Beta

Vaalien jälkeen. Kirjailija Tiina Raevaara kirjoitti dystopian sulkeutuneesta Suomesta

Vuosi 2022. Suomen kolmen vuoden takaisissa eduskuntavaaleissa vanhoille puolueille jäi vain rippeet niiden loiston aikojen kannatuksesta. Perussuomalaisetkin joutuivat katsomaan sivusta, kun sen ohi vaalivoittoon nousi puolueen sisällä ja liepeillä kasvanut jyrkän kansallismielinen Tosisuomalaiset. Unkarin paikan uutisissa otti Suomi, jossa epävarmuus, pelko ja katkeruus olivat nousseet poliittiseksi käyttövoimaksi. Vähittäistä lipumista kohti totalitarismia oli vaikea huomata, mutta yleistyneet mielenosoitukset olivat yksi merkki muutoksesta. Tyytymättömät kansalaiset järjestivät niitä eri syistä: hallituksen leikkauspäätöksiä vastaan, turvapaikanhakijoiden puolesta 
ja heitä vastaan. Kukaan ei ollut enää varma mielenosoitusten alkuperäisestä syystä, eikä sitä kerrottu televisiouutisissakaan. Siviilien muodostamat katupartiot, joiden olemassaoloa perusteltiin turvallisuudella, herättivät pelkoa. Kansan tyytymättömyys kasvoi sitä mukaa, mitä pidemmälle valtion kontrolli ylsi ja mitä kauemmaksi Suomi irtautui lännestä. Kirjailija Tiina Raevaara kuvitteli uhkakuvan tulevaisuuden Suomesta.

 

Sosiaaliturva

poistui vähitellen

 

Vähemmistöjen ja heikossa asemassa olevien oikeuksia ryhdyttiin karsimaan jo 201o-luvun puolessa välissä.

Oleskeluluvan saaneille turvapaikanhakijoille alettiin maksaa silloisen sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylän aloitteesta pienempää sosiaaliturvaa kuin kantaväestölle.

Entistä suurempi osa työikäisistä putosi kokonaan tilastojen ulkopuolelle. Kaikki vastikkeeton sosiaaliturva lakaistiin vähitellen pois, ja erilaiset harmaan talouden ja vaihdantatalouden muodot nostivat päätään: palveluksia vaihdettiin tuttavapiirin kesken, koska ihmisten ansiotaso laski työttömyyden, lyhennetyn työajan ja heikomman sosiaaliturvan takia. Varsinkin turvapaikanhakijoina maahan tulleet ulkomaalaiset joutuivat luottamaan toistensa apuun.

Kerjäläisiä katukuvassa ei silti näkynyt. Poliisi ja poliitikot puhuivat jatkuvasti katujen ”siivoamisesta”. Moni eli täysin hyväntekeväisyysjärjestöjen ruoka- ja tavara-avun varassa, mutta järjestötkin kituuttivat voimiensa äärirajoilla.

Kun rahaa oli vähän, firmat säästivät siivouksesta, ja moni sitä kautta suomalaiseen työelämään kiinni päässyt joutui luopumaan työstään.

Prostituutio lisääntyi sekä maahanmuuttajien että kantasuomalaisten keskuudessa. Puheisiin ilmaantui termi lomaraha: sillä tarkoitettiin pienipalkkaisten perheenäitien satunnaista seksityötä, jolla hankittiin rahat pesukoneen korjaukseen.

 

Moniarvoisuus

suli

 

Vuonna 2014 ison askeleen eteenpäin ottanut tasa-arvoinen avioliittolaki peruuntui, kun uusi kansalaisaloite aidon avioliiton puolesta päätyi lopulta eduskunnan äänestykseen, jossa avioliiton varaaminen vain miehen ja naisen väliseksi voitti äänin 110–88.

Sisäministeriö kielsi seksuaalivähemmistöjen pride-kulkueet turvallisuussyihin vedoten. Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt painettiin muutenkin ahtaalle: asioista puhuttiin peitetermein ja tapaamiset hoidettiin salassa ennalta sovitussa paikoissa aivan kuin joskus 1960-luvulla, kun homoseksuaaliset teot olivat rikos. Sosiaalinen media ja internet helpottivat yhteydenpitoa, mutta moni HLBTQI-vähemmistöön kuuluva muutti esimerkiksi Ruotsiin tai Saksaan. Hankalimmassa asemassa olivat maaseudun ja pikkukaupunkien asukkaat sekä kouluttamattomat ja kielitaidottomat, joista moni päätti jäädä kaappiin. Se ei ollut mikään ihme, koska viharikosten määrä esimerkiksi homoja ja transihmisiä vastaan kasvoi. Poliisi ei tilastoinut niitä erikseen.

HIV-tartuntojen määrä nousi homojen keskuudessa, mutta lääkkeet olivat monelle liian kalliita Kela-korvausten pienenemisen myötä. HIV- ja AIDS-lääkkeet luokiteltiin ”itseaiheutetuiksi sairauksiksi”, joiden korvattavuusaste oli hyvin pieni.

Sosiaali- ja terveysministeriön käynnistämä hanke eheytysterapioiden vaikuttavuuden arvioimiseksi aiheutti kuitenkin pienimuotoisen kohun.

 

Suomen rajat

suljettiin

 

Suomen sulkeutuminen ei ollut kielikuva, vaan käytäntö. Valvontaa ja tarkastuksia lisättiin jopa Ruotsin vastaisella rajalla tuntuvasti, ja oli täysin normaalia esittää, että Suomen länsiraja pantaisiin kiinni kokonaan. Sellaista vaati jo vuonna 2015 perussuomalaisten varapuheenjohtaja Sebastian Tynkkynen, josta tuli sitten myöhemmin  raja-asioista vastaavan hallintovaliokunnan puheenjohtaja.

Turvapaikanhakijoita oli kulkenut Ruotsin vastaisen rajan yli jo vuosina 2015–2017, ja äärioikeistolainen ”Suomen vastarintaliike” rakensi aitaa Tornion ja Haaparannan välille. Aitaa rakennettiin tosiasiallisesti valtion tuella: MTV3:n toimittaja selvitti jutussaan, että rakennusmateriaalit oli maksettu erään sisäministeriön virkamiehen luottokortilla. Aidan rakennus jäi lopulta kuitenkin näytösluontoiseksi.

Suurempi mullistus koettiin etelärajalla. Pakolaisvirrat ohjautuivat Suomen ja Viron välisille matkustajalautoille, ja lauttaliikenteen vuoroja harvennettiin. Virolaisten rakennusmiestenkään ei ollut enää järkevää tulla Suomeen töihin. Hallituspuolueet iloitsivat uusien työpaikkojen syntymisestä.

Kansallisen identiteetin ja suvereniteetin juhlistamiseksi luotiin kärkihanke ”Kansallisen puolustautumisen juhlavuosi”, jonka nimissä puolustusmäärärahoja kasvatettiin entisestään. Budjettia paisutti myös suuri muutos puolustusvoimissa: naisista tuli asevelvollisia. Samalla siviilipalveluksen kesto piteni 18 kuukauteen ja rangaistusta totaalikieltäytymisestä kovennettiin.

 

Kirkon ja valtion

suhde syveni

 

Jo vuoden 2015 eduskuntavaalien jälkeen voimistunut uskonnollinen puhe sai yhä enemmän jalansijaa politiikassa. ”Jumalalla on osuutta moneen asiaan, ja kiitän häntä”, sanoi perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinikin silloisen vaalimenestyksensä jälkeen. Tosisuomalaiset ottivat uskonnollisen retoriikan osaksi koko puolueen puhetapaa. Tästä syystä neljä kristillisdemokraattien viidestä kansanedustajasta loikkasi kesken eduskuntakauden ”tosareiden” eduskuntaryhmään.

Hallitus vahvisti kristinuskon asemaa sillä verukkeella, ettei maahanmuuttajien mukanaan tuoma islam saisi jalansijaa Suomesta. Kristinuskon asemaa vahvistettiin esimerkiksi pääkaupunkiseudun maahanmuuttaja-alueiden peruskouluissa, joissa otettiin käyttöön päivittäinen uskonnollissävytteinen aamunavaus.

Sisäministeriö myönsi tukea evankelisluterilaisen kirkon ”Ole kivenä muurissa – liity suomalaiseen kirkkoon” -kampanjalle, jonka tarkoituksena oli saada suomalaisia liittymään kirkkoon 2010-luvun alkupuolen eroaaltojen jäljiltä. Rahasta liittyminen ei ollut kiinni, sillä kirkollisvero otettiin automaattisesti kaikilta veronmaksajilta.

 

Aborttimatkat

Venäjälle alkoivat

 

Korruptio rehotti terveydenhuollossa: esimerkiksi sairaalahoitoon ei uskallettu lähteä lainkaan ilman pientä setelivarantoa. Potilaita kehotettiin myös ottamaan mukaan oma pyjama ja vessapaperirulla.

Julkisessa terveydenhuollossa ei enää määrätty minkäänlaisia ehkäisyvalmisteita alle 18-vuotiaille.

Suomen ennestäänkin tiukka aborttilainsäädäntö kiristyi, kun voimaan tuli laki, jolla terveydenhoitohenkilöstö saattoi kieltäytyä aborttiin osallistumisesta uskonnollisiin syihin vedoten.

Samalla lakia rukattiin muutenkin: naimisissa oleva nainen tarvitsi aborttiin aviomiehensä luvan. Lakimuutoksesta alkoi aborttimatkailu ensin Ruotsiin, mutta myöhemmin pääsuunnaksi vakiintui Venäjä, missä lainsäädäntö oli varsin vapaa, mutta jossa moni nainen sai komplikaatioita huonon sairaalahygienian takia.

 

Poliittiset kanslerit

johtivat yliopistoja

 

 

Kouluille oli annettu jo vuoden 2015 hallitusohjelmassa ohje järjestää päivittäinen liikuntatunti.

Asian merkitystä korostettiin myöhemmin näin: Yksilöllä tulee olla vapaus kehittää itseään henkisesti ja ruumiillisesti paremmaksi ihmiseksi, mutta toisaalta hänellä pitää olla myös vapaus tehdä näin, jotta yhteisökin hyötyisi yksittäisten jäsentensä fyysisestä voimistumisesta.

Kansan yhtenäisyyttä korostettiin uusien opintosuunnitelmien laatimisessa. Opetusministeriö evästi opetussuunnitelmia uudistavaa työryhmää näin: Kaikkinainen opetus on uudistettava kansallismielisessä hengessä elävää elämää silmälläpitäen ja kuollut tieto karsittava pois opintosuunnitelmista. Kansan tervettä elämää vahingoittavat henkiset virtaukset on estettävä.

Käytännössä työryhmä lisäsi muun muassa äidinkielen (eli suomen) sekä uskonnon opetusta ja vahvisti sukupuolijaottelua liikunnan ja käsityön tunneilla.

Korkeakouluissa valtaa keskitettiin aiempaa suoremmin kanslereille, joita alun perin ei ollut kovinkaan monessa suomalaisessa korkeakoulussa. Valtioneuvosto nimitti poliittisin perustein kanslerin, joka taas nimitti korkeakoulunsa professorit ja dosentit.

Kansallismielisyyden merkitys korostui erityisesti yhteiskunnallisissa ja humanistisissa tieteissä, joiden tutkimusrahoitus tuli suurelta osalta valtioneuvoston alaiselta strategisen tutkimuksen neuvostolta. Sen rahoituspäätöksissä korostuivat etenkin uudenlaiset tulkinnat Suomen lähihistoriasta ja suomalaisten alkuperästä. ”Uushistoriallisessa” tutkimuksessa todettiin esimerkiksi, että Suomi ei luovuttanut juutalaisia natsi-Saksalle toisen maailmansodan aikana.

Koulujen historian opetuksen sisällössä tuoreet ”uushistorialliset” tutkimussuuntaukset näkyivät nopeasti. Strategista neuvostoa johti opetusministeri Laura Huhtasaari, joka mielellään siteerasi itseään vuosien takaa: ”Mikä tänään on totta, voi huomenna olla epätosi. Tällä hetkellä opetetaan niitä asioita, joita tiede tänään pystyy parhaiten todentamaan.”

Suomessa aloitti toimintansa myös Unkarin mallin mukainen Kielistrategian instituutti, jonka rahoituksesta ja johtokunnasta päätti valtioneuvosto. Instituutti vaali valtion ainoaa virallista kieltä, suomea: Äidinkieli on yksilön tärkein henkinen voimavara. Äidinkielen pirstominen uusilla termeillä ja kaksoiskäsitteillä murskaa yksilön kyvyn muodostaa omia itsenäisiä ajatuksiaan ja orwellmaisesti riistää yksilöltä ajatuksenvapauden. Suomen kielen luonnollinen kehitys on siksi turvattava.

 

Järjestöjä pidettiin

turvallisuusuhkana

 

Erilaiset kansalaisjärjestöt painettiin ahtaalle. Järjestöjen alasajo alkoi suomalaisten yritysten toimintaa ulkomailla vahtivan Finnwatchin rahoituksen lopettamisesta.

Kirjailijoiden ja toimittajien sananvapaus-
järjestö Penin aktiivit saivat pitkät tuomiot, kun he auttoivat valkovenäläistä kirjailijaa pakenemaan kotimaastaan Suomeen. Samalla lakkautettiin myös yhdistyksen valtionavustukset.

Järjestöjen toimintaa vaikeutti lainsäädäntö, joka luokitteli jokaisen ulkomailta rahoitusta saavan tai jonkin ulkomaisen järjestön kanssa toimivan järjestön ”ulkomaiseksi agentiksi”.

Tällaiseksi luokiteltiin myös Suomen ruotsalainen kansanpuolue RKP, sillä sen katsottiin saaneen rahaa Ruotsista pakollisen ruotsinopetuksen puolustamiseksi.

”Ulkomaisten agenttien” jäsenrekisterit olivat poliisiviranomaisten jatkuvan tarkkailun alla.

 

Valtio tuki kansallismielistä taidetta

 

Tosisuomalaisten pitkälle muokkaamassa hallitusohjelmassa kulttuurista sanottiin näin: Kulttuuri ja sen saavutukset muokkaavat kansansielua, kansalaisten käsitystä omasta yhteisöstään, ja samalla auttavat identiteetin luomisessa ja kansallisen solidaarisuuden ylläpitämisessä. Taideteokset kuvaavat hyvin kulloistakin kulttuuria. Yhteiskunnassa, jossa taideteokset elävät lyhyitä aikoja tai jossa taide muistuttaa erehdyttävästi jätettä, ei kukaan voi voida hyvin. Taideteokset ja monumentit auttavat ihmisiä yhteisöllisyyden luomisessa, eikä se aina toteudu nykytaiteen avulla.

Kansallista identiteettiä vahvistava taide oli hallituksen ja erityisesti opetus- ja kulttuuriministeri Olli Immosen suojeluksessa samaan aikaan kun moni taiteenala kitui: kulttuuriministeri poisti tuet kaikilta sellaisilta suomalaisilta elokuvatuotannoilta, jotka eivät muistuttaneet ammoisia Rukajärven tietä tai Sibeliusta edes etäisesti.

Taiteilija-apurahojen lukumäärä oli murto-osa siitä, mihin vielä 2010-luvun alkupuolella oli totuttu. Kulttuuriministeri valitsi apurahojen saajat itse, kuten myös kirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittajan.

Toisaalta sensuuri ja kaventunut sananvapaus tekivät omalla synkällä tavallaan hyvää taiteelle. Kun kirjailijan piti esittää yhteiskuntakritiikkinsä rivien välissä, kirjallisuus muuttui tavanomaista rikkaammaksi ja kunnianhimoisemmaksi. Suomalaisessa taiteessa kukoistivat allegoriat ja metaforisuus.

Tosin ahdistusta herätti jo vuosikymmeniä sitten Finlandialla palkitun kirjailijan kuolema öisessä liikenneonnettomuudessa Tampereella. Yliajajaa ei koskaan tavoitettu. Valtion apurahalla työskennellyt kirjailija oli juuri julkaissut romaanin, joka oli ensilukemalta eräänlainen Kalevalan modernisointi, mutta joka maan hallituksessa nopeasti ymmärrettiin kansallista yhtenäisyyttä rapauttavaksi.

 

Valtio valvoi

mediaa

 

Hallitus piti mediaa tiukassa otteessaan. Lakimuutosten takia Viestintävirasto ja Liikenne- ja viestintäministeriö ja sen alainen medianeuvosto valvoivat lehtiä, televisio- ja radiokanavia sekä verkkosivustoja.

Medianeuvostolla oli oikeus puuttua tiedotusvälineiden julkaisemaan sisältöön sekä jälkikäteen että ennalta: se saattoi asettaa rajoituksia tai määrätä yksittäiselle medialle sakkoja vaikkapa ”poliittisen tasapuolisuuden puutteen” takia.

Myös joskus menneinä vuosikymmeninä pyhänä pidetty lähdesuoja poistettiin käytännössä kokonaan. Viranomaisilla oli oikeus tutkia toimittajien työvälineet sekä pakottaa toimittajat paljastamaan tietolähteensä ”kansallisen turvallisuuden” ollessa uhattuna. Arvion uhan todenperäisyydestä teki viranomainen itse.

Valtioneuvoston määräysvallassa ollut Yleisradion hallintoneuvosto päätti irrottaa Ylen Julkisen sanan neuvostosta. Päätös vähensi JSN:n merkitystä huomattavasti – kun vielä moni perinteinen media oli joko lopettanut talousvaikeuksien tai fuusioiden vuoksi. Myös aikakauslehtien liitto erosi JSN:n jäsenyydestä. Siksi media-alan valvonta oli pelkästään Viestintäviraston ja valtion medianeuvoston käsissä.

Ylen alasajo oli jatkunut jo niin kauan, ettei sen kohtalo ei enää juuri hetkauttanut. Käytännössä jokainen Ylen toimittajanimitys kulki hallintoneuvoston kautta, joten kansallismielisillä ja konservatiivisilla toimittajilla oli ehdoton enemmistö Ylessä. Yleisradio sai rahansa vuotuisessa hallituksen budjettiriihessä, mikä vei toimittajilta halun ja mahdollisuudet kritisoida hallitusta. Siksi Puoli yhdeksän uutisista tuli kansallisen propagandan säännöllinen 20-minuuttinen, joka alkoi optimistisella uutisella uuden tehtaan perustamisesta.

Ylen toimitusjohtaja Matti Putkosen ennalta arvaamattomasti televisioruutuun ilmestynyt ja varsinaisen ohjelman katkaissut Työmiehen tuumaustunti huvitti ja ärsytti suomalaisia. ■

 

Lähteet: Kielentutkija Johanna Laakson blogi Sentrooppa-Santra, toimittaja Kalle Kinnusen blogi Kuvien takaa,  Suomen Sisun periaateohjelma 8.4.2006, Suomen Kansallissosialistien ohjelma vuodelta 1942, Hannah Arendt: Totalitarismin synty, suom. Matti Kinnunen. Vastapaino 2013.