Beta

Keskellä virtaa joki

Pohjois-Karjalan Lieksassa kantaväestön ja maahanmuuttajayhteisön välillä on yhä syvä juopa. Puhumattomassa kaupungissa sen tuntee.

Kysymys voisi olla Trivial Pursuitista, ellei olekin. Mikä Fennoskandian kaupunki on kauimpana merestä? Vastaus on Pohjois-Karjalan Lieksa, mutta aivan naapurissa eivät ole muutkaan paikat. Joensuusta on ajettava mäntykankaiden ja soiden halki 80 kilometriä pohjoiseen, ennen kuin Lieksanjoki alittaa maantien. 50 kilometrin päässä on Nurmes, suoraan lännessä Pielisen vastarannalla Juuka. 

Nyt ollaan kaukana kasvukeskuksista ja vilkkaista työmarkkinoista. Lieksan pääkatu Pielisentie on suora ja leveä raitti kuin suoraan lännenkylästä, mutta tyhjilleen jääneet liiketilat saavat sen näyttämään lavasteelta, joka on unohdettu sijoilleen. Kalastustarvikeliikkeen julkisivua peittävät valkoiset teipit, virvelit ja vieheet on myyty loppuun. Pian sama kohtalo odottaa myös naapuria. Urheiluvälineliikkeen loppuunmyynti on jo käynnissä.

Lieksa on niitä kaupunkeja, jotka ovat viime vuosikymmenien aikana menettäneet suuren osan väestöään suurempiin kaupunkeihin tai mullan alle. Lieksassa väestökato on ollut rajua, parhaimmillaan 20 000 asukkaan kunta on menettänyt asukkaistaan melkein puolet. Syrjäisestä sijainnista huolimatta moni lieksalainen on sitä mieltä, että ulkomailta on aivan liian helppoa tulla kaupunkiin.

 

Leveä Lieksanjoki halkaisee kaupungin sen keskustan etelälaidalta. Yli vie kaksi siltaa, mutta suoraan vastarannalle vievä vanha kaarisilta on suljettu liikenteeltä, eikä autolla pääse joen toiselle puolelle kuin maantien kautta koukkaamalla. Tämä vastapuolelle pääsemisen hankaluus on oikeastaan Lieksan koko kuva: etupäässä keskustan vastarannalla asuvan maahanmuuttajayhteisön ja kantaväestön välillä on jo kauan ollut syvä juopa, jonka ylittäminen on osoittautunut vaikeaksi.

Pähkinänkuoriversio asetelman synnystä menee näin: Viime vuosikymmenen lopulla turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksissa alettiin varautua keskusten määrän vähentämiseen ja turvapaikanhakijoita kehotettiin etsimään asuntoja, näin myös Joensuun lähellä Kontioniemellä. Joensuu on yliopistokaupunki, ja asunnot siellä kysyttyjä, mutta Lieksassa oli 150 tyhjää kaupungin vuokra-asuntoa. Kun sana levisi ja myönteiset perheenyhdistämispäätökset kasvattivat asuinkuntien kokoa, syntyi Lieksaan nopeasti valtaosin somalialaistaustainen maahanmuuttajayhteisö, joka veti tulijoita tuttujen ja sukulaisten luokse pohjoisemman Suomen kaupungeista, Oulusta, Kemistä ja Kajaanista. Enimmillään oleskeluluvan saaneita turvapaikanhakijoita asui Lieksassa yli viisisataa.

Vaikean rakenteellisen työttömyyden kuristamassa kaupungissa se oli iso pommi. Lieksa on vuosia ollut yksi Suomen köyhimmistä kunnista, tulonsiirtojen turvin pystyssä pysyvä kaupunki, jossa viidennes kantaväestöstä on työttömänä.

Toivottomuudessa ongelmat alkavat nopeasti. Jo vuonna 2010 poliisi kirjasi Lieksasta 29 rasistista rikosta, puolet koko maakunnan luvusta. Määrä on hurja, yksi rikos joka toinen viikko, mutta yhtä lailla oireellista on Lieksan jääminen otsikoihin. Syksyllä 2011 uutisoitiin paikallisten ja kolmen maahanmuuttajan välisestä puukkotappelusta. Seuraavana vuonna netissä levitettiin maahanmuuttajan tiliotetta, jonka riveillä oli esimerkiksi tilisiirtoja kaupungilta. Viime vuoden marraskuussa Lieksa oli jälleen valtakunnallisesti otsikoissa, kun kaupungin ensimmäinen tummaihoinen taksikuski pahoinpideltiin kesken työvuoron.

Nämä ovat törkeimpiä tapauksia, jotka peittävät allensa toistuvin teoin osoitetun ulossulkemisen ja jatkuvan kiusanteon – huutelun, haistattelun, keskisormen näyttämiset, renkaiden puhkomiset tai autojen kolhimiset. Samalla tavalla pahimpien törkeyksien varjoon jäävät myös monet maahanmuuttajien turhiksi tehdyt yritykset hankkia töitä tai työllistää itsensä. Tarinoita on monia: Kun paikallinen taksiyrittäjä palkkasi syrjäkylien koulukyytejä ajamaan kaksi tummaihoista kuskia, vanhemmat alkoivat kuskata lapsiaan kouluun itse. Kun maahanmuuttajien perustaman yrityksen olisi pitänyt ostaa palveluita paikalliselta yritykseltä, alihankkijayritys painostettiin perääntymään yhteistyöstä. Kun paikallinen Somaliperheyhdistys haki ja sai ELY-keskukselta rahaa hankkeeseen, jossa ha alkaisivat itse vastata kotouttamisesta, ELY-keskuskseen otettiin Lieksasta yhteyttä ja toivottiin, että hankkeelle ei annettaisi rahaa. 

Lieksassa tämän tuntee. Pienet kaupungit ovat aina hiljaisia, mutta tuskin yksikään toinen Suomen kaupunki on näin jakautunut ja painostavan sulkeutunut. Keskustaa hallitsevat lenkkiä kiertävät ammattikouluautot, joiden läpitunkemattoman tummat lasit sulkevat nuoret miehet maailmaansa. Maahanmuuttajataustaisia lieksalaisia ei pääkadulla näy, keskusta on yksin nuoren kantaväestön.

 

YouTubeen ladatulla videolla kaksi nuorta miestä painii Lieksan ABC:n pihassa lumen peittämällä asvaltilla. Eetuksi kutsuttu mies makaa selällään maassa, tummaihoinen kundi päällään. Touhu on mieluummin nuhjaamista kuin tappelemista, tummaihoinen poika on hajareisin Eetun päällä ja pitää tätä selällään. Yleisö on rinkinä ympärillä.
”Mitä tässä kävi?”
”Neekeri hakkaa Eetua”
”Siis mitä tässä aluks tapahtu, et kumpiko kävi.”
”Neekeri kävi.”
”Kaikkiko siis on sitä mieltä, että ekaks neekeri kävi.” 

Sisällä myymälässä on käynnissä samanlaisin joukkuein toinen kahakka, jonne pihalta huudellaan.
”Aleksi, tule vittuun sieltä saatana.”

Aleksi on Aleksi Toivonen ja istuu nyt Fanny’s Pub -karaokebaarin pöydässä mustassa BMW-hupparissa. Asuvalinta ei ole sattumaa: Lieksan keskustassa rullaavat autot ovat lähes yksinomaan Bemareita, 1990-luvun puolivälistä sekä autot että kuskit. Autoletka on taas kerran ajanut karaokekuppilan editse, ja osa kuskeista ja kyytiläisistä on jäänyt baariin. Tässä seuruessa kupla tarkoittaa vanhaa Volkswagenia ja politiikka niin vankkaa uskoa perussuomalaisiin, että itse ei ole tarvinnut uurnille edes vaivautua.

22-vuotias Toivonen on yksi tämän porukan päälliköistä, eikä ihme. Toivosella on kuusi Bemaria ja kotona lieksalaisen loton täysosumarivi. Vakituinen työsopimus sahalle. 

Toivonen kertoo tappelusta oluttuoppinsa takaa. Välikohtaus alkoi, kun Toivosen työporukka pysähtyi ABC:lle matkalla pikkujouluista kaupunkiin. Myymälän aulassa Toivosen ja maahanmuuttajataustaisen nuoren miehen välille puhkesi riita, jonka seurauksena Toivosen vastapuolen silmäkulma aukesi. Toivonen kertoo tarinan lyhyesti ja arkisesti, ilman kehua tai katumusta. ”Se meni sovitteluun.”

Painivideolla kuuluu naisen ääni poikien huutelun seasta. Baaripöydän nurkassa istuva Nico Hottinen sanoo, että se kuuluu hänen äidilleen, Lieksan maahanmuuttajatilannetta arvostelevien Facebook-ryhmien aktiiville ja kaupungin tarkastuslautakunnan varajäsenelle. Tai kuten Hottinen sanoo, kylän viimeiselle naisrasistille.

Hottinen pyörittelee kourissaan korkeaa lasia valkovenäläistä. Vaaleaa juomaa vasten näkyy, kuinka hänen sormissaan on hailakkaa vihreää rystysten ja ensimmäisen nivelen välissä. Humalapäissään otettu fuck you! -tatuointi on vaalentunut, kun Hottinen on katumapäälle tultuaan hangannut käsiään hiekkapaperilla.

”Onhan täällä ollut kaikenlaista, mutta vaikka joku musta lumiukko, joka tänne joskus tehtiin, sehän oli vaan harmitonta pilaa. Eikä täällä ole muualta tulleita ennenkään hyvällä katsottu. Oletteko te kuulleet sen mustalaisjutun?”

Tottahan toki. Lieksan Pankakoskelle kasvoi 1900-luvun alkupuolella vauras kylä, joka eli Pankakosken kartonkitehtaasta niin kuin mikä tahansa metsä- ja paperiteollisuudesta elantonsa saanut entisaikojen tehdasyhteisö. Sotien jälkeen kylän pieni romaniyhteisö alkoi kasvaa. Tiiviissä kylässä tulokkaiden elämäntapaa karsastettiin, ja vielä enemmän sen jälkeen, kun ympäri maakuntaa alkoi levitä tieto romanien pyörittämästä viinakaupasta. Lokakuun viimeisenä sunnuntai-iltana vuonna 1956 kartonkitehtaalta sitten väännettiin kyläkeskuksen ulkovalot kiinni. Iso joukko kyläläisiä hyökkäsi kahteen romanimökkiin ja ajoi romanit kaupungista.

”Mun elämään maahanmuuttajat eivät ole vaikuttaneet. Totta kai mä niitä näen, mutta ei mulla ole tarvetta niiden kanssa pyöriä. Mutta pakkohan sen on vituttaa, jos ei mitään itsekään tienaa. Niin kuin Arttu Wiskari sanoo, tämä kylä oli ollut duuniton, jo ennen kautta Mauno Koiviston. Töitä pitäisi olla”, Hottinen sanoo.

”Multahan kysyttiin, et lähdenkö vetämään persunuoria täällä. Mietin jo, et pitäis ehkä lähteä, mulle sanottiin vielä, et se touhu on kuitenkin perusteiltaan vaan juopottelua. Mut mun poliittinen kanta on kuitenkin aina ollut että ihan vitun sama. Katotaan, mitä tuuli tuo, niin mä olen elänyt.”

Hottinen on entinen baarimikko ja nykyinen apumies tuttavansa maatilalla. Paikka järjestyi työkokeilun kautta, toisenlaisten työpaikkojen perään pitäisi lähteä muualle. Eikä se ole koskaan ollut helppoa pienten paikkakuntien miehille. ”Se on helvetin hyvä fiilis, kun sä menet tohon baariin kahville ja sä tunnet baarimikon ja sä tunnet kaikki, aina on tuttuja.”

Kun nimen Herra X laululappuun raapustanut mies nousee esiintymiskorokkeelle ja aloittaa Lapin kesän, Hottinen käy kertomaan lisää itsestään. Koulukiusattu poika keksi yläasteen lopussa, että hän voi panna vastaan lyömällä. Alkoi kierre, joka loppui vasta, kun Hottinen oli samaan aikaan syytettynä kahdesta pahoinpitelystä. ”Mulle haettiin kovaa tuomiota, mutta asianajaja sai sen hoidettua nuorisorangaistukseksi ja ehdonalaiseksi. Kun vapaus oli niin lähellä mennä, ajattelin, että ei tämä elämä voi mennä näin. Lopetin siihen paikkaan. Sen jälkeen olen selvinnyt puhumalla.”

Tekojensa seurauksia Hottinen maksaa yhä. Ulosotossa on Hottisen mukaan omakotitalon verran. ”Lieksalaisen omakotitalon”, Hottinen tarkentaa. ”Aleksiin mä tutustuin niin, että rikittelin yhtä muijaa ja Aleksi yritti sitä kanssa. Aleksi oli sitten laittanu kavereilleen viestiä, et nyt vedetään Nicoa nenään. Otin sitten Aleksiin yhteyttä, et katotaan miten käy.”

Tässä porukassa vanhoista tuomioista puhutaan kuin kalansaaliista. Tuomioita ja syytteitä on useammalla eikä niitä peitellä. Ei niillä rehvastellakaan, asioiden ratkominen nyrkein on vain ollut tapa. Maahanmuuttajien ja kantaväestön välit pitäisi silti saada kuntoon toisenlaisin keinoin. Sekin vain tuntuu olevan kovin hankalaa.

 

Vuoden 2012 kunnallisvaaleissa perussuomalaiset nousivat kertaheitolla Lieksan kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi demareiden ja keskustan taakse. Kun kärkikolmikon muut menettivät kannatustaan, kaupungin maahanmuuttajapolitiikkaa arvostelleet perussuomalaiset nelinkertaistivat paikkansa. Lieksan 35 valtuutetusta heitä on nyt kahdeksan. Puolueen ja koko kunnan ylivoimainen ääniharava oli Lieksan perussuomalaisten puheenjohtaja Esko Saastamoinen, joka keräsi tuplasti enemmän ääniä kuin niitä seuraavaksi eniten saanut.

Vaalivoiton jälkeen Saastamoisella on ollut hankalampaa. Marraskuussa 2013 hänvaati valtuustoryhmälleen uutta ”puhdasta kokoustilaa”, sillä samassa kaupungintalon huoneessa kokoontuu kuukausittain ryhmä somalialaistaustaisia. Esitutkintaan johtaneista puheista ei tullut syytettä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, mutta kaupunginvaltuuston varapuheenjohtajan paikka Saastamoiselta lähti. Samoin lähti perussuomalaisten Pohjois-Karjalan piirin toisen varapuheenjohtajan paikka.
Saastamoinen olisi oikea mies kertomaan, miten heidän väkensä ratkaisisi Lieksan umpisolmun, mutta Saastamoinen taitaa pitää nykyisin suutaan etupäässä kiinni. Kokoustilakohuun monet tiedotusvälineet pyysivät häneltä turhaan kommenttia, eikä perussuomalaisista kirjan Ne kirjoittanut toimittaja Leena Sharmakaan saanut Saastamoiselta haastattelua. Sellaista ei saanut myöskään Lieksassa kevättalvella vieraillut ranskalainen Le Monde -lehti, eikä Saastamoisen haastattelua löydy edes Ylen vaaligalleriasta.

Kolmisen viikkoa ennen matkaamme Lieksaan Saastamoinen harmittelee puhelimessa olevansa kiireinen vierailumme aikana. Ensin on reissu Kuopioon ja sitten on haastateltava kaksi päivää uusia kaupunginjohtajaehdokkaita syksyllä eläkkeelle jäävän Esko Lehdon tilalle. Illatkin ovat kiinni, mutta sitten Saastamoinen kertoo olevansa käymässä Helsingissä toukokuun puolivälissä. Sovimme, että soittelemme lähemmin tapaamisesta Helsingissä.

Haastattelun toteutumiseen on hankala uskoa, mutta ennen muuta Saastamoisen haluttomuus puhua ihmetyttää. Lieksassa jos missä tarvittaisiin uhkakuvien sijaan ratkaisuja. Jos mies, johon viime kuntavaaleissa luotti useampi lieksalainen kuin kehenkään toiseen, ei suostu kertomaan näkemyksistään julkisesti, tuntuvat eväät rakentavaan ongelmanratkaisuun silti kovin kehnoilta. Kun puhetta on vähän, jäävät harvat julkilausut sanat kaikumaan ja kasvavat totuuksiksi.

 

Tästä kisastudiosta ei lähetetä valokuvia Leijonien Twitteriin. Vanhan puutalon pienessä puupaneloidussa olohuoneessa on sohvaryhmä, tietokonepöytä, Suomi – Slovenia -jääkiekko-ottelua näyttävä taulutelevisio – ja katossa kaksi suurta hakaristilippua. 

Tarja Polvisen ja Johannes Kempaksen kanssa ottelua sohvalla seuraava Aki Miettinen on illan isäntä ja Lieksan muukalaisvastaisuuden yhdet kasvot. Marraskuussa 2011 Miettinen perusti avoimen Facebook-ryhmän Mamu keskustelu ilman sensuuria (Lieksa), jossa maahanmuuttajista ei niinkään keskusteltu, vaan heitä vastaan hyökättiin avoimen vihamielisesti. Keväällä 2013 Itä-Suomen hovioikeus määräsi kahdelle sivustolle kirjoitelleelle lieksalaismiehelle ehdolliset vankeusrangaistukset ja kolmelle kirjoittajalle sakot kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Yksi sakot saaneista oli ABC:n painivideollakin kuultava tarkastuslautakunnan varajäsen. Sivuston perustaneen Miettisen syytteet hylättiin. 

Parikymppisenä Miettinen sai vankilatuomion pahoinpitelystä. Sen jälkeenkin rikosrekisteriin on tullut useampi pahoinpitelytuomio. Osassa tapauksista uhri on ollut maahanmuuttajataustainen. ”Joissain olen ollut tappeluissa ja niistä ns. tuomioita saanut, sakkoja, ehdonalaista ja yhdyskuntapalvelua.”

Miettinen avaa vanhan senkin television alta. Kolmen vuoden takainen Alibi löytyy etsimättä, samoin sisäsivujen juttu Miettisestä ja Facebook-ryhmästä. Miettinen esittelee juttua niin kuin esitellään lehtiartikkeleita, joihin ei ole jouduttu vaan päästy. 

Kun tuomari viheltää jääkiekko-ottelun ensimmäisen erän päättyneeksi, on aika käydä pihalla tupakalla ja puhumassa.
Mikä sun mielestä on Lieksan suurin ongelma? 
”Maahanmuuttajat.”
Miten ratkaisisit tämän ongelman?
”Lieksassa taitaa olla, onko noin 20 prosenttia työttömyys. Ratkaisisin sen ongelman, et sekkiin mitä ELY-keskukselta ja tälleen saapi, pantais ihan Lieksan kaupungin omille tyttölöille ja poikaloille. Työllistettäis ne.”

Kantaväestön työllistäminen on maahanmuuttajien ottamista arvostelevien patenttivastaus myös Lieksassa. Kaupungin ongelmat vain ovat niin rakenteellisia, että paikkakunnan omia nuoriakaan ei noin vain työllistetä. Ammattikorkeakoulua kaupungissa ei enää ole, eikä ammattikoulun tarjoama koulutus riitä täyttämään kuin lähihoitajien avoimet paikat. Työt Pankaboardin erikoiskartonkeja tekevällä tehtaalla tai junien ja laivojen wc-moduuleita ja muita sisätilapalikoita tekevällä Joptekilla taas edellyttäisivät korkeampaa koulutusta, samoin kuin usein auki olevien psykologien, sosiaalityöntekijöiden ja opettajien virat. Samalla nämä ovat myös työpaikkoja, joita maahanmuuttajat eivät lieksalaisnuorten edestä vie. Kuihtuvan kaupungin mahdollisuudet taittaa noin 20 prosentin työttömyys vaikuttavat mahdottomilta, kun vanheneva väestö on hankkinut osaamisensa tyystin toisenlaiseen todellisuuteen.

Miettisen omakin ansioluettelo on repaleinen: on peruskoulu, puolitoista vuotta kokkikoulua ja juuri saadut autonasentajan paperit. Huoli oman kylän nuorten työllistämisestä on varmasti aito, mutta se ei ole kuitenkaan se asia, joka häntä Lieksan maahanmuuttajatilanteessa eniten ärsyttää. ”En syytä maahanmuuttajia, pitäisi sanoo vaan päin naamaa, että tämä sai nämä ja tämä nämä. Sosiaalitoimisto osti tämän fillarin. Nyt meidän pitää kaivaa kiven ja kannon takaa se tieto. Ymmärtäisin, jos sanoisivat päin naamaa tai laittaisivat lehteen, mutta kun ei. Jos loppuis se salailu juttuloista, tilanne voisi olla parempi.”

Maahanmuuton kustannusten tarkka laskeminen ja avaaminen on ollut aina nationalistisen vaatimuslistan kärjessä, mutta Lieksassa matematiikka on korvattu salapoliisityöllä. On selvitelty Autorekisterikeskuksen maksullisesta hausta maahanmuuttajien autojen omistajia ja levitetty tiliotteen lisäksi verkossa laskua, josta käy ilmi, että Lieksan ABC:ltä on myyty laskulla bensaa kaupungille. ”Minullakin on näitä kuittiloita”, Miettinen sanoo. ”Kyllä ne on ihan tosiasioita, että kaupungin rahoilla tankataan. Niistä on ollut Mitä Vittua -lehdessäkin.”

Miettinen kertoo, että olisi äänestänyt eduskuntavaaleissa James Hirvisaaren tai saman Muutos 2011 -puolueen Junes Lokan kaltaista ehdokasta, jos sellainen olisi omassa vaalipiirissä ollut. Sitten Miettisen juttu katkeaa, Polvinen ja Kempas metelöivät sisällä. Jääkiekko-ottelun toinen erä on alkanut Suomen maalilla.

Miettinen ei ehdi enää kiinnostua pelistä, vaan käy tietokoneensa eteen ja kertoo, että Imagen ja Alibin lisäksi muutkin mediat ovat olleet hänestä kiinnostuneita. Kun kanadalainen dokumenttiohjaaja Brandy Yanchyk sai kuulla jännitteistä Lieksassa, hän pakkasi kameransa ja lensi Atlantin yli. Miettinen on yksi keskushenkilöistä Yanchykin dokumenttielokuvassa Finding Edge Road, joka ensiesitettiin Toronton elokuvajuhlilla toukokuussa. Edge Road on käännös Lieksan Reunatiestä, jonka laidan vuokrataloissa asuu nykyisin suurin osa kaupungin maahanmuuttajista. Sattumoisin se oli myös Aki Miettisen kotiosoite hänen elämänsä ensimmäiset vuodet.

Miettisellä on latauslinkki elokuvaan, ja hän napauttaa dokumentin pyörimään. Taustamusiikki on dramaattinen, kun Miettinen aloittaa suomalaisesta miehestä. Siitä miten viina ja puukko ovat olleet sanoja tutumpia välineitä ratkoa erimielisyyksiä. ”Suomalainen mies on vähän sellainen jöröjukka, ei omista tuntemuksistaan puhu eikä pukahda, vaikka ehkä pitäiskin.”

 

Soile Syrjäläinen avaa oven kokoushuoneeseen ja vinkkaa peremmälle. Syrjäläinen jos kuka tuntee Lieksan maahanmuuttajatilanteen. Hän on ollut kaupungin sosiaalijohtaja vuodesta 2010 ja virkansa puolesta koko sen ajan muukalaisvihamielisten silmätikkuna. Syrjäläisen autosta on puhkottu renkaat, häneen on yritetty käydä käsiksi ja hänen päälleen on syljetty. Uhkailuviestejä on kirjoitettu sekä sosiaaliseen mediaan että sähköpostiin. Toukokuussa Syrjäläiselle lähetettiin kirje, jonka kuoreen oli kirjoitettu teksti Ei tule sioista enkeleitä, vaikka pääsevät paratiisiin ei, ne tekevät siitä sikalan. Sisälle kuoreen oli sullottu Turun kaupungin luottamuksellisia selvityksiä maahanmuuttajien kototumiskuluista vuosilta 2008–2009.

Kaikki tämä on kovettanut Syrjäläistä. Hän puhuu nopeasti, mielipiteellisesti ja jaksaa ihmetellä, miten ihmiset viitsivät penkoa roskakoreja sen sijaan, että hankkisivat oikeaa tietoa. Pienellä paikkakunnalla vastapuolet ovat väistämättä lähekkäin: kaupungintalon kokoushuone on sattumoisin se sama, jota perussuomalaisten Esko Saastamoinen väitti saastuneeksi. ”Ajattele! Tämmöisiin asioihin meillä täällä menee aikaa!”

Suurimmat erimielisyydet ovat tietenkin koskeneet rahanjakoa. Osa kantaväestöstä on kokenut, että maahanmuuttajille jaetaan harkinnanvaraista toimeentulotukea muita höllemmin. ”Määrät, joita maahanmuuttajia Suomeen tulee, ovat hävettävän pieniä. Me ollaan aikamoinen peräkylä täällä Euroopassa. Sitä minä en ymmärrä, miten näin pienillä luvuilla iletään tätä keskustelua käydä. Meitä syytetään, että ei kerrota tarpeeksi. Jos pidetään taukoa tiedottamisessa, ollaan sitä mieltä, että salailemme asioita. Mutta kun tiedotamme, ollaan sitä mieltä, että aina vain tätä pakolaisasiaa”, Syrjäläinen kertoo. 

”Sanotaan, että me annetaan valtoimenaan rahaa. Kelahan voi maksaa tukia takautuvasti ja jos on kymmenenkin lasta, sieltä saattaa tulla tosi iso summa, jolla voi sitten ostaa vaikka auton. Joku on joskus voinut ostaa jonkin vanhan rotiskon, joka on joskus ollut kaupungin, mutta väitteet siitä, että maahanmuuttajat ajelisivat kaupungin autoilla ovat aina olleet vesiperiä. Kaiken huippu oli tämä: Perussuomalaisten valtuustoryhmä on jo kahdesti jättänyt valtuustoaloitteen, jossa halutaan purkaa Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen ja Lieksan kaupungin välinen sopimus maahanmuuttajien kotoutumiskulujen korvaamisesta. Vääntää siis valtion hana kiinni! Perussuomalaiset näyttävät kuvittelevan, että rahahanat sulkemalla pakolaistaustaisia ihmisiä ei enää tulisi Lieksaan.” 

Vastaanottokeskusten ulkopuolella asuviin ja oleskeluluvan saaneisiin turvapaikanhakijoihin sovelletaan lakia kotoutumisen edistämisestä. Tähän kuuluvana kotoutumistukena turvapaikanhakijoille maksetaan työmarkkinatukea ja tarvittaessa toimeentulotukea, jonka perusosa yksinasuvalla täysi-ikäisellä on tällä hetkellä 485,5 euroa kuussa. Kotoutumistuen summat ovat samat kuin kantaväestölle maksettavat vastaavat tuet.

Valtio korvaa pakolaisille myönnettävät toimeentulotuet kolmen ensimmäisen vuoden ajan. Tämän jälkeen vastuu on kunnilla, mutta ei täysimääräisesti. Köyhiäkin kuntia hengissä pitävään valtionosuusjärjestelmään kuuluu, että Lieksan tapainen kunta saa myöntämästään perustoimeentulotuesta puolet takaisin valtionosuuksina. Samoin kunta saa puolet takaisin myös niistä toimeentulotuista, joita maksetaan kantaväestölle.

Ilman muuta Lieksa on silti köysissä. Valtionosuudet ovat muualta maasta kuntaan pumpattavia rahoja, ja esimerkiksi juuri valtionosuuksien leikkaukset ovat synkentäneet kaupungin taloutta, joka on ollut viimeiset kolme vuotta miinuksella. Toimeentulotuistakin on maksettava itse puolet. Mitä enemmän tuensaajia, sitä enemmän maksettavaa.

Soile Syrjäläinen sanoo, että maahanmuuttajien määrä Lieksassa on kuitenkin voimakkaassa laskussa. Talven ja kevään aikana yli 40 turvapaikanhakijaa on muuttanut kaupungista, muuttoaikeistaan syksyllä taas on kertonut yli 50. Kaupungin tämän hetkisistä noin 320 oleskeluluvan saaneesta puolet on vielä valtion kolmen vuoden tukiajan piirissä. Vuosien 2010–2014 aikana Lieksa on saanut yksin sote-puolelle 11 miljoonaa euroa erilaisia valtion korvauksia.

”Maahanmuuttajat eivät kaada Lieksan taloutta, koska on todennäköistä, että moni muuttaa pois opintojen ja koulujen jälkeen. Näyttäisi siltä, että tänne jäävät pyrkivät aktiivisesti etsimään töitä ja kouluttautumaan. Haaste on tietenkin siinä, että olisi sitä työtä”, Syrjäläinen sanoo.

”Omia yrityksiä maahanmuuttajat eivät ole vielä oikein ehtineet perustaa, he ovat kielen oppimisen kanssa vielä liian aikaisessa vaiheessa. Hoivatyöt olisivat yksi hyvä vaihtoehto. Terveyskeskuksessa syntyy sakkopäiviä keskussairaalaan, kun ei saada hoitajia tilapäisiin töihin. Meillä on lähihoitajakoulutusta ja ihan hyvät oppilaitokset, mutta kielitaitovaatimusta katsotaan aika tiukasti.”

Soile Syrjäläistä ei käy kateeksi. Kun hän sanoo viimeisten kuuden vuoden olleen hänen työuransa raskain vaihe, on vaikea keksiä, millaisessa virassa tai millä toisella paikkakunnalla olisi voinut olla raskaampaa. Toukokuun loppupuolella Syrjäläistä vastaan tempaistiin jälleen. Vuosi sitten nettiin askarreltiin kuva, jossa Syrjäläisen kasvot oli liitetty pornokuvaan. Nyt kunnan luottamushenkilö kaipaili kuvaa Facebookissa voidakseen ottaa siitä tuhannen kappaleen painoksen Pielisentielle levitettäväksi.   

 

Esko Saastamoinen lähettää tekstiviestin. Olen kokouksessa. Soitan myöhemmin. Puhelua ei kuitenkaan kuulu. Eikä Saastamoinenkaan vastaa puheluihin, joita on tullut samasta numerosta arvatenkin liikaa. Toiveet tavoittaa Saastamoinen sittenkin jo Lieksassa alkavat olla olemattomat. Koitetaanpa vielä valokuvaajan puhelimella. Ja heti tärppää! Ilo jää lyhyeksi, Helsingin reissulle on tullut lisäkokouksia ja koneellakin pitää olla hyvissä ajoin, haastattelulle ei löydykään aikaa. Eipä tietenkään. Entä puhelinhaastattelu? Ei kuulemma onnistu sekään. 

On tämä nyt merkillistä. Mies, jonka äänestämistä jopa Jussi Halla-aho suositteli väelleen Facebook-sivuillaan huhtikuussa, ei suostu puhumaan kotikaupunkinsa maahanmuuttoasioista. Ehkä Saastamoisen tilalle valtuuston varapuheenjohtajaksi nostettu Esa Räty suostuisi. Mutta ei. Rätykin sanoo puhelimessa, että näitä asioita ei kommentoida. Niin on sovittu.

Ei väkisin, pitäkää tunkkinne, isot miehet. Annetaan sitten ääni heille, jotka sitä haluavat käyttää.

 

Nettilähetys katkeaa vähän väliä. atdhe.com, firstrow.com, sportlemon.com, sama juttu kaikissa. Kaistat ovat tukossa, kun Mestareiden liigan välieräottelua Bayern München – Barcelona halutaan katsoa kaikkialla maailmassa. Sohvapöydälle nostettu läppäri on yhdistetty taulutelevisioon, mutta ruudulla killuvat itsepintaisesti pelkät mainokset. ”Ei voi olla totta”, kivahtaa läppärin ylle kumartunut kundi hupparin huppunsa alta. ”Naurettavaa.”

18-vuotiaan pojan kutsumanimi on Habib. Hän on tullut Somaliasta Suomeen kaksi ja puoli vuotta sitten. Äiti ja sisarukset asuvat yhä Somaliassa, isästään hän ei tiedä. Nopea ja puhelias Habib on kaveriporukkansa puhemies ainakin nyt, kun on vieraita.

”Alaikäisenä olin aluksi vuoden ryhmäkodissa Espoossa, mutta kun sain oleskeluluvan, oli mentävä muualle. Olisin voinut mennä Ouluun tai Vaasaan, mutta kaveri kertoi Lieksasta.”

Lopulta pätkimätön streami löytyy. Yhtään maalia ei ole vielä tullut, ja peliä voidaan käydä katsomaan niin kuin tämän tason otteluita katsotaan. Kädet jännittyneesti suun edessä tai poskilla. Sohvan toisessa päässä Abdishakur Mohammed haroo tukkaansa tiukassa paikassa. Illan isäntä Farhaan Hirsi Salaad on joutunut ahtaimmalle keskipaikalle.

Alimman kerroksen kaksio on oikeastaan kuin kenen tahansa sellaisen parikymppisen opiskelijapojan, joka ei opiskele taidekoulussa tai perintörahoilla. On edullinen sohvaryhmä, vanha sohvapöytä, työpiste pöytäkoneella ja olohuoneen jatkona pieni keittokomero. Itse talo Reunatiellä on sellainen kuin maamme 1970- ja 80-luvun vuokratalot yleensä ovat, kolmen kerroksen ja kolmen rapun betonielementtitalo. Juuri nämä talot kaupungilta jäivät vuosituhannen taitteessa tyhjilleen, kun tienpätkästä oli tullut niin rauhaton, että alueen vanhat asukkaat alkoivat muuttaa pois eikä uusia enää muuttanut heidän tilalleen.

Puoliajalla ruutuun pyörähtää jalkapalloliitto UEFAn mainos No To Racism. Habib kertoo aiheeseen liittyvän tarinan.
”Mä pelasin täällä jalkapalloa, mutta en koskaan saanut kunnolla pelata. Mut pyydettiin mukaan pitkille pelimatkoillekin, esimerkiksi Kouvolaan. Pelasin sitten muutaman minuutin, jonka jälkeen mut aina otettiin vaihtoon ilman mitään syytä.”
Vieraita varten on käyty ostamassa limpparia ja pussillinen suklaakeksejä. Sivupöydällä on oppikirja Suomi sujuvaksi 1. Habib ei tarvitse enää ainakaan sarjan ensimmäistä osaa. Hän puhuu hyvää suomea ja opettaa sitä ohimennen muillekin. Kun kaverit nappaavat pöydältä Habibin puhelimen ja pyytävät pääsykoodia, Habib luettelee numerorimpsun suomeksi.
Tämä on tietenkin osin teatteria vieraille, mutta kielitaito on tuonut Habibille kesätyöpaikan kaupungilta jo kahtena kesänä. Nurmikonleikkuu puisto-osastolla ei ole varsinainen puhetyö, mutta kesätyöntekijät ovat jos nyt eivät yhteisö, niin ainakin porukka, eikä sellaiseen koskaan pääse pysymällä hiljaa.

Habib ja paikalle naapurista tullut Ahmed Dahir jatkavat kokemuksistaan. Heidän päälleen ei ole käyty, mutta autoja on kuulemma kolhittu. Sitä, montako kertaa on näytetty keskisormea tai huudettu perään, on mahdotonta laskea. Sitten molemmat sanovat, että totta kai kantaväestössä on paljon myös heihin ystävällisesti suhtautuvia. Pahimpia ovat vanhat ihmiset. ”Pankissa vanha mummo sanoi jonossa, että voi vittu, maahanmuuttajia, niillä on aina niin paljon asioita”, Habib sanoo. ”Muutosta ei tule, kun vanhat opettavat nuoretkin rasisteiksi.”

Pelin toisella puoliajalla Ahmed Dahirilla ei enää ole aikaa jutella. Barcelona alkaa mättää maaleja ja jokainen lisää innostuneen miehen kierroksia. 1–0-maalista tulee ylävitonen ja 2–0-maalista jo luja halaus. 3–0-maalin jälkeen hän heittää paitansa pois. 

Farhaan Salaadin kaksioon kokoontunut porukka käy aikuisperuskoulua. He lähtevät takamatkalta, mutta kuka edes tietää, millaisia ovat ne työpaikat, joita Suomessa on tarjolla sitten, kun nyt peruskouluaan käyvät valmistuvat. Varmaa on ainoastaan se, että niissä vaaditaan osaamista, jota ei vielä kouluissa opeteta. Varmasti ne ovat myös kaupungeissa, olivat ne millaisia hyvänsä. ”Todellakin haluaisin Helsinkiin tai Tampereelle, mutta en voi lähteä ennen kuin koulu loppuu”, Habib sanoo. ”Mä olen nuori ja haluan asua isossa kaupungissa. En mä halua olla täällä koko ikääni, ei täällä ole nuoria enää, kun kaikki ovat muuttaneet isoihin kaupunkeihin.”

Opiskelijakämpän ikkunaruutujen takana on talven värittömäksi jättämä pusikko, jonka keskellä roikkuu talvesta paikoilleen jäänyt talipallorykelmä linnuille. Pusikon takaa alkaa metsä.

Lieksasta pois lähteneet nuoret maahanmuuttajat eivät ole lähteneet pakoon. He ovat lähteneet kohti parempaa. ■