Beta

Paskanpuhumisesta

Jotkut ystävät ovat sellaisia, että heitä pitää hiukan selittää muille. Jos heitä ei mitenkään selitetä, heidän omintakeinen charminsa jää muilta tajuamatta, ja heitä pidetään pelkästään merkillisinä ja rasittavina.

Kauan sitten vein erään tällaisen ystävän tapaamaan toisia ystäviäni häntä lainkaan selittämättä, ja jälkeenpäin nämä toiset ystävät valittivat kolmansille: ”Katja toi tänne jonkun hullun.”

Tässä vastikään kuulin sivukorvalla Claire Denisin uutuusohjauksesta Aurinko sisälläni sellaisia kommentteja, että ajattelin: tässä on elokuva, joka saattaa kaivata hiukan selittämistä.

 

Aurinko sisälläni näyttää kertovan viisikymppisestä pariisilaisesta kuvataiteilijasta Isabellestä (Juliette Binoche), joka räpiköi päämäärättömissä rakkaussuhteissa. Isabelle on rakastunut yhteen ukkomieheen ja näköjään toiseenkin. Hänellä on pikkuisen suhde ex-mieheensä, hiukan sutinaa galleristinsa kanssa ja riitaa kaikkien kanssa. Yhtäkkiä hän rakastuu epäsopivaan uuteen mieheen, jonka kanssa kaikki on ihanaa, mutta yhtäkkiä kaikki onkin pilalla. Sitten hän tapaa miehen, joka neuvoo häntä löytämään sisäisen aurinkonsa.

Ranskalainen Claire Denis (s. 1946) on visuaalinen noita ja tyylitaituri, auteur-ohjaaja, joka on kuvannut upeasti etenkin kolonialismin ja rasismin seurauksia. Hänen kuuluisimmassa elokuvassaan White Material nimeltä mainitsematon Afrikan valtio syöksyy sisällissotaan, ja rotuviha paljastuu julmana valkoiselle kahvinviljelijälle. 35 Rhums kuvasi monikulttuurisen Pariisin ongelmia. Molemmat on valittu toistuvasti maailman parhaiden elokuvien joukkoon.

Tätä pohjaa vasten on ymmärrettävää, jos jonkun mielessä käy, että nyt Claire on tuonut tänne jonkun hullun.

 

Auttaa paljon jos tietää, että Aurinko sisälläni pohjautuu löyhästi kirjallisuustieteilijä Roland Barthesin teokseen Rakastuneen kielellä (suom. Tarja Roinila), joka on fragmentaarinen tutkielma rakastuneen ihmisen tunteista ja käyttäytymisestä. Nyt Denis tarkastelee omalla katkelmallisella tavallaan joitakin Barthesin teemoja, kuten rakastuneen väsymystä, tunkeilevaisuutta, itkemistä, kädestä tarttumista, odottamista sekä ennen kaikkea kielen ongelmaa.

Denisin noitakonsteihin ovat kuuluneet kuvan ja äänen käyttö, värit ja tekstuurit, kasvojen ja vartaloiden sommitelmat. Dialogi ei. White Materialin yhteydessä Denis puhui vastenmielisyydestään verbositétä, televisiota ja myös elokuvaa riivaavaa puheripulia kohtaan. Aurinko sisälläni -elokuvassa tapahtuu niin kuin Barthes kirjoittaa: ”Ensimmäisestä kohtauksesta alkaa kielen pitkä ura vellovana ja hyödyttömänä ilmiönä.”

Meidän kaikkien tavoin Isabellekin on tiukasti kietoutunut Barthesin kuvailemaan ystävien ja tuttavien verkkoon – on yksiä, toisia ja kolmansia ystäviä –, ja he kaikki puhua pölöttävät minkä ehtivät, myös Isabelle. He juoruilevat, kylvävät epäluuloja, länkyttävät loputtomasti itsestään.

Aurinko sisälläni onkin tosiasiassa julman hauskaksi kasvava puhumisen ylivallan kuvaus, paskanpuhumisen ja -jauhamisen variaatioiden sarja. Parantumattomalla puheripulilla saadaan kaiken merkitys ja arvo katoamaan, myös ja etenkin rakkauden. Rakastelu sekä vielä sitäkin kauniimpi asia, nimittäin syleily, Barthesin ”liikkumaton kietoutuminen”, sen autuus ja lepo, saadaan aina pilattua puhumisella, viimeistään jälkikäteen.

Elokuvan loppua kohden kaikki merkitys ja arvo katoavat myös puheesta itsestään. Puhe ei lopu koskaan, ei koskaan ei koskaan, mutta lopulta se muuttuu pelkäksi merkityksettömäksi ääneksi, jonka korvat pystyvät häivyttämään. Vihdoinkin jää jäljelle vain kuva: Juliette Binochen ihanat kasvot.

 

Ongelma on tämä: ystävät, joita pitäisi hiukan selittää, eivät koskaan joko osaa tai tahdo selittää itse itseään. Lisäksi he pahastuvat jos tietävät, että joku muu selittää heitä, koska ajattelevat, että ellei heitä osata suorilta jaloilta arvostaa niin ei sitten väkisin.

Tavallaan he ovat siinä väärässä, tavallaan eivät. Ehkä on virhe selittää elokuvaa, joka ei selitä itse itseään. Ehkä olisi pitänyt pitää kerrankin turpansa kiinni. Tai sitten sanoa vain, että Aurinko sisälläni on kuulkaa ovela, hauska, älykäs ja jopa nerokas elokuva, ja jos kuulette mitään muuta niin älkää uskoko, se on pelkkää paskapuhetta. ■