miesten kerhotila, jossa he viettävät aikaansa, ei ole häiriöksi. Henkilökohtaisia otteluita on, mutta ei mitään ilmiötä.”

Hän tuntee hyvin esimerkiksi Suvilahden tappelun tapahtumat.

”Ulkomaalaisia tuli ovista ja ikkunoista.”

Välimäki sanoo, että Vaasassa rikoksiin syyllistyvät sekä suomalaiset että maahanmuuttajat.

”Lisäksi rikoksia tekevät myös maassa vierailevat tähdet. Se on vain niin, että järjestäytynyt rikollisuus tulee ulkomailta, että sellaisen kanssa me painitaan enemmän kuin näiden isänmaan ystävien kanssa”, hän sanoo.

”Sanon isänmaan ystävät, koska näin he haluavat itseään kutsuttavan. Olkoon sitten niin.”

 

Isänmaan ystävät alkavat olla juhlatuulella. Kettingeillä ja munalukolla suojattu jääkaappi tyhjenee oluesta ja lonkerosta, välillä seurueessa kiertää kolalla lantrattu kossu.

Väkeä on tullut lisää: Tommi, Kake ja Tinon veli Timi. Hekin ovat pukeutuneet pilottitakkeihin ja Suomen sotilaita kiittäviin huppareihin tai t-paitoihin. Perttula kertoo, että he tilasivat kiitospaitoja 1 300 eurolla.

Kerholaiset ovat kiitollisia, ja ylpeitä.

”Totta vitussa me ollaan parempia kuin muut”, Kaitsu aloittaa. ”Mä en lähde siihen, että me olisimme huonompia tai edes tasavertaisia tämän roskasakin kanssa, mikä tähän maahan tulee. Ne, jotka hakee ilmaisen koulutuksen ja joissa on potentiaalia ja jotka ovat huomattavasti fiksumpia kuin minä, niin ei ne vittu tänne jää. Ne lähtee johonkin maahan, jossa verojen maksamisesta ei tarvitse maksaa veroja.”

Kaiuttimista pärähtävät tutut tahdit, jotka tempaavat suuren joukon miehiä välittömästi yhteislauluun.

Syyttömänä syntymään sattui hän / Tähän maahan pohjoiseen ja kylmään / Jossa jo esi-isät / Juovuksissa tottakai / Hakkasivat vaimot, lapset, jos ne kiinni sai.

Välillä patrioottien rehvakas puhe kääntyy kuin huomaamatta murheelliseksi lauluksi. Se vetää mielen matalaksi.

”Kuka helvetti edes haluaa jäädä tänne, missä kolme neljäsosaa vuodesta on pakkasen puolella. Ihmettelen esi-isiä, jotka keksi vittu jäädä asuttamaan tätä paikkaa”, Kaitsu manaa.

Niin Turmiolan Tommi taas herää henkiin / Ja herrojen elkeet tarttuvat renkiin / Kohti laukkaa viinakauppaa.

Kossukolapullosta tiiviiseen tahtiin ryypiskellyt Timi sammuu sohvalle. Timin koira Mikki vahtii isäntäänsä murisemalla liian lähelle tuleville.

”Timi on meidän pienikokoisin jätkä, mutta kovin. Pieni ja hullu. Jos kaikki olisi kuin Timi, täällä ei olisi mitään mamuongelmaa”, Perttula sanoo.

”Mutta olisi kyllä ihan helvetisti muita ongelmia. Timi työllistää oikeuslaitosta varmaan yhtä paljon kuin mamut.”

Timi ja Mikki jäävät Kerholle. Muut alkavat tehdä lähtöä baariin. Vähän jännittää, miten siinä käy: moni baari ei päästä isoa joukkoa pilottitakkisia maastohousuisia kaljupäitä sisään.

”Vain Klamydian laulaja Vesa Jokinen pääsee maastohousuissa sisään”, Kaitsu sanoo.

”Se on tyhmää vaatteiden takia leimata ihmisiä”, julistaa Tino, joka yritti teini-ikäisenä polttaa ulkomaalaisen pitämän pizzerian. Joulukuussa 2005, 15-vuotiaana, Tino heitti toisen nykyään Kerholla pyörivän miehen kanssa polttopullon laihialaisen ravintolan ikkunasta sisään. Pizzeria kärsi vähäisiä vahinkoja, Tino sai sakkoja ja toinen mies kaksi vuotta vankeutta.

Pizzerian omisti irakilainen yrittäjä.

”Se oli ainoa paska asia Laihialla”, hän sanoo.

Laihialla asui tuolloin 7 564 ihmistä. Heistä ulkomaalaisia oli 24.

 

Ennen baaria on vielä saatava ruokaa. Jari Perttula ehdottaa Tapsan grilliä, perinteistä vaasalaista hampurilaispaikkaa. Vaasan keskustassa sijaitseva Tapsan grilli on tarjonnut herkkujaan jo yli 35 vuotta. Sitä pyörittävä Tapsa on toisen polven nakkikioskiyrittäjä.

”Juustokas on se juttu”, Perttula kehuu jo matkalla, selvästi innoissaan tulossa olevasta herkkupurilaisesta.

Tapsan grillillä odottaa ikävä yllätys.

”Ählämi myymässä”, Perttula kuiskaa.

Miehet tilaavat kohteliaasti annoksensa, jotka ovat pian valmiita. Mutina jatkuu samalla, kun hampaat jauhavat hampurilaista.

”Ei tämä nyt kyllä Tapsan grilliltä vaikuta”, Perttula jupisee.

”Mutta täytyy sanoa, että ihan yhtä hyvää tää ähläminkin hampurilainen on.”

 

Seuraavana aamuna Jari Perttula oksentaa. Vähältä piti, ettei hän ollut saanut yöllä turpaansa.

”Kaksi lihaksikasta neekeriä meinasi hakata. Ne oli kuulleet, kun sanoin niitä isoiksi neekereiksi”, krapulainen Perttula sanoo, ja porukka nauraa. Olemme Kaitsun keittiössä kertaamassa edellisillan tapahtumia. Seurueemme pääsi kuin pääsikin sisään Waasa Drinking Duck Bariin eli WDD:hen. Baarilla ei tosin ehkä ollut varaa kieltäytyä, sillä muita asiakkaita ei puolenyön aikaan ollut.

Se oli ihan tavallinen maastohousuisten klanipäiden baari-ilta. He olivat kovassa humalassa. Suunnilleen 15:nnen oluen jälkeen Jari Perttula uskoutui.

”Oikeesti”, hän aloitti baaritiskiin nojaten. ”Oikeesti me ollaan jo hävitty tämä sota. Ei tätä maahanmuuttoa voi enää voittaa.”

Miksi te sitten soditte?

”Ei voi periksikään antaa”, hän sanoi ja vinkkasi tarjoilijan paikalle. ”Brenkkua!”

Kaitsun vaimo kiikuttaa kaikille kahvikupit. Siistin kodin keittiön ikkunasta avautuu näkymä viihtyisälle sisäpihalle. Ikkunan alla keittiön tiskillä lojuvat Kaitsun punaiset nyrkkeilyhanskat. Lapset katsovat olohuoneessa dvd:ltä Arnold Schwarzeneggerin Commandoa.

Lasisen keittiönpöydän alla pyörii kaksi koiraa. Nelivuotias Peto, jota Kaitsu kutsuu auschwitzinpaimenkoiraksi ja puolitoistavuotias patterdalenterrieri Pinja. Molemmat koirat ovat mustia. Jättimäinen Peto nylkyttää pientä Pinjaa keittiönpöydän alla.

”En tiedä, mitä tuosta tulee, mutta se on selvää, että niistä tulee mustia”, Kaitsu sanoo.

Sitten keskustellaan taas maahanmuutosta. Perttula, Jani ja Kaitsu ovat yhtä mieltä siitä, että poliisi kohtelee heitä eri tavalla kuin ulkomaalaisia.

”Poliisi sanoo, että se on meidän oma vika, kun pukeudutaan tietyllä tavalla ja ollaan kaljupäitä, että me provosoidaan niitä. Kyllä se nyt on saatana, jos mä menen sanomaan, että musta väri provosoi mua niin saatanasti, että pakko käydä kimppuun. Vaikka ei se ihonväri edes ole se syy siihen asiaan”, Kaitsu sanoo.

Hetkeen ei ole maahanmuuttajien ja kerholaisten välillä ollut tappeluita. Viime syyskuussa osa porukasta, jonka kanssa Kerhon jäsenillä oli jatkuvasti ollut ongelmia, joutui vankilaan. Kuusi ulkomaalaistaustaista miestä sai useiden vuosien tuomiot muun muassa huumekaupasta.

Silti ”pinnan alla kytee”, Perttula sanoo.

Ulkomaalaisten määrä on kasvanut kaupungissa nopeasti: vuonna 2005 muita kuin suomea tai ruotsia puhuvia ihmisiä oli Vaasassa vähän yli 2 200, kun vuonna 2011 heidän määränsä oli yli 4 100. Eniten vieraskielisiä on tullut kaupunkiin Somaliasta, Sudanista ja Venäjältä. 

Perttulalla ja Kaitsulla on oma laskuri. Tässä Vaasan keskustan kerrostalossa, Kaitsun rapussa tilanne on 10–10: täällä asuu kymmenen suomalaista ja kymmenen ulkomaalaista. Kaitsu perheineen on kerroksensa ainoa suomalainen.

Mutta ei tämä pihapiiri ole millään tavalla Vaasan pahin, Kaitsu sanoo ja alkaa lukea kännykkänsä näytöltä Suomi24-keskustelupalstaa, jossa keskustellaan Olympiakorttelista. Se on opiskelijoiden ja maahanmuuttajien asuinpaikkana tunnettu alue lähellä keskustaa.

”Kuin olisit ulkomailla... Voi nimittäin tulla ryöstetyksi ja raiskatuksi... Ryöstöjä ja pahoinpitelyjä päivittäin mamujen toimesta, Vaasan ghetto numero 1!”

Olympiakorttelissa uhkasikin syntyä paha joukkotappelu vuonna 2010. Tilanne alkoi Perttulan mukaan siitä, kun yksi heidän tuttavansa sai silmävamman tappelussa ulkomaalaisten kanssa.

Tästä kimmastuneena Kerhon jäsenet masinoivat 50 hengen joukon kostoretkelle Olympiakortteliin. Väkeä saatiin liikkeelle paljon, sillä Kerho vietti avajaisjuhlaansa. Oli joulukuu. Poliisi tuli paikalle usean partion voimin ja sai suuremman tappelun estettyä.

Ja kerran Olympiakorttelissa he heittivät erään naisen asunnosta sohvan alas somaleiden päälle. Nainen ei tietenkään tykännyt, kun hänen irtaimistonsa lensi ikkunasta.

”Mutta somalit heittivät meitä kivillä”, Perttula selittää.

 

Päätämme käydä vielä siellä Vaasan pahimmassa ghetossa. Sataa lunta. Olympiakortteli peittyy valkoisen vaipan alle. Lumipyryn keskeltä Jari Perttula huomaa lautasantennit, joita on siellä täällä talojen seinissä.

”Antenni paljastaa, missä asuu ulkomaalaisia”, Perttula sanoo.

Olympiakortteli kuuluu Vöyrinkaupungin suuralueeseen, jossa asuu lähes 3 000 ihmistä. Heistä yli 20 prosenttia on vieraskielisiä.

Olympiakortteli näyttää rauhalliselta lähiöltä. Kaksikerroksisia taloja, kierreportaita ja sisäpihoja. Lumen keskellä tarpoo pari ihmistä, valkoisia naamoja.

 

*

 

Pohjoinen valtakunta (kainalojuttu)

Lippalakkipäinen mies puhaltaa nokkahuiluun. Vieressä toinen soittaa kitaraa ja laulaa.  Siististi pukeutuneet nuoret miehet esiintyvät kesäiltana huoneessa jossain päin Turkua. Tunnelma on kuin rippileirillä, mutta armo on tästä kokoontumisesta kaukana – ainakin, jos sattuu olemaan vääräuskoinen.

Suomen Vastarintaliike järjesti viime kesäkuussa Turussa aktivistipäivät, joista löytyy ammattimaisesti editoitu videokooste YouTubesta. Aktivistipäivät ovat osa Suomen Vastarintaliikkeen ohjelmaa, joka tähtää vallankumoukseen. Sen eteen tekee Suomessa työtä kymmeniä pääosin 20–30-vuotiaita liikkeen jäseniä. Osastoja on ainakin Helsingissä, Turussa, Oulussa, Mikkelissä ja Pirkanmaalla. Mukana on myös entisiä skinheadeja, ja jäseniä etsitään paikallisista uusnatsikerhoista.

Vallankumouksessa Suomesta tulisi osa Pohjoismaiden muodostamaa kansallis­sosialistista valtiota, Pohjoista valtakuntaa. Yhteisvaltio irtaantuisi EU:sta ja vastustaisi kansansa ”sulautumista muiden rotujen ja kansanryhmien kanssa”. Muukalaiset, joita ei voida ”sulauttaa”, liike karkottaisi.

Suomen Vastarintaliike toimii tiiviissä yhteistyössä Norjan ja Ruotsin vastarintaliikkeiden kanssa. Ruotsissa vuonna 1997 perustettu Svenska Motståndsrörelse toimii liikkeiden emojärjestönä. Sitä johtaa jo 1980-luvulla uusnatsipiireissä vaikuttanut Klas Lund, joka on istunut vankilassa muun muassa pankkiryöstöstä ja taposta. Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpo pitää Lundia yhtenä Ruotsin vaarallisimmista ihmisistä. Suomenkaan Vastarintaliike ei kaihda väkivaltaa, jos sitä vastaan hyökätään. Me emme ole kokoomusnuoria tai sosiaalidemokraatteja – me emme pelkää väkivaltaa, vaan elämme taistelua, kirjoitti Suomen Vastarintaliikkeen johtaja Juuso Tahvanainen liikkeen kotisivuilla viime lokakuussa. Vuosikatsauksessaan hän ennusti, että alkava vuosi tulee olemaan liikkeen historian näkyvin – ja ehkä myös myrskyisin.

Tahvanainen kieltäytyi Imagen haastattelusta, sillä valtamedia vääristää hänen mukaansa liikkeen sanomaa. Siksi liike on perustanut omat mediansa, Virossa painetun lehden ja verkkosivut osoitteeseen patriootti.com. Verkkosivuilla julkaistaan muun muassa videoita ja taisteluraportteja. Taisteluraportit kertovat liikkeen jäsenistä, jotka liimailevat Vastarintaliikkeen tarroja lyhtypylväisiin tai jakavat liikkeen propagandamateriaalia postilaatikoihin. Esimerkiksi alkuvuonna Turussa liikkeen aktivistit jakoivat viiden viikon kampanjan aikana mainoksia 2 000 kotiin. Turussa liikkeellä on kerhotila, joka on nimeltään Koti. Sisäministeriön sisäisen turvallisuuden ohjelman tammikuun tilannekatsauksen mukaan Vastarintaliikkeen jäseniksi hakeutuvat ovat ”tavallisia keskiluokkaisia kansalaisia”, mikä erottaa liikkeen Vaasan Kerhon kaltaisista ryhmistä. Ne houkuttelevat sisäministeriön mukaan syrjäytyneitä ja syrjäytymisvaarassa olevia nuoria, kun Vastarintaliikkeen jäseneksi saattaa päätyä hyväryhtisiä nokkahuilunsoittajia. 

 

Image 198 | huhtikuu 2013

Linkki pääkirjoitukseen Kolmen kastin äärioikeisto.