Beta

Sinivalkoinen ääni | Jussi Halla-aho

Jussi Halla-ahosta on sanottu paljon, mutta aivan hiljaa hän ei pysy itsekään. Tässä haastattelussa hän haukkuu Helsingin kaupunginvaltuutettuja mielisairaiksi, mutta sanoo myös, että ei ole rakentamassa itselleen uraa.

 

Ihmiset, joilla on lapsia, yllyttävät kavereitaankin hankkimaan niitä. Lapsettomat luulevat tämän johtuvan siitä, että hermoraunioiset vanhemmat haluavat jakaa kärsimystään muille. Tämä ei pidä paikkaansa. Se, mikä tulee lapsen mukana on totaalista ja hyvää, se kuuluu ihmisyyteen ja on oikein. Kun sen saa kokea, tuntuu traagiselta, että joku vapaaehtoisesti jäisi siitä paitsi.

Edellistä ei ole kopioitu herätysliikkeen hurmahenkiseltä foorumilta eikä edes Vauva-lehden keskustelupalstalta. Lainaus on vanhin Jussi Halla-ahon blogiarkistosta löytyvä kirjoitus, kesäkuulta 2003. Ei uskoisi, että kyseessä on sama blogi, joka on nostanut Halla-ahon maanlaajuiseen tunnettuuteen ja Helsingin kunnallispolitiikkaan mutta ennen kaikkea tuonut Halla-aholle maineen valtakunnanrasistina, josta on yhtä helppo pitää kuin lasinsiruista paahtoleivällä. Siitä miehestä ei pitäisi tehdä ainuttakaan lehtijuttua, sen mielipiteille ei tulisi antaa yhtään lisää palstatilaa, sanoi moni tämänkin jutun yhteydessä.

Älköön kukaan mainitko minua feministiksi, mutta mielestäni ei ole poissuljettua, että jos miehet saisivat nykyistä laajemmin seurata omien lastensa ja muiden ihmisten lasten kasvamista, heidän kynnyksensä väkivaltaan ja vihaamiseen nousisi huomattavasti.

Toiseksi vanhin blogikirjoitus on vielä ensimmäisen linjoilla, mutta kolmannessa raotetaan kappaleen verran verhoa sille, mistä ilmiö nimeltä Jussi Halla-aho on syntynyt. Kirjoittaja raportoi työmatkastaan Kööpenhaminaan:

Etnografisia havaintoja: Kööpenhaminassa on paljon enemmän maahanmuuttajia kuin Helsingissä, mutta integraatio näyttää onnistuneen paremmin kuin hyysäri-Ruotsissa tai hyysäri-Suomessa. Afrot ajavat taksia ja siivoavat, ählyt pitävät kioskia ja aasialaiset ovat tarjoilijoita/respavirkailijoita. Kaduilla notkujia näkyi todella vähän. Viikon aikana mies ”af anden etnisk baggrund” raiskasi 14-vuotiaan tytön puistossa ja kaksi miestä ”af anden etnisk baggrund” puukotti kuoliaaksi italialaisen turistin, mutta oleellinen ero Suomeen ja Ruotsiin on siinä, että näistä asioista puhuttiin mediassa. Ongelma oli maahanmuuttajien väkivalta eikä se, syyllistetäänkö maahanmuuttajia, jos heidän väkivallastaan puhutaan. Suomen ja Ruotsin harrastama roskaväen päänsilittely on valtava karhunpalvelus paitsi yhteiskunnalle yleensä myös maahanmuuttajille erikseen.

Nyt, yli 260 kirjoitusta ja kuusi ja puoli vuotta myöhemmin, Jussi Halla-aho on istunut bloginsa ansiosta reilun vuoden Helsingin kaupunginvaltuustossa ja yhden kerran Helsingin käräjäoikeudessa. Hovioikeuden istunto on vielä edessäpäin.

Sitä ennen on paikallaan kysyä pari kysymystä. Esimerkiksi sellainen, että mitä Halla-aho on saanut aikaan. Ja sellainen, että mihin hän panee toivonsa.

 

”Arvoisa puheenjohtaja, hyvä valtuusto.”

Helsingin kaupunginvaltuuston vuoden 2009 toiseksi viimeisen kokouksen kyselytunti on juuri alkanut. Perussuomalaisten sitoutumaton valtuutettu Jussi Halla-aho on löytänyt kaupungin budjettikirjan alaviitteestä tiedon, että vastaanottokeskusten kustannuksiin on varattu kahdelle seuraavalle vuodelle 6,2 miljoonaa euroa. Hän esittää valtuustolle aiheesta kolmiosaisen kysymyksen.

”Ensinnäkin, onko kaupungilla käynnissä hankkeita uusien vastaanottokeskusten perustamiseksi mainitulla ajanjaksolla? Mikäli kyllä, niin missä vaiheessa nämä hankkeet ovat? Toiseksi, aiotaanko valtuusto jatkossa pitää jatkuvasti ajan tasalla uusista vastaanottokeskushankkeista siten, että valtuustolla on kaiken aikaa tosiasiallinen mahdollisuus tehdä niihin muutoksia tai tarvittaessa pysäyttää ne? C, mikäli uusia vastaanottokeskuksia aiotaan perustaa, aiotaanko alueiden asukkaita kuulla, konsultoida ja informoida paremmin ja avoimemmin kuin Punavuoren ja Kallion tapauksessa tehtiin? Kiitos.”

Ruskeaan neuleeseen ja beigeihin chinos-housuihin pukeutunut Jussi Halla-aho kävelee puhujanpöntöstä takaisin paikalleen. Valtuustossa puhetta johtava vihreiden Otto Lehtipuu on rajannut vastauspuheenvuorojen määrän 17:ään. Niissä sanotaan muun muassa seuraavaa:

”Kun kuuntelee eräänlaista moralisoivaa pakolaispanikointia, tulee mieleen sota-aika ja 40-luku. Evakkohistoria on täynnä kertomuksia siitä, miten kotinsa menettäneiden tarpeita on torjuttu ja heitä on syyllistetty hädänalaisesta tilastaan. Karjalaisevakot ovat kuitenkin tuoneet tärkeän panoksensa suomalaiseen yhteiskunnan kehittämiseen, eikä mielestäni vähäisin niistä ole lämpimämmän tunnekulttuurin välittäminen tähän pohjimmiltaan aika tunnekylmään kulttuuriimme, josta pakolaispanikointikin osittain juontaa.” (Sari Näre, vihreät)

”Ruotsissa on yli kolminkertainen määrä vastaanottokeskuksissa turvapaikanhakijoita ja Norjassa lähes kolminkertainen määrä verrattuna Suomeen. Ainakaan Helsingistä en ole kuullut, että vastaanottokeskuksista olisi aiheutunut minkäänlaista haittaa ympäristölle. – – Pohjoismaiseen yhteiskuntakäsitykseen kuuluu tasa-arvo sanan kaikissa merkityksissä. Voin sanoa, että jos naapurustostani olisi löytynyt sopivat tilat vastaanottokeskukselle, itse en ainakaan vastustaisi tällaista. – – Voisi sanoa että, että tässä maahanmuuttokeskustelussa olisi korkea aika päästä rinnakkaiselosta yhteiseloon, siihen, että kulttuurien kohtaaminen muuttuisi ihmisten kohtaamiseksi eikä erilaisuuksien penkomiseksi.” (Sirkku Ingervo, vihreät)

”Itsekin asun siinä korttelin päässä Fenno-hotellin (Kallion) vastaanottokeskuksesta ja siellä ainakin kaikki on sujunut erinomaisesti, ehkä jopa vielä paremmin kuin itse ajattelin, että tää musta toimii jatkossa varmasti tämmöisenä malliesimerkkinä. Totuus on se, että vaikka meidän maahanmuuttajamäärä tällä hetkellä on vielä aika vähäinen verrattuna moniin Euroopan maihin, niin heidän määränsä on kasvussa ja tulee kasvamaan, ja se on ainoa keino, että Suomikin menestyy tulevaisuudessa. Toivon, että otamme näistä opiksemme ja itse toivotan maahanmuuttajat tervetulleiksi Kallioon niin kuin kaikkialle muuallekin Helsinkiin.” (Laura Rissanen, kokoomus)

”Itse olin YK:ssa kolme viikkoa sitten ja kuulin tilannearvion Somaliasta YK:n edustajilta. Maan sisäinen tilanne on erittäin rankka ja tässä vaiheessa ei ole todellakaan tietoa, maahan on jakautunut hyvin monenlaisiin alueisiin ja osiin. Tällä hetkellä on hyvin vaikea arvioida, milloin Somalia tulee olemaan turvallinen maa.” (Sirpa Puhakka, vas.)

Vastauksia riittää lähes kolmen vartin ajaksi. Niiden perusteella luulisi Halla-ahon kysyneen, pitäisikö maamme vastaanottokeskukset sulkea tällä vai ensi viikolla. Ensimmäisen puheenvuoron käyttänyt apulaiskaupunginjohtaja Tuula Haatainen sanoi vastauksessaan, että kaupungilla ei ole käynnissä uusia vastaanottokeskushankkeita ja että mainitut 6,2 miljoonaa euroa ovat Punavuoren ja Kallion uusien vastaanottokeskusten kuluihin.

Valtuutetuista ainoastaan kokoomuksen Juha Hakola pitäytyi Halla-ahon kysymyksessä, joka koski kaupunkilaisten ja valtuutettujen pitämistä ajan tasalla. Muuten vastauksissa keskityttiin etupäässä maahanmuuttopyörittelyyn, joka yleisyydessään olisi ollut huono vastaus millaiseen kysymykseen tahansa. Tätäkö Jussi Halla-aho tilasi, kun hän kesällä 2006 päätti lähteä politiikkaan?

Kysytään Jussilta.

 

Jussi Halla-aho ei halua kätellä. Perheessä on ollut jokasyksyisen sairastelukierteen lisäksi oletettavasti sikainfluenssaa. Halla-aho, 38, on pukeutunut pelkkään mustaan, kun hän imee savukettaan helsinkiläisen olutravintolan edessä. Villahansikkaat ovat pilkkikilpailuissa suosittua mallia, yhdistelmä lapasia ja kynsikkäitä.

Reilu viikko aikaisemmin käyty valtuustokeskustelu oli täysin odotusten mukainen, Halla-aho sanoo sisällä baarissa. Pöydällä on kahvikuppi. Jussi Halla-aho sanoo, että hän ei juo arkisin alkoholia. Eikä niin usein muutenkaan, kännit hän sanoo vetävänsä kaksi kertaa vuodessa.

”Olen pitänyt valtuustossa puheenvuoroja juuri sen takia, että haluan provosoida ne 40–50 variaatiota aiheesta Olen tosi hyvä ihminen ja paheksun tätä syvästi. Eihän siellä voi asioista keskustella, siellä on puolet ihmisistä mielisairaita, hieman kärjistäen sanottuna”, Halla-aho sanoo.

”Maahanmuuttoon liittyvät ajatukset on niillä (valtuutetuilla) kiteytynyt viiteen kuuteen lauseeseen, joita ne rupee luuppina toistamaan, kun siitä kohdasta kutitetaan.”

Hieman kärjistäen sanottuna, sinne meni näkökulma. Olin ajatellut, että Halla-ahosta saisi otteen tarttumalla eroihin nettipersoonan ja todellisen henkilön välillä. Halla-aho kirjoittaa blogiaan nimellään, tietenkin, mutta ajattelin silti, että hän on ruudun ja näppäimistön takaa suoranuottisempi kuin mitä hän uskaltaa olla baaripöydän takaa. Eräs Helsingin kaupunginvaltuutettu sanoi, että Halla-aho kyllä moikkaa mutta ei katso silmiin. Halla-ahon televisioesiintymisetkään eivät varsinaisesti ole romuttaneet mielikuvaa sulkeutuneesta hissukasta.

Kilpailussa karismaattisuudesta vaatimaton Halla-aho jäisi pistesijoilta piirikunnallisellakin tasolla, mutta suorapuheinen ja pelkäämätön hän kyllä on. Ajatuksissaan tietenkin, mutta myös sanankäytössään. Eihän hän muuten käyttäisi sanaa molopäähomoaktivisti. Tai kuvailisi lapsuuskotiaan mitäänsanomattomaksi.

Siitä lähtien kun Halla-aho alkoi kirjoittaa Scripta-blogiaan kuutisen vuotta sitten, häntä on pidetty suomalaisen maahanmuuttokeskustelun virallisena ja ainoana toisinajattelijana, jonka ymmärtäminen on sosiaalinen itsemurha. Sana toisinajattelija tuntuu silti väärän kokoiselta, kohtuuttomalta Suomeen ja varsinkin historianopettajalta näyttävälle hoikalle miehelle, joka puhuu kiihkottomasti ja perusteellisesti. Radikaaliksi hän on aivan liian rauhallinen eikä hän edes pidä itseään radikaalina.

”En mä ole radikaali, mä olen täsmälleen samaa mieltä kuin kaikki suomalaiset 30 vuoden päästä.”

Jussi Halla-aho on kuin pokeripöydän inhottavin vastustaja. Totinen pelaaja, joka ei retostele suurilla aurinkolaseilla tai valtavalla röykkiöllä pelimerkkejä mutta joka pelaa isoilla panoksilla ja korottaa aina inhottavan paljon ja ennen kaikkea, pelaa vastoin odotuksia.

”Kaikki mitä mä valtuustossa teen, on väärin. Oli huono kun en puhunut ja kun puhuin, sekin oli huono”, Halla-aho aloittaa.

”Mä olen vähän sellainen kujeilija luonteeltani. Huomasin, että viime talvena kaikki odottivat vesi kielellä, että mitä se sanoo. Se alkaa ärsyttää, ja sitten en sano piruuttani mitään. Kun se ärsyttää muita vielä enemmän, niin vielä vähemmän tekee mieli puhua.”

Kolmatta kauttaan valtuustossa istuva Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki arvelee, että Halla-ahoon on suhtauduttu samalla tavalla kuin kehen tahansa, jonka mielipiteet tai kasvot ovat ennestään tutut.

”Uuden valtuuston alku on kuin koulun alkaminen syksyllä. Katsellaan millaista porukkaa on tullut ja mietitään, että mihin ryhmään kukin kuuluu, että onko tuo vihreä vai kokoomuslainen”, Arhinmäki sanoo.

 

”Yksi mun harvoista vahvuuksista on kova kallo. Jaksan takoa sitä seinään, en ole kovin helposti murtuvaa tyyppiä”, Halla-aho sanoo.

Yksi harvoista vahvuuksista. Särähtää korvaan, eihän kukaan enää puhu harvoista vahvuuksistaan, korkeintaan harvoista heikkouksistaan. Kun vaaleista on tullut kilpailuja julkkisehdokkaista, Jussi Halla-aho on harvinaislaatuinen poikkeus. Hän on ehdottoman substanssikeskeinen ja kiusaantuu heti, kun puhe kääntyy häneen henkilönä. Poikkeuksellista on myös tiukka pitäytyminen yhdessä aiheessa. Kas näin:

”Maailmassa on kolme miljardia ihmistä, joilla menee kurjasti. Täyden palvelun sosiaalivaltioita on maailmassa niin vähän, että ne eivät pysty merkittävällä tavalla auttamaan sitä huonosti voivaa massaa eteläiseltä pallonpuoliskolta. Vähiten voidaan auttaa valikoimalla tänne kourallinen onnekkaita hirvittävillä kustannuksilla. Eihän tässä turvapaikkakiistassa ole kysymys maailman kärsimysten lievittämisestä, vaan tällä ostetaan hyvää omaatuntoa.”

Suomeen tuli viime vuonna noin 6 000 turvapaikanhakijaa, edellisenä vuonna 4 035. Lopulta turvapaikan saa alle puolet hakijoista, mutta jo nyt päätöstä turvapaikasta saa odottaa kymmenisen kuukautta. 2 000 uutta hakemusta vuodessa eivät ainakaan lyhennä odottelua.

Turvapaikanhakijat saavat tällä hetkellä kymmenen prosenttia pienempää toimeentulotukea kuin suomalaiset. Maahanmuuttoministeri Astrid Thors ehdotti joulukuussa, että turvapaikanhakijoiden toimeentulotuki leikattaisiin 30 prosenttia suomalaisten saamaa tukea pienemmäksi, 375 eurosta 292 euroon kuussa. Jos turvapaikanhakija saa vastaanottokeskuksessa myös ruuan, tuki jää 90 euroon kuussa.

Halla-ahon mukaan turvapaikanhakijoiden määrä on vain välillinen ongelma. Todellinen ongelma on hänen mukaansa siinä, että 6 000 on vasta alkua.

”Ei 6 000 turvapaikanhakijaa ehkä ole paljon, mutta jos se tarkoittaa perheenyhdistämisten kautta 30 000:ta ja jos tämä toistuu joka ainoa vuosi, meillä on eksponentiaalisen kasvun kierre.”

Halla-aho sanoo, että hänen maahanmuuttokriittisyytensä ei ole saanut alkuaan henkilökohtaisista kokemuksista tai kohtaamisista, vaan mieluummin ulkomaisista tiedotusvälineistä, joiden maahanmuuttokirjoittelua hän alkoi seurata kymmenen vuotta sitten.

”Tuli hyvin voimakas kokemus siitä, että palikat loksahtelevat paikoilleen. Siihen asti uskoin monikulttuurisuuteen, kotoutumiseen ja siihen, että asiat ovat hallinnassa ja määrät pieniä. Sain herätteen ruveta haastamaan käsityksiäni, huomasin, että en pärjää sellaisilla tyhmillä liturgisilla puheenvuoroilla, joilla pärjää jonkun skinin kanssa.”

Tiivistettynä Halla-aho on sitä mieltä, että suomalainen maahanmuuttopolitiikka on hallitsematonta, tulijoiden määrä ei vastaa resursseja. Työperäinen maahanmuutto tai kiintiöpakolaisuus eivät ole ongelmia, mutta niin sanottu humanitaarinen suojelu on. Suurin ongelma on kuitenkin kaiken tämän taustalla.

”Ongelma on Afrikan väestöräjähdys, siellä on kohta kaksi miljardia ihmistä. Kaikki apu valuu hiekkaan ihan tästä syystä. Tästä ei täällä kuitenkaan haluta puhua halaistua sanaa, maristaan että täällä ei haluta tehdä lapsia. Ei se voi näin toimia, että synnyttäminen ulkoistetaan eteläiselle pallonpuoliskolle ja sillä paikataan täällä puuttuvaa syntyvyyttä”, Halla-aho saarnaa.

Halla-ahon maahanmuuttajat ovat lähtökohtaisesti muslimeita Afrikasta tai Lähi-idästä, mikä tekee jo kotoutumisen, synnytyksen ulkoistamisesta puhumattakaan, vaikeaksi. Välissä on hänen mukaansa liikaa, kulttuurinen muuri, jota vaikkapa Venäjältä tulleilla ei käytännössä ole.

”Tiettyjä maahanmuuttajaryhmiä koskeva kotoutumisennuste on helvetin huono ja kotoutumattomuuden seuraukset aika vakavia. Totta kai tää koskee lähinnä muslimeja. Kun me nähdään, että kotouttaminen ei onnistu, niin eikö sitä riskiä pitäisi hillitä sieltä, mistä sitä voidaan hillitä, uusien maahan tulevien maahanmuuttajien määrästä.”

 

Halla-aho ei ole ollut helppo pala perussuomalaisillekaan. Jäsenkirja puuttuu ja jyrkät mielipiteet ovat hankalalta aihealueelta. Kotimaan politiikan kokkapuheissa maahanmuuttokeskustelu on tähän asti ollut varovaisen samanmielistä ja ehdottoman Helsinki-keskeistä. Samaan aikaan perussuomalaisten kannatuksen ydin on yhä maaseudulla.

Tämä auraa puolueeseen juopaa. Ei oikeiston ja vasemmiston välille niin kuin ympäristöliikkeestä yleispuolueeksi kasvaneissa vihreissä, vaan keskelle vennamolaista herravihaa ja lähtökohtaisen kaupunkilaista maahanmuuttokriittistä siipeä. Timo Soinin ja Jussi Halla-ahon väliin.

Näin olisi ainakin helppo ajatella puolueen ehdokasasettelusta edellisissä europarlamenttivaaleissa, joissa Halla-aho ei lopulta päässyt ehdokkaaksi. Lähtemällä itse ehdolle ja lopulta äänikuninkaana Brysseliin isäntämies Soini halusi pitää ohjat kourissaan ja estää puolueensa maahanmuuttokriittisen siiven nousun.

Kysymys oman ehdokkuuden torppaamisesta viime kesän eurovaaleissa panee Halla-ahon asettelemaan sanansa varovasti.

”Näistä asioista on puhuttava kieli keskellä suuta. Ihmisillä on niin kovin erilaisia käsityksiä ja jokainen pitää omiaan täysin oikeina.”

Halla-ahon oma käsitys on, että hänen ehdokkuutensa kaatui useampaan tekijään. Jäsenkirjattomana eiralaisena häntä on helppo pitää nousukkaana, joka on kiilannut saranapuolelta yhdeksi puolueen kärkinimistä, olkoonkin, että hän on itse rakentanut julkisuutensa ja suosionsa. Perussuomalaisia saattoi arveluttaa myös valitsijayhdistys, jonka tamperelainen Juha Mäki-Ketelä organisoi Halla-ahon taakse kesken ehdokasasettelun siltä varalta, että puolue ei ota Halla-ahoa ehdokkaakseen.

”Kannattajakorttiyhdistys vaikutti joidenkin perussuomalaisten mielipiteisiin, mutta mä en kylläkään usko, että tämä ois ollut se keskeinen syy hyllyttämiseni takana. Toisin sanoen, uskon, että mut hyllytettiin jo ennen kuin mitään kannattajakorttikampanjaa oli edes käynnissä.”

Halla-aho ei tullut valituksi vuoden 2007 eduskuntavaaleissa mutta toi perussuomalaisten listalle yli 2 200 ääntä. Näin suosittua nimeä ei jätetä ehdokaslistan ulkopuolelle mistään vaaleista, ellei mukaan ottamista pidettäisi liian suurena riskinä puolueen maineelle. Halla-ahon tapauksessa riskiepäilyt oli herättänyt joulukuussa 2008 alkanut rikostutkinta Scripta-blogista. Viime elokuussa Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Halla-ahon uskonrauhan rikkomisesta 30 päiväsakkoon. Tuomio tuli Muutama täky Illmanin Mikalle -kirjoituksen kohdasta, jossa islam liitettiin pedofiliaan. Vuoden 2008 marraskuussa Vihreät Naiset puolestaan teki tutkintapyynnön Halla-ahon blogikirjoituksesta Monikulttuurisuus ja nainen.

”Oikeusprosessi oli epäilemättä mittatilaustyö oikeusministeriltä, joka sattumalta kuuluu Vihreisiin Naisiin. Sillä pyrittiin vaikuttamaan ja epäilemättä jonkin verran vaikutettiinkin”, Halla-aho sanoo nyt.

Monikulttuurisuus ja nainen on juuri se kirjoitus, jossa Halla-aho toivoo raiskaajien valitsevan uhreikseen mieluummin vihervasemmistolaisia maailmanparantajia ja heidän äänestäjiään kuin ketä tahansa. Kirjoitus on päivätty 20. joulukuuta 2006.

Tekstikohta on julma ja vastenmielinen, mutta kaksi vuotta julkaisun jälkeen tehty tutkintapyyntö kertoo muustakin kuin yhdestä kirjoituksesta. Puolueissa on reagoitava, toisaalta Jussi Halla-ahoon ja toisaalta hänen kannatukseensa.

Kovin pitkää ajatusleikkiä ei tarvitse käydä esimerkiksi kokoomuslaisen Kai Pöntisen ehdokkuudesta eurovaaleissa. Lyhyt leikki menee näin: Kokoomuksen koti–uskonto–isänmaa-siipi ei innostu Ukko Metsolan johtamista kolkkapoikaehdokkaista ja on luistaa äänestämään perussuomalaisia. Persuista ei löydykään tarjontaa, kun ehdolla onkin Soini eikä maahanmuuttokriittinen Halla-aho. Tarjontaa saadaan, kun heitetään omasta puolueesta ehdolle Lapuanliike-museota pyörittävä Pöntinen, joka mainoksissaan vaatii ”stoppia sosiaalipummi-maahanmuuttajille”. Puolueen linjaa tarkentavaa julkisuutta saadaan, kun mainoksia selvitellään puoluejohdon suulla uutisissa.

Enää ei tosin kokoomusnuorisokaan ole pelkkiä kolkkapoikia. Kun Wille Rydman valittiin kokoomusnuorten johtoon, maahanmuuttokriittisellä Hommafoorumilla siteerattiin hänen blogikirjoitustaan, jossa Rydman arveli, että monikulttuurisuuden nimissä ollaan purkamassa länsimaisen yhteiskuntajärjestyksen peruspilareita.

Suurten puolueiden reagointia olisi helppo pitää imartelevana, mutta Jussi Halla-aho kieltää olevansa ainoana oikeassa.

”Ehkä mä olen niitä harvoja, jotka sanoo oikeita mielipiteitään ääneen. Kyllä mä tiedän, että kokkareissa suurin osa kannattajakunnasta ja jopa poliitikoista on ihan samaa mieltä. Niillä on vain ikävä kyllä toisenlainen tilanne, suuri puolue ja ryhmäkuri ja tällaista. Ne käy sitten jälkikäteen koputtelemassa olkapäälle, että oot ihan oikeassa”, Halla-aho kertoo.

”Ongelmana on pikemminkin paskahousuisuus. Ei se, että ihmiset oikeasti uskoisivat siihen, mitä he joutuvat julkisuudessa suoltamaan.”

 

Jumalauta! Jussi Halla-aho on kotoisin Tampereelta! Helsinkiin hän muutti 24-vuotiaana 90-luvun puolivälissä. Viemään helsinkiläisten naiset ja työpaikat!

Edellinen pitää sen verran paikkaansa, että Halla-aho tapasi vaimonsa Helsingin yliopistossa, jossa tämä opiskeli latinaa. Jussi Halla-ahon pääaineena oli venäjä. Työpaikkoja hän ei ole kovin montaa vienyt, viimeiset kaksi ja puoli vuotta hän on tehnyt apurahalla suomi–ukraina-sanakirjaa.

Kun Jussi Halla-aho puhuu maahanmuutosta, hän on nopea, kärkevä ja ehdoton. Kertoessaan itsestään tämä kiihkeys vaihtuu vaivaantuneeksi ja apeaksi oman itsen mitätöinniksi. Jos työelämän sanakirjasta tehtäisiin videoversio, sanan epämukavuusalue kohdalla olisi klippi Jussi Halla-ahosta kertomassa itsestään.

Halla-aho asui 17 ensimmäistä vuottaan Tampereen Peltolammilla, 60-luvun kerrostalolähiössä viisi kilometriä keskustasta. Äiti oli sairaanhoitaja ja isä ajoi bussia.

”Koti ei ollut oikeastaan minkäänlainen, se oli sillä tavalla hyvin mitäänsanomaton koti, että mua ei ohjattu mihinkään suuntaan. Tavallinen eroperhe.”

Peltolammin nykytilaa voi kurkkia Oikotiestä. Tammikuun alussa alueelta on myynnissä neljä kerrostalohuoneistoa. 60 neliön kaksion saisi 80 000 eurolla.

Tietosanakirjoja ja historiaa jo nuorena lukenut Halla-aho meni lukion jälkeen siviilipalvelukseen Hyvinkäälle, nuoriso-ohjaajaksi nuorisotalolle. Leppoisaa ja – siihen nähden kuinka siviilipalvelus oli 90-luvun alussa järjestetty – järkevääkin hommaa, mutta armeijankäymättömyys harmittaa Halla-ahoa.

”Kurileiri olisi tehnyt mulle siinä vaiheessa hyvää. Armeija olisi myös ollut viimeinen tilaisuus tavata kaikkiin kansankerroksiin kuuluvia. Mua harmittaa, että multa puuttuu tuollainen jaettu kokemus.”

Luulisi, että kaupunginvaltuutetulle, joka on ollut eduskuntavaaleissakin ehdolla, kansankerrokset olisivat tulleet sittemmin vaalityön myötä tutuiksi. Ainakin se kerros, joka elää Peltolammin kaltaisissa lähiöissä. Halla-aho kuitenkin kieltää, että hänen äänestäjänsä olisivat heitä, jotka kohtaavat maahanmuuttajia kotirapussaan.

”Mun äänestäjät on pääasiassa 20–40-vuotiaita ihmisiä, jotka tekevät siistejä sisätöitä ja joilla on aikaa roikkua netissä. En mä saanut Kontulasta tai Jakomäestä juurikaan ääniä. Ei mua tunne kukaan siellä.”

Halla-aho ei ole kiertänyt Helsingin lähiöissä jakamassa esitteitä ja vaalikarkkeja vaan on hankkinut äänensä blogillaan. Ilman kampanjoita yhdelle asialle tulleet äänet ovat kantaneet kaupunginvaltuustoon, opetuslautakuntaan ja Korkeasaaren johtokuntaan.

Ehkä ne eivät olisi voineet kantaakaan pidemmälle. Kiihkeä maahanmuuttomouhu sopii erityisen hyvin verkkoon, jossa sitä voi harrastaa nimimerkin suojista, mutta samaan aikaan julkinen keskustelu aiheesta on niin konsensusvetoista, että äänen antamista toisinajattelijalle arastellaan.

”Ainoa syy, miksi mä olen mukana politiikassa on se, että tämä asia on mittasuhteiltaan niin valtava ja pidetty niin tiukasti ulkona demokraattisesta päätöksenteosta, että tarvitaan riittävästi ihmisiä, jotka pitävät asiaa niin tärkeänä, että ryhtyvät vain sen takia politiikkaan”, Halla-aho sanoo.

”Tony Halmetta eivät äänestäneet pelkästään pultsarit Jakomäestä, vaan valtavat määrät koulutettuja työssä käyviä ihmisiä. Oleellista ei ollut se, onko Halme fiksu vai ei, vaan se, että Halmeelle annettu ääni oli viesti. Pitäydyn yhden asian ehdokkaana siitä syystä, että jos mä rupean ottamaan kantaa ties mihin, niin enää ei tiedetäkään, mille ääni on annettu.”

 

Palataan vielä Helsingin kaupunginvaltuustoon.

”…on selvää se, että hyvin harvahan saa sen turvapaikan, mutta hyvin monella on se tilanne, että heitä ei voi palauttaa sinne alkuperäiseen maahan, monesti on sellainen joko levoton tai sotatila ja silloin näiden ihmisten asioita pitää kuitenkin hoitaa.” (Tarja Kantola, sdp)

Edellinen on katkelma yhdestä vastauksesta Halla-ahon valtuustokysymykseen. Luulisi, että kolmilapsisen perheen isällä olisi iltaisin muutakin tekemistä kuin istua kuuntelemassa itsestäänselvyyksiä.

”Luulen, että toikin vaihe on vain pakko käydä läpi. Kyllähän sielläkin ihmiset jossain vaiheessa ymmärtää, että ei ne voi vuodesta toiseen jokaiseen maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvaan puheenvuoroon vastata niillä samoilla viidellä tai kuudella lauseella, jotka ei liity asiaan”, Halla-aho arvelee.

Ei voi mitään, sana maahanmuuttokriittinen alkaa tuntua jo kiertelyltä ja tärkeilyltä. Maahanmuuttokriitikot kieltävät vastustavansa maahanmuuttoa kategorisesti, löperöä turvapaikkapolitiikkaa vain. Työperäistä maahanmuuttoa tai kiintiöpakolaisuutta vastaan heillä ei ole mitään. Vastaavia mielipiteitä saisi helposti viiden minuutin katugallupillakin.

Ymmärretään Halla-ahon kysymys silti vielä kerran väärin ja kysytään, kuinka hän itse järjestäisi maahanmuuttajien kotoutuksen.

Ensimmäinen vastaus on kotouttamistarpeen vähentäminen kiristämällä maahantulon ehtoja. Suomessa jo olevat maahanmuuttajat hän hajasijoittaisi.

”Ihmisten ei pitäisi antaa kasautua Helsinkiin, vaikka he kuinka sitä haluaisivat. Mun mielestä se vois toimia hyvin, et turvapaikanhakijaperhe sijoitetaan jonnekin perähikiälle, jossa asuu vain suomalaisia. Siellä heillä ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin sopeutua siihen tapaan, jolla tässä maassa pääsääntöisesti eletään. Ei pitäisi kuvitella, että maahanmuuttaja tietäisi omaa parastaan tässä maassa”

Neljännes Suomen maahanmuuttajista asuu Helsingissä, mikä on aiheuttanut esimerkiksi sen, että kaupungin asuntojonossa on yli 500 etupäässä Somaliasta tullutta suurperhettä. Pääkaupungissa on muita kaupunkeja helpompi tulla toimeen esimerkiksi somalin kielellä, mutta maahanmuuttajien määrästä johtuu sekin, että maahanmuuttajille on olemassa palveluita, joiden on ainakin tarkoitus helpottaa kotoutumista. Tilanne on samankaltainen kaikilla erityisryhmillä. Suurissa kaupungeissa on jo olemassa ne palvelut, joita syrjäkylälle pitäisi käydä varta vasten perustamaan.

Maahanmuuttajien sijoittaminen sinne tänne maalle tuskin auttaisi heitä kotiutumaan veronmaksajiksi. Eihän autoakaan opita ajamaan lähtemällä ummikkona liikenteeseen. Valtion tämän vuoden budjetissa maahanmuuton kuluihin on joka tapauksessa varattu 76 miljoonaa euroa enemmän kuin viime vuonna, yhteensä 169 miljoonaa euroa, joista 859 000 kotoutumisen ja työllistämisen edistämiseen.

Miltä Jussi Halla-ahon poliittinen tulevaisuus sitten näyttää?

Ruotsissa tiukasti maahanmuuttoon suhtautuva Ruotsidemokraatit on tuoreiden mielipidemittausten mukaan nousemassa valtiopäiväpuolueeksi. Suomalaisellakin maahanmuuttokriittisyydellä on mahdollisuuksia nykyistä suurempaan suosioon, sillä kuten Halla-aho itsekin sanoi, hänen ajatuksillaan on kannatusta jo nyt esimerkiksi kokoomusleirissä. Ehkä Halla-aho on vielä eräänlainen guilty pleasure, politiikan Sepultura, jonka äärimmäisyydestä ei ole sopivaa pitää julkisesti.

Julkinen kannatus mitataan seuraavan kerran vuoden 2011 eduskuntavaaleissa. Halla-aho on valmis lähtemään Perussuomalaisten sitoutumattomaksi ehdokkaaksi, jos se vain käy puolueelle.

Kotimaisella maahanmuuttokritiikillä on nyt joka tapuksessa lukeneen tohtorismiehen kasvot. Näin siitä huolimatta, että Halla-ahon työnteko yliopistolla alkoi viisi suotta sitten käydä hankalaksi, kun hänen esimiehensä ”ei pyyhkinytkään persettään Neuvostoliitolta haisevalla ilmiannolla", jonka "molopäähomoaktivisti” oli tälle lähettänyt saatuaan selville että Halla-aho on kirjoittanut muustakin kuin kielitieteestä.

Halla-aho puhuu kuin tarkkailuluokkalainen, mutta ehkäpä sillä ei ole hänelle niin väliä. Hän sanoo olevansa nykyisessä tilanteessa siksi, että ajattelevan ihmisen on pantava kampoihin silloinkin kun toivoa ei ole, mutta hänellä ei ole lainkaan intohimoja luoda itselleen minkäänlaista uraa. Varsinkaan poliittista.

”Tää ei sovi millään lailla mun luonteelle. Mä kärsin joka hetkestä, mä en tykkää olla julkisuudessa, mä en tykkää olla tuijoteltavana enkä mä tykkää riidellä.”

Image 1/2010