Beta

Uusi Suomi

Radikaali opiskelijaliike, Nokian vaikeudet ja teollisuushalli Otaniemessä ovat ­isänmaan tulevaisuus.

Kattoa koristaa purje ja keskellä lattiaa seisoo vanha asuntovaunu. Kymmenkunta nuorta miestä ja muutama nainen röhnöttävät otaniemeläisen teollisuushallin nurkassa vanhoilla sohvilla kuin missä tahansa opiskelijajärjestön kokouksessa. Siihen perinteinen opiskelijatunnelma kuitenkin loppuu.

On alkamassa Aalto Entrepreneurship Socie­tyn eli Aaltoesin avoin viikkokokous. Aalto-yli­opiston yrittäjyysyhteisön puheenjohtaja Mikko ”Miki” Kuusi toivottaa kaikki tervetulleiksi englanniksi, joka on käyttökieli täällä. Muutama kauppisfuksi ja yksi tuotantotalouden vaihto-opiskelija ovat tulleet tutustumaan toimintaan ja saavat esittäytyä.

Tulevia tapahtumia on niin paljon, että niiden läpikäynti kestää melkein puoli tuntia. Startup Sauna -niminen kahdeksanosainen kilpailu on käynnissä ympäri Suomen, Tukholmassa, Moskovassa, Pietarissa ja Riiassa. On tulossa matka Tukholmaan startup-päivään, toimitusjohtaja Mårten Mickosin Aaltoes Talk, sarjayrittäjä Ville Miettisen Startup Studio, Near Field Communication -luento – hups, se osuikin samalle päivälle Helsingin Startup Saunan kanssa.

”No, ei se mitään, niillä on niin eri yleisöt”, Kuusi kuittaa ja jatkaa. Jossain sivulauseessa puheenjohtaja sanoo, että ”jos joku haluaa Googlelle töihin, ottakaa minuun yhteyttä”. Kaikesta ilmenee, että täältä tuskin löytyy halukkaita Googlelle.

”Kuka haluaa järjestää?” Kuusi kysyy vähän väliä, ja nakit löytävät ottajansa hyvin helposti. Rahasta puhutaan yksiköllä K eli tuhat euroa. Tähän tilaan on tulossa 200 K:n remontti kesällä ja tällä viikolla Aaltoes sai Yksityisyrittäjäin Säätiöltä rahoitusta 90 K:ta. Siis 90 000 euroa.

Sitten mietitään, haluaisiko Yle ostaa pari viikkoa sitten järjestetystä paneelikeskustelusta kuvatun videon. Ei ollenkaan mahdotonta, sillä Suomi hyvinvoinnin jälkeen -paneelissa Finlandia-talolla olivat keskustelemassa muun muassa Jorma Ollila ja Björn Wahlroos. Yleisöä oli 1  700 ja halukkaita tulijoita olisi ollut yli tuhat enemmän. Aaltoes järjesti sen ideasta valmiiksi tapahtumaksi viidessä viikossa.

Mikko Kuusi kertoo pohtivansa, lähtisikö kolmen päivän kuluttua yhdessä parin muun Aaltoes-aktiivin kanssa mielenkiintoiseen teknologia­konferenssiin Piilaaksoon. Kuusi on 21-vuotias opiskelija, joka istuu sohvan selkänojalla farkut jalassa ja haroo tukkaansa. Yleensä senikäiset päättävät tuolla spontaaniudella korkeintaan Tallinnan-risteilyistä.

Mutta nämä nuoret ihmiset eivät ole niitä, joiden työttömyydestä tai syrjäytymisestä tai pitkistä opiskeluajoista huolestutaan ja paasataan. Nämä ovat hurmaavan sanavalmiita, rennon rönttöisiä, vaivatonta englantia puhuvia maailmankansalaisia, jotka roikuttavat tarroin koristeltuja läppäreitään kahdella sormella kuin muistiinpanovihkoja. He eivät puhu työpaikoista, heillä on vain menneitä ja tulevia projekteja. Heillä on avoin Facebook-profiili ja LinkedIn, Twitter, FourSquare ja Flickr. Ei heillä ole sellaisia huolia kuin monilla muilla opiskelijoilla: miten tulla toimeen opinto­tuella, uskaltaako valmistua jos ei löydykään vakituista työpaikkaa, miten pärjää alalla jos ei ole suhteita. Täällä ei myöskään pohdita, mistä löytyisi parisataa opiskelijabileiden kaljoihin ja kerätäänkö matkaprojekti­rahaa inventaarioilla vai mainostenjakamisella.

Henkilökohtainen budjetti voi kyllä olla tiukassa. Jotkut nostavat opinto­tukea, joillakin on oma yritys tai parikin, ja niiden kanssa bootstrapataan. Se tarkoittaa penninvenyttämistä alkuvaiheen kasvuyrityksessä.

Tässä ovat 2010-luvun opiskelijaradikaalit. He haluavat muuttaa maail­man – perustamalla seuraavan Facebookin tai Googlen. Siinä sivussa toki tulee rahaakin. Heidän vallankumouksensa tavoite on tehdä Aalto-yli­opistosta ja sen ympäristöstä Euroopan Piilaakso. Tai enemmänkin:

”Kolmessa vuodessa voimme rakentaa maailman johtavan koulutus­ohjelman tuleville yrittäjille ja sitä kautta synnyttää uusia maailman luokan startuppeja”, sanoo Kristo Ovaska, joka pani tämän kaiken alulle. Hän puhuu tietenkin Skypella suoraan Piilaaksosta.

 

Kristo Ovaska, 28, oli aina halunnut perustaa yrityksen, mutta opiskelu Helsingin Kauppakorkeakoulussa takoi hänestä kaiken innon pois.

”Professorit sanoivat jo ekoilla luennoilla ihan suoraan, että älkää ryhtykö yrittäjiksi, tilastojen mukaan se ei kannata. Sellainen puhe on aivan järjetöntä ja pitäisi kieltää lailla”, Ovaska kertoo. Kaliforniassa on ilta ja Ovaskan yksivuotias poika huutaa taustalla.

Nyt aluksi on tarkennettava, minkälaisista yrityksistä Ovaska puhuu. Ovaska ja koko Aaltoes-porukka korostavat joka välissä, että heidän yrittäjyytensä on kansainvälistä, kasvuhakuista ja teknologiapainotteista ja että Suomessa koko yrittäjyys on ymmärretty aivan väärin.

”Yrittäjä ymmärretään aina kaverina, joka perustaa rakennusliikkeen, kyläkaupan, kauppakeskuksen tai tilitoimiston. Nämä ovat tärkeitä elinkeinoharjoittajia, mutta se ei ole ollenkaan sama asia kuin kaveri, joka haluaa menestyä ja muuttaa maailmaa.”

Kasvuyritys määritellään usein liikevaihdon kasvuvauhdin perusteella, mutta OECD ja Eurostat käyttävät määritelmänä yrityksen työllistävyyden kasvua: yrityksen lähtökoon on oltava vähintään kymmenen henkeä ja seuraavien kolmen vuoden aikana sen työllisyyden kasvun on oltava keskimäärin 20 prosenttia vuodessa. Tällä määritelmällä Suomessa oli vuosina 2006–2009 yhteensä 691 kasvuyritystä. Se merkitsee vajaata kuutta prosenttia koko yrityskannasta. Se on paljon vähemmän kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa (noin 11 prosenttia) mutta jokseenkin saman verran kuin muissa Pohjoismaissa. Kasvuyrityksistä kuitenkin vain noin joka viidennellä on Ovaskan kaipaamaa kansainvälistä toimintaa.

Suomalaiset eivät todellakaan ole mitään pelureita. Vain runsas viidennes aloittelevista suomalaisyrittäjistä tai yrityksen perustamista harkitsevista uskoo työllistävänsä viiden vuoden kuluttua enemmän kuin viisi henkilöä. Esimerkiksi Tanskassa ja Yhdysvalloissa näin uskoo yli 40 prosenttia, Israelissa ja Islannissa jopa puolet. Tätä kutsutaan Suomen paradoksiksi: suomalainen koulutus, tutkimus ja tuotekehittely ovat kansainvälisissä vertailuissa huippuluokkaa, mutta suomalaiset eivät halua ottaa riskejä.

Syksyllä 2008, kun Ovaska oli kansantaloustieteen opiskelijoiden ainejärjestön puheenjohtaja, järjestö matkusti opintomatkalle Bostoniin. Vierailulla MIT-korkeakoulussa suomalaisopiskelijat häkeltyivät täysin.

”Siihen aikaan kauppiksessa ja TKK:lla yrittäjä oli epäonnistuja, joka ei ollut saanut töitä valtiolta tai suuryrityksistä. MIT:ssa yrittäjät olivat rokki­staroja, kaikki parhaat opiskelijat halusivat yrittäjiksi”, Ovaska kuvailee.

Ovaska palasi Suomeen valaistuneena. Hän oli yhdessä opiskelukavereidensa Andy Heiniluoman ja Krista Kauppisen kanssa päättänyt perustaa opiskelijoiden kasvuyrittäjyysyhteisön.

”Me kaikki halusimme perustaa teknologia-startuppeja, jotka olisivat alusta asti kansainvälisiä ja joille hyviä pohjoismaisia esikuvia ovat esimerkiksi Skype, Spotify ja MySQL. Ajateltiin vain tuoda ihmisiä yhteen ja puhua siitä.”

Helsingin Kauppakorkeakoulu, Teknillinen korkeakoulu ja Taide­teol­linen korkeakoulu yhdistettiin uudeksi Aalto-yliopistoksi virallisesti vuoden 2010 alussa. Jo tammikuussa 2009 Aalto Entrepreneurship Society järjesti ensimmäisen tapahtumansa, Startup Eveningin TKK:n Design Factoryn tiloissa. Puhumaan kutsuttiin nuoria startup-yrittäjiä. Paikalle tuli yli 150 kuulijaa. Yksi heistä oli Linda Liukas, Turun kauppakorkeakoulun ja Taideteollisen kor­kea­koulun opiskelija, joka oli jo pitkään ollut kiinnostunut ”startup-skenestä”.

”Siellä liimattiin postit-lappuja kahdelle seinälle. Toiselle seinälle piti kirjoittaa, mikä on ongelmana, miksi aaltolaiset eivät perusta yrityksiä, ja toinen oli ratkaisuseinä”, Liukas muistelee. ”Ekaa kertaa suunnilleen ikinä vieraat ihmiset rupesivat puhumaan toisilleen ilman että oltiin humalassa. Se oli hämmentävä kokemus. Tuntui että jotain isoa on tapahtumassa.”

Liukkaan mielestä Aaltoesin tapahtumien valtti onkin aina ollut avoimuus. Tuona aloituskeväänä järjestettiin jopa luento, jossa opetettiin seisomaan rintakehä auki ja olemaan sulkematta keskustelupiiriä.

”Se on vähän amerikanhömpötystä, mutta se on ollut hirvittävän ­tärkeää Aaltoesin kannalta”, Liukas kertoo. Rento ja puhelias nainen on nykyään Aaltoes-aktiivi ja puuhaa monissa yritysprojekteissa ja tapahtumissa.

Ensimmäisen puolen vuoden aikana Aaltoes järjesti noin 20 tapahtumaa, joissa kävi parituhatta ihmistä. Rahoitus saatiin pääosin Teknologia­teollisuuden 100-vuotissäätiöltä. Tällä hetkellä vuosibudjetti on 200 000 euron luokkaa. (Puheenjohtaja Mikko Kuusi ei mielellään puhuisi summista, sillä ”Aaltoesiin halutaan ihmisiä, jotka pyrkivät rakentamaan jotain uutta ja nostamaan rahoitusta, ei käyttämään sitä”.)

Design Factory alkoi käydä ahtaaksi. Joku tiesi kertoa, että viereinen teollisuushalli oli tyhjillään, paitsi että siellä säilytettiin kymmeniä tuhansia litroja käsidesiä – tuona syksynä 2009 Suomessa varauduttiin sika­influenssaepidemiaan. Ovaska ja toinen aktiivi, Markus Nuotto, kävivät puhumassa Aalto-yliopiston vastavalitulle vararehtorille Hannu Seristölle.

”Sanottiin, että tarvitsisimme ihan pikkaisen rahaa ja oikeastaan lähinnä avaimet. Että anna meille kaksi kuukautta aikaa, niin tuomme sen täyteen startupeja. Hannu sanoi joo.”

Ja jotta yrityksiä todella syntyisi, täytyi tehdä muutakin kuin puhua. Aaltoesin kylkeen perustettiin Aalto Venture Garage, joka on seed accelerator, suomeksi runollisesti siemenvaiheen kiihdyttämö. Sen ensimmäinen yrittäjyysohjelma oli Boot Camp, joka nykyisin on nimeltään Startup Sauna. Ohjelman aluksi kuka vain saa ”pitchata” eli esitellä tiiminsä liikeidean, jota coachit eli kokeneet yrittäjät ja bisnesenkelit kommentoivat ja viilaavat. Parhaat tiimeistä valitaan kuusiviikkoiseen ohjelmaan, jossa ne saavat muutamia tuhansia euroja ideansa kehittelyyn, työskentelytilat, sparrausta coacheilta ja mentoreilta sekä tutustumismatkan Piilaaksoon. Tämän jälkeen koko ohjelman kolme–neljä parasta tiimiä saavat vielä lisää rahoitusta ja heidät lähetetään pariksi kuukaudeksi Piilaaksoon.

Aalto Venture Garagella on ollut kaksi vuotta yliopiston tarjoama startti­raha, ensi syksynä sille hankitaan yksityinen rahoitus.

Nyttemmin on muitakin ohjelmia: on kymmenviikkoinen Summer of Startups, harjoittelua startup-yrityksissä tarjoava Enternship, erilaisia lyhyitä ideankehittelytapahtumia, ja Startup Life -kesäohjelma, jossa opiskelijat pääsevät kesätöihin Piilaakson startuppeihin, Ovaskan sanoin ”tapaamaan NHL-tason yrittäjiä ja näkemään, miten asiat siellä tehdään”.

Nyt on tekeillä jotain vielä suurempaa: Aalto-yliopiston ja Stanfordin yliopiston yrittäjyysohjelman yhteistyö. Sitä varten Ovaska ”metsästi” Stanford Technology Venture Projectin johtajaa Tina Seeligiä vuoden ajan ympäri maailman erilaisissa tapahtumissa. Kun yhteistyösopimus viimein tammikuussa solmittiin, Linda Liukas ja Ovaska perheineen pakkasivat kamansa ja muuttivat viikon varoitusajalla kevääksi Amerikkaan.

Stanford on Aaltoes-ihmisten mielestä maailman paras yrittäjiä kasvattava koulu. Sillä on toistaiseksi vain kaksi yhteistyöyliopistoa, joista ­toinen on Chilessä. Miksi juuri Suomi ja Otaniemi?

Ovaskan mielestä siihen on selkeä syy.

”Kaikkialla muualla Euroopassa yrittäjyyden vallankumous on käyty läpi jo 10–15 vuotta sitten. Suomessa ei ole ollut tarvetta siihen, kun Nokia on tuonut niin paljon menestystä. Tämä on yksi todella harvoista paikoista, joissa on rahaa ja kehitys pitkällä, mutta yrittäjyyttä ei ole vielä opetettu.”

 

Niin, se Nokia. Suomen veturi ilmoitti huhtikuussa irtisano­vansa Suomessa noin 1 400 työntekijää. Lisäksi Symbian-tuote­kehittelyn loppuminen vie leivän monilta alihankkijoilta. Juuri ennen yt-neuvotteluja tehdyn tutkimuksen mukaan Nokian suosio työnantajana Suomessa oli romahtanut, ykkössijalta 11:nneksi.

Samaan aikaan toisaalla: Suomalaisen Angry Birds -pelin tuotanto­yhtiön Rovion liikevaihto tämän vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana oli yli 14 miljoonaa euroa. Time-lehden huhtikuussa julkaisemalla listalla maailman sadasta vaikutusvaltaisimmasta ihmisestä oli Peter Vesterbacka, Angry Birdsin kehittäjä. Habbo Hotelia pyörittävän Sulakkeen liikevaihto kasvoi viime vuonna 20 prosenttia yli 56 miljoonaan euroon.

Facebookissa suosittuun treenipäiväkirjapalvelu Heiaheiaan on kirjattu jo yli kaksi miljoonaa treeniä. Palvelun kolmesta perustajasta kaksi lähti Nokiasta erorahapaketin turvin kaksi vuotta sitten. Toinen suomalainen Facebook-hitti on pelifirma Everyplaysta irtautunut Applifier, jonka mainos­applikaatiolla on yli 55 miljoonaa kuukausikäyttäjää.

Aaltoesin kaltaisia opiskelijayrittäjyysyhteisöjä on parissa vuodessa syntynyt monien yliopistojen ja korkeakoulujen kylkeen.

Suomen 691 kasvuyritystä loivat vuosina 2006–2009 maahan yli 51 000 työpaikkaa. Nokialla on Suomessa tällä hetkellä vajaa 13 000 työntekijää.

Jaiku-mikroblogipalvelun perustajana tunnettu Petteri Koponen on nähnyt suuren muutoksen aivan viimeisen vuoden, puolentoista aikana:

”Jaikun aikoina täällä oli vielä kohtuullisen kuollut startup-skene: ihmisiä oli vaikea saada töihin, yrittämisen tunnettuus oli huonompi.”

Nykyään Koponen vetää Lifeline Ventures -yrityskiihdyttämöä.

”Tällä hetkellä firmamme saa koko ajan deal flow’ta: sekä nuoria, melkein opiskelijoita, että kokeneempia sarjayrittäjiä tulee tarjoamaan ideoitaan. Se määrä on varmaan kaksin- tai kolminkertaistunut siitä, kun aloitettiin 15 kuukautta sitten. Ulkomaisia sijoituksia tulee enemmän. Meillä on 14 kohdefirmaa, ja niistä varmaan 80 prosenttia on nostanut rahaa ulkomailta. Bisnesenkelityyppinen sijoittaminen on alkanut kiinnostaa sellaisiakin, jotka eivät sitä ennen ole tehneet, ja perustietotaso varsinkin nuorilla yrittäjillä on korkeampi kuin ennen.”

Eivätkä Nokian irtisanomiset häiritse tätä kehitystä, päinvastoin.

Koponen ei usko, että Nokian entiset työntekijät saman tien perustaisivat loistavia startup-yrityksiä, mutta ainakin työvoimaa startuppeihin sieltä saa, ja sen kokemuksen kautta myöhemmin uusia yrittäjiä.

”Ideaalitilanne Suomen kannalta olisi se – josta jo näkyy merkkejä – että ulkomaiset alan firmat perustaisivat tutkimus- tai tuotekehitysyksiköitä Suomeen, kuten Intel aikoo juuri tehdä.”

Tämä loisi ekosysteemiä eli elinkelpoiset olot alan startupeille, joiden kanssa isommat firmat voisivat tehdä yhteistyötä ja joita ne voisivat ostaa.

Startup-skenelle ja Suomen tulevaisuudelle on Kristo Ovaskan mielestä vain hyvä, että hieman ravistellaan.

”Yliopiston kannalta Nokian vaikeuksilla on tosi hyvä vaikutus: se laittaa opiskelijat ajattelemaan muitakin uravaihtoehtoja kuin Nokialle menemistä ja tutkijat tutkimaan muuta kuin Nokiaan liittyviä aiheita”, hän sanoo.

”Hyvä neuvo irtisanotuille on, että niiden pitäisi hakea Y Combinatoriin, TechStarsiin tai i/o Venturesiin”, Ovaska luettelee kuuluisia yhdysvaltalaisia yrityskiihdyttämöjä.

”Näiden kolmen parhaan jälkeen ihan hyvä ja kovatasoinen ponnahduslauta on Startup Sauna.”

 

Shoot for the stars, land on the moon. Either you’ll win or you’ll learn. Never work for a large company unless you created it yourself. Näitä lausahduksia aaltoeslaiset toistelevat loputtomasti. Ne ovat kasvuyrittäjäviisauksia Mårten Mickokselta, jonka nimen he mainitsevat vähintään kaksi kertaa tunnissa.

Ai kukas hän on? Mickos on Aaltoesin jeesus. Suomalainen 48-vuotias yrittäjä ja yritysjohtaja, joka myi johtamansa MySQL-tietokantayhtiön miljardilla dollarilla Sun Microsystemsille 2008. Se on yksi suurimmista eurooppalaisten yhtiöiden yrityskaupoista.

Aaltoesin tietoinen tavoite on luoda esikuvia kasvuyrittäjiksi aikoville. Esikuvista on myös korvaamatonta käytännön apua: he auttavat suomalaisia Piilaaksossa oikeiden ihmisten puheille, antavat kokeneemman palautetta, luennoivat, innostavat, tukevat ja jotkut myös rahoittavat.

”Juuri se erottaa startup-yrittäjät poliitikoista ja muista ammattiryhmistä; jokainen tällä alalla menestynyt on saanut apua kokeneemmilta ja on halukas maksamaan takaisin ja auttamaan seuraavia”, Ovaska sanoo.

Siihen koko startup-bisnesmalli viime kädessä perustuu: verkostoitumiseen ja nuorempien auttamiseen. Valtio pitäköön vain itsensä pois tieltä, kasvuyrittäjät sanovat. Julkista rahoitusta on aloittelevan suomalaisyrittäjän helppo saada, ennen kaikkea Tekesiltä, mutta siitä eivät monet start­up-piireissä ole kovin innostuneita. Arvostelijoiden mukaan se tulee osaamattomista käsistä ja ruokkii elinkelvottomia liikeideoita tarpeettoman pitkään. Ennemmin tänne halutaan lisää osaavia yksityisiä sijoittajia tukemaan alkuvaiheen yrityksiä muutenkin kuin rahalla.

Siksi on oltava Mickoksia, Petteri Koposia ja muita isoveljiä ja -siskoja.

”Kaksi vuotta sitten kukaan ei Suomessa tiennyt, kuka on Mårten Mickos. Nyt vähän tiedetään jo”, Linda Liukas sanoo.

Taloustoimittaja Jyrki Alkio kommentoi tätä itsekriittisesti kolumnissaan Mårten Mickos ja menetetty mahdollisuus innovaatiojournalismin seuran Finjon sivuilla: Hesari ja talouslehdet ovat seuranneet kasvuyritysten taivalta kriittisesti ja aika sattumanvaraisesti. Sattu­manvaraisuutta lisää se, että Suomesta puuttuu kasvuyritysten systemaattinen seuranta ruohonjuuritason mediassa. Arctic Startupin myötä tilanne on parantunut. Mårten Mickos olisi voinut antaa suomalaiselle (kasvu)yrittäjyydelle kasvot.

Petteri Koponen sanoo, ettei saa alan uutisia mistään muusta kotimaisesta mediasta kuin Arctic Startup -nettisivustolta, ja samaa sanovat kuulemma kaikki yrittäjät.

Otetaan esimerkki. AudioDraft on nettipalvelu, joka yhdistää artistit ja musiikkia tarvitsevat yritykset kuten mainostoimistot, tuotantoyhtiöt ja pelifirmat. Yritykset voivat perustaa saitilla kilpailun, jossa etsivät haluamaansa musiikkia ja johon artistit voivat tarjota sävellyksiään ja kehitellä niitä yhdessä. Laki- ja tekijänoikeusasiat hoituvat asianmukaisesti samalla. Palvelu julkaistiin viime kesänä ja sitä käyttää tällä hetkellä vajaa 3 000 artistia ja 25 yhtiötä, muun muassa Marimekko, Salomon ja GameHouse. Sen takana on kolme TKK:lla opiskellutta musiikkitaustaista miestä. Et varmaan ole kuullut tämmöisestä yrityksestä? No, New York Timesissa siitä kyllä oli iso juttu mutta Suomen lehdissä ei oikeastaan mitään.

Huhtikuun alussa Aaltoesin jeesus käy jälleen pitämässä luennon yrittäjyysaktiiveille. Kuulemassa on Garagen-täydellinen, noin 150 nuorta.

”Olen täällä kertoakseni, että jos joku minunkaltaiseni onnistuu, niin kyllä tekin pystytte siihen”, Mårten Mickos aloittaa luentonsa.

Sitten hän puhuu siitä, että pitää uskoa itseensä ja kerätä ympärilleen hyvä tiimi jossa on erilaisia vahvuuksia, eikä saa pelätä epäonnistumisia. Hän puhuu sujuvasti ja miellyttävästi mutta ei erityisen karismaattisesti. Hän näyttää niinkin merkittäväksi esikuvaksi yllättävän paljon suomenruotsalaiselta purjehdusta harrastavalta perheenisältä.

Hän jakaa kuulijoiden kanssa Piilaakson suurimmilta sijoittajilta keräämänsä tulevaisuuden kiinnostavimmat bisnesaiheet, kas tässä: Cloud, Mobile, Social, iPhone, Android, Gaming, Online commerce, Freemium business models, Models that accumulate useful data, Real-time web, Energy, Replacing desktop software with online solutions.

Viimeisellä luentokalvollaan hän lainaa Michelangeloa.

Ei ole vaikea ymmärtää, miksi Nokian irtisanomiset tai Björn Wahlroosin letkautukset innoittavat mediaa enemmän kuin diplomi-insinööri Mårten Mickos otaniemeläisessä teollisuushallissa, mutta kannattaisiko sittenkin tsempata? Ihan vaikka isänmaan puolesta. Sarjayrittäjä Ville Miettinen antoi mainitussa Suomi hyvinvoinnin jälkeen -paneelissa vinkin:

”Ehkä tämä on se harvinainen tilaisuus jossa taloustoimittajien pitäisi ottaa oppia suomalaisista urheilutoimittajista. Suomalaiset urheilutoimittajat hehkuttavat suomalaisia urheilijoita, vaikka me kaikki tiedetään etukäteen, että ne tulee häviämään.”

Paneeli oli sekä mielenkiintoinen että viihdyttävä – tv-kanavat huomio: Mikko Kuusella on yhä se editoitu, tv-kelpoinen tallenne pöytälaatikossa.

 

Onko sieltä kaikesta pöhinästä sitten syntynyt mitään? Missä on pihvi – ja rahat?

Kovin pitkälle ei Garagessa ole vielä parissa vuodessa päästy, eikä tuottoja toistaiseksi ole. Mutta esimerkiksi yritys nimeltä Blaast keräsi juuri sijoittajilta 2,6 miljoonaa euroa rahoitusta.

Valitettavasti itse tuote on vielä lanseeraamatta, ja toimitusjohtaja, yrityksen perustaja Joonas Hjelt pahoittelee, ettei kilpailutilanteeseen liittyvistä syistä voi kertoa siitä oikein mitään. Hän ihan todella pahoittelee, Aaltoes- ja Piilaakso-ideologiaan kun kuuluu avoimuus ja toisten ideoiden kommentoiminen ja sparraus.

”Tämä on juuri sellaista mitä Suomessa on liikaa, että piilotellaan omaa ideaa viimeiseen asti, mutta meillä on todella hyvä syy siihen.”

Hyvä on, hyväksytään. Sanotaan siis vain, että se liittyy mobiilikäyttöliittymiin ja pilviteknologiaan, ja se julkistetaan lähikuukausina. 

Istumme Blaastin toimiston neuvotteluhuoneessa Helsingin Erottajalla. Hjelt, 26, tarjoaa kahvia, jota löytyy espressona ja capuccinonakin. Hänellä on pikkutakki ja paita ilman solmiota. Toimisto on tyylikäs, korkeat huoneet ja parkettilattiat. Työntekijät puhuvat englantia keskenään. Yrityksessä on tällä hetkellä parikymmentä työntekijää, tosin työpisteitä ei ole niin monelle, mutta ei se haittaa, sillä osa porukasta on jatkuvasti ulkomailla, siellä ”missä milloinkin pitää olla”.

”Blaastin suurimpia haasteita tällä hetkellä on rekrytointi. Saamme satoja hakemuksia, mutta ollaan rekrytoitu alle kymmenen. Ei ole tarpeeksi osaavia teknologiaihmisiä.”

Mitä, eikö suomalainen insinööri olekaan maailman paras?

”Keskivertotyyppejä löytyy, mutta meitä kiinnostaa paras 5–6 prosenttia. Ehkä ne hakevat sitten muualle töihin. Meillä on tosi nuorta jengiä, viime teknologiarekryt ovat kaikki olleet alle 26-vuotiaita. Se ei ole ikä­rasismia, vaan ne ovat olleet parhaita hakijoita.”

Toimitusjohtaja Hjeltillä on yrittäjyys verissä. Jo kouluaikoina hän ja kaverit hankkivat taskurahaa ratkomalla pikkuyritysten tietokoneongelmia, tekemällä markkinointimateriaaleja ja välittämällä opiskelijoita varasto­miehiksi. Ensimmäisen yrityksensä, it-infrastruktuuripalveluita yrityksille tarjoavan Nervogridin, hän perusti ystävineen 19-vuotiaana.

”Kun aloitin kauppiksella, lähimmät ystävät tiesivät että olimme perustamassa firmaa, mutta uusille opiskelukavereille en kertonut. En halunnut joutua selittelemään. Ilmapiiri siellä oli, että yrittäjyys yhdistettiin nakki­kioskin pitämiseen.”

Nervogridin aktiivipyörittämisestä Hjelt siirtyi muutama vuosi sitten erääseen TKK:n tutkimusprojektiin konsultiksi.

”Oli tosi hauskaa päästä aloittamaan alusta koko juttu, mahtavan porukan kanssa. Saimme Proof of Concept -projektille koulun kautta vähän isomman summan rahaa. Lähdettiin heti Piilaaksoon, tehtiin presis ja ruvettiin näyttämään sitä potentiaalisille asiakkaille. Applelle, Microsoftille, Nokialle, Qualcommille, Samsungille.”

Kehitteillä oli käyttöliittymä, jota voisi käyttää ilman, että katsoo laitetta. Hjelt kuvaa yliopiston tukea ja koko projektia fantastiseksi hommaksi.­ Siitä ei kuitenkaan syntynyt sitä, mitä oli ajateltu. Se onkin tyypillistä:

”Jos ei ikinä aloita reissua, ei voi päätyä mihinkään, mutta se on varmaa, ettei kuitenkaan päädy sinne minne ajatteli.”

Tutkimusryhmä huomasi jossain vaiheessa, että heidän testaamiseen ja esittelemiseen käyttämänsä prototyyppaustyökalu olikin mielenkiintoisempi kuin itse käyttöliittymä.

”Tehtiin uusi presis ja ilmoittauduttiin startup-kilpailuun Brysseliin. Siinä oli 400 osallistujaa ja me olimme yksi niistä, jotka valittiin lavalle pitchaamaan. Heti tiesi, että tässä on jotain väreilyä. Tauolla moni maailman huippusijoittaja tuli antamaan korttia. Siitä alkoi Blaast.”

Blaast osallistui Boot Campiin keväällä 2010 mutta oli siinä vaiheessa kehityksessään jo pitkällä.

”Me tunnettiin jo valmiiksi kaikki ihmiset sieltä. Mutta se konsepti on just se, mitä täällä tarvitaan. Tarvitaan paikkoja, joihin saadaan kaikki ihmiset ja hyvät ideat kerralla. Aaltoes on varmaan parasta mitä Suomelle on tapahtunut pitkään aikaan.”

Kaikki Aaltoes-ihmiset osaavat kertoa, että Mårten Mickos veti ennen MySQL:ää seitsemää firmaa, jotka kaikki olivat enemmän tai vähemmän epäonnistumisia, sillä either you’ll win or you’ll learn. Onko Hjeltillä ja hänen tiimillään epäonnistumiset hoidettu?

”No, katotaan nyt sitten”, Hjelt sanoo ja hymyilee ihan vähän.

 

”Mitä te etsitte täältä?” aloittaa coach Juha Ruohonen esityksensä Helsingin yliopiston Biomedicumin luento­salissa eräänä huhtikuisena arkiaamuna.

Yleisö vastaa: Menestystä. Verkostoitumista. Palautetta.

”Haluaako kukaan täällä muuttaa maailmaa?” Ruohonen kysyy.

Käsiä nousee. Pienessä salissa on kymmenkunta tiimiä. He ovat kilpailemassa paikasta Startup Saunassa. Kahdeksasta Warmupista pääsee kustakin yksi tiimi mukaan kuuden viikon kehitysohjelmaan. Tiimeistä noin puolet koostuu ulkomaalaisista, ja paikalla on vain yksi nainen.

Jokaisella tiimillä on kolme minuuttia aikaa esitellä liikeideansa. Sen jälkeen coachit esittävät lisäkysymyksiä ja antavat palautetta kolmen minuutin ajan. Näin se tapahtuu tosielämässäkin: Jos et saa rahoittajan kiinnostusta heräämään kolmessa minuutissa, tai ehkä lyhyemmässäkin ajassa, et saa rahaa. Iltapäivän sparraustuntien jälkeen pitchataan uudelleen ja sitten valitaan jatkoonmenijä.

Nyt, startup-nuoret, näyttäkää mitä osaatte!

Kohta salin edessä seisoo nuori mies hikiläikät paidankainaloissa. Hän painaa läppäristä yhä uusia powerpoint-kalvoja valkokankaalle. Kalvot ovat täynnä tekstiä eikä kukaan ehdi lukea niistä lausettakaan. Tämän tiimin idea liittyy jotenkin Facebookiin ja urheilutilastoihin.

”What is your scale”, mikä on teidän skaalanne, coach Kaija Pöysti kysyy kolmen minuutin esityksen jälkeen tältä ja melkein kaikilta seuraaviltakin tiimeiltä. Se tarkoittaa: kuinka paljon rahaa tällä voi tienata?

”Ei tarvitse olla tarkkoja numeroita, mutta teidän täytyy kertoa sijoittajalle, minkä kokoisesta bisneksestä on kyse!” hän toistelee.

Ruohonen piirtää fläppitaululle yksinkertaisen mallin asioista, jotka esityksessä on oltava. Ongelma, ratkaisu, tiimi, markkina, tarpeet.

”Kun teiltä kysytään kysymys, vastatkaa vain siihen, älkää alkako selittää rahatalouden historiaa! Jos ette tiedä vastausta, sanokaa sekin! Älkää näyttäkö kalvoja, joita ei ehdi lukea! Käyttäkää kuvia ja oikolukuohjelmaa! Älkää seiskö valkokankaan edessä!” Ruohonen jakaa ohjeita. Tulee mieleen se yläasteen äidinkielentunti, jolla pidettiin paperista luettuja esitelmiä omasta harrastuksesta, suosikkilaulajasta tai Kanariansaarista.

Aamun aikana kuullaan myös hyvin selkeä ja valmis esitys kehitysmaihin suunnatusta mobiiliviestipalvelusta. Sitten on tv-katseluun liittyvä interaktiivisuusapplikaatio, it-ohjelmakoulutusta verkossa, ajanvaraus­järjestelmä ja käyttöliittymätestausta. Hämärimmiksi jäävät tietokantaohjelma, josta ei kerrota oikeastaan mitään, sekä ”gamification-palvelu”, joka ”tekee työstä palkitsevampaa”.

On kovin sympaattista, että kaikkien suurten sanojen ja Euroopan Piilaakso -puheiden jälkeen on kysymys tästä: ehkä ihan kehityskelpoisista ideoista, mutta myös tavallisista opiskelijoista, jotka eivät esiinny kuin Steve Jobs tai edes kuin Mårten Mickos. Eikä tarvitsekaan, vielä.

Tietenkään suuri osa ideoista ei kanna, mutta neuloja heinäsuovasta ei voi löytää, jos ei edes ole heinäsuovaa mistä etsiä. Ei auta yhtään tuhahdella huonoille ideoille, vaan pitää kannustaa keksimään parempia. 

Melkein tekisi itse mieli mennä kokeilemaan. Kynnys on matala, kaikki ovat tervetulleita, kaikille jutellaan ja hymyillään. Se kannustaa yrittämään, vaikka sitten seitsemän epäonnistumisen kautta.

Suomella on toivoa.

 

Image 5/2011

Lisää uusi kommentti

CAPTCHA
Oheisen kysymyksen on tarkoitus estää roskaposti.