Beta

Oikeamieliset

Pieni nuorten aikuisten verkosto levittää Suomessa uskoa super­ruokiin, hopeaan sijoittamiseen ja vallankumoukseen. Mistä on kyse?

 

Pessi Peura hörppää viinipullosta kuusi­asteista vettä. Se on juuri pullotettu läheisestä Tahmelan lähteestä Tampereelta. Pyhäjärven rannalla odottaa yksi 40 litran ja kolme pienempää kanisteria, mutta Peura halusi päästä jäälle maistelemaan vettä ja imemään d-vitamiinia auringosta.”Eikö teekin hyvää”, hän kysyy.

Peura, 22, on foodisti. Hän käyttää ravinnokseen pääasiassa superruokia, aineksia, joissa on erityisen hyvä ravitsemusarvo. Esimerkiksi mustikan väitetään olevan superruokaa, koska se sisältää paljon antioksidantteja, c-vitamiinia ja mangaania, eikä mitään ”turhaa”. Foodistit sanovat käyttävänsä vain laadukkaita, alkuperäisiä ja jalostamattomia raaka-aineita. Siksi ruokakauppoihin on saapunut aiemmin tuntemattomia goji-marjoja, chia-siemeniä ja muita vaikeasti äännettäviä aineita. Superfood-termi alkoi levitä 2000-luvun alussa amerikkalaisissa ruoka- ja ravinto-­oppaissa. Suomeen käsite tuli muutaman vuoden viiveellä.

Superruoka oli pitkään pienen piirin erikoisharrastus, mutta vuoden sisällä se on saanut vetoapua muista ruokakeskusteluista. Kouluaterioiden terveellisyys, lisäaineiden haittavaikutukset ja ruoan alkuperä puhuttavat. Kiinnostus on synnyttänyt myös bisnestä: Peura perusti Joona Luostarisen ja Aki Reinikaisen kanssa Shasa-smoothiebaarin Jyväskylään viime marraskuussa. Helmikuussa se laajeni Tampereelle. Parissa kuukaudessa kuppilasta on tullut tamperelaisten foodistien kohtaamispaikka, sekä ruokiensa että innostuneiden pyörittäjiensä ansiosta.

Lähdevesi on foodistien uusin kiinnostuksen aihe. Superruoka-asian­tuntija ja suklaa-alkemistiksi itseään kutsuva Jaakko Halmetoja on perustanut nettisivun nimeltä Löydä lähde. Sieltä löytyy tietoa Suomen lähteistä ja vesipiireistä, joita on perustettu eri puolille maata. Periaate on, että vesi jaetaan halukkaille ilmaiseksi.

Pyhäjärvellä Peura kantaa lähdevesikanisterit autoon ja kuljettaa ne Tampereen keskustaan Shasaan. Pieni kahvila on ulospäin huomaamaton; ikkunassa tai ovessa ei edes ole liikkeen logoa.

Kahvilassa on kaupan superruokia. Shasassa myös järjestetään erilaisia luentoja ja iltatilaisuuksia. Lähdevettä saa juoda ilmaiseksi.

Shasan erikoisuuksiin kuuluu sekin, että siellä voi maksaa hopeaesineillä ja -kolikoilla. Hyllyllä on kaksi hopeista kynttilänjalkaa ja Sijoitushopea Suomessa -oppaita. Shasan perustajat Peura ja Joona Luostarinen ovat sijoittaneet hopeaan.

Paikasta on tullut myös Silverbankin epävirallinen Tampereen-toimipiste.

 

Monet ajattelevat, että hopeaan sijoittaminen on tätä: lampun henki ja kaikkea, mies kertoo mainosvideolla. Hän löhöää sohvalla hopeaesineiden keskellä. Niitä on röykkiöittäin. Miehen päänkin päällä on vati. Taustalla soi halpa jazz.

Sijoitushopea on kuitenkin jotain aivan muuta, mies jatkaa. Kotikutoinen mainosvideo löytyy Silverbank-yrityksen nettisivuilta.

Yrityksen toimintaidea on ostaa hopeaa Tal­linnassa sijaitsevaan holviin ja tarjota sitä sijoitustuotteena suomalaisille asiakkailleen. Voit­tonsa se tekee perimällä seitsemän prosentin ”sisäänkirjausmaksun” holviin myytävästä hopeasta. Yritys lupaa, että sijoituksen voi lunastaa koska tahansa takaisin rahaksi. Asiakkaalla on myös mahdollisuus saada itselleen oma hopea – noutamalla se Tallinnasta.

Nimestään huolimatta Silverbank ei ole pankki. Rahoitusmarkkinoita kaitseva Finanssivalvonta huomautti yritystä asiasta viime syyskuussa, minkä jälkeen Virossa rekisteröity yritys on ollut virallisesti nimeltään Silvervault. Se ei tosin näy missään, sillä esimerkiksi yhtiön nettisivut toimivat vanhalla nimellä.

Muutakin outoa on: Silverbankin sivuilta ei löydy yhtään uskottavaa todistetta konkreettisesta hopeasta, ei edes kuvaa holvista.

Epämääräinen toiminta on herättänyt sijoitustoimintaa seuraavilla foorumeilla epäilyksiä: onko tässä uusi Wincapita? Toisaalta keskusteluun on osallistunut myös tyytyväisenoloisia asiakkaita. Alkukeväällä Silverbankin nimi alkoi vilahdella myös foodistien blogeissa ja kirjoituksissa. Heistä vaikutusvaltaisin on Viidakkomies.

 

Viidakkomies on Olli Posti, 28. Hän on superfoodista kiinnostuneiden parissa superjulkkis, joka on esiintynyt television Maria!-showssakin – kahdesti.

Postilla todettiin 19-vuotiaana MS-tauti, josta hän on kertonut parantuneensa ruokavalion muutoksella. Tämä on tavatonta, koska tautiin ei tunneta parannuskeinoa. Lääketieteen mukaan taudissa voi esiintyä vuosien mittaisia latenssivaiheita, jolloin potilaan olo kohenee.

Posti alkoi omatoimisesti perehtyä ravintoasioihin – lähinnä toisinajattelijoihin. Ensin hän löysi ortopedi Antti Heikkilän anarkistiset ravintoteesit, minkä jälkeen hän tutustui yhä radikaalimpiin ajatuksiin, sellaisten amerikkalaisten ravintokriitikoiden kuin Joseph Mercolan, Mike Adamsin ja David Wolfen kirjoituksiin. Niiden mukaan viralliset ravinto- ja terveyssuositukset ovat valetta. Rokotukset ovat vaarallisia, vilja ei sovi ihmiselle ja niin edelleen.

Tästä inspiroituneena Posti julkaisi vuonna 2006 netissä Nutrix-pamfletin, jossa hän kiteyttää oppimansa ikiomaksi ravintoideologiaksi. Sen lähtökohta nimeä myöten on napattu Matrix-elokuvasta: virallinen totuus, kaikki, mitä meille on uskoteltu, on lumetta. Postin missiona on ”saada koko Suomi foodeille” – siis syömään superruokia.

Postin väitteet eivät ole tieteellisesti todistettuja eikä hänellä ole ravinto­alan koulutusta. Hän perusti vuonna 2009 Viidakkomies-blogin ja julkaisee päiväkirjamaisia YouTube-monologeja, joissa hän esiintyy usein ilman paitaa. Viime aikoina Posti on siirtynyt bloggaamaan paljon muusta kuin foodeista – lähdevedestä, ilmanlaadusta, omien energioiden jakamisesta eli liekityksestä sekä maadoittumisesta, mikä tapahtuu kulkemalla luonnossa avojaloin tai makoilemalla nurmikolla. Ja tietenkin Postilla on vesipiiri: hän toimittaa viikoittain 1000 litraa Tammisaaren lähdevettä ympäri Helsinkiä.

Bloginsa perusteella Posti vaikuttaa jyrkältä ihmiseltä. Hän vastaa pieneenkin kritiikkiin hyökkäävästi. Maaliskuussa hän uhkasi erästä tiedejulkaisun toimittajaa Facebookissa: Sun kaltasten propagandalla muita murhaavien rikollisten aika alkaa olla ohi, goodbye.

Blogissa hän kirjoitti vielä tylymmin: Tappaisin jos tulis vastaan. Siinä kuolis vaan 1 (äärimmäisen ilkeä julma paska idiootti), mut pelastuis ehkä 100 000 viatonta.

Puhelimessa Posti on ystävällinen ja rauhallinen, mutta hänen innostuessaan puhetta alkaa pulputa ryöpsähdellen.

”Jos joku tekee mulle pahaa, hän saa lukea sen mun blogista. Sen jälkeen juuri kukaan ei luota häneen. Fuudiskenen sisällä tosi moni bloggaa avoimesti, mutta minä olen toistaiseksi ainoa, joka paljastelee oikein kunnolla”, hän kertoo.

Posti sanoo saavuttaneensa henkisessä kasvussa jo sellaisen tason, että hän ei enää katso vierestä, jos joku tekee hänen mielestään väärin.

”Henkisyys ei estä minua reagoimasta. Pystyn toimimaan tilanteen mukaan. Voin tehdä ihan mitä minua huvittaa.”

Posti on luonut suhteita superruokafirmoihin ja niiden myyjiin. Hän saa palkkion avustaan muun muassa tuotelahjoina ja vastapalveluksina. Parista nettikaupasta Posti saa provisiota, jos ostaja on tullut niihin hänen bloginsa kautta.

”En ole välittänyt omasta toimeentulostani. Parikin kertaa on mennyt toiminimi nurin ja olen joutunut puille paljaille. Kahdesti olen joutunut sossulle. En tule enää miettineeksi mistä saa elannon”, hän kertoo puhelimessa.

Paitsi viime aikoina. Posti sanoo, että Silverbankin perustajan Risto Pietilän avulla hän on alkanut unelmoida rikastumisesta.

On aika tavata Suomen uuden hopeasijoitusbisneksen pääjehu.

 

Tulevaisuus on rakennettu rohkeudella. Kyltti ­näkyy ovessa, kun ensin on pyyhkinyt katupölyn pois ikkunasta. Silver­bankin osakkeenomistajien oma klubitila Silverclub sijaitsee Pursimiehenkadulla Helsingin Punavuoressa, entisessä keskustan puoluetoimistossa.

Tutun näköinen mies avaa oven: Risto Pietilä on se sama heppu, joka poseerasi Silverbankin mainosvideolla hopeavati hattunaan.

Pietilä kättelee tiukasti, lähes sotilaallisesti. Yllä on liituraitapuku, joka ei oikein istu.

”Odota hetki. Minulla on vielä yksi juttu hoidettavana”, hän sanoo hieman vaivautuneena.

Pöydällä on kaksi hopeaharkkoa. Pietilä puhuu englantia ulkomaalaisen miehen kanssa. Pietilä kaivaa lompakostaan 1 180 euroa ja antaa ne miehelle. Sitten hän kiikuttaa harkot säilöön takahuoneeseen.

”Ei ole mun tehtävä arvioida, mistä hopeat on saatu”, Pietilä toteaa.

Risto Pietilä on tarjonnut hopeaan perustuvia sijoituspalveluita suomalaisille jo usean vuoden ajan. Hän perusti Hopea.fi-palvelun vuonna 2006. Silverbankin Pietilä perusti 2009. Sen kotipaikka on Virossa, jossa sijoitushopeasta ei peritä Suomen tapaan arvonlisäveroa.

Pietilä on kumma yhdistelmä sinnikästä tee-se-itse-yrittäjää ja lapsekasta teekkaria. Hän on mies, joka pystyisi myymään Äpy-lehden Matti Klingelle.

Lopelta kotoisin oleva Pietilä muutti lukion jälkeen opiskelemaan teknilliseen korkeakouluun Otaniemeen. Pietilällä oli hyvä laskupää: lukiossa hän tuli pronssille Melbournessa järjestetyissä kemian MM-kisoissa. Pian opiskelujen alettua Pietilä perusti yhdessä opiskelutovereidensa Heikki Laamasen ja Pekka Pirhosen kanssa käytettyjä lukiokirjoja kauppaavan Jamera Networks -yrityksen, josta tuli menestys. Yhtiön hallituksessa istui isoja nimiä, muun muassa Stockmannin silloinen toimitusjohtaja Ari Heiniö.

Pietilä kuitenkin ajautui riitaan yrityksensä osakkeenomistajien kanssa ja sai perustamastaan firmasta potkut 21-vuotiaana. Käteen jäi sievoinen summa rahaa ja katkeruus yrityselämän toimintatapoja kohtaan.

Kenties osa näkemyseroista selittyi sillä, että Pietilä oli löytänyt henkisen kodin kristittyjen teekkareiden Ristin killasta – samasta yhteiskristillisestä yhdistyksestä, josta äskettäin koko maan puheenaiheeksi noussut Tapani Koivuniemen lahko on aikoinaan irrottautunut. 

Pietilä kaataa lähdevettä lasiinsa ja vaihtaa asentoa Silverclubin nuhjuisella nahkasohvalla.

Hän kertoo, että ristinkiltalaiset täyttivät sosiaalisen tyhjiön. Sitä ennen hän ei tuntenut kuuluvansa mihinkään porukkaan. Ristin killasta löytyi myös Pietilän vaimo.

Maaliskuussa 2003 Pietilä perusti yrityksen, Melkisedek Oy:n. Suomeksi nimi tarkoittaa Kuninkaani on oikeamielinen. Melkisedek on Vanhan testamentin hahmo, Saalemin kuningas, jota pidetään Jeesuksen esikuvana.

Yritykselleen Pietilä kehitteli monenlaisia bisnesideoita, muun muassa halvan autonvuokrauspoolin, jota Otaniemen teekkarit käyttivät jonkin aikaa. Yrityksessä hääri useita ristinkiltalaisia. Yksi heistä oli Olli Pakarinen, jonka kanssa Pietilä toimitti kristilliselle Taivas TV7 -kaapelikanavalle omakustanteisen Talouden myrskyvaroitus -ohjelman vuonna 2006.

Pietilä ja Pakarinen kertoivat, että edessä siinsi talouskriisi. Heidän visiossaan koko nykyinen rahajärjestelmä romahtaa, jolloin pitää ottaa käyttöön vaihtoehtoisia maksuvälineitä – kulta ja hopea. Pietilä laski, että hopea on teoreettisesti paras sijoituskohde.

Hän kertoo nyt, että ohjelman neuvoja noudattamalla ”sijoittaja olisi välttynyt 2008 pörssiromahduksen aiheuttamilta tuhoilta”. 

Pietilän muut bisnekset saivat väistyä, kun hopea vei miehen mennessään. Koska Suomessa ei ollut aiemmin ollut tällaista sijoitustoimintaa, puuttuivat myös alan standardit.

Pietilä päätti brändätä hopean itse. Hän ilmoitti noin vain, että nyt Suomessa on uusi standardi, AGD-sijoitushopea. Muualla maailmassa samaa hopeaa kutsutaan nimellä 90 % Junk Silver tai 90 % Silver Coins. Sillä tarkoitetaan yhdysvaltalaisia kymmenen sentin ja sitä suurempia kolikoita, joita käytettiin valtion perustamisesta vuoteen 1964 asti.

Pietilä sanoo sijoittaneensa suuren osan varallisuudestaan hopeaan. Yritysrekisterin mukaan Melkisedekin liikevaihto oli noussut yli 1,1 miljoonaan euroon vuonna 2009. Tulosta firma teki 32 000 euroa. Vuodesta 2007 lähtien yrityksen ainoa bisnes on ollut ostaa ja myydä hopeaa ja muita jalometalleja Suomessa.

Hopean hinta on viimeisen vuoden aikana tuplaantunut ja muutamassa vuodessa jopa kuusinkertaistunut. Hinta on nyt yläkantissa, ja odotettavissa on, että hopean arvo romahtaa pian. Se ei huoleta Pietilää. Hän uskoo hopean olevan arvokasta nimenomaan pitkällä aikavälillä.

 

Omaperäinen hopeasijoittaja ja terveysruokaintoilijat – kuulostaa epätodennäköiseltä yhdistelmältä. Kun tarkemmin katsoo, ehkei sittenkään. Sekä Pietilä että Posti ovat idealisteja, jotka haastavat ilmeisinä pidetyt totuudet. Heillä on innostusta, vankka käsitys omasta oikeassa olemisestaan ja aidosti pyyteettömältä vaikuttava halu auttaa ihmisiä parempaan elämään: oli se sitten terveellisempiä elintapoja tai tuottavaa sijoittamista. Molemmat ovat myös ahkeria markkinoimaan asiaansa netissä, mistä he löysivätkin toisensa viime syksynä.

”Ehdin pyytää Ollin ensiksi treffeille”, Pietilä kertoo. ”Se oli korkeamman tason tapaaminen.”

Pietilästä tuli foodistien bisnesenkeli. Hän kuuli Postilta, että Jyväskylään oltiin juuri perustamassa uutta superruokaravintolaa, Shasaa. Pietilä soitti Pessi Peuralle ja kielsi ottamasta lainaa pankista. Rahoituksen voi hoitaa muutenkin. Pietilä hankki Shasalle osakkaat: mukaan lähti hopeaan sijoittaneita ristinkiltalaisia ja superruokaintoilijoita, muun muassa koomikko Teemu Vesterinen.

Foodistit sopivat hyvin Pietilän yritysideologiaan, jonka hän on tiivistänyt blogiinsa:

Yhtiöllämme on tavoitteena houkutella nuoria, mukaan lukien alaikäisiä, elämään uuden sosiaalisen median paradigman mukaista elämää, jonka keskuksessa ei ole 8–4 työn teko, vaan rahan ansaitseminen tapahtuu muun elämisen kanssa samassa tilassa, samalta arvopohjalta. Palautamme voimaan ”amerikkalaisen unelman”, jossa juoksupoikana aloittanut voi oman pätevyytensä ja ahkeruutensa ansiosta edetä hitaammin tai nopeammin vaikka yhtiön pääjohtajaksi, ilman tutkintoja ja raja-aitoja.

”Valtio on perversio”, Pietilä sanoo samalla kun mutustelee kaakaonibsejä eli naposteltavia kaakaopavun paloja Silverclubilla.

”Se on laitos, jonka tehtävä on huolehtia kansalaisista, mutta omalla toiminnallaan se on onnistunut tuhoamaan kaiken. Kaikkien ryhmien asema paranisi vallankumouksellisesti, jos valtio lähtisi tieltä. Valtiota ei tarvita sosiaalisen median aikana mihinkään.”

Pietilän mukaan hopeasijoittajat eivät kannata demokratiaa. Suurin epäkohta hänestä on valtion puuttuminen ihmisten varoihin: verotus on ryöväystä, varsinkin kun rahoja ei edes käytetä mihinkään hyödylliseen.

Silverbank ja Shasa välttyvät monilta veroilta, koska niissä ei Pietilän ehdotuksesta makseta työntekijöille palkkaa. Silloin työtä ei tosin välttämättä tehdä työlakien puitteissakaan.

Pietilän ideologia upposi foodisteihin. Samalla hän sai heidät rekrytoitua Silverbankin markkinointiin, tarkemmin ottaen vetämään Million Dollar Challenge -nimistä projektia. Se on Pietilän mukaan ”eeppinen voimainkoitos” kerätä miljoona hopeadollaria ensi vuoden loppuun mennessä. Silverbankin ”Challenge-tiimiin” kuuluvat muun muassa Olli Posti ja Salatuissa elämissä näyttelevä Lari Laurikkala. He markkinoivat Silver­bankia omissa blogeissaan ja kaveriporukoissaan.

Postin ja Pietilän utopiassa on samaa kuin Zeitgeist-liikkeessä, jonka keulakuvaksi Suomessa on noussut Munamiehenä tunnetuksi tullut näyttelijä Riku Nieminen. Maailmanlaajuinen liike tuo esiin kansantalouksien velkapohjaisen rahajärjestelmän ja muiden instituutioiden ongelmia. Utopistisimmissa Zeitgeist-visioissa haaveillaan valtioiden romahduttamisesta ja uskotaan kehittyvän teknologian vapauttavan ihmiset ”turhista” töistä. Robotit hoitavat paskaduunit.

Yhtäläisyyksistä huolimatta Silverbank ja Zeitgeist eivät kytkeydy toisiinsa. Tämän kaltaisille ajatuksille on juuri nyt vain kysyntää. Zeitgeist-liikkeen tekemät elokuvat leviävät netissä, ja sen ensimmäinen suomalainen elokuva Ajan henki julkistettiin huhtikuun alussa.

Kaikki Silverbankin omistajat ja sijoittajat eivät ole olleet innoissaan yhteistyöstä foodistien kanssa.

Epäilemättä kommentit ovat omassa viiteryhmässään valideja, ja vaikeuttavat, jopa estävät joitain konservatiivisia suurlompakkoisia ryhtymästä asiakkaaksi, Pietilä kirjoittaa Silverbankin virallisessa blogissa.

Pietilä on kuitenkin ottanut opikseen vanhoista bisneksistään. Nyt hän on varmistanut, ettei tule syrjäytetyksi.

”Ilmoitin sijoittajille heti, että minulla on osake-enemmistö Silver­vaultissa ja olen itsepäinen kaveri. Jos haluan viedä firmaa johonkin suuntaan, sen myös teen.

 

Pietilä raaputtaa Silverclubin pöydästä steariinia avaimellaan. Hän käy takahuoneessa, verholla rajatussa sekaisessa varastossa. Ovensuussa hurisee sisäilmaa puhdistava ionisaattori. Paikka on kuin rajatiedon keskuksen kerhotila. Blogissaan Pietilä on saanut klubin kuulostamaan paljon ihmeellisemmältä.

Silverclub on jo Yliopisto, se on jo Leffateatteri, se on jo Hopeakauppa, se on jo Foodikauppa, se on jo Juhlatila (mahdollisuus pitää yksityistilaisuuksia kaupungin styleimmässä paikassa), se on jo Biletila (paras klubi-ilta jäsenille salaisena viikonpäivänä), se on jo Työtila (kaikki fasiliteetit tehdä omia duuneja mitä ne sitten onkin, langaton netti, ionisoitu sisäilma, parhaat sapuskat), siitä tulee vielä Smoothiebar ja Suklaa-bar. Onko sitten niin outoa, että ennestäänkin paras tila on kohta lisäksi Cross-Fit kuntosali?

Pietilän mukaan Silverclubilla on jo vieraillut beatboxaaja Felix Zenger, euroviisukarsinnoissa esiintynyt Saara Aalto ja muita foodisteja. Silverclubin avajaisiin helmikuun puolessa välissä kutsuttiin sata ihmistä, ja avajaiset kestivät viisi päivää.

”Joillakin meni vähän överiksi. Kun puitteet ovat optimaaliset, pystyy uskomattomiin suorituksiin. Itse nukuin yhteensä 12 tuntia koko viikon aikana”, Pietilä kehuskelee nyt.

Avajaisten jälkeen blogeissa ja Facebookissa alkoi liikkua huhuja muun muassa huuruisista juhlista ja hierontapalveluista. Edes Silver­bankin blogissa ei nähty tarpeelliseksi katkaista huhuilta siipiä.

Eniten ihmettelyä aiheutti erään 16-vuotiaan lukiolaistytön viihtyminen samalla klubilla, jossa oli pääasiassa aikuisia miehiä. Hän oli aiemmin Facebookissa osoittanut kiinnostusta Silverclubia kohtaan. Pian avajaisten jälkeen tyttö sai Pietilältä kirjeen – työtarjouksen, jossa haluttiin tehdä hänestä Silverbankin osakas ja viestintäjohtaja.

Kokopäiväisessä toimessa markkinoinnista ja viestinnästä vastaavana johtajana olisit koko Silvervault-konsernin ’keulakuva’ ja sen tärkein yhdyshenkilö asiakkaisiin, mediaan ja julkisiin tahoihin päin kansainvälisesti, työtarjouksessa luvattiin.

Yhtiöorganisaation hierarkiassa hän voisi saada tämän vuoden aikana arvonimen Managing Partner, Vice President, Communications. Tytön tehtävänä olisi ollut hengata klubilla ja blogata sen tapahtumista.

Sinun kasvusi ihmisenä, Suomen foodiskenen keskeisenä hahmona, hopeaklubilaisena ja kansainvälisen finanssilaitoksen viestintäjohtajana tulee olemaan lukijamagneetti, sopimuksessa sanotaan.

Kyse ei ollut tyypillisestä työsopimuksesta, sillä Silverbank ei maksa kenellekään palkkaa. Tyttö olisi voinut ansaita rahaa erilaisilla ennalta määrittelemättömillä tehtävillä. Työsuhde-edutkaan eivät olleet tavanomaisimpia. Laadukkaita ruokia ja Tammisaaren lähdevettä voit tuntemasi käytännön mukaisesti halutessasi ”ansaita” esimerkiksi huolehtimalla klubin siisteydestä ja klubin jäsenten viihtyvyydestä, tarjouksessa luvattiin.

Diili peruuntui, kun tytön vanhemmat estivät sen ja kielsivät tytön yhteydenpidon Pietilään ja muihin klubilaisiin. Poliisi aloitti huhtikuun alussa vanhempien toimesta tutkinnan, jossa haettiin Pietilälle ja Postille lähestymiskieltoa.

Aikamoinen soppa. Eikö Pietilä lainkaan ajatellut, että outo rekrytointi­kuvio herättää ulkopuolisissa epäilyksiä?

”Ollaan rehellisiä: en ajatellut mitään”, Pietilä huokaa.

Tyttö on vetäytynyt Silverbankin toiminnasta. Pietilä on yrittänyt olla asiassa sovitteleva – toisin kuin Olli Posti, joka on vatvonut tapausta netissä ja hyökännyt sanallisesti tytön vanhempia ja viranomaisia kohtaan.

Ihanat vanhemmat <3 Kenethän tässä oikeasti kannattaisi passittaa – vaikkapa siperiaan? Posti kirjoittaa blogissaan.

 

Blenderit pitävät helvetinmoista mekkalaa. Tampereen Shasa-kahvila on jo saanut huomautuksen naapureilta, että pirtelö­koneet ovat liian äänekkäitä.

”Aluksi teen meille smoothiet, jotka laittaa meidät kaikki samalle aaltopituudelle”, Pessi Peura selostaa.

On maaliskuun viimeinen lauantai. Shasassa alkaa Suklaata ja seksiä -ilta. Tiskin takana Riku Kestilä, yksi paikan osakkaista, valmistaa hihattomassa paidassa raakapiirakoita. Peura surauttelee erilaisia stimuloivia pirtelöitä. Kolmannessa pöydässä valmistetaan raakasuklaata.

Raakakaakao on yksi foodistien suosituimmista aineista. Tosin se sisältää teobromiinia ja kofeiinia, ja tutkimusten mukaan kaakaon säännöllinen käyttö kohottaa maksan ja veren myrkkypitoisuuksia vaarallisesti.

Superruokiin pätevät samat maahantuonti- ja myyntisäännökset kuin muihinkin elintarvikkeisiin. EU:n säädöksen mukaan superruokaa ei saa mainostaa terveysväittämillä, sillä niistä ei ole tieteellistä näyttöä. Jo superfood-termi johtaa harhaan.

Terveysviranomaiset ehtivät jo kieltää Shasan pirtelöihin laitetun ”salaisen ainesosan” eli pakurikäävän käytön. Sitä kun ei ole hyväksytty Eviran kansalliseen kauppasieniluetteloon. Shasassa käytetään yhä pahkakääpää, jota ei myöskään ole hyväksytty ravinnoksi sopivaksi.

Hygieniasäännöksissäkään ei mennä protokollan mukaan: asiakkaat pääsevät keittiöön, ja elintarvikevarasto toimii hätämajoituspaikkana. Maaliskuun lopulla Tampereen Shasa joutui sulkemaan ovensa terveys­viranomaisten käskystä, koska keittiöstä puuttui toinen pesuallas.

Edellisessä seksi-illassa Jaakko Halmetoja oli pitänyt ”eroottissävytteisen suklaaluennon”, mutta nyt vain juodaan ja syödään. Meno on kesyä, mieleen tulee kotibileet. Nurkassa on viinipulloja, jotka on täytetty lähdevedellä. Ihmiset jutustelevat. Alastomat ihmiset mainoksessa ja vihjailut muusta kuin pelkästä pirtelön litkimisestä ovat siis olleet mainoskikka.

”Haluamme luoda vaihtoehtoisia illanviettotapoja, ettei aina tarvitsisi juoda alkoholia”, Peura sanoo.

Ehkä nyt ollaankin foodistiseurakunnan nuortenillassa. Täällä syvennetään ja vahvistetaan omaa uskoa ja tavataan samanmielisiä. Kenties joku innostuu oikein kunnolla. Niin kävi Pessi Peurallekin. Hän alkoi lukea Olli Postin blogia vuosi sitten. Hän kutsui Postin luokseen Jyväskylään ja vaikuttui yhä enemmän tämän ajatuksista.

Nopeasti Peuran elämäntavat muuttuivat: hän myi television ja lopetti lehtien lukemisen. Alkoholi jäi, ja sen seurauksena myös vanhat kaverit. Hieman samalla tavalla kävi Quinoaa-blogia pitävälle terveysyrittäjälle Heidi Kuusistolle.

Suklaaillassa Peuralta kysellään pirtelön valmistuksesta, ei hopea­sijoittamisesta. Sen mainostaminen tapahtuu vaivihkaa.

Pietilän mukaan Silverbankilla on liki 400 asiakasta. Entä jos sijoittajia on kusetettu? Mitä jos salaisessa holveissa ei olekaan mitään hopea­kolikoita? Mitä jos käykin niin, että kun Million Dollar Challenge on ­saavutettu, Pietilä katoaa rahojen kanssa Pattayalle?

On varattava kansipaikka Tallinnan-lautalta.

 

Suuren hopebisneksen puitteet ovat yllättävän arkiset. Tallinnalainen postitoimisto. Virkailija työntää aulaan rullakon, joka on täynnä pieniä laatikoita. Päällä lukee U.S. Air Mail. Sisällä pitäisi olla puolen miljoonan euron edestä hopeakolikoita.

Risto Pietilä ja Silvervaultin virolainen toimitusjohtaja Erki Selling pakkaavat puolet laatikoista Sellingin Mercedes-Benzin peräkonttiin, puolet yhtiön työntekijän Viivika Müllerin autoon. Takajouset painuvat laatikko laatikolta alemmas.

Postitoimiston pihasta kurvataan vasemmalle, mutta siitä eteenpäin reitti on salainen. Hopealähetys täytyy viedä huomaamatta Silverbankin holviin. Müller ajaa ensimmäisenä, Selling seuraa häntä. Pietilä varmistaa kolmannella autolla perässä.

”Jos toinen autoista ryöstetään, toinen pääsee vielä karkuun. Jos meillä on ylivoima, painetaan ryöstäjät maahan, mutta jos niillä on aseita, emme voi asialle mitään. Annetaan vaan viedä hopeat”, Pietilä sanoo ja pysähtyy liikennevaloihin.

Muutaman minuutin ajon jälkeen Müller pysäköi auton sisäpihalle. Missä vartijat, missä turvatarkastukset?

Niitä ei ole. Sokkeloisen käytävän päästä löytyy holvi. Talosta ei voi ulospäin mitenkään arvata, että täällä on entisen pankin rahaholvi, jossa on Pietilän mukaan 1,5 miljoonan euron arvosta hopeakolikoita.

Hopean siirto vaikuttaa turvattomalta. Vaikka paketit on vakuutettu ja riski niiden joutumiseen hukkaan tai ryöstetyksi on pieni, se on olemassa.

Pietilä ja Selling vakuuttavat, että asiakkaiden ei kannata olla huolissaan. Ennen kuin hopea on holvissa, koko vastuu on maahantuojalla. Asiakkaille myydään ainoastaan holvissa sijaitsevaa hopeaa.

Tosin vielä ei ole näkynyt vilaustakaan tuosta hopeasta. Avatkaa jo holvi!

Selling ja Müller työntävät pitkät avaimet lukkoihin ja kääntävät ruoria. Loisteputket syttyvät ja paljastavat seinän vierellä mustia nippusiteillä suljettuja pusseja, joissa on Silverbankin logo. Niitä on yhteensä yhdeksänkymmentä. Jokaisessa on Pietilän mukaan 500 hopeakolikkoa. Hän pyytää valitsemaan jonkun pusseista.

Takarivissä on yksi houkutteleva. Selling leikkaa siteen auki ja kaataa sisällön pöydälle. Kolina kuulostaa oikealta hopealta. Kolikoissa lukee sanat Liberty ja In God We Trust. Myös yksi postin laatikko avataan. Sieltä paljastuu saman näköisiä ja painoisia rahoja.

Toistaiseksi Pietilä tai Selling eivät tiedä, onko kaikissa postin laatikoissa oikeasti hopeaa. Se selviää myöhemmin, kun laatikot avataan ja inventoidaan eli lasketaan tarkkaan ja pussitetaan.

Pöydällä on nyt levällään joidenkin sijoittajien omistamia hopeita. Mitä jos holvi putsataan?

”Ei tänne pysty huomaamatta murtautumaan”, Pietilä vakuuttaa.

Kuvitellaan silti tilanne, että holvin hopeat katoavat. Silloin myös asiakkaat menettävät rahansa. Talletussuoja olisi siinä tilanteessa poikaa.

 

Financial Times kertoi maaliskuun lopulla, että Utahin osavaltio Yhdysvalloissa hermostui keskuspankin rahapolitiikkaan ja otti käyttöön kullan ja hopean maksuvälineenä.

Erityisesti kristillisissä sijoituspiireissä luotetaan kultaan ja hopeaan. Sillä on sekä historiallinen että raamatullinen ulottuvuus: se ei ole niin maallista ja ohimenevää kuin paperiraha. Hopeaan sijoittaminen on ideologinen valinta, hopea nähdään vapaana markkinoiden heilahduksista. Inflaatio ei syö sen arvoa, koska hopeaa ei voi noin vain painaa lisää. Kun pankit kaatuvat, hopean omistajat uskovat olevansa vahvoilla.

Mutta miksi juuri hopea? Kulta on hopeaa suositumpi sijoituskohde.

”Hopeasijoittajat ovat keskimäärin oikeasti outoja tyyppejä. Lähes kaikki ovat alle 40-vuotiaita miehiä, hiljaisia älykkäitä miehiä”, Pietilä kuvailee. ”Jos ihminen ajattelee omilla aivoillaan, kulta alkaa näyttää nössöltä.”

Pietilä ei ole laittanut varojaan hopeaan vain siksi, että se olisi hyvä sijoitus. Hän uskoo, että fyysiselle hopealle tulee käyttöä – melko pian. Kun pörssit romahtavat ja euron arvo syöksyy, hänellä on ikuista valuuttaa.

”Olen fiiliksessä. Kun valtio kaatuu, mun moraalinen velvollisuus on huolehtia ihmisistä.”

Pietilä onkin sekä tekemässä bisnestä että valmistelemassa vallan­kumousta. Siitä lopulta on kyse myös foodistiyhteistyössä.

”Mulle tärkeintä on vapausaatteen levittäminen. Kun yhteiskunnallinen tilanne on mitä on, mulle tulee lisää rahaa.”

Vauhti on nopea. Esimerkiksi Shasa-kahviloiden on tarkoitus laajentua neljään kaupunkiin tänä vuonna. Uusin idea on luoda Silverclubin ”lukio”.

”Kun oppivelvollisuus on hoidettu, ihminen saa tehdä, mitä huvittaa. Teemme sen lukion ihan vain ihmisiä ärsyttääksemme”, Pietilä sanoo. ”Emme tarvitse yhteiskunnan hyväksyntää.”

Hänellä on jo opetussuunnitelmia. Päivisin koululaiset voisivat puuhastella Helsinkiin avattavassa Shasassa, iltaisin opiskella Silverclubilla ”valovoimaisimpien ja siisteimpien tyyppien” johdolla. Yöt oppilaat viettäisivät asuntolassa. Koulun­käynti rahoitetaan lukukausimaksuilla.

Eikö Pietilä ajattele, miltä kolmikymppisen bisnesmiehen ja puolta ­nuorempien tyttöjen tiivis yhteistyö näyttää? Hän vaikuttaa aidosti hämmentyneeltä kysymyksestä.

”Viihdyn itseäni nuorempien seurassa. Kun nuoret ovat liekeissä, niin on luonnollista, että myös vanhemmat miehet ovat liekeissä.”

Pietilä haukkaa megahampurilaista tallinnalaisessa Hesburgerissa ja vakavoituu. ”Olenko ollut ihan tyhmä, kun olen kertonut näistä asioista blogissa avoimesti?”

Tilannetta tuskin helpottaisi, jos hän olisi yrittänyt salata kaiken touhuilunsa. Huhtikuun alussa hän bloggasi, kuinka veti klubilla yli­annostuksen niasiinista eli B3-vitamiinista 17-vuotiaan tytön kanssa.

Silverbankin toiminta ei vaikuta Wincapita-tyyppiseltä huijaukselta, ja Pietilän innostus on vilpittömän tuntuista. Uskonnollisen kultin piirteitä työssä on, mutta ideologia on aika epämääräinen ja pirstaleinen.

Silverbankin ja foodistien yhteistyössä kiteytyvät monet tälle ajalle ­tyypilliset asiat: se että kyseenalaistetaan yhteiskuntaa, rahajärjestelmää ja terveystietoa. Mielipiteet ja oma kokemus ovat tärkeämpiä kuin niiden perustelu tai virallinen hyväksyntä. Maallikko voi haastaa ravintotieteen tai talouden yleiset lait ja ympäröidä itsensä samanmielisillä. Jos uskoo ja uskaltaa, voi hypätä liike-elämään ilman koulutusta tai parantua parantumattomasta sairaudesta.

Viime aikoina Olli Posti on alkanut julistaa blogissaan, että hän ei ­tarvitse enää edes superruokia.

Hänelle riittävät lähdevesi ja puhdas ilma.

Image 4/2011