Beta

Mä en oo koskaan

Mistään ei voi tietää, kuka joukossamme on elänyt koko elämänsä yksin.

 

Syksyisenä sunnuntai-iltana kotonani istuu tuntematon nainen. Olemme kahdestaan. Pyysin hänet kotiini, sillä hän sanoi, että alkaa aivan varmasti itkeä, kun kertoo rakkauselämästään. Jota ei ole.

”Mieluummin kysyisi niiltä ihmisiltä, jotka ovat onnistuneet löytämään toisensa, että miten toi tapahtui”, hän sanoo. ”Miten voi käydä niin hyvä tuuri, että sä tykkäät jostain tyypistä ja sekin tykkää susta?”

Se on hänestä parempi kysymys kuin se, miksei sinulla ole ketään. Mutta tästä jälkimmäisestä kysymyksestä puhumme nyt.

Nainen on kivannäköinen, hauskasti pukeutunut ja selvästi älykäs. Hänellä on korkeakoulutus, hän on matkustellut paljon ja asunut ulkomailla. Hän on sellainen, jota ennen kutsuttiin maailmannaiseksi.

Mutta seurustelusuhdetta Maailmannaisella ei ole ollut koskaan.Eikä seksiä, ei yhtään ainutta kertaa. Hän on 27-vuotias ja yhä neitsyt.

On hän ollut kiinnostunut joistakin miehistä, ja ovat jotkut olleet kiinnostuneita hänestä.

”Mutta se ei ole vaan ikinä vielä matchannyt, että oikeat ihmiset olisivat tykänneet toisistaan oikeaan aikaan.”

Hän ei ole paennut miehiä tai piiloutunut kotiinsa. Hän on käynyt kymmenen vuotta aktiivisesti baareissa ja tapahtumissa, hän on osallistunut opiskelijatoimintaan, bileisiin ja reissuihin. Jos hän on ollut ihastunut, hän on ilmaissut sen kohteelle. Ja saanut aina pakit.

Maailmannainen on hyvin itsenäinen ja tietää pärjäävänsä missä vain. Paitsi ei ehkä sängyssä.

”En tiedä, mikä se mun osuuteni siinä pitäisi olla”, hän sanoo, ihan tosissaan.

Nettipalstoilta hän on lukenut miesten valituksia siitä, miten kieroja naiset ovat. Että baarissa nainen näyttää tosi hyvältä, ”mutta kun vaatteet otetaan pois, naisella onkin pienet tissit ja iso maha”.

”Siihen sitten vielä se, että paitsi että on pienet tissit ja iso maha, niin se ei osaa mitään ja makaa siinä kuin joku lahna. Enkä mä tekisi sitä mitenkään tarkoituksella.”

Muutama vuosi sitten Maailmannainen tapaili jonkin aikaa miestä, johon oli hyvin ihastunut. Nainen uskoutui miehelle kokemattomuudestaan. Mies näytti ottavan asian hyvin, ja tapailu jatkui. Naisen mielestä se oli ihanaa ja mieskin tuntui tykkäävän.

”Se oli ihan tavallinen poika... no, oli se nyt tosi söpö”, nainen muistelee. ”Mutta ei tosiaan mikään rahamies, ei ajellut millään Mersulla. Leffassa käytiin ja mentiinkö Heseen sen jälkeen.”

Joitakin kertoja he nukkuivat samassa sängyssä, koskettelivat toisiaan ja pussailivat. Silti aina kun he erosivat, nainen alkoi miettiä synkkiä ajatuksia. Onkohan mies nyt hirveän pettynyt, kun ei tälläkään kertaa saanut? Loppuuko tämä nyt? Toisaalta nainen pelkäsi, mitä sitten tapahtuisi, kun heillä olisi seksiä.

”Olin niin peloissani siitä, että olen siinä niin huono, että se ei halua sitten mun kanssa enää mitään sellaista”, nainen kertoo.

Kun tapailua oli jatkunut muutaman viikon, mies soitti naiselle ja halusi puhua vakavasti heistä. Että mikä tää meidän juttu nyt on?

”Sanoin, että olisin tosi iloinen, jos sä olisit mun poikaystävä, mutta ei sitä mikään pakko ole nyt päättää.”

 

Suomalaisista kaksi prosenttia ei koko elämänsä aikana harrasta seksiä. Se tarkoittaa yli sataa tuhatta nyt elossa olevaa ihmistä. Heistä muodostuisi Lahden kokoinen kaupunki. Se olisi kaupunki täynnä kaipausta.

Osa neitsyistä ei varmaan haluakaan seksiä. Mutta sitten on heitä, jotka haluaisivat mutta eivät saa.

Ja tietenkin on valtavasti heitä, joilla on joskus ollut seksiä mutta jotka elävät nyt vailla joko parisuhdetta tai seksiä tai kumpaakin.

Jotkut miehet ovat tästä suorastaan katkeroituneita. Netissä he syyttävät tilanteestaan naisia ja yhteiskunnan – tai ”parisuhdemarkkinoiden” – rakenteita. Viime kesänä yritin saada näitä miehiä haastateltaviksi. Kirjoitin kesän Imageen heistä artikkelin, jonka otsikkona oli yhden nettikeskustelijan nimimerkki: Eliitti ja kärsijät. Häntä ruinasin haastateltavaksi moneen kertaan, mutta hän ei suostunut, ei edes nimettömänä puhelimitse. Netissä hän ja muut keskustelevat asiasta kyllä mielellään. Niinpä blogissani (www.lily.fi/palsta/ronsy) on aiheesta yli 500 kommenttia.

Jutun ilmestyttyä sain sähköpostia 37-vuotiaalta mieheltä, jolla ei ole koskaan ollut naista. Siis heteromieheltä, joka on pian 40-vuotias ja joka ei ole koskaan harrastanut seksiä. Eikä edes suudellut.

Miten se on mahdollista? Millainen mies hän oikein on?

Nyt varmaan ensimmäinen mielikuvasi on, että olen joko maaseudulla asuva peräkammarin poika tai sitten kaupungissa tukiasunnossa elävä läskinörtti, jonka ainoa seksikokemus on runkkaaminen. No, tämä viimeinen on ainoa joka pitää paikkansa, mies kirjoitti.

Häntä oli jutussani koskettanut erityisesti, että naiset aina sanovat etsivänsä ihan tavallista miestä. Hänen kokemuksensa mukaan naisille nimenomaan ei kelpaa ihan tavallinen mies – sellainen kuin hän.

Eräässä toisessa sähköpostissa vapaaehtoiseksi haastateltavaksi ilmoittautui mies, joka katsoi lukeutuvansa niihin, ”joilla ei mene parisuhdemarkkinoilla kaikkein parhaiten”. Viestin allekirjoituksena oli kirjoittajan oma nimi ja rivi titteleitä: 24-vuotias tavallinen suomalainen mies, sinkku ja neitsyt.

Nämä kaksi ihan tavallista miestä eivät olleet vain vähän puutteessa, he olivat täysin osattomia. Ja valmiita kertomaan siitä.

Kirjoitin tästä blogiini Rönsyyn. Kerroin samalla etsiväni haastateltaviksi naisia, jotka ovat neitsyitä vaikka eivät haluaisi.

Blogikeskustelussa kävi ilmi, että ei kaikilla naisillakaan ”mene parisuhdemarkkinoilla kaikkein parhaiten”. Näin naiset kirjoittivat:

Tämä on todella tärkeä asia, ja se tuntuu olevan suuri tabu. Itselleni se on häpeän aihe, enkä missään tapauksessa kestäisi puhua tästä edes parhaitten kavereideni kanssa. Olen 29-vuotias nainen, neitsyt, enkä koskaan seurustellut.

Ja: Hei, hyvä aihe. Olen 31, ja vaikka en ole täysin vailla seksuaalisia kokemuksia, olen silti vielä neitsyt. Kohdallani se johtui fyysisestä viasta, joka aiheutti kauheata kipua yhdyntäyrityksissä. Häpesin, pelkäsin ja kammosin ajatusta lääkäriin menosta ja pidin itseäni syypäänä ongelmiini, joista puhuminen on ollut ja on edelleen minulle tosi vaikeaa.

Ja: – – on tosi hienoa että tällainen näkökulma tuodaan esille, koska nyky-yhteiskunnalta tuntuu tulevan viestiä joka tuutista, siitä miten ne kokemukset on tärkeitä ja eihän nyt kukaan mielellään ole jäljessä tai jotenkin kummajaisia muitten keskellä. Oikeasti niitä kokemattomia on ihan tosi paljon :) Ei siitä ehkä vaan pidetä minkäänlaista meteliä.

 

Tässä jutussa esiintyy viisi aikuista neitsyttä, kaksi miestä ja kolme naista. He kaikki vaikuttavat kivoilta ja älykkäiltä. Heillä on korkeakoulutus. He asuvat suurissa kaupungeissa Etelä-Suomessa. He eivät ole epäsosiaalisia eivätkä nörttejä. Heillä on ystäviä – ainakin nykyään. Nimittäin vaikka viiden ihmisen otanta ei ole tieteellisesti edustava, heistä neljä sattuu olemaan entisiä koulukiusattuja.

Kukaan heistä ei ole ruma.

”Näyttikö siltä, että tuo jätkä ei ole koskaan saanut?” kysyi leikillään nuorempi noista ihan tavallisista miehistä, kun menin esittäytymään hänelle sovitulla tapaamispaikalla.

Ei näyttänyt. Yhdenkään tapaamani neitsyen ulkonäkö ei antanut aihetta epäillä, että tuolla ei varmaan koskaan ole ollut ketään.

Yhtä hyvin neitsyt olisi voinut olla sinä tai minä. Kauhea ajatus.

Ja siksi haastateltavat eivät halua esiintyä tunnistettavasti.  Vastentahtoinen yksinolo on suuri häpeä – maassa, jossa viidesosa ihmisistä kuitenkin asuu yksin.

 

Se 24-vuotias tavallinen suomalainen mies, sinkku ja neitsyt on hyvä seuramies. Hän on pitkä ja hänellä on poikkeuksellisen kauniit silmät. Hänessä on jotain nallekarhumaisen lempeää.

Nallekarhun sanat kaikuvat ja korostuvat pizzerian melkein tyhjässä salissa, mutta hän kertoo reippaasti.

”En ole niitä ihmisiä, jotka lähtisivät muita syyllistämään omasta tilanteesta. Kyllä se vastaus yleensä peilistä löytyy.”

Hänellä lukio meni ”paikkaillessa sitä, mikä peruskoulussa meni rikki”, siis toipuessa kiusaamisesta ja hankkiessa ihan tavallisia kavereita. Kyllä sitä sitten yliopistossa ehtii tyttöjen perässä juoksemaan, hän ajatteli. Myöhemmin hän on harmitellut, että jäi jo siinä vaiheessa jälkeen muista.

Hänen opiskelukavereissaan naisia ja miehiä on suunnilleen yhtä paljon. Kun hän viime aikoina on käynyt ystäviensä kanssa ulkona, hän on usein huomannut olevansa porukan ainoa sinkku. Joskus pienessä hiprakassa Nallekarhulle tulee halu uskoutua, ja silloin hän onkin kertonut neitsyydestään – parille naispuoliselle ystävälle.

”En tiedä, onko vika korvien välissä, mutta on se vaikea puhua näistä toisille jätkille”, hän sanoo.

Välillä Nallekarhu on joutunut suoranaisesti valehtelemaan. Intissä nyt tietenkin. Tuvassa kyseltiin toisilta parikymppisiltä, mikä on heidän lempiasentonsa. Siis seksissä.

”Kun et oo koskaan harrastanut, niin koita siinä sitten sanoa jotain. Voi sanoa, että oon perinteisen tyylin hiihtäjä. Se on hyvin ympäripyöreä vastaus, mutta tottakai se tulkitaan niin, että tykkäät lähetyssaarnaajasta.”

Suomalaismiehistä viidennes kokee ensimmäisen yhdyntänsä vasta 20 ikävuoden jälkeen, joten on varsin todennäköistä, ettei Nallekarhu tuolloin ollut tupansa ainoa perinteisen tyylin hiihtäjä.

Hän on kyllä tehnyt aloitteita. Ei ole vain käynyt niin hyvä tuuri, että hän olisi tykännyt jostain tyypistä, ja se tyyppikin olisi tykännyt hänestä.

Tai sitten jokin muu on mennyt pieleen.

Pari vuotta sitten hän tutustui erääseen tyttöön yhteisen ystävän juhlissa. He vaihtoivat numeroita ja alkoivat tekstailla. Sitten nähtiinkin muutamaan otteeseen.

”Pitkällisen mietinnän jälkeen kerroin, että vaikutat mukavalta, oon pikkuisen ihastunut. Hän suhtautui ihan ok siihen.”

Sitten kerran oli jatkot yhden kaverin kämpillä. Kaikki olivat juoneet aika paljon alkoholia. Syntyi kaikenlaista kahakkaa, sellaista mitä nyt humalaisten nuorten jatkoilla on. Jossain vaiheessa se tyttö nykäisi Nallekarhun mukanaan vessaan.

Nyt Nallekarhu empii kertoessaan.

”No, sain suihinoton, mutta se nyt ei mennyt niin hyvin.”

Ilta latistui siihen. Seuraavana aamuna Nallekarhu lähetti tytölle tekstiviestin. Vastaus viipyi. Lopulta se tuli. Sovittiin, että nähdään.

Myöhemmin, kun he tapasivat, Nallekarhu pahoitteli, että ei mennyt kovin hyvin se homma, mutta toivoi, että ilta oli muuten ollut mukava.

”Häneltä tuli vähän sellaista, että hän pitää kyllä musta kovasti, mutta ei yhtään pysty sanomaan, että tulisko meiän jutusta mitään. Että… No, sain rukkaset taas.”

 

Neitsyys on häpeällinen asia. Se on kummallista. Kun nuoret tulevat murrosikään, he häpeävät kokemattomuuttaan niin paljon, että alkavat esittää kokeneita, vaikka ovat kaikki kokemattomia.

Aikuisiässä on jo oletusarvo, ettei kukaan ole neitsyt. On melkein vaikea uskoa, että joukossamme on niitä, jotka ovat.

Ennen oli päinvastoin. Vielä neljä vuosikymmentä sitten neitsyys oli tulevalle puolisolle annettava lahja. Ja jos ei ollut lahjaa annettavana, se vasta olikin häpeällistä.

Tässä puhutaan tietenkin naisen miehelle antamasta lahjasta. 1970-luvun alussa suomalaisnaisten ensimmäinen seksikumppani oli tyypillisimmin oma puoliso tai kihlattu. Nyt naimisiin menevällä naisella on ollut keskimäärin 12 seksikumppania.

Miehillä merkittävää muutosta esiaviollisten kumppanien määrässä ei ole tapahtunut. 1970-luvun alussa heitä oli keskimäärin 12, vuonna 2007 keskimäärin 16.

Se, mikä on muuttunut, on seksin ja häpeän suhde. Se on kääntynyt ympäri. Ennen seksi oli hävettävää, nyt hävettävää on se, ettei seksiä ole. Ennen seksistä ei kehdattu puhua, nyt todellakin kehdataan.

Sen sijaan siitä ei voi puhua, jos seksiä ei ole. Siitä on vaiettava.

 

Opiskelijanaista hermostuttaa kovasti. Istumme keskellä päivää vilkkaassa kahvilassa. Minua vastapäätä istuva 25-vuotias nainen on paitsi neitsyt myös täydellisen kokematon. Hän ei ole koskaan edes suudellut.

Välillä hän purskahtaa hermostuneeseen nauruun, ja puhuu sitten taas paljon ja nopeasti, näin:

”Mä olen ruvennut nyt miettimään tätä vähän silleen enemmän. Tai siis… Täs oli… No tää on taas vähän silleen, tää meni taas niin et mä olisin joku kuukausi sitten ehkä saanu miehen.. Olisin, olisin. Tää on taas vähän silleen… Mä olin ihan sekaisin sen jälkeen ja taas mietin, et… Tai silloin mä rupesin vähän nillittää kavereille, et en tajuu.”

Hänellä on paksut ja kauniit hiukset, oikeat kultakutrit.

Kultakutri ei ole itse tehnyt koskaan aloitetta. Hänellä on muutenkin vaikeuksia tutustua uusiin ihmisiin, vaikka käy mielellään ulkona tanssimassa. Hän on miettinyt, että jos vielä 30-vuotiaana on samassa tilanteessa, hän voisi ”ihan oikeasti harkita” nettitreffejä. Mutta sitä hän ei ole kertonut ystävilleen, koska Kultakutri ajattelee, että nämä varmaan nauraisivat hänelle.

Hän laskee, että hänellä olisi ollut elämässään neljä kertaa tilaisuus seksiin. Hän kertoo niistä aikajärjestyksessä.

Tilaisuus 1: Pari vuotta sitten Kultakutri tapasi juhlissa puolitutun miehen ja jutteli pitkään tämän kanssa. Kun hän seurasi miestä tupakkapaikalle, vaikka ei itse polta, mies vihjasi, että tulisi mielellään jatkoille naisen luo.

Kultakutri oli väsynyt ja sanoi, että menee kotiin nukkumaan. Mies kysyi, mitä nainen tekee seuraavana päivänä. Kultakutri vastasi, että menee festareille. Tuli hiljaisuus.

Vasta kotimatkalla Kultakutri tajusi, että mies oli kysynyt häntä treffeille. Ja hän olisi kyllä ehtinyt tavata miehen ennen iltapäivällä alkavia festareita.

Tietysti hän olisi voinut selvittää miehen yhteystiedot ja laittaa tälle viestin. Mutta Kultakutri on tarkka siitä, ettei tuppaa seuraan. Ja mitä hän olisi viestiin laittanut? Että mies oli tosi kiva, että miehen kanssa oli hauska jutella?

Tilaisuus 2: Humalainen ruotsalaismies tanssi Kultakutrin kanssa opiskelijabileissä. Myöhemmin mies lähestyi Kultakutria ja yritti suudella tätä kieli edellä.

Tilaisuus 3: Toisissa opiskelijabileissä oli kerran kadetti, joka kinusi Kultakutria yhteisille jatkoille.

Tilaisuus 4: Sitsien jatkoilla Kultakutri jutteli erään miehen kanssa, ja pian mies kertoi, että tarvitsisi yösijan. Kultakutri sanoi, jälkikäteen ajateltuna turhankin tylysti, että hänen luokseen mies ei ainakaan tule.

Siinä kaikki.

Mutta eikö jokainen tanssilattialla viihtyvä nainen ole kokenut sata kertaa sen, kun joku känniläinen tulee lääppimään? Ja kuka niitä muistaa enää viikon päästä?

Neitsyt muistaa.

”Mä kyllä koen olevani ihan täysin nainen ja aikuinen ja täysivaltainen kansalainen, mutta jollain tasolla ajattelen, että en ole aikuinen, koska en ole harrastanut seksiä. Ei lapsetkaan ole. Joku osa musta on lapsen tasolla.”

Aivan kuin lapsilla, tämän kahvilassa juttelevan fiksun aikuisen naisen tiedot seksistä perustuvat muiden puheisiin, lehtien juttuihin, tv-sarjojen, kirjojen ja elokuvien seksikohtauksiin.

”Jos puhutaan ihan perusaktista, kyllä mä nyt tiedän mitä se tarkoittaa. Se tuntuu aika brutaalilta ihmiselle, joka on oikeasti joutunut opettelemaan käyttämään tamponia.”

Kultakutri suhtautuu kuitenkin seksuaalisuuteensa ihan iloisesti.

”Mulla on yleensä noin kerran kuussa kiimaviikonloppu. Mutta se homma kyllä latistuu aika nopeasti, jos sattuu olemaan baarissa ja kohtaamaan sen todellisuuden.”

Toisaalta hän ei ole lainkaan varma, miten miellyttävää seksi käytännössä olisi.

”Se voi olla vähän järkytyskin olla niin lähellä toista ihmistä – ja kaikki ne eritteet! Mutta luin just tutkimuksesta, jonka mukaan se kuvotusfaktori laskee, kun ihminen on kiihottunut.”

 

Miksi et sitten mene prostituoidun luo hoitamaan asiaa? Näin tavataan kysyä miehiltä, jotka valittavat olevansa puutteessa. Täysin kokemattomalle miehelle se tuntuisi kätevältä ratkaisulta.

Nallekarhu pudistelee päätään. Ei nyt ainakaan vielä tässä vaiheessa.

”Mieluummin vietän laatuaikaa oikean käden kanssa kotona.”

Naispuolisille neitsyille kysymys esitetään eri muodossa: Miksi et sitten ota vain jotain miestä baarista ja hoida asiaa?

Sukupuolten välillä vallitsee tässä selvä epäsymmetria. Katkerat miehet internetissä kokevat sen epäreiluksi. Sehän tarkoittaa, että ”nainen saa seksiä aina kun haluaa”.

Teoriassa ehkä onkin niin, mutta aikuiset neitsytnaiset eivät näe ”jonkun ottamista baarista” yhtään todellisempana vaihtoehtona kuin aikuiset neitsytmiehet prostituoidun palveluja.

”Olen aika pitkään tiennyt, että en pysty ’hoitamaan sitä alta pois’ jonkun tuntemattoman tyypin kanssa”, Kultakutri sanoo. ”Se on hirveän henkilökohtaista. Että tuntemattoman tyypin kanssa…”

Samoin ajattelee toinen aikuinen neitsytnainen, 24-vuotias kulttuurialan opiskelija:

”Teoriassa on kiva ajatella että voisin, mutta se kuulostaa vähän vaaralliselta. Jos tuleekin tunne, että tämä ei ole hyvä juttu, voi päätyä raiskatuksi, koska ei osaa käyttää sitä koodistoa.”

Kun häntä katselee, on melkein mahdoton uskoa, että tuo kaunotar ei osaa käyttää koodistoa.

 

Kulttuuriopiskelija istuu sängyllään, nojaa käsiinsä ja näyttää herkältä ja viattomalta runotytöltä. Hän on juuri sellainen, jolle sanotaan, että sinähän saisit kenet vaan.

Mutta hänellä ei ole koskaan ollut suhdetta. Eikä seksiä. Ei edes yhtä ainoaa suudelmaa.

Muuten kaikki on hyvin, ja sitä hän korostaa. Hänellä on unelmien opiskelupaikka, kaunis koti, taidejulisteita seinillä, kulttuuriharrastuksia, samassa tilanteessa olevia ja samanhenkisiä ystäviä.

Miehet toki huomaavat hänet. Hän kertoo, että oli ollut juuri edellisenä iltana ystävänsä kanssa baarissa.

”Juteltiin varmaan puoli tuntia tosi intensiivisesti. Sitten viereisestä pöydästä lähti pois miesporukka, ja kaverini sanoi, että toi mies tuijotti sua varmaan puoli tuntia tälleesti.”

Runotyttö loksauttaa leukansa alas.

On häntä lähestyttykin, ja Runotyttö on aina suostunut jokaiseen treffipyyntöön. Hänellä on nimittäin kaunis periaate:

”En halua tuomita ketään ulkonäön perusteella. Vaikka joku baarissa käyttäytyisikin vähän hölmösti, niin ajattelen, että ehkä se on kahvilassa selvin päin fiksumpi.”

Valitettavasti näin ei ole ollut. Treffikumppanit eivät ole olleet lainkaan samanhenkisiä kuin Runotyttö. Treffeillä mies on puhunut formuloista tai metsästyksestä, Runotyttö kulttuurista. Osa on tuntunut lipeviltä pelimiehiltä, osa taas on ottanut jo ensimmäiset treffit pelottavan vakavissaan.

Ja sitten kerran oli yksi mies, jonka luona Runotyttö kävi teellä.

”Oli tosi hauskaa ja spontaania.”

Noin viikkoa myöhemmin hän meni jälleen miehen luo. Katsottiin sängyllä telkkaria. Runotyttö kävi vessassa, ja kun hän tuli takaisin, huoneessa olikin pimeää. Hän istui sängylle, ja mies tarttui häneen ja alkoi kähmiä. Runotyttö vastusteli ja vetäytyi pois.

”Sanoin että mulla ei ole kokemusta, en ehkä kykene tässä nyt näin vaan. Hän oli ihan hämmentynyt. Hän oli saanut musta niin erilaisen kuvan, tosi spontaanin.”

Sovittiin, että jatketaan tapailua mutta otetaan rauhallisesti. Se ei kuitenkaan toiminut.

”Se alkoi mennä painostukseksi. Hän oli tosi läheisyysriippuvainen eikä kestänyt tilannetta.”

Jonkin ajan kuluttua mies kertoi, että oli tuonut jonkun tytön baarista yöksi kotiinsa, ja nyt häntä kadutti.

”Olin että joo joo, eiköhän tää ollut tässä. Ollaan kavereita vaan. Jos ei pysty edes sen aikaa odottamaan, kun mä vähän yritän käsitellä asiaa”, hän sanoo ja hieman puuskahtaa.

Runotyttö on sukupuolentutkimukseen perehtynyt feministi. Hänelle romanttisen rakkauden ja seksin yhteys ei ole mikään itsestäänselvyys.

”Jokaisen naisen pitäisi ottaa oma keho haltuun. Haluaisin pystyä ajattelemaan seksin erillisenä rakkaudesta ja tunteista. Teoriassa ajattelen niin, mutta käytännössä en vaan vielä pysty siihen.”

Runotyttö kuitenkin uskoo, että seksin ja parisuhteiden aika vielä tulee.

Mutta myöhässä hän tilastojen mukaan on. Suomalaisista nuorista naisista 94 prosenttia alkaa ensimmäisen vakituisen seurustelusuhteen ennen kuin täyttää 20. Runotyttö on nyt jo 24-vuotias.

”Jos ajan voisi pysäyttää tähän hetkeen, niin en mä murehtisi. Mutta vähän huolestuttaa, että mitä jos tämä tilanne jatkuu ja jatkuu, ja yhtäkkiä olenkin 30. Miten paljon vaikeampaa se sitten on käsitellä ja miten oudoksi sitä itsensä tuntee?”

 

Seksi ei ole tärkeintä, sanovat neitsyet. Ja sehän on varsin loogista, kun ei tiedä, millaista se on.

”Kun ei tiedä mistä jää paitsi, niin ei sitä ehkä osaa kuvitellakaan”, sanoo Runotyttö.

Tosin hän nimenomaan kuvittelee tietävänsä, millaista se on. Cosmopolitanissa kerrotaan että ”Näin halu vie naista”, Evitassa että ”Harrasta seksiä, nukut hyvin”. Kaalimato.com-mainosten hinkkaus­äänet soivat koko ajan radiossa, jokavuotiset kesäkumikampanjat muistuttavat, että kun harrastat seksiä, käytä kortsua. Viime vuoden myydyimpiä kirjoja oli sadomasoseksistä kertova Fifty Shades -trilogia, ja sitä on seurannut eroottisen kirjallisuuden buumi.

”Kun se on niin näkyvästi esillä joka puolella, niin unohtaa, että tota ei olekaan mun elämässä. Sille on sokeutunut. Tuntee tietävänsä paljon kaikesta, ja sitten yhtäkkiä tajuaa, että ai niin.”

Mitä enemmän seksistä puhutaan, sitä enemmän ulkopuolisuutta aikuiset neitsyet kokevat.

27-vuotias Maailmannainen ei yhtään haluaisi puhua seksistä esimerkiksi lounaalla työkavereiden kanssa.

Sinkkuelämää-sarjan myötä siitä on tullut niin arkipäiväistä, että lounaspöydässä käydään läpi, mitä asentoja on kokeiltu viikonloppuna. Tai on huomattu kalenterista, että ei saatana, en ole saanut seksiä neljään kuukauteen. Mietin, että mikä se mun kontribuutio tähän keskusteluun on.”

Nallekarhu sanoo olevansa utelias:

”Kun porno antaa tietynnäköisen kuvan, niin kyllä mä ymmärrän, ettei se oikeasti ole semmoista, mutta millaista se sitten on? Kun tuntuu että kaikilla muilla on, mutta mulla ei, mistä mä jään paitsi?”

Niin, mistä? Ja paljostako?

Kyselin blogissani myös parisuhteissa olleilta, mikä on pisin aika, minkä he ovat olleet ilman seksiä, ja miltä se on tuntunut. Useimmille vastaajille useiden kuukausien tai vuosienkaan selibaatit eivät  ole olleet sietämättömiä.

Sinkkuna ollessa välissä saattoi olla parikin kuukautta. Silloin tuntui pahalta, kun jotenkin seksin määrän mielsi korreloivan oman kiinnostavuuden kanssa. Nyt pitempään parisuhteessa olleena ja huomattavasti aikuisempana pari kuukautta menisi ihan helposti, tai näin luulen, sellaista tilannetta ei vielä ole ollut.

Tai:

Noin puolitoista vuotta. Ja jatkuu. Enää ei tunnu edes pahalta, ensimmäinen puoli vuotta oli pahin. Meillä on sitä muuta läheisyyttä kuitenkin, vain seksi puuttuu.

Tai:

Tällä hetkellä 7 kk. Välillä on helpompaa ja välillä vaikeempaa. Jos on liikaa yksin niin sitten alkaa tuntea juuri läheisyyden kaipuuta. Sitä tunnetta, että on joku jolle on se tärkein. Välillä taas haluisi vain jonkun joka kävisi hmm tyydyttämässä tarpeet ja sitten lähtisi, katoaisi elämästä.

 

Yksinäisyys masentaa enemmän kuin seksinpuute. Niin sanovat kaikki haastattelemani neitsyet. Hekin kaipaavat läheisyyttä, hellyyttä ja seuraa.

Kultakutri kertoo yksin matkustamisesta:

”Iltaisin jossain Venetsiassa, kun oli vielä täysikuu, vietin illat yksin hotellihuoneessa ja mietin, että no en mä nyt enää jaksa tonne lähteä.”

Nallekarhu kärsii sosiaalisesta paineesta. Heillä on suvussa tavattu mennä naimisiin, eikä avioerojakaan ole kuin yksi. Hänen vanhempansa menivät suunnilleen hänen ikäisenä jo naimisiin. Ja aina kun menee käymään isovanhempien luona, joutuu kommentoimaan sitä, ettei vieläkään tuonut ketään tyttöä näytille.

Vuosi sitten Nallekarhu sairasteli ja joutui kestämään kovia kipuja.

”Silloin tuntui, että tässä yksin ollaan ja tähänkö tämä sitten loppui. Olisi toivonut, että olisi ollut joku, jonka syliin pää laskea ja joka olisi silitellyt ja sanonut, että ei tämä tähän lopu.”

Maailmannainen kertoo kotonani syvästä yksinäisyydestä:

”Siitä tulee tosi paha mieli, kun on tuttuja, jotka eivät ymmärrä sitä. Se loukkaa eniten, että ne ihmiset, jotka ovat olleet parisuhteessa viimeiset kymmenen vuotta, asuvat niiden kumppaniensa kanssa ja menevät joka ilta kotiin niiden luokse, eivät ymmärrä sitä, että koko sen ajan minä olen yksin.”

Hän alkaa itkeä. Ojennan nenäliinan.

”Koko sen ajan, joka kerta kun soitat sille poikaystävällesi, menet sen luo kotiin, teet sen kanssa ruokaa. Kuvittele että jättäisit kaikki ne puhelut soittamatta! Sulla on ollut se ihminen siellä kymmenen vuotta. Että miltähän se tuntuu, kun ei ole koskaan ollut ketään.”

 

Jos yhdyntäkokemusta ei vielä 30-vuotiaana ole, se useimmiten tarkoittaa, ettei sitä myöhemminkään tule.

Miten sellaiseen kohtaloon suhtautuu?

”Yksi mikä on täyttä bullshittiä on, että ’kyllä se oikea vielä löytyy’. Se tuntuu niin helvetin loukkaavalta. Ja toinen tämmöinen slogan on ’silloin kun sitä vähiten odottaa’. Mä just elin sillä tavalla ikävuodet 20–30. Ajattelin, että kyllä se löytyy, enkä tehnyt mitään asialle. Ja ei se vaan löydy silloin kun vittu vähiten odottaa.”

Se 37-vuotias ihan tavallinen mies, jolta sain sähköpostia, ei itke eikä vihaa, vaikka hän on 37 eikä hänellä koskaan ole ollut naista. Hän jopa naurahtaa muutaman kerran, hieman katkerasti toki.

Kuten hän jo sähköpostiviestissään määritteli, hän on tavallisen näköinen, hyvin koulutettu, työssäkäyvä mies. Kunnonmies.

Paitsi hyvää tarkoittavat mutta typerät kommentit, Kunnonmiestä ärsyttää myös lähipiirin passiivisuus. Jos kerran kaverit tuntevat monia miestä etsiviä sinkkunaisia ja voisivat ihan hyvin järjestää sokkotreffit, miksi he eivät sitten järjestä? Suoraan hän ei voi pyytää, muuten kuin ehkä vitsinä. Hän ei ole puhunut oikeastaan kenenkään kanssa kokemattomuudestaan.

”En usko, että kukaan työkavereista uskoisi jos kertoisin. Ne varmaan luulisivat, että vitsailen. Enhän mäkään tiedä, ketkä ovat… Varmaan meitä on muitakin, ihan tavallisia miehiä tai naisia.”

Hän on käynyt aktiivisesti treffeillä, ja treffit ovat menneet hyvin. Ne kuitenkin aina päättyvät samalla tavalla. Nainen sanoo, että Kunnonmies on kyllä ihan mukava, mutta ollaan kavereita vaan.

Kunnonmies ei ole varma, haluaisiko edes enää asua tai mennä naimisiin kenenkään kanssa, kun on niin pitkään ollut yksin.

”Se on ihan hyvä kysymys, haluanko mä edes sitä. No, ydinperhettä en halua, enkä mä naimisiin välttämättä halua, avoliitto riittäisi. Joku kihlasormus olisi kiva.”

Tai sitten ei edes avoliittoa.

”Voisi olla jopa semmoinen etäsuhde, että olisi omat asunnot, tapaisi, kävisi kahvilla. Ja tietysti kävisi toistensa kotona, ei se mikään suljettu paikka ole, ja sitten hoitaisi nämä seksuaaliset tarpeet siellä."

Hän – hänkin – korostaa, että hänellä on moni asia hyvin, ja hän viihtyy hyvin yksin.

”Yritän keskittyä niihin hyviin asioihin. Mutta tottakai se vaikuttaa. Pitää itseään helvetin rumana ja huonompana.”

Viikonloppuisin on joskus yksinäistä. Kyynistyminen naisia kohtaan vaivaa. Kuhertelevien parien näkeminen vihlaisee, samoin ­lähipiirin onnelliset uutiset, uudet suhteet, kihlautumiset ja häät. Onneksi hän ei ole ollut monissakaan häissä.

Kerran Kunnonmies on kirjoitellut useamman kuukauden ajan työn kautta tapaamansa, toisella paikkakunnalla asuvan naisen kanssa, mutta se hiipui ennen kuin he ehtivät kunnolla tavata.

”Hän vain lopetti yhtäkkiä. Olisi sen fiksummin voinut hoitaa. Mutta kyllä hän aidosti oli kiinnostunut minusta.”

Se on hänen merkittävin ihmissuhdekokemuksensa.

Kunnonmies ei halua lapsia eikä juo alkoholia. Hän toivoisi naiselta vähintään lukiokoulutusta, vakituista toimeentuloa ja vähäistä alkoholinkäyttöä. Kyllä häntä voi joku pitää kranttuna, hän sanoo.

Hän on sitä mieltä, että katuminen ei kannata, mutta jos nyt saisi valita, hän olisi nuorempana ollut aktiivisempi. Ja jos nettideittailu olisi yleistynyt aiemmin ja jos Kunnonmies itse olisi löytänyt sen aiemmin, hän olisi luultavasti löytänyt jonkun.

”Olin 27 kun katsoin, että joku on mennyt 32-vuotiaana kihloihin. Ajattelin että kyllä se löytyy. Nyt olen 37 eikä ole löytynyt. Kyllä siinä tulee mieleen, että mussa on jotain vikaa.”

 

Kaihtimet ovat kiinni, sillä ikkunoista näkyisi vain pimeyttä. Kotonani, toisella puolella pöytää 27-vuotias Maailmannainen on pyyhkinyt kyyneleensä.

Sitten hän kertoo, miten siinä kävi, kun hän sanoi puhelimessa sille yhdelle tosi söpölle: olisin iloinen, jos olisit poikaystäväni.

Mies soitti takaisin pari päivää myöhemmin ja sanoi, että ei halua nyt mitään seurustelusuhdetta.

”Mutta ei se siitä ollut kiinni. Ei se koskaan ole siitä kiinni. Se on siitä kiinni, että et halua seurustella sen tietyn ihmisen kanssa.”

Pian mies nimittäin seurustelikin jo toisen kanssa. Naiselta meni miltei vuosi toipumiseen.

”Olin niin ajatellut, että tämä on se. Kun kaikki aina sanovat, että hyvää kannattaa odottaa, kyllä se sitten palkitaan. Ajattelin, että no se on tässä, yes. Tässä on ihminen, jonka kanssa voin olla tiimi.”

 

Syksy muuttuu talveksi, viikot kuluvat ja jokaisena viikkona suomalaiset aikuiset ovat yhdynnässä keski­määrin kerran viikossa, nuoret aikuiset noin puolitoista kertaa. Paitsi tietysti ne, joilla ei ole ketään.

Joulukuussa lähetän sähköpostia neitsyille. Ovatko he syksyn mittaan löytäneet jonkun? Joko eka kerta on tapahtunut?

Nallekarhu vastaa: ”Eipä ole tilanne muuttunut yhtään mihinkään suuntaan sitten lokakuun, mutta kiitos kun kysyit.” Hän kertoo kyllä kirjautuneensa vinkistäni eräälle nettideittisivustolle.

Maailmannaisenkaan tilanne ei ole muuttunut.

Kultakutri odottelee, että hänen ”bileorientoitunut ystävänsä” palaa pian Suomeen. Sitten hän alkaa taas käydä ulkona enemmän.

Kunnonmies on tapaillut erästä naista, joka on ”kaikin puolin mukava, fiksu ja kivannäköinen”, mutta suurempia tunteita ei ole herännyt. Toisaalta ajatus seksistä tämän naisen kanssa ei tunnu Kunnonmiehestä vastenmieliseltä, jos nainen sitä haluaisi. Vielä ei ole näistä asioista kuitenkaan puhuttu, ne ovat Kunnonmiehelle niin vaikea aihe.

Runotyttö vastaa, että tilanne ei ole muuttunut, mutta:

”Kiinnostavia miehiä on tosin ilmestynyt elämääni vähän aiempaa enemmän.” Nyt hän miettii, miten heitä lähestyisi.

Pidetään peukkuja! Jos jotain ilmenee, lupaan raportoida siitä blogissani.  

*

Lähteenä on käytetty Osmo Kontulan teosta Halu & intohimo - tietoa suomalaisesta seksistä (Otava 2008) sekä Kontulan ja Elina Haavio-Mannilan teosta Seksin trendit meillä ja naapureissa (WSOY 2001). Joanna Palmenin aiempi artikkeli Eliitti ja kärsijät on luettavissa Image.fissä. Lily.fin Rönsy-blogin löytää täältä.

 

Image 196 | helmikuu 2013