Beta

Rakkaudella Maaret, Maaret Kallion henkilökuva

Psykoterapeutti ja bloggaaja Maaret Kallio on julkisuudessa lempeä ja armollinen kuin enkeli. Kun hän kiroilee, aika tuntuu pysähtyvän.

 

Viime vuonna epäyhtenäiskulttuurin kruunaamaton kuningatar Suomessa oli psykoterapeutti Maaret Kallio. Yhtenäiskulttuurista on nimittäin tullut viraalikulttuuria. Mistä tahansa voi milloin tahansa ilmaantua eläinvideo, ilmiö tai henkilö, joka salamannopeasti lävistää kulttuurin kaikki kerrokset ja kanavat. Asenteet näitä ilmiöitä kohtaan ovat kuitenkin kaikkea muuta kuin yhtenäisiä. Samaa linkkiä jaetaan somessa vaikuttuneena, ironisesti ja epäuskoisen tyrmistyneesti: katsokaa miten tyhmä.

Toisille Maaret Kallio on enkelimäinen hahmo, joka puhuu lempeästi televisiossa ja kuvaa Lujasti lempeä -blogissaan ilmiömäisen tarkasti arjen vaikeita hetkiä. Toisten mielestä hän taas on ärsyttävyyden tiivistymä: viiden pennin aforistikko ja lässyttävä tosi-tv-terapeutti, joka yhdistää kirjoituksissaan itsestäänselvyydet ja klikkiotsikot.

Oli Kalliosta mitä mieltä tahansa, häntä ei kannata aliarvioida. Espoolaisen psykoterapeutin Helsingin Sanomien verkkosivuilla julkaistava blogi on yksi Suomen suosituimmista. Vuoden 2015 lopussa julkaistussa listauksessa lehden luetuimmista jutuista Kalliolla oli peräti kaksi juttua top-nelosessa. Listaus ei koskenut vain blogeja vaan kaikkia vuoden aikana julkaistuja Helsingin Sanomien artikkeleita.

Blogin lisäksi Kallio tunnetaan televisiosta. Hän oli kahden kauden verran asiantuntijana Ensitreffit alttarilla -tosi-tv-ohjelmassa, jossa pariskunnat todella menivät naimisiin ensitapaamisella. Sarjaa katsoi miltei miljoona suomalaista, ja se oli alusta asti vilkkaan keskustelun kohteena. Esimerkiksi kristillisdemokraattien Sari Essayah oli sitä mieltä, että ”nyt mennään jonkin rajan yli”.

Maaret Kallio sen sijaan puhuu sekä luennoillaan että kirjoituksissaan usein siitä, että tärkeintä on ”mennä pinnan alle”. Se tarkoittaa, että ymmärtääkseen ihmisen toimintaa täytyy miettiä hänen motiivejaan ja toimintaansa laajemmassa mittakaavassa, ilman ennakkoluuloja ja yleistyksiä.

No, yritetään.

 

Sohvapöydällä on, luonnollisesti, nenäliinoja. Niiden viereen Maaret Kallio on asetellut simpukankuoria ja tuoksukynttilöitä. Muutenkin vaikuttaa siltä, että hänen vastaanottohuoneessaan Helsingin keskustassa tavaroilla on omat, mietityt paikkansa. Mistään ei voisi arvata, että Kallio on työskennellyt täällä vasta elokuusta lähtien.

Tuolloin hän teki pitkään harkitsemansa ratkaisun: hän irtisanoutui työstään Väestöliitossa ja ryhtyi täysaikaiseksi yrittäjäksi. Se on saanut katsomaan asioita uudesta näkökulmasta.

”Jotain on loksahtanut päässä. Olen alkanut kuunnella ihmisten puheita vähän eri tavalla. Jotkut välillä valittavat jostain lomarahoista, ja minä mietin, että mitkä helvetin lomarahat”, Kallio puuskahtaa.

Kun Maaret Kallio sanoo ruman sanan, tuntuu kuin maailma pysähtyisi hetkeksi. Vähän kuin Helena Petäistö kaivaisi nenää kesken tapaamisen tai Katri Helena röyhtäisisi. Mutta nyt terapeutti istuu vaalealla biedermeier-nojatuolillaan taas rauhallisen näköisenä ja puhuu harkitun oloisesti, käyttäen sellaisia sanapareja kuin ”erittäin myönteistä” ja ”itsensä kurittaminen”. Välillä hän nojaa pään käteensä, kallistaa sitä vasemmalle ja katsoo suoraan silmiin. Miten empaattisen oloista! Tekee ihan oikeasti vähän mieli alkaa kertoa äitisuhteestaan.

Vähän oudolta tuntuu kyllä se, että Kalliolla on jalassaan nahkahousut. Promokuvissaan terapeutti-bloggaaja-kirjailija pukeutuu yleensä pehmeän naisellisiin vaatteisiin, lähinnä valkoiseen tai vaaleanpunaiseen. Kysytään siis suoraan: onko julkisuuskuvasi rooli?

”Ei missään nimessä. Olen kysynyt parhailta ystäviltäni, että onko se totta, mitä näette minusta televisiossa ja blogeissa. He ovat sanoneet että joo. Toki se on vain tietty osa minusta, mutta ihan olemassaoleva.”

Eläväisyys. Se on ainut merkittävä ero, jonka Kallio osaa nimetä julkisen ja yksityisen minänsä välillä. Sekä terapeutin että asiantuntijan roolissa pitää tietoisesti olla aika rauhallinen, mutta yksityiselämässään Kalliolla kuulemma riittää temperamenttia. En ole mikään enkeli, sanoi hän viime vuonna Anna-lehden haastattelussakin.

Se villimpi Kallio pilkahtelee välillä näkyviin muutenkin kuin satunnaisessa kiroilussa. Kun Ensitreffit alttarilla julistettiin tammikuisessa Venla-gaalassa vuoden parhaaksi reality-ohjelmaksi, Kallio tuuletti niin villisti, että pyllähti lavalle.

”Häpesin sitä ihan kauheasti. Pelotti, että katsojat ajattelivat mun olevan kännissä. Laitoin miehelle heti takahuoneesta tekstarin, että apua, miten mä nyt noin. Se vastasi, että sä nyt vaan olet tuollainen.”

Kalliolla oli kaatumisesta ikävä olo, vaikka ystävät vakuuttivat hänen nousseen niin äkkiä takaisin pystyyn, ettei humalainen olisi pystynyt siihen.

Mutta sitten tapahtui jotain ihanaa. Blogin lukijat ja muut Kallion fanit alkoivat lähettää hänelle sekä yksityisiä että julkisia someviestejä. Niissä sanottiin, että on ihanaa miten Maaret käytännössäkin näyttää, että välillä elämässä tulee kompuroineeksi – ja että se ei haittaa.

”Se oli todella liikuttavaa. Tuntui, että myötätunto ja armo heijastuivat takaisinpäin.”

 

Maaret Kallio korostaa usein erilaisissa yhteyksissä, että hän on hyvin tavallinen. Kaksi vuotta sitten se taisi olla vielä totta. Silloin hän oli Espoossa asuva pikkulapsiperheen äiti, joka harrasti joogaa ja lenkkeilyä, laittoi ruoaksi nakkikastiketta ja luki iltaisin ennen nukkumaanmenoa vaateblogeja (Kallion suurin suosikki on Kalastajan vaimo -blogi).

Hän oli työskennellyt erityisasiantuntijana kahdeksan vuotta samassa työpaikassa, Väestöliiton seksuaaliterveysklinikalla. Mutta sitten siellä keksittiin, että asiantuntijajärjestöllä pitäisi olla oma blogi. Siihen kirjoittivat kaikki oman talon ihmiset, myös Maaret Kallio. Pian huomattiin, että liiton verkkosivuille alkoi tulla enemmän käyntejä kuin koskaan ennen. Yhden kirjoittajan blogitekstit nimittäin nousivat suosiossa aivan omaan luokkaansa.

”Silloin somen voima näkyi mulle ensimmäistä kertaa. Joillakin kirjoituksillani oli yli 200 000 lukijaa. Se oli ihan epätodellista”, Kallio muistelee.

Suosituin kirjoitus oli otsikoitu Kuulutko sinäkin heihin? Se käsitteli juuri tavallisuutta: sitä, että ruokana on taas kerran makaronilaatikkoa ja että valkoiseen sohvaan tulee suklaatahroja – eikä sitä tarvitse peitellä.

Kirjoitusten suosio hämmensi ensin Kalliota, mutta se synnytti myös idean. Kallio otti yhteyttä Helsingin Sanomiin ja ehdotti, että voisi alkaa kirjoittaa lehdelle samantyyppisistä aiheista. Lehdestä ei vastattu Kallion ensimmäisiin viesteihin ollenkaan. Hän jatkoi kuitenkin sähköpostien lähettelyä sitkeästi.

Lopulta tuli vastaus: no, kokeillaan. Nopeasti kävi samalla tavalla kuin Väestöliitossa: Kallion teksteistä tuli sivuston suosituimpia. Niitä alettiin julkaista myös printtilehdessä.

Mikä on hänen salaisuutensa?

”En mä oikein tiedä. Tietysti ammattini eri osat tukevat toisiaan: vastaanotolla olen vuosien ajan nähnyt, millaisten asioiden kanssa ihmiset kamppailevat. Kouluttamistyössä saan kuulla ammattilaisten kokemuksia kentältä. Ja yritän kirjoittaa hyvin tavallisesti, en halua mennä sellaiseen asiantuntijapaatokseen.”

Tietenkään Kallio ei voi kirjoittaa suoraan omista asiakkaistaan. Joskus on käynyt jopa niin, että blogitekstin julkaisua on pitänyt siirtää, kun asiakas on kertonut aivan samantyyppisistä ongelmista kuin mistä Kallio on edellisenä iltana hahmotellut tekstiä blogiinsa.

Maaret Kallio myöntää, että blogiteksteissä joutuu kärjistämään asioita ja ettei se siksi ole ”tieteellisesti kattava”. Jotkut kollegat ovat sitä kuulemma joskus kritisoineetkin, mutta enimmäkseen palaute myös heiltä on ollut hyvää.

”Tuntuu, että monet alan ihmiset arvostavat tekstejäni ja sitä, kuinka suuria yleisöjä ne saavuttavat. Sen takia minulla on tietty access hyvin vaikutusvaltaistenkin hahmojen luokse, siis jos haluan pyytää heiltä apua tai keskustella jostain tietystä teemasta. Olemme tässä ikään kuin yhteisessä rintamassa.”

Kallion terapeuttikollegat kertovat myös, että tämän blogikirjoitukset ovat toimineet monille kimmokkeena lähteä hakemaan ammattiapua. Se ei Kalliolle itselleen näy, sillä hänen potilaskalenterinsa on jo pitkään ollut täynnä. Vastaanoton, ”vastiksen”, ja blogikirjoittamisen eli ”lujarin” lisäksi Kallion päiviin kuuluu työnohjausta, kouluttamista ja koko ajan enemmän erilaisia puhujakeikkoja.

Ja sitten oli tietysti Ensitreffit alttarilla. Kalliota pyydettiin ohjelmaan mukaan ensimmäisen kerran joulukuussa 2013.

”Ensimmäinen ajatus oli, että ei missään nimessä. Formaatti kuulosti typerältä, enkä ollut kiinnostunut televisiojulkisuudesta. Se tuntui pelottavalta.”

Tuotantoyhtiön pyynnöstä Kallio kuitenkin tutustui kansainväliseen Married at First Sight -formaattiin ja katsoi sen alkuperäisiä tanskalaisia jaksoja. Hän vaikuttui siitä, että osallistujia kohdeltiin kunnioittavasti eikä ohjelman sävy ollut ollenkaan intiimeillä yksityiskohdilla herkutteleva. Julkisuus epäilytti edelleen, mutta siitä huolimatta Kallio päätti lähteä mukaan.

”Laskin, että edut ovat isommat kuin haitat. Kyllä television voima on todella suuri. Eihän vaikka tietokirjoja lueta kauheasti. Blogissa on jotain samaa kuin telkkarissa, kynnys on matalampi.”

Hänen mukaansa Ensitreffejä tehtiin hyvällä meiningillä. Osallistujille oli tarjolla ihan niin paljon terapiaa kuin he vain halusivat, tuotantoyhtiön piikkiin. Eikä ruudussa näytetty seksiä tai edes puhuttu osallistujien petipuuhista.

”Se oli yksi ehtoni lähteä mukaan, että sellaisia asioita ei tuoda julkisuuteen. Olen sillä lailla vanhoillinen, että välillä kauhistelen iltapäivälehtien otsikoitakin. Toki ohjelman parit vastaanotollani puhuivat myös seksistä”, Kallio sanoo ja nauraa, ”eli tiedän kyllä kaiken, tai ainakin aika paljon myös tästä puolesta.”

Kahden tuotantokauden aikana ohjelmassa esiintyi yhteensä kuusi pariskuntaa. Kaksi heistä on edelleen yhdessä. Neljä muuta paria ovat eronneet.

Osa sarjan kriitikoista huomautti, että tässähän on kysymys järjestetyistä avioliitoista. Kallion mukaan kritiikki formaattia kohtaan on vähän tekopyhää.

”Puhutaan siitä, että avioliitto on pyhä. Mutta vastaanotollani näen niin paljon sitä toista puolta, pettämistä, nöyryyttämistä ja lyömistä. Missä se pyhyys silloin on?”

Kallio arvelee, että ohjelman muoto onkin uhkaava sen takia, että se haastaa perinteisen käsityksemme romanttisesta rakkaudesta. Ja ehkä se käsitys kaipaakin haastamista. Kallio sanoo, että kertomuksissa suuresta, taianomaisesta rakkaudesta korostuu usein ihmisten epätasapainoisuus ja ”erilaiset traumalähtöiset käsitykset ja toimintatavat”. Toistetaan samoja vahingollisia kaavoja kerta toisensa jälkeen, ja sitten ihmetellään, kun tuntuu pahalta.

Ja meneväthän ihmiset muutenkin naimisiin ihan kaikenlaisista syistä. Kalliokin on istunut ystävänsä hääjuhlassa ja ajatellut, että tämä on nyt kyllä vikatikki. Ensitreffeissä oli sentään asiantuntijoita auttamassa parinvalinnassa. Onko se välttämättä sen huonompi parinetsintäkeino kuin vaikkapa Tinder?

 

Talvi-ilta on Tapiolassakin autio ja pimeä. LähiTapiolan valtava, lasinen pääkonttori hohtaa keskellä maisemaa. Alakerran auditorioon on kokoontunut noin sata ihmistä. He ovat tulleet kuuntelemaan vinkkejä yrittäjän mielenterveystaidoista.

Espoon yrittäjien toimitusjohtaja avaa tilaisuuden.

”Kuinka moni teistä katsoi viime vuonna Ensitreffejä alttarilla?” hän kysyy. Yleisö kohahtaa. ”Minä katsoin, ja erityisesti siitä jäi mieleen eräs viehättävä henkilö. Ja siksi hän on täällä tänään, hyvä yleisö, Maaret Kallio!”

Avaaja on selvästi innoissaan illan pääesiintyjästä, vaikka tuleekin alkuspiikissään kutsuneeksi Kalliota lähinnä nätiksi tytöksi telkkarista. Maaret Kallio ei hätkähdä esittelyä.

”Hei kaikki, onpa mukavaa olla täällä. Tunnen olevani kotikentällä, sillä sen lisäksi, että olen itsekin nykyään yrittäjä, tämä paikka on ihan konkreettisesti lähellä kotiani”, Kallio sanoo ja napsauttaa päälle PowerPoint-show’n. Sen otsikko on Lujasti mutta lempeästi –
 yrittäjän ansat ja vaihtoehdot.

Taustakuvana on kaunis merimaisema. Seuraavan tunnin aikana hän käy läpi yksitoista erilaista ”ajattelun ansaa”, joihin kuulemma monet muutkin kuin yrittäjät lankeavat helposti. Niitä ovat esimerkiksi paremmin tietäminen, kiireelle antautuminen ja supertärkeily. Jotkut yleisöstä ottavat Kalliosta valokuvia. Noin neljän minuutin välein on aforismin tai runonsäkeen vuoro. Niitä on lainattu esimerkiksi Winston Churchillilta, Nalle Puhilta ja Senecalta.

Luennon sisältö ei muutenkaan ole mitään kovaa teoriaa. Nämä ovat asioita, joita jokainen suomalainen psykoterapeutti voisi kertoa. Mutta Maaret Kallion vahvuus taitaakin olla siinä, miten hän asiat esittää. Tänään hän ei kiroile vaan käyttää välillä jopa söpöstelevää kieltä kertoessaan, miten hänen kuopuksensa pelkäsi pienempänä ”mörkyliä”.

Se kertoo siitä, että Kallio on todella taitava esiintyjä. Mörkyli uppoaa espoolaisiin. Puhuessaan Kallio myös vaihtelee puheen rytmiä, kertoo vitsejä, ennakoi yleisön mielialoja ja hauskuuttaa heitä jopa erilaisilla murteilla. Ammattipuhuja.

Tilaisuuden jälkeen yleisöllä on mahdollisuus esittää kysymyksiä. Sellaisia ei kuulu, mutta jotkut haluavat kertoa, miten Kallion blogitekstit ”ovat kuin suoraan heidän elämästään”. Ei tämä nyt ihan herätyskokous ole, mutta selkeästi Kallio on vienyt kuulijansa aikamoisiin tiloihin. Juontajakin tulee miltei huomaamatta kertoneeksi, miten hän joka vuosi käy kauan sitten kuolleen naapurintädin haudalla.

 

LähiTapiolan pääkonttorilta on viitisen kilometriä Olariin, jossa Maaret Kallio asui lapsuutensa. Itse asiassa Kallio on asunut koko elämänsä muutaman kilometrin kokoisella alueella, Olarissa, Mankkaalla ja Tapiolassa. Hän on Espoossa siis todellakin kotikentällään.

Kallio oli pienenä poikatyttö, joka tykkäsi olla ulkona. Nelilapsisessä perheessä seuraa oli aina tarjolla, mutta Kallio viihtyi paljon myös yksin, kiipeili puissa ja käveli metsässä. Jo ala-asteikäisenä hän alkoi harrastaa musiikkiteatteria. Harrastus jatkui läpi teini-iän, ja lukion jälkeen Kallio ja hänen paras ystävänsä lähtivät – puoliksi leikillään – Teatterikorkeakoulun pääsykokeisiin. Leikistä tuli astetta vakavampaa, kun molemmat tytöt selvittivät tiensä nelivaiheisten kokeiden viimeiseen osaan.

Kumpikaan ei päässyt sisään kouluun.

”Se oli tietysti hirveä pettymys, mutta jälkikäteen ollaan mietitty, että hyvä näin. Kaveristani tuli opettaja.”

Kallion vanhemmat eivät ole akateemisesti koulutettuja – äiti oli vakuutusvirkailija ja isä poliisi. Yliopisto ei duunariperheen lapsesta tuntunut luontevalta vaihtoehdolta. Siksi Kallio hankki ensin sosionomin pätevyyden. Sittemmin hän on ajautunut opiskelemaan paljon lisää. Esimerkiksi seksuaaliterapeutin koulutus oli Kalliosta kiinnostava mutta ”tuntui pinnalliselta”. Opiskelijoilta ei vaadittu oman terapian käymistä. Sellaiseen Kallio meni vasta psykoterapian opiskelun aloitettuaan.

”Silloin tuntui, että tässä alkaa olla jotain järkeä. Oli kuin olisi tullut kotiin.”

Psykoterapeuttien yhteisö on selvästi Kalliolle kuin toinen perhe, tai ”kognitiivis-analyyttinen lahko” niin kuin hän itse sitä leikillään kutsuu. Tärkeitä vaikuttajia hänelle ovat olleet esimerkiksi psykologian professori Mikael Leiman, kiintymyssuhdeteorian kehittäjä John Bowlby sekä lastenpsykiatri Jukka Mäkelä.

Kallio on tehnyt pitkään työtä seksuaalista väkivaltaa kokeneiden ihmisten kanssa. Lisäksi hänen erityisiä kiinnostuksenkohteitaan ovat tunnekeskeinen terapia, perhe-elämä ja tietenkin parisuhde. Kallion vastaanottotyöstä kuulemma noin puolet on yksilöterapiaa ja puolet pariterapiaa.

Istun taas Kallion vastaanottohuoneen sohvalla. Jos olisin asiakas ja tullut paikalle ensimmäistä kertaa, Kallio aloittaisi tapaamisen korostetun rauhallisesti. Terapeutti ei saa vaikuttaa kiireiseltä, vaan hänen pitää pienilläkin eleillä rakentaa turvallista ilmapiiriä.

Ihan ensimmäiseksi Kallio kertoo uusille asiakkailleen, että terapeutilla on vaitiolovelvollisuus. Hän ei myöskään moikkaa asiakkaitaan kaupungilla, kaikki kun eivät kerro edes puolisolleen käyvänsä terapiassa.

”Se on kyllä johtanut siihen, että välillä en tajua moikata ihan toisista työyhteyksistä tuttujakaan ihmisiä. Ne varmaan kelaa, että Maaret Kalliolla on tainnut vähän nousta suosio päähän.”

Terapia on kasvattanut suosiotaan, vaikka sinne pääseminen ei ole useinkaan helppoa. Vuonna 1998 Kela maksoi 5 500 ihmiselle tukea psykoterapiaan. Vuonna 2014 heitä oli jo yli 20 000. Tarvetta ja halua olisi useammallakin, ja siksi moni käy terapiassa myös ilman Kelan tukea, omalla kustannuksellaan. Parisuhdekriisin tai avioeron keskellä ei ole varaa jäädä odottamaan Kelan päätöstä.

Mutta pitääkö kaikkien mennä terapiaan? Eikö riitä, jos puhuu vaikka ystävilleen?

Kallio on epäileväinen. Hän selittää, että terapiassa voidaan paremmin käsitellä niitä tunteita, mitä asiakkaassa herää.

”Kaveri vastaa tunteisiin siinä, missä terapeutti pysyy ulkopuolisena. Jos osoitat kaverille ärsyyntymistä, niin sehän sanoo, että miksi sä olet noin vitun ärsyttävä. Terapeutti taas kysyy, että miksiköhän sinusta nyt tuntuu tuolta.”

Kahdenkeskisessä keskustelussa Kallio taas kiroilee. Erilainen yleisö, eri tyyli.

Kallion mielestä ”terapiasukupolven” pilkkaaminen narsistiseksi ja itsekkääksi on äärimmäisen typerää. Hän näkee avun hakemisen vastuunkannoksi: jos ei huolehdi itsestään, ei voi huolehtia myöskään muista. Joku sen terapialaskun aina maksaa, tavalla tai toisella.

”Ja jos sukupolvista puhutaan, niin se, mitä kolme-nelikymppiset käyvät läpi, on tietenkin myös reaktiota aiempien sukupolvien toiminnasta. Että mitähän sieltä on jäänyt kannettavaksi? Kuvottaa tällainen vastakkainasettelu, että ei nähdä sitä omaa roolia vanhempina tai kanneta vastuuta yhdessä. Sanotaan vain, että jotkut ovat narsistisia.”

Silti ”laadun” ajatus on korostunut, ja jotkut tulkitsevat sitä niin, että parisuhteessa pitäisi koko ajan tuntua hyvältä. Se on Kalliosta absurdi ajatus.

”Elämä on vaikeaa ja monimutkaista. Eikä terapia sitä paranna, saattaa vain tehdä siitä siedettävämpää, kun ihmisen käyttöön tulee uudenlaisia työkaluja.”

Hänellä on itselläänkin takana ”hurjan pitkät terapiat”.

Erilaiset uudet psykologiset termit ja diagnoosit ovat myös yleistyneet viime vuosina. Kallion mielestä esimerkiksi keskustelu erityisherkkyydestä on lähtenyt vähän väärille raiteille. Haastattelutilanteessa hän tosin hetken empii, että kannattaako tästä puhua julkisesti. Nämä ovat arkoja aiheita, monella tavalla.

”Tätä ei nyt ehkä kannattaisi sanoa, mutta sanon kuitenkin. Erityisherkkyys on ominaisuus ihmisessä, mutta tietenkään sei ei ole mistään vastuusta vapauttava asia, että kun mulla on tää, niin mä en vaan pysty tähän ja tähän. Eihän ammattitaitoinen terapeutti sano väkivaltaiselle ihmisellekään, että ai sulla on tommoinen aggressiivisuusongelma ja siksi vedät kumppaniasi turpaan, no voi voi. Ihminen ei voi muuttaa ominaisuuksiaan, mutta hän voi oppia säätelemään omaa toimintaansa.”

Tämä on ehkä vielä yllättävämpää kuin kiroilu: Maaret Kallio puhumassa siitä, että erityisherkkien ei pidäkään saada mennä piiloon termin taakse. Hän sanoo kyllä itsekin olevansa ihmisenä herkkä, mutta tekevänsä sen kanssa töitä.

”Eihän me nyt vain kaikki saada elämään yhtä hyviä eväitä, se on selvää. Jos on esimerkiksi ollut itse hyvän vanhemmuuden kohteena, on paljon helpompi olla hyvä isä tai äiti.”

 

Psykoterapia on tutkitusti toimiva hoitokeino, jonka helpompi saatavuus hyödyttäisi monia. Pelkästään tämä ei silti selitä esimerkiksi Maaret Kallion suosiota. Jos lukee lehtiä tai seuraa ylipäätään yhteiskunnallista keskustelua, voi maailma tuntua tällä hetkellä aika synkältä paikalta. On lama, Syyrian sota ja ilmastonmuutos – kaikki asioita, joille ei yksilötasolla oikein mahda mitään.

Siksi voi olla helpompi keskittyä omaan hyvinvointiin. Maaret Kallio antaa siihen luvan: hänen ydinviestinsä on armo, vilpittömyys ja myötätunto itseä ja toisia kohtaan. Hän lupaa harvoin helppoja vinkkejä, joiden avulla elämä parantuisi tuosta vain. Niitä lohdullisempaa voi kuitenkin olla se, että Kallio tekstissään näkee lukijan elämäntilanteen: että huono käytös johtuu usein yksinäisyydestä ja kärsimyksestä. Niinhän se on.

On kuitenkin vaikea estää sitä ajatusta, että tässä ajassa ihmiset huolehtivat aika paljon omasta hyvinvoinnistaan. Se on ymmärrettävää. Masentavien uutisen sijaan tekee mieli miettiä lähinnä joogaa, kotoilua, värityskirjoja ja mindfullnessia.

Maaret Kalliokin järjestää yhdessä joogaohjaaja Johanna Pawlin kanssa pariskunnille ”rakkausviikonloppuja”. Hintaa viikonlopulla on 440 euroa, ilman matkoja, majoitusta tai aterioita. Päiväkohtainen hinta on suunnilleen saman verran kuin Esa Saarisen Pafoksen seminaarilla. Tästä voi vetää vain yhden johtopäätöksen: jooga ja terapia ovat 2010-luvulla samaa kuin filosofia oli 1990-luvulla.

Tietenkin asiat pitää myös tarjota yleisölle oikeanlaisessa paketissa. Maaret Kallio on täydellinen nykyajan asiantuntija: pätevä, sanavalmis ja kaunis. Hän osaa paitsi puhua myös somettaa – käytössä ovat blogin ja Facebookin lisäksi sekä Twitter että Instagram. Ilman hehkeää ulkonäköä ja somepresenssiä hänen sanomansa voisikin tuntua hieman, noh, tätimäiseltä.

Armollisuus on sana, jota käytetään lähinnä uskonnollisissa yhteyksissä. Onko uskonto takana Maaret Kallionkin ajattelussa? Vaikka hän käyttää välillä hieman bisnesorientoitunutta kieltä (”laskin, että edut ovat suuremmat kuin haitat”), vaikuttaa siltä, että hänen tärkein tavoitteensa, aivan vilpittömästi, on auttaa ihmisiä.

”Kyllä mä olen uskonnollinen ihminen. Olen itse asiassa ollut aina. En halua tuoda sitä esille työssäni, mutta toki se vaikuttaa siellä ajattelun taustalla.”

Ei tämä oikeastaan yllätä. Mutta tekeekö uskonto hänen viestistään jotenkin huonomman?

Kallion blogin Facebook-sivulla on tällä hetkellä miltei 30 000 tykkääjää, ja niitä tulee koko ajan lisää. Blogikirjoitukset keräävät satoja kommentteja. Selvästi Maaret Kallio auttaa ihmisiä, ja on luonut oman henkilöbrändinsä ympärille yhteisön, jossa ei olla kyynisiä vaan tsempataan kaikkia jaksamaan.

Mutta kyllä hän myös ärsyttää ihmisiä.

”Vihaviestien määrä on yllättänyt. Vaikka noin keskimäärin ajattelen, että meillä on tällä hetkellä kasvamassa mielenterveydeltään parempi sukupolvi kuin aikaisemmat, niin tämä nettiraivo kertoo kyllä jostain aika pelottavasta.”

Kallio sanoo, että terapeutilla on varmasti parempi kestävyys olla erilaisten, aggressiivistenkin, tunteiden kohteena. Loppujen lopuksi psykoterapian yksi keskeisiä ajatuksia on se, että ärsytyksemme kohteet kertovat jotain meistä itsestämme.

Ei koulutettu psykoterapeuttikaan kuitenkaan ihan kaikkea osaa ohittaa. Kalliota järkyttävät ”kivekseni hakkaavat vasten naamaasi” -
viestit tai suorat haukkumiset.

Pahinta on, kun raivo osuu henkilökohtaisiin ominaisuuksiin ja ”yksityiseen minään”. Eräs nimetön kommentoija kiinnitti huomiota Kallion kasvonpiirteisiin ja kummasteli, mikä hänen naamassaan oikein on vikana, kun hänen silmänsä ovat niin kaukana toisistaan. Se sattui.

Koulutettu, nuorehko keskiluokka on ehkä tottunut ajattelemaan terapiaa vähän niin kuin omana juttunaan. Siksi Maaret Kallio saattaa ärsyttää heitä.

On nimittäin selvää, että Kallion ydinkohderyhmä ei löydy Flow-festivaaleilta. Hän tavoittelee suurempia yleisöjä. Ja silloin on syytä pitää suunsa kiinni teoriasta, käyttää aforismeja ja alkusointuja. Olla lujasti lempeä ja viisaasti vaativa.

Tämä on nyt tietysti aika kyyninen analyysi. Tuskin Kallio hioo yökausia taktiikkaansa. Lopulta hän on kuitenkin vain tavallinen Maaret Espoosta ja haluaa hyvää muille. ■