Beta

Tuomittu Tuntematon

Oletko valveutunut, kriittinen ihminen? Valveutunut ihminen katselee Louhimiehen Tuntematonta sotilasta kyyninen ilme naamallaan. Valveutunutta ihmistä kyllästyttää, hän ei jaksa katsella jatkosodan uusintalähetystä. Kansalliset myytit on hajotettava palasiksi ja sinivalkoinen tunneonanointi on tuomittava jyrkästi.

Mutta mitä pitäisi tehdä, kun lipsahtaa? Kun pokka ei pidä ja liikuttuu. Minulle kävi niin. Jäin koukkuun ja pelkään, että tarvitsen yhä suurempia annoksia Tuntematonta. Haluan kertoa tarinani varoitukseksi niille, joiden kriittinen ajattelu murtuu kesken elokuvan.

 

Kaikki alkoi hyvin. Hohotin sille, että sodalla myydään siivousvälineitä. Ajattelin kirjoittaa Facebookiin jotain nasevaa tyyliin ”Jatkosota = rikkasetti jalkatuella = Kannaksen perääntymistaistelu”, koska törmäsin Sinituotteen Tuntematon sotilas -tuoteperheen mainokseen.

Jätin kuitenkin kirjoittamatta. Muut valveutuneet ihmiset olivat huomanneet asian kaksi viikkoa aikaisemmin. He olivat taistelleet sankarillisesti uutta Tuntematonta vastaan. Rintamalinja piti, kaveria ei jätetty, ja Tuntematon onnistuttiin torjumaan jo ennen kuin kukaan oli nähnyt elokuvaa.

Ne olivat hyviä aikoja. Nuo ajat tullaan muistamaan kriittisen ajattelun kukoistuskautena. Jälkipolvet osaavat arvostaa sitä, että elokuva tuomitaan näkemättä sitä.

Oloni oli voimaantunut, kun astuin sisään elokuvateatteriin. Kyynisyydessä oli pitoa. Tuhahtelin elokuvaa edeltäville mainoksille ja tiesin, mikä olisi kriittisen makuni tuomio.

Sitten arvopohjani petti. En pitkästynyt hetkeksikään yli kolmen tunnin aikana ja astuin elokuvateatterista ulos hämmentyneenä ja itseeni pettyneenä.

Syytän Aku Louhimiestä arvopohjani loukkaamisesta. Hän ja elokuvan näyttelijät ovat pakottaneet minut tuntemaan tunteita, jotka eivät sovi valveutuneelle ihmiselle.

Olette vieneet pohjan kriittiseltä elämältäni.

 

Louhimiehen Tuntematon ei voi olla tarpeeksi radikaali valveutuneelle ihmiselle, koska teoksen tuomitseminen on identiteettipoliittinen manifesti.

Kun tuomitset Louhimiehen Tuntemattoman ja sen nimissä markkinoitavan tiskiharjan, olet valveutunut. Eli yhtälö on seuraava: Tuntematon = tiskiharja = kännissä uhoava kansalliskiihkoinen persu – minä paheksun tätä kaikkea kavereitteni kanssa.

Sehän on ihan kauhean heteronormatiivinenkin, se Tuntematon. Ja katsos kun se Rokka ei problematisoi omaa maskuliinisuuttaan siinä ampuessaan.

Elokuvan tuomitseminen johtuu myös aiheellisesta sotaväsymyksestä. Sotaa on viime vuosina tullut joka tuutista. Kansakunnan viralliset tahot ovat ilmeisesti päättäneet, että suomalaisia yhdistää enää vain sotien muistelu.

Rituaalinomaisen muistelun huippuhetki nähtiin viime itsenäisyyspäivänä, jolloin erehtymätön presidenttimme Sauli Niinistö keskusteli sotaveteraanien kanssa kameroiden edessä. Kohtaamisessa oli mannerheimilaista spontaanisuutta ja sille veti vertoja ainoastaan legendaarinen Sipe ja Sape -video, jonka löydätte YouTubesta.

 

Mutta onko Louhimiehen elokuva syyllinen siihen, että muistelu on ritualisoitu Linnan juhlien viralliseksi patsasteluksi, ja sotaa käytetään kansalliskiihkoisissa piireissä identiteetin polttoaineena?

Eikö Louhimiestä voisi onnitella siitä, että hän uskalsi tarttua pyhään Tuntemattomaan, vaikka varmasti tiesi, mitä tuleman pitää?

Ei elokuvan pitäisi kantaa syntejä, joihin se ei ole syyllistynyt. Antakaa itsellenne mahdollisuus yllättyä. Saatatte huomata, ettei uusi Tuntematon ole persujen mehuhetki.

Ehkä Tuntematon on parasta, mitä Suomi100:sta jäi käteen.

Muutenhan juhlavuosi on lähinnä kulunut vaivaantuneen hämmennyksen merkeissä: jotain muutakin pitäisi juhlia kuin sotaa, mutta kun mikään ei vedä vertoja sotaveteraanille, eipä tässä sitten muuta.

Oletteko huomanneet, ettei suomalaisen kansallisaatteen keksijöitä ole erityisesti juhlittu? No, hehän puhuivat ruotsia, joten unohdetaan koko juttu... Parempi muistella sotien veriuhria.

Se on pienin yhteinen nimittäjämme. ■