Beta

Suomalaisdesigneri Sasu Kauppi tekee töitä Kanye Westille

Muotisuunnittelija Sasu Kaupin rennot mutta omintakeiset vaatteet eivät löytäneet suurta suomalaisyleisöä, mutta muuan Kanye West ihastui niihin.

 

 

Keltaiseksi maalatulla tuolilla lojuu tylsistyneen näköinen malli ylisuuressa bleiserissä. Viereinen naulakko on lähes peittynyt sen päälle kasaksi viskottuihin vaateisiin, joita on heitelty myös pöydälle ja lattialle. Pre Helsinki -muotitapahtuman tärkeimmässä illassa kuusi nuorta suomalaista suunnittelijaa tai brändiä esittelee Designmuseossa uudet mallistonsa tarkkaan valitulle yleisölle: muotikauppojen sisäänostajat, Voguen toimittajat ja Suomen koko muotiväki tungeksii museon yläkerroksen meluisassa hämärässä.

Yhdessä nurkassa tanssijat liikkuvat päällään asut, jotka ovat värikäs sekoitus hapsuja, neulosta ja roikkuvia lankoja. Toisaalla mallit kulkevat täsmällisessä rytmissä värikkäiden pleksilasien väleistä pujahdellen. Kontrasti Sasu Kaupin malliston näennäisen huolettomaan esillepanoon on jättimäinen. Kaupin tunnusmerkkivaatteet, muhkea pilottitakki ja lippikset, joiden lipat on kiinnitetty suurin näkyvin pistoin, näyttävät sekaisessa pinossaan kuin opiskelijakämppään eivätkä muotinäytökseen heitetyiltä.

Mallisto erottuu, mutta Designmuseolla huomion vievät Satu Maaranen, Saara Lepokorpi ja Laura Juslin isommilla presentaatioillaan. Lehdistössä hehkutetaan suomalaisen muodin tasoa, mutta Kauppia ei mainita.

Miestä itseään tämä tuskin haittaa.

Kun näytös viime vuoden toukokuun lopulla järjestettiin, Kauppi tiesi olevansa pian jo aivan muualla.

 

Punainen Kia kaartaa kadun laitaan Los Angelesin Santa Monicassa. Ulos hypähtää halaamaan mies lippalakissa, aurinkolaseissa ja mustissa vaatteissa. Parta rehottaa pitkänä, niskassa nököttää ponnari. Sisältä autosta pauhaa suomiräppi, Atomirotta, Ruger Hauer ja Heikki Kuula.

Vaatesuunnittelija Sasu Kauppi näyttää samaan aikaan keneltä tahansa ja mysteeriltä. Musta t-paita, collegehousut ja hohtavanvalkoiset Niket – tavallisen kuuloinen asu, mutta olemuksellaan Kauppi erottuu katukuvasta niin Helsingissä kuin Los Angelesissakin. Tennissukat ovat yhtä puhtaat kuin lenkkarit. Housut lököttävät juuri oikean verran. T-paidassa on Kaupin itse suunnittelema keltaisella painettu printti.

”Vois käydä testaamassa yhden paikallisen brunssimestan. Sillä on hyvät arviot”, Kauppi sanoo ja ohjaa Kiansa takaisin liikenteen sekaan.

Kauppi juttelee ratin takaa pehmeällä äänellä, mutta aina välillä rauhallinen puhe taittuu painokkaaksi manaamiseksi. Liikenne takkuilee: on aurinkoinen lauantaipäivä ja Santa Monicassa shoppailuruuhka. Kauppikin kurkkii tienlaidan tarjouskylttejä, mutta toisessa tarkoituksessa. Pitäisi löytää paras bensatarjous. 

”Tänne on tultu keräämään säästöjä”, Kauppi sanoo ja kertoo kaipaavansa jo takaisin Suomeen. ”Saunoja ei ole, eikä vuodenaikoja. Olen nähnyt vain muutaman puun, joihin on tullut ruska ja lehdet on pudonneet. En ole jatkuvan lämpimän sään ystävä. Tykkään siitä, että välillä sataa.”

Kauppi ja hänen tyttöystävänsä Sina Aalto ovat asuneet Los Angelesissa viime kesästä, mutta ainakaan vielä Kauppi ei tunne kaupunkia varsinaisesti kodikseen. Päinvastoin. Los Angeles on kuulemma pinnallisempi kuin New York. Anaheimin lätkämatsiinkaan Kauppi ei ole ehtinyt kuin kahdesti. Kaksion vuokrakin on Santa Monicassa kolme kertaa kalliimpi kuin hyvällä paikalla Helsingissä. Kaiken lisäksi nukkuminenkin on hankalaa: autot ja bussit ajavat parvekkeen alta yötä myöten. Voi sentään.

Kauppi ja Aalto halusivat silti Los Angelesin alueista eurooppalaisimmalta tuntuneeseen Santa Monicaan.

”Losin kaupunginosat ovat keskenään hyvin erilaisia, kuin pieniä kaupunkeja kaupungin sisällä. Vähän eri suunnalta olisi saanut samaan hintaan ison talon. Santa Monica on kallis, mutta ei haluttu kompromissata asuinalueessa.”

Onneksi ruoka on hyvää. Kia on parkkiruudussa ja edessä Milo & Olive -ravintolan trendikkään minimalistinen sisustus; puuta, betonia, nurkassa puu-uuni. Kauppi bongaa vitriinistä heti pienet siirappiset sticky bun -pullat. Ruoka on Kaupin intohimo.

”Etsin Losin parasta sticky bunia. Nuo ovat niin pieniä, että niiden on parasta olla tosi hyviä.”

Vielä Helsingissä asuessaan Kauppi kokkasi lähes päivittäin. Nyt aikaa siihen on ehkä kerran viikossa. Työpäivät venyvät aina iltaan, joskus puoleenyöhön, joskus kolmeen aamulla.

”Tylsintä on se, ettei voi koskaan tietää, miten pitkäksi työpäivä venyy. Ei voi suunnitella mitään etukäteen.”

Usein Kauppi joutuu töihin myös viikonloppuisin.

Millaisiin töihin, sitä hän ei voi itse kertoa. Ainakaan aivan suoraan.

 

Ensimmäiset vihjeet Kaupin aikomuksista saatiin marraskuun lopussa runsas vuosi sitten.

Finnairin 25. päivän aamulento Pariisista Helsinkiin oli aikataulusta puoli tuntia myöhässä. Charles de Gaullen kentällä odotettiin erästä tärkeää bisnesluokan henkilöä kyytiin. Vasta kun tämä maailmankuulu tähti saatiin penkkiin, pääsi kone liikkeelle.

Päivä Helsingissä oli mahdollisimman marraskuinen, sitkeän pohjoistuulen kylmettämä ja matalalla roikkuneiden pilvien aikaisin hämärtämä. Illalla ilma alkoi kuitenkin sähköistyä. Ensimmäisenä uutisen julkaisi Voice-nettisivusto: ”Kanye West Suomessa: Salainen muotiprojekti!” Helsingin Jätkäsaaresta oli bongattu musta auto ja sen kyydistä yksi maailman tunnetuimmista poptähdistä. Jäljet johtivat Sasu Kaupin työhuoneelle.

West jos kuka voisi lennättää kenet hyvänsä luokseen, mutta nyt hän oli tullut tapaamaan Sasu Kauppia Helsinkiin, keskellä synkintä marraskuuta, vanhaan teollisuusrakennukseen kuraisen työmaa-alueen laidalle.

”Kanye West Suomessa” on uutinen aina, lööppikamaa, riippumatta siitä, mitä mies maassa tekee. West on kaikkien aikojen eniten myydyimpiä ja palkituimpia muusikoita: hän on myynyt yli 32 miljoonaa albumia, 100 miljoonaa latausta ja saanut 21 Grammy-palkintoa.

Hetken aikaa muotia seuraava Suomi oli sekaisin. Eihän tämmöistä ole tapahtunut koskaan! Ei meitä ole koskaan täältä tultu hakemaan, suomalaisen muodin kertomus on mieluummin ikuinen pyrkimys päästä maailmalle.

Kovin pitkää lukua suomalaiseen muotitarinaan Westin vierailusta ei kuitenkaan ole ainakaan vielä luvassa. Koko visiitti tuntuu olevan jonkinlainen valtiosalaisuus, josta tiedetään vain murusia: West viipyi vain vuorokauden ja yöpyi Ilta-Sanomien mukaan Bulevardin Klaus K -hotellissa. Loppu on pelkkää arvailua, joita voi perustaa esimerkiksi Westin työtavoille, jotka ovat yhdistelmä maanisen pitkiä päiviä ja lyhyitä yöunia.

Voicelle Kauppi ehti paljastaa, että Kanye on hän vieraanaan, ja että vierailun syy liittyi muotiin. Kun muut mediat yrittivät tiristää lisätietoja, Kauppi kieltäytyi kommentoimasta. Nytkään häneltä ei heru lausetta enempää.

”Kanye soitti mulle lokakuussa ja kävi Suomessa marraskuussa”, Kauppi kuittaa tyynesti.

West oli törmännyt Kauppiin sattumalta netissä eikä epäillyt innostuttuaan soittaa Suomeen. West on tunnettu siitä, että hän tarttuu helposti puhelimeen ja puhuu niin pitkään, että saa tahtonsa läpi. Kaupille puhelu tuli hyvään aikaan. Hän oli tehnyt kolme vuotta vaatteita omalla merkillään – ja käytännössä kaiken itse. Pienellä rahalla mahdollisimman suurta. Yhdistelmä on kunnianhimoinen mutta samalla oikopolku työuupumukseen. Juuri kun merkki alkoi kasvaa, Kaupilta loppuivat voimat. Kun iso asiakas alkoi vielä niskuroida maksujensa kanssa, Kauppi päätti panna merkkinsä hyllylle ja hakea muualle töihin.

Ei tarvinnut. Puoli vuotta Westin Suomen-vierailun jälkeen Kauppi muutti Kaliforniaan.

 

Teininä Sasu Kauppi ei lukenut Vogue-lehtiä niin kuin suuri osa tulevista muotisuunnittelijoista. Pienempänä kitaraa, fagottia ja vähän pianoa soittanut Kauppi arveli, että hänestä tulisi muusikko. Myöhemmin reivit, kokeellinen elektroninen musiikki ja drum’n bass alkoivat kiinnostaa Järvenpäässä kasvanutta Kauppia, joka ryhtyi soittamaan levyjä ja tuottamaan koneellista musiikkia.

Taideteollisia aloja hän alkoi ajatella lukion lopussa. Rokahtava pukeutumistyyli muuttui villimmäksi yhdistelmäksi reivi-lookia, henkkamaukkaa, Dekadenzia ja kirpparien antimia.

Siviilipalveluksen, Helsinkiin muuton ja vuoden työttömyyden jälkeen vaatteet alkoivat kiinnostaa musiikkia enemmän. Uudessa kotikaupungissa hän alkoi kiinnittää huomiota ihmisten pukeutumiseen.

”Sitä näki siistin näköisiä tyyppejä kadulla. Oli mielenkiintoista vain istua jossain ja katella jengiä. Olin silloin aatteellisempi, ja muoti ja vaatetus alkoivat kiinnostaa liikuteltavana statementina. Muoti tuntui medialta, jossa pystyi näkemään tuotoksensa kadulla, ei ainoastaan jonkun kämpässä tai galleriassa.”

Meni vielä silti useampi vuosi, ennen kuin Kauppi todella pääsi muodin kanssa tekemisiin. Ennen kuin ovet Taideteollisen korkeakoulun vaatetuslinjalle aukesivat kolmannella yrittämällä vuonna 2006, Kauppi oli hankkinut vaatteenteon perustaitoja Roihuvuoren ammattioppilaitoksessa. Juuri Roihuvuoresta on peräisin esimerkiksi Kaupin moneen kertaan kiitelty kaavoitustaito.

Taikiin päästessään Kaupilla oli jo oma, erottuva tyyli ja estetiikka. Koulussa hän puolestaan tajusi, että miesten muoti kiinnostaa häntä vielä naisten muotia enemmän. Kaupin mallistot ovat unisex-kokonaisuuksia, joiden vaatteet ovat ylisuuria, mukavia ja urheiluhenkisiä. Paljon trikoota, collegea ja denimiä, mittasuhteilla leikittelyä ja aina vahva värimaailma. Ideat ovat silti säännönmukaisesti lähtöisin miesten vaatekappaleista ja klassikoista.

”Siinä on jotain coolia, jos nainen käyttää miesten vaatetta”, Kauppi sanoo.

”Taikissa fanitin suunnittelijoita, jotka tekivät sporttivaatteista ammentavaa muotia, kuten Bernhard Willhelmiä, Raf Simonsia ja Patrik Söderstamia. Sekä Willhelmin että Söderstamin estetiikka oli lähellä omaani. Suomalaisista Heikki Salonen on ollut yksi hahmoista, jotka ovat saaneet minut innostumaan vaatteista itseilmaisun mediana. Heikillä on siisti asenne kaikkea kohtaan, intohimo ja halu ymmärtää. Taikissa taas Tuomas Laitinen oli tosi tärkeä opettaja. Tuomas opetti ymmärtämään oikeita juttuja ja viemään kiinnostuksen kansainvälisille vesille. Tuomas oli siihen aikaan yksi harvoja maailmalla työskennelleitä suomalaisia muodin ammattilaisia.”

Lontoon maineikkaassa Central Saint Martins -muotikoulussa opiskelleella Laitisella oli tapanaan kutsua Lontoon aikaisia muotimaailman tuttujaan katsomaan Taikin loppunäytöstä. Kevään 2008 näytöksessä Laitisen paikalle kutsuma pariisilaisen Maria Luisa -vaatekaupan sisäänostaja Robin Schulie vaikuttui Kaupin sinipunaisesta mallistosta ja kehotti tätä hakemaan niin ikään Central Saint Martinsiin.

Kauppi pääsi sisään ja koulusta tuli hänen elämänsä tärkein. Siitäkin syystä, että hän pääsi nyt jo edesmenneen opettajan, Louise Wilsonin suosioon. Wilson oli koulun kulttihahmo, jota oppilaat kunnioittivat ja pelkäsivät.

”Louise tykkäsi yleensä oudommista tyypeistä, ei fashion-tyypeistä, jotka tulivat kouluun Guccin loafereissa ja naama meikkivoiteessa”, Kauppi kertoo.

”Louiselta opin, että verkkarit ja t-paidat voivat olla oikeaa muotia. Louise sanoi kerran, että ei miesten muodin tarvitse olla bleisereitä ja kauluspaitoja. Silloin aloin itsekin ajattelemaan eri tavalla. Vaikka Louise oli tosi itsepäinen ja omasta mielestään aina oikeassa, niin kaikissa sen sanomisissa oli pointti. Louisella oli tapana puskea opiskelijat uskomaan itseensä ja yrittämään enemmän haukkumalla kaikkien duunit. Ei ollut kuin superlatiiveja. Kaikki oli loistavaa tai paskaa.”

Kauppi pääsi koulun loppunäytökseen ja mainittiin sen jälkeen useammassakin kansainvälisessa mediassa, mutta päätti silti palata Suomeen. Siellä olivat tyttöystävä, perhe ja kaverit.

”Olin ollut stressaantunut, sairastellutkin. Olin täysin varaton. Ei ollut edes varaa vuokrakämppään. Kävin kyllä Loiusen kannustamana Burberryllä työhaastattelussa, mutta oltiin haastattelijan kanssa samaa mieltä siitä, että Burberry ei ole minulle oikea paikka.”

 

Kanye West on pyrkinyt vuosien ajan muodin huipulle peräänantamattomalla innokkuudella ja sinnikkyydellä. Hän on kaveerannut Anna Wintourin kanssa, puhunut itsensä sisään fanittamiensa suunnittelijoiden studioille ja monien muotinäytösten eturiviin. Muotiurasta on tullut Westin pakkomielle.

Westin ensimmäinen muotimallisto vuonna 2012 oli täydellinen floppi: sekava ja tyylitön kokonaisuus muilta suunnittelijoilta kopioituja ideoita. Sittemmin hän on petrannut, ja näyttänyt, että hän on tosissaan. Hän on tehnyt yhteistyömallistoja Niken, Louis Vuittonin ja A.P.C:n kanssa. Vuodesta 2013 West on työstänyt Yeezy-mallistoa Adidakselle. Yhteistyö alkoi kengistä ja laajeni pian kokonaiseksi vaatemallistoksi.

Tällaisessa työssä jos missä Sasu Kaupin näkemykselle on käyttöä: Kaupin urheiluvaikutteiset suurikokoiset vaatteet voivat kuulostaa helposti pidettäviltä, mutta todellinen ostajakunta on Suomessa suppea. Helsingistäkään tuskin löytyy kourallista enempää rohkeita pukeutujia, jotka pystyisivät kantamaan Kaupin vaatteita. Hyvä esimerkki on Kaupin isoin menestys, talven 2012 sinivalkoinen mallisto, jonka inspiraationa oli Suomen jääkiekkomaajoukkue faneineen. Eräs japanilainen poikabändi pukeutui promokuvissaan ja musiikkivideollaan kokonaan Kaupin mallistoon, mutta Suomessa suuremmassa suosiossa pysyivät kiekkomaajoukkueen perinteiset fanipaidat.

Kanye Westin ensimmäinen Yeezy-mallisto esiteltiin vuosi sitten helmikuussa New Yorkissa. Sukkahousumaiset nudenväriset alaosat ja kireät trikootopit toivat mieleen Westin vaimon Kim Kardashianin överipaljastavan pukeutumistyylin.

Mutta mukana oli muutakin – selkeän sasukauppimaisia piirteitä. Bomber-takin hiha oli kuin suora kopio Kaupin omasta mallistosta. Yli-isot muhkeat collegeasut olivat tutunoloisia nekin. Kauppi on sanonut, että suunnitellessaan omaa mallistoaan hän mietti usein, kuka olisi se asiakas, joka olisi valmis maksamaan vähän enemmän vähän erikoisemmasta sporttivaatteesta. Kanye West tietenkin.

Syksyllä esiteltiin Yeezy SEASON 2 -mallisto. Collegepaitoja, leggingsejä, ylisuuria roikkuvia yläosia ja kireitä paljastavia alaosia, yksivärisiä asuja ja kerroksittaisia lookeja. Näytöksen henki oli yhtä militaristinen kuin aiemmallakin kierroksella.

Helmikuussa esiteltyä mallistoa on työstetty kiivaasti juuri silloin, kun West on käynyt Suomessa. On aivan selvää, että Kauppi on ollut suunnittelemassa Yeezy-mallistoja. Kun asiaa kysyy Kaupilta suoraan, hän vaikenee. Ei myönnä eikä kiellä, vaikka asiasta ei ole epäilystäkään.

Pari viikkoa syksyn näytöksen jälkeen nettiin ilmestyi video, joka kertoo malliston teosta. Verkkaan etenevällä tunnelmallisella videolla pilkahtaa yhden sekunnin ajan myös tutunnäköinen hahmo, ilmiselvä Sasu Kauppi. Sinnikäs googlaaja voi myös löytää suhruisia paparazzi-kuvia, joissa Sasu Kaupin näköinen hahmo kävelee Kanye Westin kanssa Pariisissa. Sasu Kauppi -merkin Facebook-sivua on päivitetty viimeksi heinäkuussa. Silloin Kauppi piti Jätkäsaaren työhuoneellaan loppuunmyynnin. Merkki piti laittaa tauolle, koska Kauppi oli jo muuttamassa Los Angelesiin.

Koska Westillä on monta rautaa tulessa, hän tarvitsee apuvoimia toteuttaakseen kaksi vaatemallistoa vuodessa. Westin metodina tuntuu olevan hakea apua ja vinkkiä korkeimmilta mahdollisilta tahoilta: Amerikan Voguen päätoimittajalta Anna Wintourilta, Kaupin entiseltä opettajalta Louise Wilsonilta, Karl Lagerfeldiltä, Givenchyn Riccardo Tiscilta.

Jotain Kauppi voi sentään paljastaa elämästään Los Angelesissa.

”Puolen vuoden aikana Losissa olen toiminut vaatemalliston pääsuunnittelijana, mallimestarina, graafikkona ja kaikkea siltä väliltä.”

Me voimme yhdistää langat ja päätellä, että Kauppi suunnittelee Kanye Westin apurina Yeezy-mallistoja.Mallistoja, jotka myyvät hetkessä loppuun ja joiden lanseerauksen aikainen hypetys täyttää sosiaalisen median kerta toisensa perään. Työ Kanye Westin tallissa kuulostaa hohdokkaalta. Juhlia? Ykkösluokan kohtelua missä hyvänsä? Poskipusuja muoti- ja pop-eliitin kanssa? Turha kysellä. Kauppi pitää suunsa supussa.

 

 

Vesi pulputtaa Santa Monican kotitalon porealtaassa, uima-allas hehkuu turkoosia. Sasu Kauppi hörppää kulauksen IPA-oluesta ja oikoo lippalakkiaan. Kattoterassilla on hiljaista, vaikka on lauantai ja käytännössä kesäsää.

”Kun valmistuin Lontoosta, en ajatellut että teen muotia loppuelämäni”, Kauppi sanoo.

”Monet suunnittelijat kokevat, että jossain vaiheessa on antanut tälle kaikkensa. Ajattele vaikka Helmut Langia tai Martin Margielaa, jotka lopettivat muodin tekemisen nuorena. Jos on tehnyt 50 mallistoa, voiko enää olla annettavaa? On tärkeää, että tekemisessä on tunne mukana.”

Kauppi kaipaa omaa vaatemerkkiään. Hän haaveilee paluusta takaisin Suomeen ja Sasu Kauppi -merkin lanseeraamisesta uudelleen. ”Ajattelen sitä koko ajan, vaikka massin kanssa oli Suomessa aina tuskaa. Päässäni suunnittelen jo juttuja seuraaviin mallistoihini”, Kauppi sanoo.

”Parasta oman merkin tekemisessä on se, että voi asettaa omat deadlinet ja rytmin, päättää itse konseptin ja taustatutkimuksen suunnan. Ikävintä on se parin euron tuntipalkka.”

Kauppi haaveilee yhdistävänsä uuteen Sasu Kauppiin kaupallisia, edullisesti tuotettavia vaatteita ja räätälöityjä tuotteita, joita valmistettaisiin ehkä vain muutamia. Unelmissa on myös tehdä muitakin projekteja: ruokaa ja musiikkia esimerkiksi.

Kannattiko Los Angelesiin lähteä, jos Kauppi nyt jo kaipaa koti-Suomeen? Arvatenkin Kauppi tienaa nyt monin kerroin enemmän kuin Suomessa omalla merkillään. Mitä halvempaa bensaa Kauppi löytää, sitä enemmän hänelle jää sukanvarteen.

”Olen oppinut lisää teknisiä juttuja, kaavoitusta, tiimissä työskentelemistä ja on täältä saanut kontaktejakin, vaikkakaan en voi niitä käyttää hyödykseni tällä hetkellä.”

Muutto Los Angelesiin on tuonut Kaupille uutta arvostusta Suomessa. Hiljattain häntä pyydettiin suomalaiseen älyvaateprojektiin, joka on vielä salainen.

”Muutama vuosi sitten oli vahva fiilis, että joskus vielä muutan Amerikkaan. Olen skidistä asti seurannut, mitä täällä tapahtuu musiikissa, elokuvissa ja tv:ssä.”

Mutta Kaupille Suomi on tärkein, ja Suomeen hän haluaa palata.

Kanye West on sanonut haluavansa työskennellä vain parhaiden kanssa. Hänelle ei kelpaa mikä eikä kuka tahansa, ja hänellä on myös varaa palkata maailman parhaimmistoa.

Mutta ilman Kanye Westiäkin suomalainen Sasu Kauppi olisi yksi maailman parhaista sporttimuodin suunnittelijoista. ■