Beta

Kirjallisuuden uudistaja / Anna-Riikka Carlson / Imagen sankarit 2017

 

Kaunokirjallisuuden myynti on viime vuosina romahtanut. Sen on moni kuullut, ja syitä on etsitty niin ihmisten tyhmentymisestä, sivistyksen katoamisesta kuin kupliin vetäytymisestäkin.

WSOY:n kustantaja Anna-Riikka Carlson ei näihin selityksiin usko. Hänestä yksi syy löytyy peilistä.

”Kirjallisuudella on aivan sama hohto kuin aina ennenkin, mutta ihmisillä ei vain ole aikaa”, Carlson sanoo.

Hänestä kirja-alan pitäisi tehdä asialle jotain. Kaikki muutkin alat taistelevat ihmisten vapaa-ajasta, joten kirjallisuus ei voi olla taistelun yläpuolella.

”Meidän pitäisi tunnustaa tosiasiat eli se, että meillä menee huonosti, ja tehdä jotakin yhdessä. Kilpailevien kustantamoiden, kirjakauppojen, kaikkien.”

Carlsonin mielestä ongelman tunnustaminen pelastaisi alan. Kun kirjallisuus jää yhä rajatummalle yleisölle, valtava määrä yhteiskunnan pääomaa jää käyttämättä.

”Mietin jatkuvasti, mikä on se potentiaalinen lukijoiden joukko, joka ei koskaan löydä valtavan hyvää kirjaa, vaikka sellainen on jo olemassa.”

Carlsonista kirjallisuuden ympärille pitää rakentaa uusia asioita, kuten tapahtumia. Viimeisimmän hän pisti toimeen helmikuussa.

Hiphop-artisti Tommy Lindgren kirjoitti Facebookissa, että olisipa Donald Trumpin järjestämän rukousaamiaisen tilalla runousaamiainen, tilaisuus, jossa juotaisiin kahvia ja luettaisiin runoja. Carlson tarttui ideaan. Monet ilmoittautuivat mukaan, ja viikon päästä runousaamiainen järjestettiin Bulevardin Kahvisalongissa Helsingissä.

Carlson on järjestänyt tapahtumia ennenkin. Kun hän näki Pariisissa lomaillessaan Shakespeare & Co. -kirjakaupan ikkunassa ilmoituksen yksinäisten sydänten tiistaista, hän ajatteli, että tällainen pitää saada Helsinkiinkin. Sittemmin kirjallisia treffejä on järjestetty muun muassa kirjakaupoissa, kirjastoissa ja kirjamessuilla.

Carlson on toiminut kirja-alan yrittäjänä ja palkkatyöläisenä 18 vuotta. Sinä aikana hänelle on muotoutunut näkemys alasta, jolla meni ensin hyvin ja sitten huonosti.

Kun Carlson aloitti 1990-luvulla WSOY:n yritysjulkaisuissa, kirjallisuus oli kannattava bisnes. Pahaa aavistamatta hän perustikin Avain-nimisen kustantamon vuonna 2003.

”Voit vain kuvitella, että se on kaupallinen järjettömyys”, Carlson sanoo. Hän teki kustantamossaan vuosia töitä käytännössä palkatta. Järjettömyyttä kesti vuoteen 2010, jolloin hän möi Avaimen BTJ Finlandille. Carlson ehti kuitenkin jättää yritykseen jälkensä. Hänen aikanaan Avain tunnettiin kunnianhimoisen ja laadukkaan kaunokirjallisuuden kustantajana, joka sai jatkajankin liiketoiminnalleen.

”Ehkä se oli suoraa jatkumoa sille, että olin juuri saanut opiskella 1990-luvulla megahumanistitutkinnon eli paljon ja kaikkea.”

Carlson ei ole varsinaisesti ihminen, joka haikailisi menneisyyteen, mutta 1990-luvulta hän kaipaa silti jotain.

”Silloin vallalla oli ilmapiiri, jossa erilaisuuteen suhtauduttiin kiinnostuneesti. Meistä on tullut tosikkomaisempia.”

 

Lue jutut kaikista sankareista:

Uuden suomen edustajat /Susani Mahaduran ja Yagmur Özberkanin / Imagen sankarit 2017

Suorasanainen feministi / Anna Paavilainen / Imagen sankarit 2017

Hengenpelastaja / Gyöngyi Kovács / Imagen sankarit 2017

Potilasjonojen raivaaja / Hanna Kuusisto / Imagen sankarit 2017

Äitien yhdistäjä / Hanna Lilja / Imagen sankarit 2017

Tulevaisuuden muuttaja / Henrietta Kekäläinen / Imagen sankarit 2017

Ihmisoikeustaisteilija / Martti Koskenniemi / Imagen sankarit 2017

Kirjallisuuden uudistaja / Anna-Riikka Carlson / Imagen sankarit 2017

Nuorten pelastaja / Elise Pietarila / Imagen sankarit 2017

Tanssin tähti / Ima Iduozee / Imagen sankarit 2017