Beta

Uskottomuuden houkutus

Kivoja asioita ajavan ihmisen olisi oltava kiva myös kulissien takana, huomaa Hanna Nikkanen.

Buffy, vampyyrintappaja -sarjan luoja Joss Whedon petti vaimoaan toistuvasti pitkän liiton aikana. Se selvisi, kun ex-vaimo Kai Cole julkaisi pitkän tekstin pariskunnan erosta.

Whedon on ollut showbisneksen hyvä tyyppi. Hän on käyttänyt “this is what a feminist looks like” -paitaa ja, no, luonut Buffyn.

Mitään hirviömäistä Whedon ei ollut tehnyt. Colen tekstissä hän näyttäytyy arkisen ärsyttävänä ja melko itsekeskeisenä. Whedonin henkilökohtaisen moraalin keskinkertaisuus nähtiin silti kysymyksenä feminismistä, ja hänen nauttimansa arvostus vedettiin näyttävästi pois. Uutissivusto Jezebel, joka on joskus aiemmin edustanut nokkelaa ja moniarvoista feminismiä, oli raivoissaan.

”Whedon on voinut saada ylistystä naisten kuvaamisesta osassa töistään, mutta valehdellessaan Colelle hän rikkoi sen naisen oikeuksia, joista hänen ensisijaisesti olisi pitänyt välittää: vaimonsa.”

Milloin internetfeminismi muutti 1950-luvulle?

 

Whedonin tapaus toi mieleen Jussi Halla-ahon, Simon Elon ja erityisesti Touko Aallon. Kaikki kolme puoluejohtajaa olivat juuri jääneet julkisesti kiinni erilaisista parisuhteen rajanylityksistä.

Suomessa ei ole ollut tapana arvioida poliitikkojen toimintakykyä heidän henkilökohtaisen kunnollisuutensa perusteella samaan tapaan kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa. Ilkka Kanervan potkut vuonna 2008 olivat poikkeus, eikä niitäkään perusteltu ensisijaisesti moraalilla. Kanerva ei ollut ministeriksi liian turmeltunut, vaan liian holtiton.

Mutta yksityisyyden raja siirtyy nopeasti, ja poliitikot ovat itse mukana sitä siirtämässä. Jussi Halla-aho on esitellyt perhe-elämäänsä lehtihaastatteluissa. Touko Aalto rakentaa julkisuuskuvaansa tunnevetoisin Facebook-tarinoin. Nyt omat äänestäjät syyttivät heitä tekopyhyydestä.

Etenkin Aaltoon petyttiin. Vaikutti siltä, että antaessaan ymmärtää olevansa hyvä tyyppi (koulukiusattu, puhuu tunteistaan, feministi ja niin edelleen) hän oli tullut luvanneeksi, ettei olisi yksityiselämässään koskaan paskiainen.

 

Whedonin ja Aallon kohtaamat syytökset kertovat siitä, että yleisö näyttää nyt vaativan julkisuuden henkilöiltä julkisen minän ja yksityisen minän linjakkuutta. Kivoja asioita ajavan ihmisen olisi oltava myös kulissien takana aina reilu ja moraaliltaan puhdas. ”Henkilökohtainen on poliittista” on puritaaninen ohjenuora, jos se viedään ääripisteeseen asti.

Vaatimushan on mahdoton. Ihmiset ovat ristiriitojen vyyhtejä, joiden yksityinen minä ajelehtii joskus kaukana siitä, mitä julkinen minä edustaa. Hyvät poliitikot tai uraauurtavat feministit eivät aina ole niitä, joiden ristiriidat ovat vähäisimmät.

Hetkittäin minun kävi sääliksi Aaltoa. Hän reputti kokeessa, jossa jokainen meistä epäonnistuisi, jos kaikki tekomme ja tunteemme tulisivat julki.

Toisaalta sitten ei. Yhtenä sosiaalisen median pahimmista tunnepoliitikoista Aalto on itse rakentanut kulttuuria, jossa päättäjät ratsastavat tunnepitoisilla yksilötarinoilla kohti laveita yhteiskunnallisia johtopäätöksiä. Nyt retoriikka puri isäntää.

 

Jezebel ärtyi Joss Whedonille, kun Whedon ei suostunut kommentoimaan ex-vaimonsa paljastuksia. Lehti piti puhumattomuutta epäfeministisenä tekona. (Jussi Halla-ahon kohdalla niukkasanaisuus näytti toimivan julkisuusstrategiana mainiosti.)

Touko Aalto valitsi puheliaisuuden. Tuore puoluejohtaja suolsi latteuksia, kertoi parisuhdesotkustaan enemmän kuin kukaan ehti kysyä, ja käänsi lopulta puheen omaan kasvuunsa kuin paraskin parisuhdebloggaava koti-Coelho.

”Koen epäonnistuneeni arvojeni mukaan elämisessä ja haluan oppia tämän raskaan kokemuksen kautta toimimaan tulevaisuudessa paremmin”, Aalto kirjoitti yhdessä Facebook-tiedotteistaan.

Se on lifestyle-blogeista lainattua selfhelp-kieltä, jossa elämä on opettavaista ja eheän kertomuksen muotoista. Vaikka ihminen rypisi sielu verellä elämänsä pahimmassa aallonpohjassa, hänen pitää jo osata kertoa, millaista henkilökohtaista kehitystä tämä kasvuprojekti pian poikii.

Päästäkää minut tuskistani ennen kuin tyyli leviää hallitusneuvotteluihin. ■