Beta

Menestystarina Sofi Oksanen

Ensin oli näytelmä, sitten tuli kirja, ja sitten alkoi tapahtua. Sofi Oksasen Puhdistus on teos, jonka Suomessa ennennäkemätön menestys kasvaa yhä. Tarinaan kuuluu palkintoja, ylistystä, riitoja, kansainvälistä bisnestä. Huhuja siitä, kuka sanoi mitä ja ketkä teoksen oikeastaan kirjoittivat. Image kertoo, miten syntyi kirjallisuusilmiö, joka on muuttanut suomalaista kulttuurielämää. Mukana oli monia ihmisiä, joilla kaikilla on sanottavaa Oksasesta ja siitä, mitä tällaisiin tarinoihin tarvitaan.

 

Kaikki alkaa yksinkertaisesta viestistä. Nuori kirjailija lähettää sähköpostin Suomen kansallisteatterin johtajalle ja kysyy, voiko tälle tarjota tekstiä.

Kirjailija ei tiedä miten teatteri valitsee kirjoittajansa. Hän on miettinyt, voiko ylipäänsä lähestyä teatterinjohtajaa, ehkä koko homma tapahtuu ihan toisin. Mutta jostakin on aloitettava.

Vaikka viesti on yksinkertainen, sen lähettämisessä ja kaikessa mitä siitä seuraa olennaista on päättäväisyys.

Sofi Oksanen tietää, mitä haluaa.

 

Kirjailija Oksanen, 34, kopsuttelee korkokengillään Helsingin messukeskuksen hallissa. Ihmispaljous ympärillä väistää, joku ottaa vaivihkaa kännykkäkuvia, moni yrittää olla tuijottamatta. Kaikki kyllä huomaavat.

On lokakuun loppu 2010. Vaikka Oksasella ei ole edes uutta kirjaa ulkona, hänet on kutsuttu avaamaan Helsingin kirjamessut, hänen kalenterinsa on täynnä tapaamisia ja haastatteluita, eikä kenenkään muun hahmo herätä samaa kuiskuttelua.

Sofi on täällä.

Hänessä yhdistyvät suosio ja kirjallinen uskottavuus, kohu ja kunnia. Se kaikki johtuu Puhdistuksesta.

Me emme ole tottuneet sen kaltaisiin menestystarinoihin. Siinä on ­jotakin outoa. Se rikkoo rajoja, tapoja, mittasuhteita.

Se on kaikilla mittareilla Suomen vuosikymmeniin menestynein kirja. Sitä on myyty Suomessa jo noin 200 000 kappaletta ja koko maailmassa sen myynti ylittää miljoonan tänä vuonna. Luvuissa ei ole halvemmalla myytäviä pokkareita, koska pokkarina kirja on tullut vasta Ruotsissa. Puhdistuksen käännösoikeudet on ostettu lähes 40 maahan, siitä on tulossa ensi vuonna Solar Films -yhtiön elokuva ja virolaisen Jüri Reinveren säveltämä ooppera Kansallisoopperaan. Se on voittanut ennennäkemättömän määrän palkintoja; Finlandian, Runeberg-palkinnon, Kalevi Jäntin palkinnon, Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon, ranskalaisen Prix femina étrangerin, Euroopan kaunokirjallisuuspalkinnon…

Oksanen tunnetaan toki muustakin. Se mieleenpainuva, boheemi tyyli­gootti-rasta-look. Suorasukainen tapa käsitellä omaelämäkerrallisiakin asioita, kuten syömishäiriötä tai biseksuaalisuutta. Väittelyt Viron poliittisen historian kysymyksistä. Kuuluisat riidat WSOY:n kanssa. Lööpit siitä, kuinka hän antaa sovinistien kuulla kunniansa ja kuinka hän saa lausunnoistaan tappouhkauskirjeitä.

Jyväskylässä kasvaneesta suomalaisen sähköasentajaisän ja virolaisen diplomi-insinööriäidin tyttärestä on tullut maan suurin kirjailijajulkkis.

Kulmikas Sofi. Ärhäkkä Sofi.

Hän kopsuttelee hetkeksi sivuun messukeskuksen hulinasta, suureen varastohalliin. Tämä on kirjamessujen ”virallinen bäkkäri”, backstage, Oksanen kertoo. Trukkikuskien ja muiden hallityöntekijöiden joukossa käyvät kirjailijatkin sätkällä.

Oksanen polttelee tupakkaa ja hekottelee vanhan tuttunsa, messuilla tapaamansa WSOY:n työntekijän kanssa. Rentous ja lämpö, jolla he vaihtavat kuulumisia – tätä Oksasta ei julkisesti usein näe.

Kun hän istuu haastateltavaksi läheiseen ravintolaan, hän keskittyy jokaiseen kysymykseen samalla, vakavalla paneutumisella kuin kaikkeen muuhunkin työssään.

Hän valitsee lounaan mutta jättää tarjotun viinilasillisen väliin.

”Mä olen enemmän viskinaisia kuin viininaisia.”

 

Sofi, milloin tiesit haluavasi kirjoittaa?

Olen aina tiennyt sen. Mä olen aina tähdännyt kirjailijan uraan. Vaikka enhän mä siinä vaiheessa, kun ensimmäinen kirja julkaistiin, tiennyt mitään kustannusmaailmasta. Se on ollut oppimista ja myös tietoista ­kouluttautumista. Mutta olen aina tähdännyt kirjailijan ammattiin.”

Kansainväliseen uraan?

”Ei, ei. Hyvä kirjailija on hyvä kirjailija, se on absoluuttinen arvo. Maal­li­sen mammonan ja maineen tavoittelu ei. Se mihin olen tähdännyt on asioita, joita ei itse näe elävänä. Olen halunnut olla osa suomalaista ­tulevaisuuden kirjallisuushistoriaa.”

Mitkä ovat valttisi siinä työssä?

”Joskus aiemmin, 15-vuotiaana, olisin todennäköisesti sanonut, että kunnianhimo, työnarkomania, keskittymiskyky, hyvä muisti, kielikorva. Nykyään lisäksi se että mulla ei ole esiin­tymisjännitystä; vaikken ole erityisen sosiaalinen ihminen, mulla on ammattikuntaan nähden kohtuulliset ­sosiaaliset lahjat. Sekin on valtti, että tulen kaikkien valokuvaajien kanssa niin hyvin toimeen, kun nyt kuvataan koko ajan.”

”Tiedostin oman kirjallisen lahjakkuuteni aika nuorena, mikä on helppo sanoa nyt mutten olisi sanonut nuorempana. Se tapahtui 7-vuotiaana, kun mun aineita luettiin koulussa ääneen. Niitä luettiin paljon, aina ääneen. Ne oli tietysti naurettavan huonoja lapsen kirjoittamia juttuja, mutta kun pystyi niillä vangitsemaan luokan takapenkin tyypitkin, tajusin että oikeasti ihmisen voi saada vaikenemaan tai nauramaan tai liikuttumaan tarinalla.”

Millaista työnarkomaniasi on?

”Olen työorientoitunut ihminen. Vaikka olisin millä tahansa alalla, olisin työnarkomaani. Teen 15–16-tuntisia päiviä. Mulla ei ole lomia. Mulla ei ole ajanvietettä, joka ei liittyisi töihin.”

Ei rentoutumista?

”Rentoudun tekemällä töitä. Kirjoittaminen on nautinto. Se taustatyö ei ole nautinto, mutta kirjoittaminen tuottaa iloa. Se on erityistila, jota ei saa mistään muusta.”

Keskustelemme pari tuntia. Jatkamme haastattelua kahdessa tapaamisessa puolen vuoden aikana. Kun meilaamme, Oksanen sinkauttelee sähkö­posteja usein öisin.

Sama päättäväisyys joka tapaamisessa, joka viestissä.

Mistä hetkestä Puhdistus sinulle alkoi?

”Niitä hetkiä oli monta. Kun Kansallisteatteri tilasi sen näytelmän, se oli yksi aloituspiste.”

 

Kun Oksanen vuoden 2005 lopussa lähetti sähköpostia Kan­sallisteatterin johtajalle, tämä oli pannut hänet jo merkille ja vastasi heti.

Maria-Liisa Nevala oli aiemmalta ammatiltaan kirjallisuudentutkija ja professori, ja teatterinjohtajana hän etsi näytelmäntekijöitä. Hän oli lukenut Oksasen kaksi kirjaa. Stalinin lehmät (2003), joka kertoo Neuvosto-Virosta ja syömishäiriöisestä virolaisesta naisesta Suo­messa, oli tehnyt Nevalaan vaikutuksen. Hän piti Oksasen otetta virolaisuuteen tuoreena. Baby Jane (2005), kuvaus paniikkihäiriöstä ja kahden naisen vimmaisen seksuaalisesta suhteesta Helsingissä, oli hänestä kohtalainen.

Nevala, 68, on nyt eläkkeellä Kansallisteatterista, mutta tekemistä hänellä riittää, kuten Teatterikorkeakoulun hallituksen puheenjohtajuus. Hän istuu teatterin lämpiössä ja kertoo: kaikki oli heti selvää, kun Oksanen tuli käymään täällä. 

”Puhuimme Sofin kanssa pitkään. Hän kertoi omasta elämästään, isovanhemmistaan. Tiesimme nopeasti, että näytelmän teemoihin tulee Viro, sen historia ja naisen asema. Paljon siitä mistä hän puhui päätyi näytelmään ja kirjaan. Niin kuin ne hillopurkit, se ahkera hilloaminen, minua nauratti kun luin ne sitten sieltä.”

Oksanen kysyi, halusiko Nevala näytelmästä etukäteen synopsiksen, juoniselosteen.

”Sanoin, että en. Että tässä keskustelussahan se tuli”, Nevala kertoo.

Oksanen meni kotiin ja alkoi kirjoittaa. Hän ei suunnittele tarkkaan ­kirjoittamisiaan, hän assosioi, ajatteli asioita, joista halusi kertoa. Hän halusi luoda eri sukupolvien henkilöitä, joiden kautta kuvata sitä, että väkivallan kokemus ei muutu: siinä on aina samanlaisia piirteitä, aikakaudesta riippumatta.

Heti alussa tarinaan tuli kaksi naista. Vanhempi, maalla asuva, hilloava Aliide, jonka elämään kätkeytyy petosta ja väkivaltaa, ja nuorempi, prostituoiduksi vangittu ja siitä orjatyöstä paennut Zara.

Nevala sai postia, versiot etenivät. Pian ne olivat siinä vaiheessa, että Nevala halusi mukaan ohjaajan, joka työstäisi esityksen. Hän oli sopinut ohjaaja-käsikirjoittaja Mika Myllyahon kanssa, että tämä ohjaisi teatterille jotakin. Myllyaho harkitsi eri tekstejä ja tarttui Puhdistukseen.

”Siinä oli kai 200 sivua draamaa. Luin ja innostuin mielettömästi”, muistelee Myllyaho nyt Kansallisteatterin johtajan huoneessa. Ryhmäteatterin johtajuudesta ja omista näytelmistään tunnetusta Mylly­ahosta, 44, tuli Nevalan seuraaja vuosi sitten.

Oksanen hioi tekstiä harjoitusvaiheessa Myllyahon ja muun työryhmän kommenttien pohjalta. Keskushenkilö Aliide kasvoi dostojevskilaiseksi hahmoksi, ihmiseksi joka ei ole vain hyvä tai paha vaan ristiriitainen.

”Siitä on sitten suosion takia kuullut jälkeenpäin puhetta, että kuka sen muka kirjoitti. Se on ihan naurettavaa”, Myllyaho sanoo. Hän tarkentaa huolellisesti, että kyse oli normaalista näytelmän rakentamisesta.

”Hyvän kirjailijan merkkejä on sekin että hän osaa taivuttaa tekstiään, tuoda siihen vaikka näytelmään tarvittavia asioita. Saatoin joskus illalla harjoituksissa laittaa Sofille tekstarin, että nyt tarvittaisiin lisää dialogia tähän. Seuraavana aamuna hän lähetti kohtaukseen valmista tekstiä.”

Jo näytelmää kirjoittaessa Oksanen päätti, että siitä tulee myös kirja.

Näytelmä sai ensi-iltansa helmikuussa 2007, sai erinomaiset arviot, meni Kansallisteatterissa kolme kautta ja esitys vieraili Ruotsissa ja Virossa.

Maria-Liisa Nevala näkee sen suosiolle monta syytä: se yhdistää taitavasti yksilöiden tarinat universaaleihin teemoihin – seikka, joka on usein edellytys kansainväliselle menestysteokselle. Niin naiskysymykset kuin Viro kiinnostavat monia; Euroopan tiedostavan yleisön silmissä pikku-­Viron kulttuurilla ja historialla Neuvostoliiton kyljessä on kauan ollut oma asemansa, vahvempi kuin Suomella, Nevala huomauttaa.

”Ja Oksanen on vahvasti yhteiskuntakriittinen ajattelija, mutta itsenäinen, häntä ei voi leimata mihinkään poliittiseen ideologiaan. Hän kuvaa niitä asioita ihmisten kautta, se on osa hänen teostensa voimaa.”

Nevalan mielestä Puhdistus kuuluu siihen kotimaisten kantaesitysten joukkoon, jossa näkyy suomalaisessa teatterissa tapahtunut tason nousu. Kirjoittajia ja dramaturgeja on 90-luvulta lähtien koulutettu ja kiinnostus kotimaiseen draamaan kasvanut.

Mika Myllyaho pitää Puhdistusta yhtenä parhaista kotimaisista näytelmistä aikoihin.

”Painavuutta ja syvyyttä siihen tuo myös historia. Historiallisista aiheista ei Suomessa moni ole kirjoittanut näytelmiä näin, tulee mieleen lähinnä Paavo Haavikko”, Myllyaho sanoo.

Näytelmä ei silti ollut poikkeuksellinen hitti, ennen kuin tuli romaani ja sen palkinnot. Niiden myötä näytelmästä on tulossa viime aikojen laajimmalle levinnyt suomalainen draama. Se on nähty Suomessa Kan­sal­lis­teatterin lisäksi kuudessa muussa teatterissa ja leviää maailmalla, osin lukuesityksinä: USA, Saksa, Ruotsi, Unkari, Portugali, Viro, Ranska…

Sekä Nevala että Myllyaho kehuvat Oksasta yhteistyökumppanina: Äärimmäisen luotettava, paneutunut, yhteistyökykyinen. Nuoruudestaan huolimatta hyvin ammattimainen.

Puhuvatko he samasta ihmisestä, joka sai potkut maan suurimmasta kustantamosta? Puhuvat.

”On hienoa, kun ihminen tietää mitä se haluaa. Mutta hän on silti avoin pohtimaan asioita”, Myllyaho sanoo. ”Ihailen Sofia. Hän kuuluu vahvaan ajattelevien naisten perinteeseemme, Jotunin ja Minna Canthin ja vaikka Pirkko Saision tapaan. Heillä on älyä ja taitoa, joista miehet saisivat ottaa oppia. Sofi ei suostu yksinkertaisuuksiin eikä banaaleihin asioihin. On niin paljon turhia naamoja, ihmisiä jotka haluaa lähinnä olla julkisuudessa, mutta tässä meillä on mieletön lahjakkuus ja puhevalmius, maailman­luokan kirjailija. Se on ihmisille myös vaikea paikka.”

Näytelmän menekkiä on auttanut se, että Nevala ja muut mukana olleet ovat puhuneet siitä kaikkialla.

”Kirjoja myyvät agentit, mutta teatterialalla ilmiöt leviävät etupäässä niin, että teatteriväki ja kääntäjät tapaavat ulkomailla kollegojaan. Kaikki kyselevät toisiltaan: mitä kiinnostavaa löytyy”, Nevala kertoo.

Menestyvän ihmisen on pystyttävä luomaan ympärilleen tiimejä, saatava muutkin uskomaan omaan juttuunsa. Oksasta kohtaan moni tuntee suurta lojaaliutta, osaksi siksi että tämä vaatii paljon itseltään ja muilta.

No bullshit -Sofi.

 

Puhdistuksen menestys kasvaa jo neljättä vuotta. Saat puhua siitä koko ajan. Millainen sen maailma on sinulle mukana ­kuljetettavaksi?

”Tylsä. Kuka oikeasti jaksaisi jauhaa samasta asiasta vuosikaupalla, ei kukaan. Jo silloin kun kirja tulee ulos, olen työskennellyt sen kanssa jo vuosia, se on mulle jo vanha juttu. Sitähän ei saisi sanoa ääneen – haluan totta kai kunnioittaa uusien lukijoiden kokemusta kirjasta.”

Mitä kaikkea suosio tuo? Joskus absurdejakin tilanteita?

”Joo, mua pyydettiin Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan, pidän sitä absurdina. Omaa matkaohjelmaakin on ehdotettu, siis että reissaisin oppaana tv:lle, tämmöisiä jotka ei liity mitenkään mun työhön.”

”Postia tulee ympäri maailmaa, ihmiset kertoo lukukokemuksestaan. Ja olen törmännyt nimikirjoituksenmetsästäjiin, myös ammattimaisiin, hyvin oveliin. Mistä ihmeestä ne saakin tarkasti selville missä sitä liikkuu.”

Kuljet paljon markkinointimatkoilla. Ehtiikö reissuilla vaikka tutustua kirjailijoihin, vai onko se vain lentämistä ja duunia?

”Se on niin hektistä, ei siinä yleensä ennätä mitään muuta. Yleensä ne on järjestetty hyvin, mutta joskus homma kaatuu käsiin.”

”Olin Brysselissä (ottamassa vastaan Euroopan kaunokirjallisuus­palkintoa), se oli ehkä huonoiten järjestetty kirjatilaisuus ikinä. Järjestäjät ei olleet tehneet aikatauluja. Kun ne sai niin selvisi, ettei edes vaatteidenvaihdolle ollut jätetty aikaa. Olisi pitänyt olla samoissa vaatteissa aamusta lähtien, illan juhlatilaisuuteen. Ei ollut mitään informaatiota minne mennä, ja kun jakotilaisuus pidettiin Europarlamentissa, ei järjestäjille ollut tullut mieleenkään että sinne tarvitaan kulkuluvat. Oltiin koko ajan jumissa jossain. Sinne tuli toimittajia tekemään haastatteluja matkojen takaa, mutta niitä ei ollut aikataulutettu, ne joutui lähtemään ilman haastattelua. Ja sekin oli unohdettu kertoa, että mun piti pitää puhe siellä europarlamentissa! Oli 15 minuuttia aikaa miettiä, paikalla oli eurooppalaista valta­mediaa, se oli oikea mahdollisuus sanoa jotakin, painottaa jotakin tärkeää asiaa. Kirjoitin puheen siinä. Puhuin sananvapaudesta ja Wikileaksista. Vetosin kaikkiin maailman nörtteihin, ja lupasin että tulevaisuuden sukupolvet tulevat sylkemään kaikkia jotka yrittävät pysäyttää Wikileaksin. Siihen puheeseen olin itse asiassa ihan tyytyväinen.”

Mitkä on olleet parhaita hetkiä Puhdistuksen taipaleella?

”On ollut uskomattomia hetkiä, sellaisia ettei vain olisi voinut uskoa. Kun agentti soittaa mulle ja hihkuu puhelimessa jess, solmittuaan juuri kirjalle ison diilin. Ja Finlandia.”

Miltä se palkinto tuntui?

”No kauhealta.”

Mikä siinä niin kauheaa?

”Kun sen tietää jo etukäteen, että se tulee herättämään aggressiota, vihaa ja kateutta. Hyvä puoli on tietenkin se, että tuollainen iso kirjallisuuspalkinto on vakaa asia, sitä ei kukaan voi ottaa enää pois, sitä ei voi peruuttaa. Kustannussopimuksia voi peruuttaa ja hyvien kritiikkien päälle voi tulla huonoja kritiikkejä, mutta palkinto pysyy.”

”Mä en olettanut olevani vielä siinä vaiheessa että tulisi palkintoja. Ajattelin että menee aikaa, ennen kuin alkaa ehkä päästä ehdokkaaksi. On hyviä kollegoita, jotka kirjoittaa loistavia kirjoja, mutta niiden myynti jää pieneksi tai ne ei välttämättä pääse palkintoehdokkuuksille. Tiedän että se voi vaikuttaa jo itsetuntoon, se katkeroittaa ihmisiä.”

Onko Puhdistuksen menestystarinassa muita sankareita kuin sinä?

”On, moniakin. Esimerkiksi Katri Wanner ja Harri Haanpää.”

 

Harri Haanpää virnistää muistikuvalle. Hän istui Sofi Oksasen kanssa Bar Loosessa Helsingin Kampissa. He olivat pohtimassa, kuka ryhtyisi kustannustoimittajaksi Oksasen kolmannelle kirjalle.

Haanpää, 59, on maan kustannustoimittajista legendaarisin. Pitkätukkainen, hieman hauraan oloinen herra, josta huokuu kirjallinen viisaus.

Haanpää on työskennellyt WSOY:llä yli 20 vuotta, ja hänen kanssaan ovat tekstejään hioneet kirjoiksi niin Jari Tervo, Kari Hotakainen, Rosa Liksom, Asko Sahlberg, Arto Salminen, Juha Seppälä kuin monet muut raskaan sarjan nimet. Oksasen ensimmäisen kirjan kustannustoimittaja oli lähtenyt WSOY:ltä, toisen kanssa yhteistyö oli sujunut mutta värikkäiden vaiheiden kautta. Puhdistukseen Oksanen halusi uuden kumppanin.

”Mietimme siinä vaihtoehtoja. Sitten Sofi sanoi, että haepas Harri meille vielä yhdet Irish coffeet”, Haanpää muistelee. ”Menin baaritiskille. Kun tulin juomien kanssa takaisin ja istuin alas, hän totesi: minä ajattelin että se olisit sinä.”

Haanpäällä riitti WSOY:n kotimaisen osaston kustannuspäällikkönä töitä, hän varoitteli Oksasta. Mutta tämä tiesi mitä halusi. Sillä hetkellä se päätettiin.

He työstivät Puhdistusta noin vuoden ajan. Haanpään silloinen esimies Touko Siltala totesi käsikirjoituksen luettuaan, että hirmuisen kunnian­himoinen teos, materiaali on vakuuttavaa, mutta eihän Sofi siinä vielä romaanin rakennetta hallitse, miten siitä kirja saadaan.

Se kävi läpi useita kirjoituskertoja, ja Haanpäästä oli Oksaselle iso apu kirjan muokkauksessa. Oksanen kokeili Haanpään kommenttien ja ehdotusten pohjalta ratkaisuja, joissa hän etsi oikeaa muotoa kaivamilleen historiallisille tiedoille ja suvultaan kuulemilleen tarinoille, viilasi tekstin rytmiä ja lisäsi yksityiskohtia. Kasvoi kirja, jossa oli mukana naisten elämänkokemus, seksuaalinen hyväksikäyttö ja ihmiskauppa, kommunismi ja Viro, joka ei ollut vain osa Neuvostoliiton historiaa vaan myös Euroo­pan historiaa.

Aikanaan kun teoksesta tuli jättimenestys, sen taustoista alettiin huhuta kaikenlaista. Arvostettu virolainen kirjailija Jaan Kaplinski, joka on kritisoinut Puhdistuksen leimaavan Viron historiaa liian kurjaksi, julkaisi blogissaan suomalaiselta tuttavaltaan saamansa teorian: kirjan takana täytyi olla suomalaisen viihdeteollisuuden huippuammattilaisten työryhmä. Oksanen on puolestaan ulkomailla kiertäessään törmännyt kuvitelmaan, jonka mukaan kirjan olisi kustannustoimittanut WSOY:n nykyinen toimitusjohtaja Anna Baijars, vaikkei tämä edes ollut talossa vielä kirjan syntyvaiheessa.

Mutta Oksanen romaaninsa teki, Haanpää vakuuttaa.

”Mikä kirjassa tuntui erityisen hyvältä oli se, että oli oikea, tärkeä aihe. Meillä on pitkään ollut kirjallisuudessa postmodernia tyyliä, jossa kaikki on vain kuin leikkiä ja ironiaa. Ja Sofi pystyi kuvaamaan kaikki ne historialliset detaljitkin tarkasti ja elävästi, ihan kuin ne olisi hänellä geeneissä.”

Haanpään mielestä kirjaa voi eräässä mielessä verrata Väinö Linnaan: siinä on tuntu kansallisesti merkittävän teeman kuljetuksesta.

”Sitä on banaalia verrata Linnaan, mutta Puhdistuksessa on ison teoksen vakavuutta. Siksi sitä on Virossakin kai välillä erehdytty lukemaan historiankirjoituksena, ei romaanina.”

Iso aihe ja tarina ovat tärkeä syy siihen, miksi kirjasta tuli niin iso. Suomalaiselle kirjallisuudelle on ollut tyypillisempää katsoa lähelle ja katsoa pienesti.

WSOY:ltä Oksanen löysi samanlaiset, sitoutuneet työkumppanit kuin Kansallisteatterista.

Harri Haanpää kiittelee Oksasta: äärimmäisen vaativa itselleen ja editorillekin, mutta sydämellinen, ja vastaanottavainen kommenteille.

Samaa sanoo WSOY:n silloinen tiedotuspäällikkö Katri Wanner, 58. Wanner toimi yhtiössä 23 vuotta ja oli mukana rakentamassa kymmenien kirjailijoiden uraa ja lukuisia kirja-alan tapahtumia.

Hän muistaa ensitapaamisensa Oksasen kanssa vuonna 2003. WSOY oli järjestänyt perinteisen Suvikunnan kirjallisuuspäivän, jossa kirjailijat saivat puhua tulevasta teoksestaan toimittajille.

”Sinne tuli esikoiskirjailija, nuori, vakava, ankara nainen. Sillä oli se sama goottityyli kuin nyt, mutta vielä mustempana, huulipunakin oli ­silloin mustaa. Mietin että onko se murjottava teini vai aidosti näin vankkumaton ihminen, ja hylkäsin pian sen ajatuksen murjottavasta teinistä. Opin huomaamaan, että Sofilla on oma tiensä.”

Wanner ajattelee heidän ystävyytensä juontuvan osaksi siitä, että he kumpikin näkevät suomalaisuuden kuin ovenkynnykseltä; Wannerin isä oli Sveitsistä, äiti karjalanevakko. Tiedottamisen ammattilaisesta tuli yksi Oksasen tärkeistä neuvonantajista.

”Mutta joskus hän on tehnyt täysin päinvastoin kuin olen neuvonut, ja lopputulos on ollut vain parempi. Kuten silloin (vuonna 2006) kun mieskansanedustaja oli kähminyt häntä Ostrobotniassa ja hän halusi nostaa siitä metelin. Mä otin tätimäisen asenteen, että haluatko tulla profiloiduksi naisena jota kourittiin. Olin väärässä. Sofi teki siitä julkisen ja voitti sen mediataistelun. Hän sai valtavasti tukea, ihan nuorilta sälleiltäkin ja vaikka portsareilta, jotka tulivat sanomaan että hyvä että toit asian esiin, sellaista on nähty tarpeeksi. Hän oli alusta alkaen valmis taistelemaan asioista.”

Kun Wanner luki Puhdistuksen valmiin käsikirjoituksen, hän piti kirjaa häkellyttävän hyvänä ja tärkeänä ja halusi tehdä paljon sen eteen.

Toisin kuin romaaneille yleensä, sille suunniteltiin julkistustilaisuus. Se tehtiin suomalaisen lehdistön matkana Tallinnaan, yhdessä toisen Viro-aiheisen kirjan kanssa. Alkuun Wanner kaavaili kirjan pääkohderyhmäksi Suomessa etenkin estofiilejä, Viro-harrastajia, joihin hänkin kuuluu.

”Mutta se lähtikin kaikilla tavoin kuin juna.”

Tulivat lähes tyystin kiittävät kritiikit, ja alkoi palkintojen sarja. Keväällä 2009 Oksanen julkaisi Imbi Pajun kanssa toimittamansa asiantuntija-artik­kelien kokoelman Kaiken takana oli pelko, joka käsitteli Viroa neuvostomiehityksen aikana. Sen saama huomio tuki Puhdistuksenkin suosiota, ja Oksanen kiersi Suomea ahkerasti puhumassa aiheesta.

Oksanen on tietoisesti ottanut kansainvälisen, kulttuuripoliittisen poleemikon roolin, ja sitä monet suomalaiset arvostavat, vähän samaan tapaan kuin toiset vaikka rallikuskejamme, Wanner arvioi.

”Eeva Joenpelto oli Suomessa samanlainen hahmo 70–80-luvuilla, hän halusi tietoja ja otti kantaa. Olen nähnyt maahanmuuttajatyttöjen jonottavan Sofin luokse, ihailevan hänen voimakkuuttaan, ja naisten tulevan sanomaan hänelle: hyvää jatkoa, me ollaan sinusta ylpeitä.”

Mutta poleemikoilla on myös tapana herättää polemiikkia.

 

Sofi, puhuimme Puhdistuksen menestystarinan sanka­reista. Onko siinä tarinassa konnaa?

(Pitkä, miettivä hiljaisuus.)

”On.”

Kuka?

”Ainakin Jacques Eijkens.”

 

Miksi Oksanen sai kenkää WSOY:ltä? Saman asenteen ­takia, joka toi hänelle kaiken menestyksenkin.

Kun Puhdistus-romaania alettiin julkaista, Oksanen halusi sille omat verkkosivut. Se oli WSOY:llä aika uutta, mutta hän halusi yhtiön satsaavan markkinointiin.

”Sehän ei kirjailijalle riitä sopimuskeskusteluissa, että luulee jotakin, se ei ole neuvotteluvaltti miltä minusta tuntuu. Mutta kaksi ensimmäistä kirjaani olivat myyneet hyvin, ja näytelmä oli osoittanut, että tälle on yleisöä. Oli konkreettista perustetta odottaa jotakin.”

WSOY tuotti verkkosivut pitkällisten vääntöjen jälkeen. Mutta Oksanen ei ollut tyytyväinen siihen, miten yhtiö sivujen tietoja päivitti. Yhteistyössä tuli yhä useampia asioita, jotka hankasivat. Osa liittyi juuri Puhdistuksen maailmalle saattamiseen, osa laajempiin kuvioihin.

Koko kustannusalan murroksessa yhtiö vähensi väkeä ja muutti organi­saatiotaan. Talon henki laski. Oksanen oli kärkinimiä 12 kirjailijan joukossa, joka syksyllä 2009 lähetti konsernijohdolle kirjeen arvostellen yhtiön johtoa. Kirjeen mukaan kirjailijoita väheksyttiin, markkinointi oli heikkoa ja muutokset toivat kohtuuttomia ongelmia talon väelle. Oksanen on aina puolustanut alan näkymätöntä duunariporrasta. Hän ajattelee myös, että näiden hyvinvoinnista kirjailijoidenkin menestys on pitkälle kiinni.

WSOY oli pian historiansa suurimmassa julkisessa kriisissä. Siinä ei auttanut, kun konsernin kustannusyksikön johtaja Jacques Eijkens meni Helsingin Sanomien haastattelussa sanomaan monia kirjailijoita ja kirjanystäviä hätkähdyttäviä asioita. Hän kuvasi suomalaista kirjallisuutta pikkubisnekseksi ja vaati kirjailijoilta uutta markkinahenkeä.

Taloon toimitusjohtajaksi tullut, kirja-alalla kokenut Anna Baijars hoiti toiminnan leikkauksia, kapinoivia kirjailijoita, tuotannon jatkuvuutta ja huonoa julkisuutta.

Yhtiön kamppailuissa ja henkilöstövaihdoksissa Haan­pää väistyi kustannuspäälliköstä kustantajaksi ja Katri Wanner siirrettiin aiemmista tehtävistään syrjään.

Oksanen hiiltyi näistä asioista ja tavasta, jolla Baijars oli häneen yhteydessä, mikä tapahtui usein lyhyinä viesteinä sihteerin välityksellä. Kun Baijars tahtoi neuvotella Oksasen tulevien teosten sopimuksista, Oksanen vastasi haluavansa ensin saada selityksiä puutteille, joita näki Puhdistuksen ja aiempien kirjojen hoidossa. Hän piti tiukasti kiinni sopimuksista ja moitti kärkevästi monia asioita.

Välit kiristyivät, varsinkin kun Oksanen arvosteli yhtiötä ja sen johtoa usein julkisuudessa. Kesäkuussa 2010 hän totesi Avulle: ”Toimitusjohtajan puhelimeen voisi vastata vaikka apina, eivätkä asiat sujuisi paljon huonommin.” Se ei ollut lipsahdus, Oksanen oli tarkistanut jutun etukäteen.

Pian yhtiö päätti yhteistyönsä kirjailijan kanssa luottamuspulan takia.

Harvinainen, kova ratkaisu kustantajalta. Kova oli Oksasen asennekin.

Moni yrityksessä ällistyi Oksasen potkuja. Yhtiössä on aina kiertänyt värikkäitä tarinoita, kuinka kirjailijat ovat saattaneet riidellä talon kanssa, mutta usein riidat on soviteltu ja jätetty taakse. Veikko Huovinen suuttui kuuluisasti 70-luvulla WSOY:lle niin, että siirtyi Otavalle ja kirjoitti kirjankin, jossa haukkui WSOY:n ja silloisen johtajan Ville Vikstenin. Aikanaan Viksten soitti Huoviselle, ja keskustelun jälkeen Huovinen palasi WSOY:lle.

”Arto Paasilinna on puheissaan erottanut täältä valtavan määrän väkeä, hän on uhannut että se tai tämä on nyt erotettu tai hän lähtee. Minut hän erotti kerran kun keskustelimme yhtiön jouluglögeillä, jotka pidettiin juuri ennen kuin olin aloittamassa talossa”, Haanpää kertoo ja nauraa muistolle.

Miksi yhtiö nyt potki pois myyvän mutta vaikean tähtensä? Oliko siinä pörssiyhtiölle vain liikaa riitaa ja kirjailija joka pyrkii hankalille tonteille?

”Niin, kun olisi pitänyt todella istua pöytään ja puhua asiat selviksi, sitä kai kummaltakin puolelta vältettiin”, Haanpää sanoo. ”Oli ehkä pelkoa, ehkä ylpeyttä. Ja oliko siinä niinkin, että oli tullut kaksi ihmistä, joiden kemiat ei vain kohdanneet. Anna Baijars oli tullut johtajaksi ja Sofi noussut kirjailijana, kumpikin määrätietoisia, eteenpäinmeneviä ihmisiä. Oliko kyse siitäkin, että kuka tässä se kuningatar viime kädessä on.”

Anna Baijars itse sanoo, ettei yhtiölle jäänyt vaihtoehtoja: hän kertoo useita kertoja yrittäneensä muttei saanut Oksasta puhumaan asioita kanssaan rauhassa selviksi.

”Sofi on aivan erinomainen kirjailija, mutta vaativa persoona, joka odottaa lähes koko kustantamon väen omistautuvan juuri hänen teostensa ja uransa hoitamiseen. Ei sellaiseen ole mahdollisuutta. Moni asia jota hän kritisoi pitää paikkansa, mutta juuri niitä ongelmia tässä on viime vuosina kovalla työllä ratkaistu”, Baijars toteaa.

Apina-lausahdus ei Baijarsin mukaan ollut millään tavalla ratkaiseva.

”Se oli lievimmästä päästä asioita, joita hän on sanonut. Mutta ei se yhteistyö siihen päättynyt, vaan siihen että hän asettui julkisuudessa yhtiön sisäisen myllerryksen äänitorveksi. Yksi kirjailija ei voi olla päättämässä koko talon asioista. Asiat on hoidettava fiksusti neuvottelemalla, ei väittelemällä niistä mediassa.”

Harri Haanpää on jäämässä yhtiöstä eläkkeelle lähiaikoina, osaksi juuri Oksasen tapauksesta tuohtuneena. Katri Wanner irtisanottiin, ryhtyi vapaaksi tiedottajaksi ja jatkaa yhteistyötään Oksasen kanssa.

Kustantamon henkilöstön ja kirjailijoiden muutoksissa on tietysti asioita, joita ei julkisuuteen kerrota eikä ole syytäkään. Se on syytä kertoa, että sekä Haanpää että Wanner ajattelevat Puhdistusta yhtenä uransa huippusaavutuksena ja koko Suomessa poikkeuksellisena tapauksena.

Riitely WSOY:n kanssa nosti Oksasen mainetta melkoisesti. Monen mielestä jupakka väläytti hänestä myös jotakin ikävää.

 

”Ei ihmisiä saa sanoa apinoiksi”, sanoo kirjailija Pirkko Saisio painokkaasti. ”Se ei kerro hyvää sanojan mielentilasta, käydä niin toisen kimppuun.”

Saisio, 62, on Oksasen ystävä ja mentori. Hän otti Oksasen sisään Teatterikorkeakouluun opiskelemaan dramaturgiaa vuonna 2000. Oksanen oli opiskellut Helsingin yliopistolla kirjallisuustiedettä muutaman vuoden, ja Saisio tunnisti Teakin pääsykokeissa nuoren naisen lahjakkuuden.

”Kirjoittaminen on maailmankuvalaji, ei tekniikkalaji. Sofilla oli omaperäinen, vahva maailmankuva, ja sitä ihmiselle ei voi opettaa, voi vain kehittää kirjallista taitoa ilmentää sitä. Voidaan antaa veitsi ja haarukka, mutta ihmisellä on itsellään oltava se pihvi.”

Saisio oli valintaraadin puheenjohtaja ja joutui käyttämään professorin veto-oikeuttaan saadakseen Oksasen sisään, tavallaan ylimääräiselle opiskelupaikalle. Muu raati ei ollut yhtä innoissaan, koska Oksanen ei osoittanut teatteri-ihmisen vahvuuksia, vaan kirjoittajan.

Pirkko Saisio, Maria-Liisa Nevala, Mika Myllyaho, Harri Haanpää, Katri Wanner. Oksasen ansioihin kuuluu, että vahvat kulttuurin ammattilaiset haluavat työskennellä hänen kanssaan. Kun työskentelee kokeneiden parissa, oma osaaminen kehittyy ja alkaa tavoitella parasta.

Vaikka Saisiosta tuli Oksasen luottoihmisiä, hän arvioi tätä välillä terävästikin. Saisio nousi itse aikoinaan nopeasti ­tunnetuksi kirjailijaksi, on saavuttanut suomalaisessa kirjallisuudessa ­kaiken mitä voi – Finlandiat, arvostelumenestykset, myyntiä, vakaan ­aseman – ja tietää jotain siitä, mitä Oksasella voi olla edessä.

Oksanen lopetti opinnot Teakissa kolmen vuoden jälkeen, kun hänelle esikoiskirjan myötä avautui työmahdollisuuksia kirjoittajana.

”Ei hän ollut erityisen hyvä opiskelija, hän oli paljon poissa”, Saisio sanoo. ”Hän kirjoitti hyvin, mutta hänellä oli selvästi vaikeuksiakin tehdä sosiaalista ­ryhmätyötä niin kuin teatterissa tehdään. On eri asia osata aikatauluttaa omaa työtään kuin osata sovittaa se muiden aikatauluihin.”

Oksanen tunnetaan tuttavapiirissään siitä, että hän tulee aina myöhässä paikalle. Aina.

”Totta kai se meni myöhässä sinne Finlandian ehdokkaiden julkistukseenkin! Kun hän kertoi saavansa Finlandian, onnittelin, ja sanoin myös että nyt vittu et myöhästy sieltä. WSOY sopikin hakevansa hänet kotoa ajoissa palkintotilaisuuteen”, Saisio kertoo ja nauraa.

Oksasen esikoiskirja oli Saision mielestä lupaava, toinen heikohko ­välityö, mutta Puhdistus sitten ihan muuta.

”Se oli maaginen kokemus, ja painostava kokemus. Sitä ei voinut jättää kesken. Taustat oli tehty hienosti, monimutkainen rakenne pysyi todella hyvin käsissä. Kieltään hän voisi kehittää, se on sujuvaa mutta se saisi tulla rohkeammaksi, rytmisesti yllättävämmäksi.”

Menestyskirjan pitää osua ajassa johonkin, Saisio sanoo, ja Puhdistuksessa ne ajankohtaiset teemat ovat ihmiskauppa ja Neuvostoliiton jäänteet. Oksasta on myös helppo myydä persoonana.

”Olen kuullut kirjamessuilla, että ulkomaiset agentit kysyvät suoma­laisista kirjailijoista aina kolme asiaa: paljonko kirjailija on myynyt Suomessa, minkä ikäinen se on ja onko se hyvännäköinen. Nämä vaikuttavat nykyään paljon.”

Itsekin WSOY:ltä Siltalan kustantajaveljesten mukana pois siirtynyt Saisio ymmärsi WSOY:n ja Oksasen kiistassa molempia osapuolia.

”Sofi ei osannut laskea, että vaati WSOY:ltä mahdottomia. Ei Anna Baijars ollut syy niihin ongelmiin, joita yhtiössä oli, Baijars oli tullut keskelle tilannetta jossa ongelmia oli kertynyt yli kymmenen vuotta.”

Oksasessa on valtava potentiaali, Saisio uskoo.

”Luonteensa, sinnikkyytensä ja virolaisen taustansa takia hän pystyy kommentoimaan asioita tavalla, joka poikkeaa Suomessa. Käymme joskus öisin pitkiä tekstiviestikeskusteluja. Hänen kanssaan on kiinnostavaa keskustella, hän näkee monien ilmiöiden taakse.”

Mutta julkisuutta hän ei aina hallitse, Saisio sanoo.

”Ihmisiä ei sanota apinoiksi.”

 

Katse on niin jäätävä, että se melkein puhkoo reikiä. Käveleekö Sofi Oksanen ulos haastattelusta ja helsinkiläisestä kahvilasta?

Ei kävele. Hänellä menee vain hetki muotoilla tiukasti lausuttu vastaus.

”En ole sanonut ketään julkisesti apinaksi. Jos toimittajat vaivautuisivat lukemaan alkuperäislähteet, tällaisia väitteitä ei kiertäisi.”

Oksanen väittää apina-lausetta pelkäksi vertauskuvaksi. Samaa selitystä hän on joutunut antamaan usein, koska asiasta kysytään häneltä tuon tuosta.

Ehkä alatyyliin haksahtaminen oli moka, jota hän ei halua myöntää, koska se todella ei istu hänen imagoonsa tarkkana toimijana. Toisaalta hän jakaa haastatteluja ja lausuntoja kiivasta tahtia, ja taipumus jyrkkiin ilmaisuihin johtaa siihen, että lööppimateriaaliakin syntyy.

Miksi Jacques Eijkens oli sinusta tämän menestystarinan konna?

”Siis sehän (potkujen) taustalla oli, ei Anna Baijars toiminut ilman esimiehensä hyväksyntää. Eijkens ei ole kirja-alalta oleva ihminen. Se ei ymmärtänyt tilannetta, se kuvitteli poistavansa ongelmat poistamalla minut.”

”En ole heittänyt kustantamon väkeä portaita alas, enkä hajottanut siellä seiniä, tai odottanut että kustantamon ihminen pitää mulle känniseuraa koko illan. Tällaisiin siellä suostutaan, vaikka siihen että kirjailija juoksee alasti ympäri kustantamoa, sen annetaan touhuta mitä vaan. Kun siirrytään siihen, että voitteko tehdä työnne, se on niille liikaa.”

”Ja tää on se hetki, jossa musta ois ollut niille hyötyä. Tää on juuri se oikea hetki myydä suomalaisia kirjoja. Multa kysytään aina ulkomailla, keitä suomalaisia kirjailijoita kannattaisi nostaa esiin, ja luettelen niitä aina, kuten Tuomas Kyrön, Rosa Liksomin, Asko Sahlbergin… Ne on kaikki olleet WSOY:n kirjailijoita nyt, mutta WSOY on vaikeuttanut oman käännöskirjallisuutensa tilanteen. Kun sanon sen suoraan, sitten mä olen muka se hankala.”

Kiinnostus kirjailijoihin on Suomessa noussut, ja sinun saamasi huomio on tainnut vauhdittaa sitä?

”Sama muutos näkyy vaikka Saksassa, siellä toimittajat kyselee asiasta ja kirjailijoiden näkyvyys eri medioissa on lisääntynyt huomattavasti. Kirjailijan ammatti ei ollut näin vetovoimainen 80- ja 90-luvuilla. Kun aiemmin elettiin eräänlaista tekijän kuolemaa, nyt on paluu taiteilijamyyttiin, ollaan siirtymässä romanttisempaan auteur-käsitykseen, uusromantiikkaan.”

”Mulle tulee myös paljon yhteydenottoja sellaisilta kirjoittajilta, joilla on alasta täysin epärealistisia käsityksiä. On hienoa että ihmisillä on itseluottamusta, mutta jos ei ole julkaissut mitään, ei kannattaisi siinä vaiheessa vielä miettiä valikoivansa kustantamoita tai että kieltäytyisikö aamu-tv:stä. Tai kaavailla että jos kirja ei menesty Suomessa, alkaisi omalla kustannuksella käännättää sitä, koska kyllä ulkomailla muka ymmärretään vaikkei täällä. On kirjailijoiksi haluavia ihmisiä, jotka on niin laiskoja etteivät viitsi perehtyä alaan eikä kirjallisuushistoriaan.”

Paljonko sinulle on tullut rahaa?

”En puhuisi mielellään summista, koska ihmiset saavat vääriä käsityksiä. Hyvin harva kirjailija elää teosten myynnillä. Olen myynyt helvetin hyvin, se on ollut hienoa nähdä että tällainen literary fiction -kirja, joka ei ole todennäköinen menestyjä, voi myydä näin. Rahaa tulee kyllä mutta ei mulla ole varaa ostella asuntoa Kaivopuistosta.”

”Rahan tulo riippuu maasta. Joissakin maissa sopimuksesta tulee ennakkoa vain 300 tai 500 euroa, jotkin Itä-Euroopan maat haluaisi olla maksamatta mitään ennakkoon. Osa on tosi isoja summia. Ranska on suurin.”

Oksanen kertoo salassa pidettävän summan Ranskan-sopimuksesta. Se on moninkertainen vaikka keskivertoon vuosipalkkaan verrattuna. Kohta hänellä alkaa olla varaa siihen Kaivopuistoonkin.

Paljonko arvioit, että Puhdistus tulee ­myymään?

”Mahdotonta sanoa. Käännöksiä tulee paljon lähivuosina eri maissa, mutta sopimushan on vasta optio kääntämisestä, ja esimerkiksi Aasian maissa voi kestää kauan löytää sopiva kääntäjä. Nyt se menee Ranskan ohella hyvin esimerkiksi Espanjassa. Siellä käsitellään paljon sisällissotaa, ja Puhdistus on yhdistetty siellä siihen ajankohtaiseen keskusteluun.”

 

Palkinnot auttoivat Puhdistuksen matkaa maailmalle, mutta Oksasesta olisi tullut kansainvälinen nimi myös ilman niitä. Kirjan ansiot oli huomattu ja käännösoikeudet myyty useisiin maihin jo ennen Finlandiaa, muutamaan jo silloin kun kirja julkaistiin Suomessa.

Sekä kirjan ranskalainen kustantaja, Marie-Pierre Gracedieu Stock-yhtiöstä, että amerikkalaisen Grove/Atlanticin Lauren Wein kertovat ostaneensa oikeudet nopeasti nähtyään kirjasta englanniksi käännetyn näytetekstin. Päätöksessä painoivat näytteen taso, kustannus­agentin vakuuttavuus ja tietysti itse tarina.

”Se ratkaisi, että kirja loi oman, tunnistettavan maailmansa, ja minun oli aloitettuani pakko lukea se heti kokonaan”, sanoo Lauren Wein.

Mutta menestys kutsuu menestystä.

”Asiaa auttoi, että kirjan oikeudet oli nopeasti myyty useisiin ­maihin kustantamoille, joiden julkaisulista muistuttaa meidän julkaisujamme”, Wein kertoo.

Gracedieu lukee kirjan vahvuuksiksi myös sen, että sitä ei voi helpolla luokitella mihinkään kapeaan genreen. Hän itse ajatteli sitä lukiessaan heti ranskalaisia Marguerite Durasia ja Jérôme Ferraria, joka oli juuri menestynyt kirjoittaessaan Ranskan algerialaisyhteyksistä, mutta nämä olivat vain vertailukohteita.

Yhdysvalloissa Puhdistusta on verrattu kritiikeissä Ian McEwanin, Boris Pasternakin ja jopa Tolstoin ja Dostojevskin teoksiin. Jotkut kriitikot USA:ssa ja Britanniassa ovat löytäneet juonesta vertailukohdan skandinaaviseen jännitysbuumiin.

Ulkomaanmenestykselle Oksasen taustalla Suomessa ei ole paljon väliä. Esimerkiksi Gracedieu ja Wein eivät kumpikaan tiedä paljon suomalaisesta kirjallisuudesta. Kansallisuus ei ole olennaista, he sanovat. Aiemmat suomalaiset suurmenestykset, Sinuhe egyptiläinen ja Jäniksen vuosi, levisivät hitaasti, mutta nyt kirjailmiöt voivat kasvaa globaaleiksi kuukausissa, alan kontaktien ja sosiaalisen median kautta.

Oksanen tiesi itsekin panostaa asioihin, jotka olivat olennaisia: yhteistyöhön agentin ja englannin kääntäjän kanssa.

Ruotsalaisella kirjallisuusagentuuri Salomonssonilla on alalla hyvä maine, kuten myös Oksasen agentilla Szilvia Molnarilla. Vaikka 26-­vuotiaalla Molnarilla on asiakkainaan monia kirjailijoita, Puhdistus on isoin menestys, jonka parissa hän on työskennellyt.

Puhdistus on rakennettu niin hyvin, että sen kanssa maailmalla liikkuessa on voinut olla itsevarma: tämä menee. Ja nyt alkavat mennä hänen edelliset kirjansa. Sofi käsittelee kaikissa kirjoissaan taitavasti ja kiinnostavasti tabuaiheita”, Molnar sanoo.

Salomonsson halusi satsata Puhdistukseen ja tilasi sen oikeuksien kauppaamista varten pidemmän käännösnäytteen kuin alalla on tyypillistä, kertoo amerikkalainen kääntäjä Lola Rogers.

”Minulle annettiin myös reilusti aikaa näytteen tekoon, että sain ­viimeistellä sen todella valmiiksi. Ja kun käänsin koko romaanin, Sofi oli jatkuvasti apuna, antamassa vinkkejä ja vastaamassa auliisti kaikkiin kysymyksiini”, Rogers sanoo.

Työtoveri kerrallaan, markkina-alue kerrallaan Oksanen on ollut valmis olemaan yhteydessä, matkustamaan, puhumaan.

 

Tämäpä harvinainen näky: Sofi Oksanen uupuneena.

Keväisenä iltapäivänä Oksanen istuu helsinkiläisen kuvausstudion sohvalla. Puhetta tulee, mutta siinä on alakuloinen sävy.

On sitä tavallista, kalenteri on aika tukossa, ja vaikka hän hoitaa lukemattomia asioita ja kiertää messuja ja maita, jatkuvasti joutuu sanomaan myös ei. Juuri nyt häntä mietityttää pokkaribisnes. Hän oli pohtinut, miten julkaista kirjojensa pokkariversiot Suomessa. Oksanen ei kuitenkaan löytänyt luontevaa ja haluamansa tarmokasta kustantamoa, ja koska hän tahtoi joka tapauksessa perustaa itselleen firman, hän päätyi perustamaan oman kustannusyhtiönsä, Silberfeldtin.

”Suhtaudun nyt tähän ensimmäiseen pokkariini vähän kustantamisen työharjoitteluna. On hyvä varautua siihenkin, että jos kustantamossa jotkin osa-alueet hoidetaan hyvin mutta toisia ei, silloin voi oman firman kautta hoitaa niitä toimimattomia asioita kuntoon.”

Koko ajan pitää olla itse valvomassa, että asiat tapahtuvat, Oksanen huokailee.

Valvottavaa riittää ensi syksyn projektissa, jonka hän tekee säveltäjä Maija Kaunismaan kanssa: Liian lyhyt hame – kertomuksia keittiöstä. Yhteistyössä Teos-kustantamon kanssa tehtävään hankkeeseen kuuluu kirja, levy ja konserttikiertue Suomessa. Kiertueella Kaunismaa laulaa, Oksanen puhuu, aiheina naisen arki ja myös väkivalta. Samalla kerätään varoja perheväkivallan vastaiseen työhön Ensi- ja turvakotien liitolle.

Muutamaa viikkoa myöhemmin Oksanen kopsuttelee korkokengillään – tietysti myöhässä – taas uuteen tilaisuuteen Helsingissä, tällä kertaa Lallukan taiteilijatalossa. Hän säteilee hyvää mieltä julkistaessaan toimittajajoukon edessä Silber­feldtin ensimmäisen teoksen, pokkariversion omasta Baby Janestaan.

Totta kai siitäkin on syntynyt iso projekti. Oksanen on lyöttäytynyt yhteistyöhön kirjailija Juha Vuorisen kanssa. He julkaisevat pokkareitaan mittavalla mainoskampanjalla ja ovat etsineet niille jakelukanavat kirjakaupoista huolto­asemiin. Painokset ovat valtavia, alkuun 55 000.

Vuorisen kirjallinen imago on alatyylistä äijäilyä, lähes täysin vastakkainen Oksaselle. Mutta Vuorinen tuntee pokkaribisneksen ja Oksanen ulkomaanmarkkinoita, he kokevat hyötyvänsä toisistaan. Julkistus­tilaisuudessa heidän huumorinsa sointuu yhteen, ja taas tavoitteena on kerätä rahaa hyväntekeväisyyteen.

Oksasessa riittää yllätyksiä. Hän saattaa kustannuspuuhissakin kehitellä vielä monenlaista. Toukokuussa hän kertoo Silberfeldtin hankkineen oikeudet erääseen käännöskirjaan, jonka tekijän julkaisuhistorian hän vihjaa olevan suomalaisen sananvapauden kannalta kiinnostava.

Oksasessa riittää myös puolia. Oudointa on harvinainen diivan ja reilun tyypin yhdistelmä. Diiva-Sofi huoliteltuine ulkoasuineen ja oman­arvontuntoineen. Ja reilu-Sofi, joka signeeraa viestejään reippaasti nimellä Sohvi ja auttaa esimerkiksi kollegojaan kirja-alalla.

 

 

Miten tuota tahtia jaksaa, Sofi?

”Ei se ole ongelma. Energiaa piisaa. Mutta ongelmana on aika, 24 tuntia ei riitä.”

Ovatko paineet omassa kirjoittamisessasi nousseet suosion myötä?

”Ei. Kirjoittaminen on aina helppoa. Mä en ole koskaan kokenut kirjoittamista asiana johon voisi liittää erityisesti paineita. Paitsi jos en kirjoita, tulee huono omatunto. Nyt en ole aikoihin ehtinyt kunnolla kirjoittamaan.”

Onko työ ulkomailla muuttanut näkemystäsi kirjabisneksestä?

”On esimerkiksi niin, että olen tietoisempi aikataulujen merkityksestä ja siitä, että eri alat eivät hallitse toistensa aikatauluja. Jos on tulossa vaikka kirjoihini liittyvä näytelmä tai elokuva, se ei ­tarkoita että kirja-alalla osattaisiin reagoida siihen, ja toisinpäin. Kaikkea tätä pitäisi itse ennakoida.”

”Ja kun kirja-alalla puhutaan oikeasti isoista nimistä, se on aika veristä touhua. Aika likaista touhua. Voin vain kuvitella kuinka häikäilemätöntä se on niille kaikkein isoimmille. Suurin osa ulkomaisista kustantajistani on todella hyviä, mutta joillakin on epärealistiset odotukset vaikka siitä että olisin kahdessa paikassa yhtä aikaa. Jos kustantaja suuttuu, kun en pysty siihen omasta halustani riippumatta, se on ikävää.”

Mikä ulkomainen kustantamo suuttui?

”En voi sanoa. Mutta siitä tuli uhkailua ja kiristystä ja kaikkea muuta tällaista kaupan päälle.”

Kuulostaa hurjalta. Millaista kiristystä?

”No että mitä kirjalle voidaan tehdä ja mitä ei voida tehdä. Mitä minä en saakaan, jos en tee niin kuin haluavat. Kun kirja myy todella hyvin, puhutaan miljoonista, ja silloin millään etiikalla ei välttämättä ole enää mitään merkitystä.”

Olet tehnyt käsikirjoituksen uuteen romaaniin syksylle 2012, ja työn alla on näytelmäkin Kansallisteatterille. Mistä ne kertovat?

”Sitä en voi sanoa. Sen olen sanonut, että teen Viron lähihistoriaan liittyvien kirjojen Kvartetti-sarjaa. Puhdistus oli toinen, ja tämä tuleva on kolmas. Olen tehnyt siitä jo kustannussopimuksen Ruotsissa Bonnierin kanssa, mikä on Suomessa aika poikkeuksellista. Kysyntä ulkomailta on niin kova.”

 

Oksasen menestyksen todellista merkitystä Suo­messa voi olla vaikea nähdä kaikkien niiden otsikoiden takaa, joita hänestä leivotaan.

Mitä laajempaa vaikutusta Puhdistuksen suosiolla on täällä? Ainakin se on saanut kirjailijakunnan herkistymään. On kateuttakin, mutta keskusteluissa kirjailijoiden kanssa huomaa, että monia asia innostaa. Mahdollisuuksien skaala on laajentunut, kehdataan puhua menestyksestä.

”Sofin kansainvälinen suksee on tehnyt kirjailijoita tietoisemmiksi kirjallisten markkinoiden rakenteista”, arvioi kirjailija Riku Korhonen. ”Kirjailijoiden henkinen rakenne on usein sellainen, että salassa elätellään helvetinmoisia haaveita, mutta niitä ei sanota ääneen, ettei leimauduta materialisteiksi ja mainospelleiksi. Ehkä Sofin läpimurron myötä kirjailijat näkevät selkeämmin sen kuvion, joka kirjoja ja lukijoita ­saattaa yhteen.”

Puhdistus ei ole kirjana mitenkään ylivertainen: sen aiheessa ja käsittelytavassa on kokoa ja taitoa, mutta yhtä hyviä kirjailijoita Suomessa on.

Puhdistus on ehdottomasti hyvä romaani, jopa loistelias”, sanoo kirjallisuuslehti Parnasson päätoimittaja Jarmo Papinniemi. ”Mutta lähihistoria ja naisen ruumiillisuus ovat hyvin tyypillisiä kirjallisuuden aiheita.”

Kirjassa käytetty, ihmisen tajuntaan tunkeutuva ja tarkkoihin havaintoihin kiinnittyvä näkökulmatekniikkakin on proosassamme yleinen.

”Itse asiassa yksi Puhdistuksen suosion salaisuuksista on, että sen elementit ovat niin tuttuja. Oksanen kyllä käyttää keinojaan taidokkaasti, ja hän on todella ansainnut menestyksensä.”

Samantapainen suosio voisi siis periaatteessa olla muillekin mahdollinen. Papinniemeltä onkin kyselty usein, kenestä tulee ”uusi Sofi”.

”Se on pöljää. Ei uutta Sofia ole tulossa, vaan tulossa on joku ihan muu.”

Pirkko Saisio pitää mahdollisena, ettei tule muita. Ei siksi, etteikö kirjailijoista siihen olisi, vaan siksi että tällaisia menestyksiä syntyy harvoin.

”Miten kävi fiktioelokuvissa: Aki Kaurismäki menestyi maailmalla, se tuotti Suomessa satsausta elokuvaan. Mutta se ei ole tuottanut vahvaa sisältöä, Kaurismäki on jäänyt aika yksinäiseksi ilmiöksi. Muuten suomalaisissa elokuvissa on paljon tyhjiä, murrosikäisiä tekeleitä”, Saisio sanoo.

Tehtailemalla menestystä ei ainakaan tule.

”Ei se suju niin, että hakisi keinotekoisesti kansainvälisiä aiheita. Sen pitää lähteä kirjoittajasta, ja sen pitää riittää, että puhuttelee kansallisesti.”

Ulkomailla kiinnostus suomalaisiin kirjoittajiin on kasvanut viime vuosina. Sama kansainvälistyminen, mikä tapahtui suomalaisessa popissa kymmenkunta vuotta sitten, on käynnissä kirjallisuudessa. Oksasen esimerkki vauhdittaa sitä.

Ehkä kirjallisten menestyjien tärkein vaikutus on kuitenkin henkinen, ei materiaalinen.

”Onhan nyt hyvänen aika nähtävissä suomalaisen proosan uusi juhlakausi”, sanoo Mika Myllyaho. ”Jos katsotaan mitä kirjoja meillä myydään, ne on suomalaisia. Sama nousu näkyy draamassa. On noussut uusi kirjailijoiden polvi joka uskaltaa kirjoittaa tarinoita, muodon rikkomisen aika on väistynyt, ja ihmiset haluaa kirjoittaa ja lukea hyviä tarinoita.”

Samalla kulttuuri on noussut suomalaisten itsetunnon lähteeksi.

”Nyt kulttuurintekijöistä tuntuu, että maailma on auki. Se on myös itsetuntoasia. 80-luvulla pullisteltiin Matti Nykäsellä, sitten Nokialla, nyt kulttuuri luo suomalaista itsetuntoa. Ei kulttuuri koskaan ole rahallisesti Suomen uusi Nokia, mutta henkisesti se voi sitä olla. Siitä voi olla pirun ylpeä – olematta menestyjille kateellinen, koska kun tunnistaa tosi hyvän, siitähän tulee tunne että tää on vaan tosi hienoa.”

 

Operaatio Puhdistus. Sitä se melkein oli, vaikka se ei syntynyt laskelmoinnin tuloksena. Se ei ollut sattumaa eikä onnenkantamoinen.

Nuori kirjailija lähetti sähköpostin. Hän istui kotonaan ja assosioi ja kirjoitti kirjansa ensimmäiset sanat: ”Aliide Truu tuijotti kärpästä ja kärpänen tuijotti takaisin. Sen silmät pullottivat ja Aliidea etoi. Raatokärpänen.”

Hän kirjoitti kaksi naista ja väkivallan ajassa muut­tumattoman kokemuksen. Hän raivasi tekstilleen tien maailmalle.

Kaikki versiot jotka teksti kävi läpi, ihmiset jotka tulivat siihen osallisiksi, ihmiset joiden kanssa hän riiteli, niistä tuli osa menestystarinaa. Tuli suosio, sopimukset ja rahat, kaikki se loputon työ, kaikki ne lukijat.

Se oli niin hyvä tarina, että miljoona ihmistä halusi ­siihen mukaan.

 

Image 5/2011