Beta

Neljän suora | Veljekset Milonoff

Tv-sarja Uutishuone, siinä oli yksi Milonoff. Näytelmä Kalavale, Milonoff, Milonoff ja Milonoff. Tv-sarja Vastaparit, Milonoff. Kesä­teatterinäytelmä Täällä Pohjantähden alla, Milonoff, Milonoff ja Milonoff. Animaatiosarja Pasila, Milonoff. Matkailuohjelma Madventures, Milonoff. Näytelmä Alastonkuvia, Milonoff ja Milonoff. Elokuva Ganes, Milonoff. Elokuva Näkymätön Elina, Milonoff. Mad Cook -ruokakirja, Milonoff. Elokuva Tyttö sinä olet tähti, Milonoff. Pussikaljaelokuva, Milonoff. Tv-sarja Käenpesä, Milonoff. Näytelmä Kaikki isäni hotellit, Milonoff ja Milonoff. Lyhytelokuva Monte Rosso, Milonoff. Näytelmä Disco Pigs, Milonoff, Milonoff. Käännösromaani Järein asein, Milonoff. 

Mihin tahansa päänsä kulttuuri-Suomessa kääntää, aina on vastassa Milonoff. Milonoff on näytellyt, ohjannut, kääntänyt, valaissut, sovittanut, juontanut tai kirjoittanut. Myös jos Helsingin kaduilla, erityisesti Punavuoren kulmilla, kääntelee päätään, voi vastassa olla monta kertaa päivässä Milonoff.

Kyseessä ei toki ole joka kerta sama Milonoff. Edeltävän pienen ja aivan kattamattoman otoksen Milonoffien taiteellisista töistä on tehnyt pääosin joku neljästä Milonoffin veljeksestä, mutta mukana vilahtaa myös veljesten isä, Kom-teatterin johtaja Pekka sekä Juhon tytär Aamu.

Kaksoset Juho ja Tuomas, 37, on helppo sekoittaa – ensin mainittu on näyttelijä, toinen kiertää maailmaa Madventures-tv-ohjelmassa ja -kirjoissa. Samaan syssyyn menee helposti myös näyttelijäpikkuveli Eero, 31, mutta harvempi tietää, että on olemassa neljäskin veljes, suomentaja Aleksi, 35.

Ovatko he samanlaisia? Laittavatko he kaikki voita leivän päälle ja äänestävät Sauli Niinistöä? Se selviää kutsumalla neljä Milonoffia suureen Milonoff-teemailtaan, jossa esitetään heille provosoivia väittämiä ja pidetään käsiäänestyksiä.

 

Ravintolapöydän ympärillä ovat Juho, Tuomas eli Tunna, Aleksi eli Allu ja Eero eli Käkä. Käkä on nuorin ja isokokoisin mutta selkeästi kaksosveljesten Juhon ja Tunnan näköinen. Allu ei niinkään.

Pitkän pohdinnan jälkeen kaikki paitsi Allu tilaavat kuhaa. Allu ottaa sienikääryleet. Sitten vaihdetaan kuulumiset.

”Perjantaina meni Mad World painoon, sitä väännettiin viimeiset kaksi kuukautta joka ikinen päivä ilman yhtäkään vapaapäivää. Tää viikko on ollut pakko ottaa offia”, kertoo Tunna. Mad World on hänen ja Madventures-parin Riku Rantalan uusi kirja.

Juho kertoo esiintyvänsä Kom-teatterin Vadelmavenepakolaisessa melkein joka ilta pitkälle kevääseen, ja Ruotsin-kiertuekin näytelmälle on suunnitteilla. Käkä harjoittelee marraskuun lopulla ensi-iltaan tulevaa Totta-näytelmää Komissa. Allu on tehnyt Ylelle tekstityskeikkoja ja kääntänyt uutta romaania.

Allu: ”Vajaa sata sivua oon tehnyt.”

Juho: ”Eksä tehnyt jotain muutakin kirjaa?”

Allu: ”No joo, sain just viimeisteltyä Haruki Murakamin Norwegian Woodin.”

Tunna: ”Oho! Ai sä teit sen?”

Allu: ”Eksä oo tiennyt?”

Tunna: ”En minä tiennyt, ihan älytöntä!”

Käkä: ”En minäkään!”

Juho selittää välissä, että hän ja Allu käyvät pelaamassa sulkista joka keskiviikko, ja siksi hän tietää Allun kuulumiset muita paremmin.

”Näin tää menee, kieltämättä”, Tunna sanoo hieman häpeissään.

Käkä rauhoittelee.

”No sä oot Tunna painanu kaks kuukautta menemään aika intensiivisesti. Silloin ei ole niin läsnäoleva, se on ihan ymmärrettävää. Koska sä Allu sait sen purkkiin?”

Allu: ”Ehkä kuukausi sitten. Sitä pitää hioa vielä pikkuisen. Pitäis ilmestyä tammikuussa.”

Käkä: ”Painatsä kaheksasta neljään ­päivää?”

Allu: ”Kyl mä yritän.”

Käkä: ”Joo ei ku mä rupesin vasta kelaamaan, et teetsä säännöllisesti, siis että menee kahdeksaksi duuniin ja painaa neljään.”

Käkä kertoo uudesta harrastuksestaan. Hän käy meditaation peruskurssilla.

Käkä: ”On se aina kiinnostanut, ja Tunna on puhunut siitä, ja nyt sattui just semmoinen sauma että ei ollut esityksiä eikä mitään keskiviikkoiltaisin. Me ei olla puhuttu tästä kokemuksesta kun ei olla nähty vielä, mutta täytyy jubailla! Okei, se on buddhalainen suuntaus, mutta tuolla kurssilla sitä uskontoa ei liikaa painoteta.”

Juho: ”Eihän buddhalaisuus ole uskonto.”

Tunna: ”Kyllä se on uskonto, mutta siinä ei ole jumalaa.”

Juho: ”Eiks se oo elämänkatsomus?”

Tunna: ”No se on, se on idän eksistentialismia.”

Otetaan tähän väliin Milonoff-illan ensimmäinen käsiäänestys. Käsi ylös, kuka uskoo, että Jumala on olemassa!

Syntyy hiljaisuus. Juho ja Tunna nostavat käden, Allu ei.

”Odota hetki, nää on kelailuhommia”, Käkä sanoo. Lopulta hän nostaa käden. ”Kyllä. Mulle Jumala on olemassa, se on mun oma Jumala.”

 

Milonoffin veljekset ovat kasvaneet Helsingin Katajanokalla. He asuivat 80-luvulla kaksikerroksisessa asunnossa, jonka yläkerta oli lasten valtakunta.

Juho ja Tunna aloittivat 12-vuotiaina graffiti­maalauksen, Suomen ensimmäisten joukossa. Allu soitti pianoa, Käkä pelasi jalkapalloa.

Allu: ”Hirveesti meillä oli jengiä aina himassa. Noiden frendit, mun frendit, Käkän frendit, koko yläkerta oli täynnä. Noi duunas piissejä siellä, me kuunneltiin ehkä musaa, mitähän Käkä teki?”

Tunna: ”Pelas tietokonetta.”

Käkä: ”Ja fudista ulkona.”

Myös Käkä harjoitteli graffiteja.

”Meillä oli Allun kanssa jaettu huone. Kun olin pommittanut sen oman parveni ihan täyteen, silmääni osui Allun parvi. Alkoi siihen harjoittelu.”

Vanhempien, Pekka Milonoffin ja kääntäjä Satu Milonoffin periaate oli, että lasten kaverit ovat aina tervetulleita kylään. Niinpä yläkerrassa oli parhaimmillaan lähes 30 pikkupoikaa.

”Siellä saattoi olla aika kova mökä, ja ne mutsin kantamat 5–15 litraa maitoa päivässä meni aika nopeesti jätkien suihin”, Juho kertoo. ”Mut moni on tullut parinkymmenen ­vuoden jälkeen ihmettelemään, et vitsi oli makeeta kokoontua siellä. Ei kenenkään muun mutsi ja faija antanut. Olen yrittänyt omille lapsille viedä eteenpäin sitä. Ihan niin boheemiin avoimuuteen en ole vielä päässyt kuin ne, mutta vakaa pyrkimys on.”

Yläkerrassa oli nimenomaan poikia, ei yhden yhtä tyttöä. Juho kuvaa kotia kuitenkin ”lähes matriarkaatiksi”, sillä äiti oli vahva ja paljon kotona, kun isä veti teatterikiertueita ympäri Suomea.

”Siskoja ei ole osannut kaivata, se on aina ollut tämä jengi, ja aika tiivistäkin olemista. Mutta en koe että mikään hirveän äijämeininki ois ollut”, Allu muistelee. ”Paitsi että kyllä me ollaan aika paljon otettu yhteen, painittu ja dunkutettu toisiamme.”

Käkä: ”Mut onks se sit maskuliinisuutta? Mitä on maskuliinisuus?”

Suuri osa Käkän elokuvarooleista on sijoittunut varsin miehisiin tarinoihin: hän on ollut Remu Ganesissa, joutilas Kallion kundi Henninen Pussikaljaelokuvassa. Nyt teattereissa pyörii ruotsalainen dekkarielokuva Pedon jäljillä, jossa Käkä on lähes barbaarinen finnjävel Pohjois-Ruotsissa. (Hänen veljeään esittää – sattuipas – Juho.) Helmikuussa ensi-­iltansa saa Härmä, jossa Käkä on häjy.

Otetaan lyhyet kommentit väittämään: Käkä Milonoffille tekee hyvää olla mukana Totta-näytelmässä, jonka tarina on hyvin feminiini.

Tunna: ”Varmasti! Sut mielletään kuitenkin aika maskuliiniksi kaveriksi.”

Käkä: ”Mutta mä pyrin tuomaan jokaiseen työhöni aika paljon sensitiivisyyttä ja löytämään sitä ihmistä sieltä. Se tuo siihen äijyyteen ehkä myös jotain feminiinisiä piirteitä. Se herkkyys on mussa vahvana.”

Allu: ”Kyllä mä muistan moniakin, joissa et ole ollut hirveen äijä. Muistan yhden tanssiproggiksen teatterikoulusta, Käkä tosi kevyesti liiteli siellä.”

Juho taas muistelee, että nuorena herkkien ja intiimien tunteiden osoittaminen kaveri­piirissä oli hänelle vaikeaa. Hän epäilee sen jotenkin liittyvän kasvamiseen poikien parissa.

”Kallion lukiossa olen ensimmäistä kertaa tehnyt teatteria, ja se oli aika kuristavaakin. Se perustui siihen, että avataan jotain tunnerekisteriä, ja se oli ihan ahdistavaa murrosikäiselle kovanaamalle. En ollut mikään kirpparibohu, joka jossain olisi itkeskellyt tyttöjen kanssa. Mun piti opetella teatterikoulussa halaamaan miehiä ja naisia.”

 

Käsi ylös, kuka kannattaa! Homoavioliitot: neljä kättä. Sauli Niinistö presidentiksi: ei yhtään kättä. Sienestys: neljä kättä. Nokia nousee vielä: ei yhtään kättä. Bensaveroa korotettava: neljä kättä. Nuori Suomi ja Kaikki pelaa: neljä kättä, mutta Käkän huomautuksella ”suhteutettuna yksilön kehitykseen”.

Tähän panelisteilta lyhyet kommentit, kiitos: Juho ja Tunna voisivat parturikäynnin jälkeen vaihtaa keskenään osia, eikä kukaan huomaisi mitään.

Väittämä on esitetty useasti ennenkin, sen huomaa kummankin kaksoisveljen ilmeestä.

”Kaikki oli aina kauhean kiinnostunut, että oottekste vaihtanu tyttöystäviä ja onks ne huomannut”, Juho selittää eläytyen (ja saa sen kuulostamaan niin typerältä kysymykseltä, että älkääpä kukaan koskaan enää kysykö).

”Se oli meistä ihan naurettavaa, etteks te nyt muuta keksi. Me haluttiin olla tietenkin yksilöitä. Eihän me edes olla samannäköisiä.”

Noh, miten sen nyt ottaa.

”Kun katon meidän lapsuudenkuvia, en ole varma, onko kuvassa minä vai Tunna, ja se on vähän scary kamaa, mutta myöhemmin rupee näkemään ihan selkeästi eroja.”

Juho kertoo katkerana, että kun erinomaiset Milonoffin veljekset ekalla luokalla saivat stipendin, he saivat sen puoliksi.

”Lukioon Tunna meni Ressuun ja mä Kallion lukioon, ja siinä vaiheessa kaveripiiritkin erkanivat toisistaan. Meillä oli aika voimakas halukin yksilöityä. Mä ihan avoimesti kritisoin vanhempia, jotka esimerkiksi pukevat kaksoset samanlaisiin vaatteisiin.”

Lukion jälkeen Juho tiesi jo, mitä haluaa tehdä. Hän pyrki Teatterikorkeakouluun, ja ­toisella yrittämällä pääsi. Hän meni naimisiin näyttelijä Vilma Melasniemen kanssa ja tuli isäksi 26-vuotiaana. Tunna taas lähti lukion jälkeen Intiaan.

Juho: ”Sen raiteen löytäminen, ammatti-identiteetillisesti, ei ollut Tunnalle yhtä selkeä. Kun se lähti Intiaan, oikis oli se juttu, ja koko Ressu-jengihän oli jo valinnut itselleen urat, joita ne nykyään toteuttaa. Olin ihan varma, että oikis ei ole sille oikea. Puolen vuoden päästä se tuli sieltä ihan toisena miehenä. Jos sanotaan kliseisesti että joku on etsinyt itseään, niin Tunna oli kyllä löytänyt ja nopeesti.”

Tunnaa kiinnosti elokuva-ala, mutta ei näytteleminen. Hän eteni alan hanttihommien kautta valomieheksi ja lopulta valaisijaksi.

Tunnan kokemuksen mukaan kaksoset menevät toisistaan ilman parturikäyntiäkin. Kun hän on ollut Kom-teatterissa katsomassa esitystä ja kävellyt väliajalla katsomosta ulos, kerran jos toisenkin joku on tullut kehumaan hänen loistavaa suoritustaan lavalla.

”Usein käy myös niin, että joku moikkaa kadulla, tulee heittämään vähän pidemmätkin läpät. Jos et heti sano, että tsori sä sekotat, niin mitä pidemmälle se menee, sitä vaikeampi on enää ottaa takas, et hei, tsori, en mä oo Juho. Ne tilanteet pitää vetää sit loppuun asti, ja se onkin vaikeeta.”

No mutta jos valeasu on täydellinen, niin miten hyvin he selviäisivät toistensa arjesta?

”Enhän mä selviäis Juhon rooleista yhtäkään minuuttia, kuolisin paniikkiin ennen lavalle menoa”, Tunna huudahtaa.

Juho löytää kuitenkin veljesten asenteesta paljonkin samaa.

”Kyllä Tunna tekee Madventuresia samalla intohimolla ja kunnianhimoisella peräänantamattomuudella, minkä huomaan ittessäni. Olen perinyt sen faijaltani. Faija on työnarkomaani, olen kritisoinut sitä siitä ja yrittänyt irrottaa itseäni töistä ja tehdä valintoja perheeni hyväksi. Silti saan sellaista palautetta, että teen liikaa duunia. Siinä me ollaan Tunnan kanssa samanlaisia.”

Tähän väliin: kenen mielestä Rauno Repomiehen lääkkeet pitää piilottaa, käsi ylös!

Tunna näyttää hämmentyneeltä.

”Nyt tuli yleissivistykseen pieni aukko.”

Juho: ”Aattele, veli tekee ohjelmaa etkä sä tiedä, kuka on Rauno Repomies. Tää oli aika hauskaa.”

Ohjelma on Pasila-sarja, jossa Juholla on useita äänirooleja.

Tunna: ”Mitä? Sano! Mähän tunnustin et mä en tiedä.”

Juho: ”No se on Pasilan hahmo.”

Allu: ”Poliisipäällikkö.”

TUNNA: ”Kyllä mä nyt Pasilan tiedän, mähän olen esittänytkin siinä itseäni. En vaan muista niitä hahmoja.”

Käkä: ”Mun on ihan pakko sanoo, et mäkään en ole kattonut Pasilaa. Ei oo ollu mahdollista.”

Juho: ”Miksei?”

Käkä: ”Ei oo tullu semmoisella hetkellä.”

Juho: ”Se on netissä, kaikki kattoo netistä.”

Käkä: ”Mä en kato netistä paljon mitään.”

Allu: ”Siis jos se ottaa ne lääkkeet, niin eiks siitä silloin tuu aina...?”

Juho: ”Normaali.”

Allu: ”Mä nostan käden ylös, koska se on paljon hauskempi ilman lääkkeitä.”

Äänestystulos: Allu kyllä, muut ei. Tosin puolet äänestäjistä ei tiennyt, mistä on kyse.

 

Miten kommentoitte tätä: Folke West on parempi matkaopas kuin Tunna Milonoff.

Allu: ”Tunna on tosi hyvä imitoimaan Folke Westiä.”

Käkä: ”Folke on parempi.”

Allu: ”Folke on Folke, se tekee omia juttuja, liikkuu vähän eri paikoissa.”

Tunna: ”Ei oo vähään aikaan liikkunut. Folkeahan vedetään matkaopas-toureina jossain Karibian-purjehduksilla. Se on varmaan hyvä. Luulen oikeasti, että se on tosi paljon parempi matkaopas ku minä.”

Käkä: ”Ison massan ympäröimänä – ei ystävien – jossain matkakohteessa Folken kokemuspinta-ala on huomattavasti suurempi ja se varmaan klaarais sen tilanteen siinä kontekstissa huomattavasti paremmin.”

Allu: ”Tunna ei kestäis sitä.”

Tunna: ”Ei, mä en oo matkaopas.”

Madventuresia on tehty nyt kolme tuotantokautta, ja sitä voi katsoa yli 190 maassa. Tunnasta on hiljan tullut isä. Vieläkö kiinnostaa lähteä maailmalle tekemään uusia kausia?

”Jokaisen tuotantokauden jälkeen ollaan sanottu, että ei enää. Se työ on niin raskasta. Aina ollaan kuitenkin lähdetty uudelleen”, Tunna sanoo.

Mutta sitä ei ole tehty ainakaan rahan takia, hän korostaa.

”Kolmannen tuotantokauden puolivälissä jenkeistä kyseltiin jo, että mites se neljäs ja viides ja kuudes tuotantokausi. Me oltais oltu varmaan kymmenen vuotta siellä kiinni ja niin loppuunpalaneita, että ei varmaan olis eletty 50 vuotta pidempään. Me sanottiin, että ei, me tehdään niin kuin meistä hyvältä tuntuu.”

Milonoffin veljekset eivät koskaan ole tehneet oikeita töitä.

Tunna: ”On mahtavaa, että ihmisten mielestä Madventures on sitä, että me vaan levytellään rannalla ja mä panen kameran surraamaan. Todellisuus on aika paljon karumpaa, duunia tehdään ympäripyöreitä päiviä. Mutta siltä sen pitääkin näyttää.”

Käkä: ”Mä mielestäni teen koko ajan ihan oikeita töitä. Varmaan jos kenelle tahansa missä vain työssä tultais sanomaan että sä et tee oikeita töitä, se sanois, että tulkaa yytsimään, tulkaa tekemään sitä työtä. Meidän työhän on usein myös sellaista että se tulee himaan. Se tehdään kokonaisvaltaisesti päällä. Mutta kyllä mä olen tehnyt fyysistäkin työtä vaikka mitä. Olen rakentanut telineitä raksoilla, olen ollut töissä Veikkausrastissa, hostellissa, kahvilassa, ihan laidasta laitaan.”

Tunna: ”Onks elokuvavalaiseminen oikea työ? Se on vähän kiikun kaakun. Siinä on järjetön roudaaminen mutta myös iso luova elementti, siinä yhdistyy nämä kaksi.”

Allu: ”Mä olen ihan samaa mieltä näiden muiden kanssa, mun duuni on oikea työ, mutta olen mä tehnyt kaikkea muutakin, siivonnu ja ollu kahvilassa ja baarissa ja muuta tämmöistä oikeeta työtä.”

Juho: ”Alluhan on rakentamisen puoliammattilainen, nykyajan humanisti. Meidän ihan ekat kesätyöt meni niin, että mä tein muutamia keikkoja telkkarille ja sain niistä saman rahan kuin Tunna sai raatamalla Valion jäätelövarastolla Kilossa pitkiä aikoja. Tunnaa sanottiin muurahaiseksi ja mua sirkaksi.”

Voita leivän päälle.

Tunna: ”Mieluummin kuin margariinia, mut kaikista mieluiten oliiviöljyä.”

Allu: ”Voimariinia.”

Äänet 4–0 puolesta.

Makkaraa leivän päälle.

Käkä: ”Kyl mä laitan, enhän mä voi olla nostamatta kättä. Mut se on ristiriitainen.”

Tunna: ”Mut sä vedät sitä kuitenkin!”

Äänet 3–1 vastaan.

 

Sitten otetaan tiivis kierros: Juho Milonoff ei pyri pois isänsä varjosta vaan viihtyy siellä hyvin.

Juho saa aloittaa. Hän on kiinnitettynä Kom-teatteriin, jota johtaa veljesten isä ja teatterin perustaja Pekka.

”Ei mun päämääränä ollut tulla Komiin, päämäärä oli vaan tulla omaksi itsenäiseksi taiteilijaksi. Se oli ihan mielettömän selkeä päämäärä, että tässä seison minä, omilla vahvuuksillani ja omilla jutuilla.”

Käkä: ”Kyllä meidän on ensin pitänyt hankkia omat kannuksemme muualta. Kun sen asian on käsitellyt, on poistunut pelot sen ympäriltä ja tullut ymmärrys, että ei tän parempaa tilannetta oikeastaan voi olla. Ollaan samalla alalla ja pystytään tekemään yhdessä töitä, ihmisen kanssa, jota ymmärtää sen työn jälkeen vieläkin enemmän.”

Tunna: ”Että toi juttu saatiin ylitettyä, siitä piti tehdä yksi kokonainen näytelmä.”

Tunna tarkoittaa Kom-teatterin viimetalvista Kone-näytelmää, jossa Herlinin perheen tarinan kautta käsiteltiin Komin historiaa ja muun muassa Pekan ja Juhon suhdetta. Näytelmässä Pekka sanoo, että Juho on tullut Kom-teatteriin ”valmiiseen pöytään”, ja Juho suuttuu: hän on tehnyt 12 vuoden freelancer-uran, jotta voisi ”tulla edes lähelle Kom-teatteria”.

Juho: ”Ne on semmoisia asioita joista on hirveän vaikea puhua ääneen. Oman isäni kanssa käsiteltiin niitä Koneessa, ja se oli aivan hirvittävän helpottavaa ja avaavaa. Harjoitusaika oli vaikea, mutta loppujen lopuksi se oli terapeuttinen kokemus, vaikka siinä osa onkin täyttä fiktiota.”

Sitä paitsi, Juhon isä on teatteriohjaaja, Juho on näyttelijä.

”Siinä on ero. Tiedän hyvin läheltä ihmisiä, joiden isät tai äidit ovat hyvin samannäköisiä näyttelijöitä, ja se se vasta vaikeaa onkin. Ja astetta vaikeampaa se on tietenkin ollut Käkälle, joka on joutunut tulemaan sekä isänsä että veljensä takaa. Nämä asiat ovat johtaneet aika isoihinkin konflikteihin mun ja Käkän välillä, nuorena ja vanhempanakin.”

Otetaan tähän väliin näitä konflikteja.

Käkä: ”Mulla varmaan liittyy paljon asioita siihen, että olen pikkuveli. Kun olin 14, Tunna ja Juho on olleet 20 ja Allu 18. Ne on olleet aikuisia ja mä ihan lapsi, mutta silti mulla on ollut hirveä tarve hypätä sinne aikuisuuteen heidän kanssaan. Ja kun sieltä on tullut torjunta – jonka tietenkin myöhemmin on ymmärtänyt suojeluksi – en kokenut sitä suojeluna vaan torjumisena, eli että mä en tule hyväksytyksi heidän silmissään.”

Allu: ”No tottakai, me ollaan pidetty sua pikkubroidina ja varmaan edelleen pidetään!”

Käkä: ”Juuri näin, mutta mä olen ollut lapsi ja kokenut sen torjumisena. Se edelleen heijastuu, kyllä mä huomaan sen, mutta olen tietoisempi siitä ja pystyn käsittelemään sitä.”

Juho: ”Sä oot tullut torjutuksi, mutta se on just tosta, että se ikäero on ollut niin mielettömän suuri siinä vaiheessa. Kun mä nuorena teatterikoululaisena tulen luokkatovereideni kanssa bilettämään Manalaan, niin siellä on 14-vuotias Eero Milonoff suhteellisen riehakkaassa kunnossa. Hänen kokemuksensa on ollut, että hän haluaa myös näyttelijäksi ja hän haluu myös bailata teatterilaisten kanssa. Sehän oli mun vinkkelistä aivan käsittämätöntä – mikä oli hänen vinkkelistään aivan käsittämätöntä.”

Tunna: ”Mut se on tietty ollu Käkän vinkkelistä vittumainen läppä, et sä et tuu hyväksytyksi. Mä ymmärrän sen.”

Juho vakuuttaa, että ”ollaan ihan hyvällä tiellä Eeronkin kanssa”.

Saisiko siitäkin tiestä näytelmän?

”Siitähän saatais vaikka leffa.”

 

Kuka on samaa mieltä: Steve Jobs oli nero. Tunna ja Juho nostavat käden.

Allu: ”No mulla ei jotenkin kyllä oo sellaista mielipidettä.”

Tunna: ”No nyt rupee eriämään.”

Käkä: ”Uskomatonta! Tällaisessa maailmassa me eletään. ’Makkaraa leivän päälle’ saa tommoisen vastaanoton, mut Steve Jobs oli nero.”

Tunna: ”Ootsä tsiigannu mitään sen...”

Käkä: ”Tottakai mä oon, mähän nyt vaan kuittasin takas. Kyl mäkin nostan käden ylös.”

Allu: ”On niitä nerokkaampiakin, mä en nosta.”

Steve Jobs oli nero äänin 3–1. Entä onko teatteriohjaaja Andriy Zholdak nero?

Käkä: ”Mä en oo nähny Zholdakin juttuja, mä en voi sanoo.”

Tunna: ”Ootsä, Juho?”

Juho: ”Tost mä en kyl nosta kättä ylös. Sanon että se on erittäin hyvä teatteriohjaaja, mut en mä siinä nerokkuuden elementtejä...”

Tunna: ”Mä en tunne sitä niin hyvin että voisin nostaa käden ylös.”

Juho: ”Mutta toisaalta, jos mä saan spekuloida, mä oon nostanu käden ylös sille että Steve Jobs on nero… Ei, en mä nosta, mä oon nähny yhden hyvän teatteriesityksen siltä.”

Käkä: ”Steve Jobsista sä oot kuitenkin nähny miten se on oikeesti muuttanu maailmaa. Siis teknologia-alalla.”

Juho: ”Ainakin mun elämää.”

Zholdakille ei ääniä.

 

Kolmenkymmenen käsiäänestyksen jälkeen tilanne näyttää tältä: Juho ja Tunna ovat äänestäneet joka kerta samalla lailla. Käkä poikkesi rintamasta kaksi kertaa, Allu viisi kertaa.

Voiko tästä vetää johtopäätöksiä? Mitä sanotte tähän: Milonoffin veljesten Aleksi on kuin Marxin veljesten Gummo, joka ei viihtynyt lavalla ja jäi pois ennen veljesten elokuvauraa.

Allu: ”Oon miettinyt, olisko musta voinut tulla näyttelijä. Voi olla että tää liittyy niihin rooleihin mitä meillä on keskenään. Kyllähän mä olen tehnyt teatterissa töitä: olen kääntänyt näytelmiä ja usein päässyt mukaan myös niihin prosesseihin assarina tai dramaturgina. Teen sitä mielelläni ja viihdyn siellä. En ehkä lavalla kuitenkaan. Olen soittanut erilaisissa bändeissä ja sillä tavalla tykkään esiintymisestä, mutta en samalla tavalla kuin nämä muut.”

Tunna huomauttaa, että hänkin on ”snadisti epämukavuusalueella” lavalla:

”Se, että olen ollut kameran edessä, on liittynyt tohon meidän ohjelman muotoon: mä kuvaan ja välillä käännän kameran itseeni.”

Totta. Mutta Allulla oli nyt puheenvuoro.

Allu: ”Noi muut puhuu aika kovaa, huutaa. Sit mä saan usein huomion sillä, että olen vähän hiljempaa.”

Tunna: ”Sekin on keino!”

Juho: ”Kyl Allu on ollut aina sivustaseuraaja, joka heittää viisaan kommentin mietittyään pitkään. Mä olen yrittänyt opiskella samaa mielenlaatua. Se on aika viisas valinta monissa tilanteissa. Joskus toki spontaani heittäytyminen kannattaa, tällä alalla se on ihan elinehto.”

Allu: ”Mulla tämä ammattijuttu on tullut ihan luonnollisesti, kun lähdin lukemaan kirjallisuutta. Ja tietysti se, että ei ole tarvinnut kilpailla millään tavalla toisten kanssa.”

Tunna: ”Et oo sen takia lähtenyt sille linjalle, että olisit enemmän mutsin kaltainen?”

Allu: ”No sitä on vähän vaikea itse sanoa.”

Käkä: ”Kyllä mä ainakin koen, että meissä on paljon molemmista vanhemmista.”

Allun ammatti valikoitui lopulta kuitenkin vähän Juhon avustuksella. Juho oli löytänyt irlantilaisen Conor McPhersonin monologin Rum and Vodka, ja halusi siitä käännöksen juuri avattua Kom-ravintolaa varten – hyvän, sovitetun käännöksen, jossa ei seikkailtaisi Dublinin baareissa vaan Helsingissä. Hän pyysi kirjallisuudenopiskelijaveljeään kokeilemaan, ja Allu suostui. Siitä tuli niin hyvä, että veljet pitävät sitä yhä yhtenä Allun parhaista töistä.

Lavan liepeillä Allu siis viihtyy mutta ei ­julkisuudessa.

Allu: ”Tästä on tullut vähän jo vitsikin. Mä olen se neljäs Milonoff. Ei se mua ole hirveästi haitannut, lähinnä huvittanut.”

Tunna: ”Madventures-keskustelupalstalla oli kerran viesti, että Milonoff-veljeksiä ovat Eero, Juho, Tunna ja Aleksi. Seuraava viesti oli: ’kuka vitun Aleksi?’ Allu varsinkin ite tsoukkailee tästä. Ei se varmaan päähän ota.”

 

Meiltä loppuu aika, mutta ehditään ottaa vielä yksi. Pekka Milonoff eläkkeelle.

Käkä: ”Kannatetaan!”

Tunna: ”Oioi!”

Käkä: ”Eiku tää on ihan hyvä heittää.”

Äänet kolme vastaan, yksi puolesta. Ja se yksi äänikin taisi olla vain kuopuksen kapina.

 

Image 11/2011