Beta

Nuoret pitävät säännöllisin väliajoin oscar-puheita ja kiittävät, miten ihania ystäviä heillä onkaan

Kiitti teille, ja mulle! Sanni, Lorde ja kaikki nuoret tyypit tahtoo olla jotakin, kirjoittaa Iida Sofia Hirvonen.

 

Mä oon täl hetkel kaikkeni antanu, räjähtäny ja ihan päättömän onnellinen. Kiitos kuuluu jokaiselle, joka päätti viettää viikonloppuiltaansa meidän kaa. Täst on hyvä jatkaa #SANNITOUR2017 parissa loppukevät.”

Instagramin ja YouTube-videoiden perusteella näyttää siltä, että Sanni ja monet ”tavallisetkaan” parikymppiset eivät juuri kärsi merkityksettömyyden tunteesta. Nuoret pitävät säännöllisin väliajoin oscar-puheita, joissa he ihmettelevät, miten he ovat tähän maagiseen tilanteeseen päässeet, ja kiittävät, miten ihania ystäviä heillä onkaan.

Kyse ei ole vain nuorista, vaan hehkutteluasenne on levinnyt yli sukupolvien. Se tuntuu vieraalta, sillä vielä kymmenen vuotta sitten elämykselliselle ilotulitukselle ei altistunut missään. Milloin ihmiset alkoivat esittää, että heidän elämänsä on joku cokismainoksen montaasi?

Olinko väärässä, kun 18-vuotiaana vakuutuin siitä, että todellisuus tulisi aina olemaan pettymys voimakkaisiin mielikuviin verrattuna? Syytän tästä huonoa itsetuntoa ja kasvamista ”vääränlaisten” kirjojen ja levyjen parissa. Se oli vaarallinen yhdistelmä, joka sai minut eristäytymään muista ihmisistä. Olin muodostanut popkulttuurin perusteella niin vahvan käsityksen siitä, millaista myyttisen teini-iän pitäisi olla, että kun olin ”teini”, en edes halunnut ”lähteä katsomaan”, millaista ”elämä” olisi.

 

Kun uudessa-Seelannissa syntynyt Lorde julkaisi neljä vuotta sitten debyyttialbuminsa Pure Heroinen vain 16-vuotiaana, paria sukupolvea vanhemmat musiikkitoimittajat olivat ihastuksissaan. Lorde vaikutti heidän mielestään ”aidolta”, he uskoivat ymmärtävänsä häntä. Toisin kuin energiset teinitähdet, Lorde oli tietoinen popin historiasta ja kypsän introvertti, kuin hahmo Sofia Coppolan leffasssa. Hänen biisinsä kuulostivat salaisuuksilta, jotka on kirjoitettu glitterkynällä päiväkirjaan pimeässä makuuhuoneessa.

Lorden ilmaisutapa oli silti jo silloin myös sukupolvelleen tyypillinen. Hänen sukupolvelleen on tyypillistä, että ihmiset uskovat itseensä. He tietävät, että neoliberaalissa maailmassa menestys pitää rakentaa itse eikä kyynisyys auta ketään. Kaikki haluavat olla merkittäviä yksilöitä, joilla on paljon seuraajia. Kenelle riittäisi ”tavallinen elämä”, kun näytöltä voi seurata menestyjiä, jotka pukeutuvat coolisti ja toteuttavat itseään suosittujen tyyppien seurassa? Kappaleissaan Lorde ilmaisi haluavansa tehdä suuria asioita, että hän ei ole Never not chasing a million things I want.

Nyt Lorde on 20 ja elää ”unelmaelämää”. Hän hengaa New Yorkissa Taylor Swiftin ja Tavi Gevinsonin seurassa ja tekee musiikkia kolminkertaisen Grammy-voittajan Jack Antonoffin kanssa. Minimalistiseen debyyttiin verrattuna hänen keväällä julkaisemansa, kesäkuussa julkaistavaa Melodrama-albumia ennakoiva Green Light -singlensä kuulostaa geneerisesti tuotetulta hittipopilta. Siltä, että se on tehty ”suuriin hetkiiin”, soimaan festareilla tai Skam-sarjan dramaattisessa kohtauksessa. Biisintekijänä Lorde tajuaa silti nyansseja. Green Light alkaa kohtauksella, jossa meikataan vieraassa autossa. Se ilmaisee uuden elämäntilanteen muutamalla sanalla.

Lorde on kertonut Facebookissa, että kirjoitti biisin särjettyään sydämensä ensi kertaa. Kun valmiista kappaleesta tuli yllättäen iloinen, hän tajusi sen muistuttavan eron jälkeistä humalaista iltaa ulkona, jolloin suru muuttuu hetkellisesti riemuksi. Biisissä on epätoivoon sekoittuvaa vapautuneisuuden tunnetta, kuin istuisi lentokoneessa, joka kiihdyttää juuri ennen ilmaan nousemista. Vihreä valo kammottaa, mutta kun se menee päälle, täytyy jatkaa eteenpäin.

 

Nuoret saattavat olla itsevarmempia kuin koskaan, mutta tämä ei tarkoita itsekeskeisyyttä vaan sitä, että he välittävät toisistaan, jopa niistä, joita eivät henkilökohtaisesti tunne. Jos olisin nyt sellainen melankoliaan taipuvainen teini, jollainen olin kymmenen vuotta sitten, katsoisin Sannin kaltaisten tähtien porhellusta ehkä ihan yhtä hämmentyneesti kuin nyt. Löytäisin kuitenkin netistä hyväksyntää ja kaltaisiani ihmisiä, jotka näyttäisivät minulle malleja siitä, miten lukemattomia ”vaihtoehtoisia”, outoja olemisen tapoja on olemassa.

Muiden kiinnostavalta näyttävä elämä herättää ehkä kateutta ja fear of missing outia, mutta se myös ajaa ihmisiä haluamaan ja tekemään asioita omalla tavallaan. ■