Beta

Ota tai jätä | Pertti Kurikan nimipäivät

Pertti Kurikan nimipäivät on Suomen radikaalein yhtye, koska se laulaa jäsentensä arjesta.

 

Pertin luo kylään / ei saa tulla kylään / enää ei kukaan tuu Pertin luo kylään / Ruokasalissa ei saa piereskellä!

Sanat ryöppyävät laulaja Kari Aallon suusta vihaisina ryöppyinä. Kitaristi Pertti Kurikan kitara runttaa yksinkertaista riffiä äänekkäästi kuin katupora kesäpäivänä. Pertti Kurikan nimipäivät -yhtyeen treeneissä on harjoitteluvuorossa uusi kappale Pertin luo kylään. Kappale on niin tuore, ettei sitä ole vielä esitetty keikalla.

Se syntyi kuten kitaristi Pertti Kurikan kirjoittamat kappaleet yleensä: sattumalta. Kurikka oli purkanut postikortille mielipahansa siitä, etteivät kaikki hänen yhtyeensä jäsenet olleet halunneet saapua kylään kitaristinsa tukiasuntoon Lauttasaareen, vaikka näin oli sovittu.

Kun yhtyeen manageri, vammaisohjaaja Kalle Pajamaa näki kortin, hän tiesi heti, että siinä on Nimipäivien seuraavan hitin sanat.

Tänään soitetaan sen lisäksi viittä vanhempaa biisiä, poikkeuksellisesti myös Kallioon. Yhtye tuntuu jo itse kyllästyneen hittiinsä.

”Kun faneilta alkaa tulla keikoilla palautetta, että ääh taas tää biisi, meidän täytyy havahtua ja alkaa luoda uutta. Faneille me tätä juttua tehdään. Ilman faneja meillä ei olisi mitään”, basisti Sami Helle sanoo.

Kallioon oli kuitenkin biisi, joka nytkäytti bändin uran käyntiin. Ja ­sattumasta siinäkin oli kysymys.

Idea Pertti Kurikan nimipäivistä alkoi itää samana päivänä, kun Kalle Pajamaa astui Lyhty ry:n palvelukseen suorittamaan siviilipalvelustaan vuoden 2004 alussa. Musiikkityöpajalla Pajamaa tapasi omapäisen viisi­kymppisen punkrock-fanin Pertti Kurikan.

Oli ilmeistä, että Kurikalle piti saada oma bändi. Kesti silti lähes viisi vuotta ennen kuin yhtye lopulta perustettiin. Sen jälkeen kaikki kävi nopeasti: Keväällä 2009 Pajamaa latasi hetken mielijohteesta Kallioon-kappaleen YouTubeen. Kiinnostus leimahti, ja kun Helsingin Sanomat teki yhtyeestä pienen jutun, klikkaukset moninkertaistuivat.

”Saatiin ensimmäinen oikea keikka keharikuvioiden ulkopuolelta, kun Kakkahätä -77 -yhtyeen Teemu Bergman pyysi meitä soittamaan Lepakko­mieheen Kallioon”, Pajamaa kertoo. ”Sillä keikalla, jonka yleisö koostui punkkareista ja Kallion rokuista, ymmärsin, että me ollaan ihan punkbändi muiden joukossa ja meille löytyy kysyntää sellaisena.”

Marraskuussa 2009 Nimipäivät äänitti Kakkahätä -77:n kanssa yhteisen ep-levyn, joka on jo myyty lähes loppuun. Levyä painettiin 1 000 kappaletta, ja siitä on otettu Saksan markkinoita varten toinen painos.

Teemu Bergman sanoo, että Pertti Kurikan nimipäivät on yhdessä Kalle Pajamaan kanssa keksinyt uudelleen suomalaisen punkin.

”Ne tekee jotain, mitä kukaan ei ole aikaisemmin tehnyt, ja punkin ideaalin mukaisesti he ovat taatusti sekä vilpittömiä että tosissaan.”

 

Nuorena kuuntelin paljon punk-musiikkia, kuten Karan­teenia ja Ramonesia. Mutta myös Led Zeppeliniä ja Sladea ja Alice Cooperia. Ja tietysti Hurriganes ja Tallahassee Lassie oli kova juttu, ja Alwari Tuohitorvi myös”, Pertti Kurikka kertoo yhtyeensä treenikämpällä Helsingin Konalassa.

Esikuvista tärkein on Pelle Miljoona. Lähes kaikissa Kurikan kappaleissa voi kuulla kaikuja Pellen debyyttialbumin suoraviivaisesta, nihilistisestä ja sovituksellisesti hieman kömpelöstä ensipolven punkista. Yhteisten keikkojen myötä Pellestä on tullut myös bändin hyvä ystävä.

”Pellen Mua valvotaan -kappaleessa on sanomaa, sen voi tuntea omakseen. Maailma kylässä -festareilla me soitettiinkin se yhdessä Pellen kanssa. Mutta se meni ihan päin persettä se esitys.”

Pertti Kurikka itse edustaa alkuperäistä punk-sukupolvea. Parikymppi­senä hän asui Tapolan kyläyhteisössä Orimattilassa, jossa elettiin tiukasti saksalaisen filosofin ja pedagogin Rudolf Steinerin oppien mukaan.

Kerran Kurikka jäi kiinni siitä, että oli karannut kaupungille ostamaan Hassisen kone -yhtyeen debyyttilevyn Täältä tullaan Venäjä. Yhteisön johtaja ilmoitti, että levy oli epätervettä musiikkia, jollaisen kuunteleminen asuntolassa oli kiellettyä. Rangaistukseksi johtaja keräsi yhteisön koolle ja kuuntelutti paheksuttavan levyn alusta loppuun yhteisessä kuuntelutilaisuudessa. Sen jälkeen johtaja pakotti Pertin polttamaan vinyylin roska­tynnyrissä koko kyläyhteisön nähden.

”En minä kaunaa kanna. Mutta kun muutin Helsinkiin, ostin Hassisen koneen levyn uudelleen.”

Oma yhtye on tarjonnut Kurikalle revanssin: Nimipäivät on julkaissut kaksi ep:tä ja kasetin ”epätervettä musiikkia”. Pertti on myös tavannut Hassisen koneen laulajan Ismo Alangon viime itsenäisyyspäivän Linnan juhlien jatkoilla. Maaliskuussa Tampereen lyhytelokuvajuhlilla saa ensi-iltansa yhtyeestä kertova dokumentti, Jukka Kärkkäisen ja J-P Passin ohjaama Kovasikajuttu.

Steiner-yhteisö ei pystynyt parantamaan Kurikan puhevikaa, mutta oma bändi pystyi.

”Puhevika on masentanut Perttiä kovasti ja hän kirjoitti siitä kappaleenkin nimeltä Puhevika. Nykyään hän puhuu hyvinkin sulavasti, koska bändin myötä on tullut itsevarmuutta lisää”, manageri Pajamaa sanoo.

 

Pertti Kurikan nimipäivät on kehitysvammaisille jäsenilleen päätyö ja yhtyeellä on tarkoin määritellyt työajat. Joka arki­päivä yhtyeen jäsenet Kurikka, Aalto, Helle ja rumpali Toni Välitalo saapuvat Lyhty ry:n pyörittämään vammaisten työ­pajaan Pohjois-Helsingin Konalaan ja ryhtyvät treenaamaan.

”Vielä kaksi vuotta sitten oli mahdoton ajatus, että bändi olisi harjoitellut ilman mun läsnäoloa, mutta nyt hommat hoituvat heiltä melko pitkälle itsenäisesti”, Kalle Pajamaa kertoo.

Tosin managerin on oltava paikalla ainakin silloin, kun harjoitellaan uutta materiaalia.

”Jos settiin ottaa yhdenkin uuden biisin mukaan, menee koko pakka sekaisin. Silloin mun pitää olla jatkuvasti näyttämässä ja muistuttelemassa, kuinka mikäkin kappale soitetaan.”

No, tietty arvaamattomuus kuuluu rockin alkuperäiseen lupaukseen – vaikkei sitä aina nykyään muista. Suomalainen punk-skene on 35 vuoden iässä, ja vanhetessaan se on alkanut toistaa itseään niin kuin moni muukin musiikinlaji rockabillystä hevimetallin kautta hiphopiin.

Tyylilajinsa sisällä Nimipäivät on sekä ennakkotapaus että poikkeama. Vammaisten punk-bändejä on hyvin harvassa, myös ulkomailla. Silti yhdistelmä on toimiva: toki ihan peruspunkkarikin voi vastustaa holhousta, tekopyhyyttä ja systeemiä – ja toisaalta vaatia oikeutta tulla hyväksytyksi omana itsenään – mutta viesti on toinen kehitysvammaisen esittämänä. Nimipäivät on aidosti poliittinen yhtye, koska sen laulut kertovat yhtyeen jäsenten arjesta.

Yhtyeen pääasiallinen tekstittäjä on laulaja Kari Aalto. Hänen lempiaiheensa on asuntolaelämä, josta ovat syntyneet paitsi Kallioon-hitti, myös Asuntolaelämää-niminen kappale.

”Mua välillä pännii asua asuntolassa Töölössä, kun se on aika tylsää seutua. Ja kun lisäksi joutuu katselemaan tota basistia samassa asuntolassa ja olemaan samassa työpaikassa sen kanssa, on siinä kestämistä. Se tykkää Töölöstä, mä tykkään enemmän Kalliosta”, Aalto kertoo.

Voisiko mies kuvitella kirjoittavansa lempeämmistä aiheista, vaikkapa rakkaudesta? Tekiväthän Nimipäivien esikuvat Pelle Miljoona ja Eppu Normaali jo uransa alussa myös kauniita kappaleita.

”No tota, mulla ei taida olla siihen resursseja. Toisekseen me ei olla rakkauslaulubändi, ja kolmannekseen toi Kalle varmaan tykkäisi kyttyrää, jos mä alkaisin kirjoittaa hempeilylauluja”, laulaja sanoo.

”Ei onnistuisi, koska me ollaan punkkia!” huudahtaa rumpali Välitalo.

”Me ei olla mikään lässyn-lässyn pilipalibändi. Sitten me alettaisiin kuulostaa ihan samalta kuin muutkin. Porukka tykkää meistä juuri tällaisena kuin me ollaan nyt”, basisti Sami Helle vakuuttaa.

 

Tammikuun alun perjantai-ilta ravintola Kuudennessa Linjassa: Radio Helsingin kuukausittainen klubi-ilta kuhisee hipstereitä. Jokunen punkkarikin yleisössä näkyy, ja Paavo Arhinmäki posseineen. Pertti Kurikan nimipäivien keikan aikana yleisö laulaa mukana, tuopit nousevat kohti kattoa. Kun Kari Aalto karjaisee kappaleiden välissä ”fuuuck!”, hän näyttää ja kuulostaa siltä kuin olisi juuri nousemassa tiiliskivi kädessä barrikadille. Lavan vasempaan reunaan piiloutunut Kalle Pajamaa seuraa esitystä valppaana, mutta hänen neuvojaan ei tarvita. Tunnin setti soljuu sujuvasti kuin olut hanasta.

”Eiks menny vitun hyvin”, Kurikka kysyy kivutessaan alas lavalta.

Menihän se. Jos keikkaa olisi katsellut salin perältä, olisi tuskin huomannut, että lavalla huhkii neljä kehitysvammaista miestä. Toisaalta kaikki paikallaolijat tiesivät sen.

Kuinka iso osa yhtyeen vetovoimasta perustuu vammaisuuteen, ajatukseen, että mahtavaa kun nuo pystyvät vammaisina tuohon? Tai helpotuksen tunteeseen siitä, että on itse normi-ihminen?

”Tyly totuus taitaa olla, että jos jätkät eivät olisi kehitysvammaisia, ei tämä paljon hipstereitä kiinnostaisi. Tai ei ne ainakaan ostaisi levyjä. Mutta sehän ei ole pois bändiltä eikä yleisöltä. Oli suosion syy mikä tahansa, toivottavasti ihmiset osaavat Pertti Kurikan nimipäivien myötä suhtautua luontevammin kehitysvammaisiin”, manageri Pajamaa sanoo.

Basisti Sami Helle näkee asian eri valossa. ”Ennen Lepakkomiehen keikkaa ajattelin, että varmasti porukka nauraa meille. Keikan aikana oivalsin, että kunhan me vaan noustaan lavoille ’ottakaa tai jättäkää’ -asenteella, jengi helpommin ottaa kuin jättää. Se johtuu siitä, että me ollaan aitoja, koska ei muuta voida ja jengi diggaa sellaisesta. That’s it.”

Keikan jälkeen Paavo Arhinmäki tulee takahuoneeseen kiittämään yhtyettä. Pertti ottaa vaalit puheeksi, ja pähkäilee, ketä hän äänestäisi. Arhinmäki sanoo, että on Pertin oma asia miettiä, ketä äänestää.

Kari Aalto kuitenkin ilmoittaa kannattavansa Arhinmäkeä. Toni Välitalo kertoo harkitsevansa Lipposta. Sami Helle paljastuu yhtyeen toisinajattelijaksi: hän on Väyrysen miehiä ja keskustan jäsenkirjan ylpeä omistaja. Häntä ei häiritse, ettei keskusta ole hyvässä huudossa punk-porukan keskuudessa.

”Väyrynen on sellainen henkilö, joka herättää arvostusta. Jos ei Väyrynen pääse jatkoon, en äänestä kakkoskierroksella ketään. Paitsi jos siellä on Arhinmäki. Mutta Niinistöä en ainakaan. On ikävää katsella, kun raha vie aikuista miestä.”

Tuskin edes Pelle Miljoona olisi sanonut sitä paremmin.

 

Yhdessä mielessä Pertti Kurikan nimipäivät on kuin mikä ­tahansa muu nyky-yhtye. Se pitää tarkasti kiinni imagostaan aitona ja tinkimättömänä punk-bändinä.

Siviilissä soittajat ovat avarakatseisia musadiggareita. Kari Aalto on juuri käynyt Kymppikirjastossa lainaamassa kaikenlaista.

”Vapaa-ajalla en kuuntele punkkia, koska teen sitä työaikana niin paljon. Se riittää mulle. Vapaa-ajalla kuuntelen nykyään aika paljon heviä ja räppiä ja sitten hempeilymusiikkia, niin kuin Kalle sitä kutsuu eli American Graffiti -musaa ja fiftarikamaa ja rockabillyä ja surf-musiikkia.”

Pertti Kurikka puolestaan paljastuu yllättäen myös iskelmämieheksi.

”Kotona kuuntelen aika paljon Katri Helenaa ja sellaista.”

Punk-asenne.

 

Image 2/2012

Lisää uusi kommentti

CAPTCHA
Oheisen kysymyksen on tarkoitus estää roskaposti.