Beta

Romanialainen räsypokka | Valmistujaiset paljastaa 
itsensä hitaasti, kirjoittaa Katja Kallio.

Romanialainen räsypokka | Valmistujaiset paljastaa 
itsensä hitaasti, kirjoittaa Katja Kallio.

Ne jotka ovat pelanneet räsypokkaa väärässä seurassa huonot kortit kädessä, tietävät, että se voi olla kauhea peli. Vastustajat istuvat naama peruslukemilla täysissä pukeissa. Itse hikoilee ja häviää erän toisensa jälkeen, mutta ei auta: riisuttava on. Tällainen koettelemus tulee elävästi mieleen romanialaisen Christian Mungiun uutuuselokuvasta Valmistujaiset.

Mungiu muistetaan parhaiten ”siitä aborttielokuvasta” 4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää. Cannesin elokuvajuhlien parhaan ohjaajan palkinnon kevällä saaneen Mungiun Valmistujaiset on huteran tasapainon perhetragedia. Kuten Michael Haneken Kätketyssä ja Asghar Farhadin elokuvassa Nader ja Simin: Ero, Valmistujaisissakin ulkopuolinen vaara paljastaa hyvän elämän haurauden. Nuori Eliza suorittaa ylioppilastutkintonsa viimeisiä tenttejä, kun hänen kimppuunsa hyökätään koulumatkalla. Väkivallanteon seuraukset uhkaavat pilata tutkinnon sekä sitä myötä opiskelupaikan Englannissa.

Minun kuolleen ruumiini yli, päättää Elizan isä Romeo.

 

Valmistujaiset näyttää, että Romania on yhä pahasti retuperällä. Korruptiota kutsutaan ”auttamiseksi”, ja auttaminen maksetaan auttamalla takaisin. Elinsiirtojonoja fiksaillaan. Parhaat koulut ovat täynnä ennen kuin ilmoittautuminen on edes alkanut. Suomalaisessa katsomossa nauretaan, kun rehtori kysyy: ”No minkä arvosanan tyttö tarvitsee?”. Romeota ja hänen vaimoaan Magdaa ei naurata. He ovat palanneet Romaniaan pari vuotta Ceausescun teloituksen jälkeen, vähän ennen uutta perustuslakia. Toiveet olivat silloin korkealla, mutta enää heidän sukupolvestaan kukaan ei usko olojen kohenemiseen. Ei kukaan.

Valmistujaisten Romeo on lainkuuliainen versio Tony Sopranosta: koko oman maailmansa selkäranka. Hän hoitaa lääkärintyönsä suoraselkäisesti ja on täysin omistautunut tyttärelleen. Hän huolehtii sairaalloisesta vaimostaan, hoitaa marttyyriäitinsä ikkunaverhot ja lääkkeet, tuo rakastajattarelleen kauppakassinkin tullessaan ja koettaa järjestää tämän pikkupojan hyvään kouluun. Romeo määräilee ja kontrolloi ja ottaa sen jälkeen oman etäisyytensä, mutta tiukan paikan tullen – eikä näillä main muita olekaan – hän hoitaa hommat joita muut eivät hoida.

Kun yhteisön tukipilari lähtee mukaan rakenteellisen auttamisen systeemiin, hän eksyy siihen kokonaan. Hänestä tulee läpeensä kieron yhteiskunnan paranoidi jäsen. Tällainen yhteiskunta tunkee lonkeronsa postiluukusta sisään ja vielä ihmisenkin sisään. Kierosta yhteiskunnasta ja ihmisestä tulee yhtä. Vain läpinäkyvässä demokratiassa voi teeskennellä että yhteiskuntaa ei ole olemassakaan, vain vapaita yksilöitä.

Auttamisen peli on romanialaista räsypokkaa. Jokaisesta häviöstä lähtee vaatekappale ja muut katsovat vierestä. Erä erältä paljastuminen jatkuu. Se loppuu vasta kun Romeo on riisuttu ilkosilleen ja vielä sitäkin paljaammaksi. Hänet läpivalaistaan kunnes hänen moraalinen selkärankansa on kaikkien näkyvillä.

 

Romeosta ei kenties paljastu Valmistujaisissa mitään sen kauniimpaa kuin kyseenalainen selkäranka, mutta hän ei ole ainoa riisuutuja. Itse elokuva pelaa samaa peliä, ja sen viettelevämpää riisuutumista en ole aikoihin nähnyt.

Valmistujaiset on äärimmäisen hiottu elokuva, joka on kätketty täyteen tietoa ja merkityksiä ja symboleja. Haneken ja Farhadin tapaan Mungiu on tiedon jakamisen mestari: hän kertoo mahdollisimman vähän juuri sillä hetkellä kun kertominen on täysin välttämätöntä. Tämä on räsypokan syvin olemus. Tylsintä on, jos pelikaverilla on päällään vain vähän vaatteita ja kiire päästä ilkosilleen. Mitä useampi kerros hänellä on yllään, ja mitä kekseliäämpi hän niiden riisumisessa on, sitä parempi peli.

Unelmavastustaja riisuu hitaasti solmioneulan. Sitten solmion. Kalvosinnapitkin lasketaan, yksi kerrallaan. Naps ja naps. Nyt lähtee vihkisormus. Sitten silmälasit. Taskuliina, en ollut huomannutkaan! Sukka. Toinen sukka. Nyt kilahtaa vyön solki. ■