Beta

Kaupparatsu

Jokainen tuottaja Tero Kaukomaan elokuva on jossain vaiheessa vaikuttanut menestykseltä. Niin myös Iron Sky -trilogia.

 

Edustusasunto sijaitsee Cannesin keskustassa, keskeisellä paikalla Carlton-hotellin takana. Elokuvafestivaalin ajaksi se on nimetty Iron Sky Loungeksi. Yli 150 neliön asunnossa järjestetään tapaamisia ja kestitään elokuva-alan ammattilaisia.

Seinällä on juliste, jossa Hitler ratsastaa hirmuliskolla. Toisessa julisteessa teräväkyntisen liskon koura puristaa maapalloa. Ne mainostavat Iron Sky: The Coming Racea, vuoden 2018 alussa valmistuvaa elokuvaa.

Asunnossa esitellään omanlaistaan maailmankaikkeutta, Iron Sky Universea, joka on myös tuotantoyhtiön nimi. Tuoteperheeseen kuuluvat elokuvatrilogia, monen kauden televisiosarja, pelit, kirjat, t-paidat, juomat ja lelut. Universumista on tehty humoristinen video, jonka naiskertoja esittelee tuotteita galakseina kuin tähtitiededokumentin juontaja. Yksi ulottuvuuksista on nimeltään profit. Videon pitää tehdä vaikutus potentiaalisiin sijoittajiin.

Universumi on valovuosien päässä siitä, millaiseksi suomalainen elokuva mielletään. Tänne ei kuulu arkirealismia, miesten perseitä eikä kansallissankareita. Uuteen Iron Sky -elokuvaan tulee paitsi avaruusnatseja, itse Hitler sekä matka Maan keskipisteeseen myös dinosauruksia – sekä kilpa-ajot dinosaurusten vetämillä vaunuilla.

Kun trilogian toinen osa The Coming Race tulee valkokankaille helmikuussa, ulkopuolisen silmin se näyttäisi olevan kovasti myöhässä. Ensimmäisestä Iron Sky -elokuvasta on silloin kulunut jo kuusi vuotta.

 

Elokuvatuottaja Tero Kaukomaa istuu Iron Sky Loungen sohvalla ja vaikuttaa kumma kyllä rentoutuneelta. ”Jos oltaisiin väkivalloin pidetty kiinni siitä, että ensi-ilta olisi ollut syksyllä 2017, se olisi ollut jenkkilevitysdiilin kannalta liian aikaisin”, hän sanoo. ”Tämä on mulle helpotus, jäi enemmän aikaa myydä elokuvaa.”

Kaukomaa ei näytä mogulilta, vaikka hän on kaksi kertaa tuottanut Suomen kalleimman näytelmäelokuvan, ensin Iron Skyn ja nyt The Coming Racen. Hänellä on samat farkut kuin ennen Iron Skyta, luonnehtii kollega elokuva-alalta. Se voi olla metafora, tai sitten se ei ole.

Kun The Coming Race kuvattiin vuoden 2015 lopulla, ensi-illaksi kerrottiin vielä helmikuu 2017. Elokuvaa on helpompi myydä levittäjille, kun on näyttää, millaista dinospektaakkelia on luvassa, mutta tällä kertaa näytettävää valmistui hitaammin kuin piti, sillä rahaa aina ei ollut kassassa kylliksi. Pitkä urakka on sijoitus, jonka kannattavuus on koko ajan vain valona tunnelin päässä. Silti Kaukomaa, joka on voittanut parhaan elokuvan Jusseja Suomi-draamoilla, toteaa, ettei niiden tuottamiseen ole paluuta.

”En mä enää tuota muuta kuin Iron Skyta. En halua. Mua ei kiinnosta. Iron Skyn tekotapa kiinnostaa”, Kaukomaa kertoo.

”Ihan ensin näin Iron Skyn mahdollisuudet markkinointimiehenä. Sitten näin paljon muutakin. Olen ollut yhden kortin varassa, ja nyt voin sanoa, ettei kaduta yhtään.”

 

Ensimmäinen Iron Sky oli vähintään yhtä paljon ilmiö kuin elokuva. Sen ensi-iltaa juhlittiin 11. helmikuuta 2012 Berliinin Friedrichstadtpalastissa. 1893-paikkainen sali oli täynnä ja yleisö riemuitsi.

Humoristinen tieteisspektaakkeli Kuussa piilottelevista natseista oli rahoitettu kansainvälisesti. Lopullinen budjetti oli kahdeksan miljoonaa euroa – Suomen kaikkien aikojen suurin.

Kun elokuva kaksi kuukautta myöhemmin huhtikuussa 2012 tuli ensi-iltaan Suomessa ja Saksassa, se oli kummassakin maassa menestys. Saksassa se sai puoli miljoonaa katsojaa, Suomessa 181 000.

Kuunatsien seikkailu oli meillä vuoden 12. katsotuin elokuva.

Kaukomaa muistaa hyvin, kuinka kaikki hänen osaltaan alkoi. Tammikuisena sunnuntaina kymmenen vuotta sitten hän luki hotelli Klaus K:n aamiaispöydässä Hesarista jutun ohjaaja Timo Vuorensolasta, koko konseptin alun perin keksineestä Samuli Torssosesta ja elokuvahanke Rautataivaasta, jossa oli mukana myös Finlandia-palkinnon saanut kirjailija Johanna Sinisalo. Tamperelaiset olivat tehneet Star Wreck -nimisiä mikrobudjetin amatööri- ja avaruusscifielokuvia, joilla oli netissä innokkaita ihailijoita.

”Totesin, että nämä kaverithan tekevät enemmän rahaa kuin useimmat Suomen elokuva-ammattilaiset. Kohta luin Sinisalon laatimaa juonitiivistelmää ja naureskelin, että tämä maksaa sata miljoonaa.

Sitten oltiin Tampereella, sovittiin, että tehdään leffa ilman muuta, sovittiin budjetiksi kolme miljoonaa ja lähdettiin ryyppäämään.”

Vuorensola taas kertoo, että hän ja Torssonen suhtautuivat varauksellisesti elokuva-alan ammattilaisiin Kaukomaahan ja tämän tuottajapariin Petri Jokirantaan. Kaukomaa ja Jokiranta puhuivat rahasta, markkinoinnista ja perinteisen levittämisen hankaluuksista. Jokiranta kyseli, miten Vuorensolan taitoon ohjaajana voisi luottaa. Suomen kalleinta elokuvaa olisi ohjaamassa itseoppinut tamperelainen scifidiggari, jolla ei ollut kokemusta ammattimaisesta elokuvanteosta, ei edes musiikkivideoiden.

”Teron suhtautuminen taas oli: onpa sairaan hullu juttu, mutta tossa lentoliput, lähdetään Cannesiin pitchaamaan”, Vuorensola muistelee.

”Tero ajatteli, että haistakoot muut paskan. Uskotaan juttuun itse, vaikka kaikki kyseenalaistaisivat mun osaamisen.”

Panokset olivat tarpeeksi kovat Kaukomaalle, eikä hän voinut sanoa ei. Iron Skyksi muuttuneen Rautataivaan kortit oli katsottava. Nyt Kaukomaakin myöntää, ettei hänellä ollut Tampereella esisopimuksia tehdessään aavistusta, miten Vuorensola pärjäisi tosipaikassa.

”Meni pitkään, ennen kuin edes uskalsin katsoa Star Wreckiä. Kun katsoin, siinähän oli paljon hyvää.”

Iron Sky -elokuvien kuvaaja Mika Orasmaa, jonka töitä ovat myös kalliit tuotannot Big Gamesta Tuntemattomaan sotilaaseen, kehuu Kaukomaan kykyä heittäytyä.

”Kuka tahansa normaali ja pragmaattinen ihminen olisi todennut, että tässä on liian isot riskit. Kukaan muu ei olisi puskenut näitä leffoja eteenpäin”, Orasmaa sanoo.

”Teromainen optimismi on sitä, että miksi mun usko loppuisi, jos Teron ja Timon usko ei lopu.”

Perinteisesti Suomessa on myyty elokuvaa tavalla, joka ei oikeastaan ole edes myymistä. Ensin on tehty elokuva ja sen jälkeen jääty toivomaan, että joku kiinnostuisi siitä. Malli toimii, jos rahoitus on julkisilta tahoilta, jotka eivät penää omiaan takaisin.

Ensimmäistä Iron Skyta taas tehtiin tavalla, jota voisi pitää pikemminkin startup-henkisenä. Ensin oli konsepti, sitten etsittiin faneja ja lähdettiin hakemaan huomiota elokuvafestivaaleille, hurmaamaan mieluummin kaupallisia tahoja kuin kulttuuriväkeä.  Vuodesta toiseen suomalaistiimi kiersi ja teki itseään tykö.

Budjetista alle miljoona tuli joukkorahoituksesta. Enemmän kuin rahoituksesta, kyse oli näkyvyyttä tuoneesta onnistuneesta markkinointitempusta: Iron Skysta kirjoitettiin elokuva-alan kansainvälisissä bisnesjulkaisuissa enemmän kuin mistään suomalaisesta elokuvasta aiemmin. Kaukomaa on antanut ulkomaille enemmän haastatteluja kuin kukaan toinen suomalainen elokuvatuottaja.

Spektaakkelin merkittävyyteen saattoi uskoa jo ennen kuin sekuntiakaan oli kuvattu.

Eräs elokuva-alan kollega vertaa Vuorensolaa ja Kaukomaata autokauppiaisiin, eikä vertaus ole kielteinen. Räväkkä tuote ei riitä. Sitä pitää osata myydä ja puhua kunkin kohderyhmän omaa kieltä.

Esimerkiksi näin: Kaukomaan mukaan Iron Sky: The Coming Race on Indiana Jones meets Jurassic Park goes Iron Sky. Kaavalla vakuutettiin kaikki osapuolet 17 miljoonan euron rahoituksesta.

Myyty!

 

Tero Kaukomaa myöntää auliisti olevansa ”markkinointijätkä”. Nuorena hän haaveili Yhdysvalloista ja lähti kesällä 1981 kaverinsa kanssa viiden viikon reissulle maan halki. Myymällä äitinsä ostamat osakkeet Kaukomaa sai kassaa farmariautoon. Parikymppiset tyhjätaskureissaajat nukkuivat siinä yönsä, mutta päivisin autossa oli, jos mahdollista, vielä epämukavampaa: kesä oli kuuma ja auto läkähdyttävä koppi. Kaukomaa keksi kaverinsa kanssa tähän ratkaisun, jolla oli kauaskantoiset seuraukset. He alkoivat käydä matkan varrella elokuvissa, sillä saleissa oli hyvä ilmastointi. Yksi elokuvakokemus oli ylitse muiden.

”Katsottiin, että hemmetin paljon nuorta jengiä jonottamassa leffaan. Mikäköhän tämä on tämä Raiders of the Lost Ark. No, mennään kattomaan”, hän muistelee.

”Jumalauta, mikä leffa!”

Kun seikkailu saapui Suomeen puoli vuotta myöhemmin nimellä Kadonneen aarteen metsästäjät, oli jo joulu 1981, ja Kaukomaa oli päättänyt, mitä halusi opiskella.

Ei leffaa, sillä suomalainen elokuva oli silloin tylsää – ei Indiana Jonesin seikkailujen veroista. Kaukomaa valitsi kauppakorkeakoulun ja sen jälkeen työpaikakseen öljy-yhtiö Mobil Oilin. Kaukomaa ajatteli, että monikansallisessa firmasssa voisi päästä Helsingin-konttorista töihin vaikka Lontooseen. Kun kävi ilmi, että ulkomaanpestiä oli turha toivoa vuosikausiin, Kaukomaa vaihtoi öljyfirman mainoksia tuottavaan Elohopea-Filmiin. Muutamaa vuotta myöhemmin hän kävi taas matkustelemassa maailmalla, eikä palattuaan keksinyt, mitä tekisi.

”Minua pyydettiin tuotantopäälliköksi Tero Jartin ohjaamaan Aapoon. Lähdin tekemään sitä keikkana, kun tehtävä ei eronnut hirveästi mainoskuvauksista.”

Kaukomaa jäi sille tielle. Hänestä tuli tuotantoyhtiö Gnu Filmsin osakas, joka halusi tehdä firmasta kansainvälisemmän. Aapo oli naturalistinen kuvaus kansalaissodassa rintamalle ajautuvasta rengistä. 1990-luvulla suomalaista elokuvaa ei pidetty vientituotteena, eikä sinänsä laadukas Aapo sitä ollutkaan. Kaukomaa huomasi sen yrittäessään myydä teosta Cannesin televisiomessuilla.

”Aki Kaurismäkeä mä ihailin. Hänen leffojaan joo, mutta fanitin myös Akia tuottajana, tapaa, jolla hän hoiti businesspuolen. Luomalla ihan oman juttunsa hän oli saanut yleisöä ympäri maailmaa, ja se mahdollisti hänelle elokuvanteon. Vitsi miten mageeta!”

Oman esikoistuotantonsa Kaukomaa kuvailee pistäneensä kasaan melkein sattumalta.

”Törmäsin Corona-baarin edessä käsikirjoittaja Jukka Asikaiseen ja kysyin, keille uusille ohjaajille pitäisi soittaa. Soitin Auli Mantilalle, joka sanoi, että sillä olisi uhkapeliin liittyvä idea. Sanoin että kerro ihmeessä lisää, olen pelannut koko ikäni uhkapelejä. En kuitenkaan innostunut ideasta yhtään. Viikkoa myöhemmin Auli soitti sunnuntai-iltana ja kertoi Neitoperhon stoorin. Innostuin, pyysin synopsista ja kahdessa päivässä Aulilta tuli 96-sivuinen käsikirjoitus. Hän oli miettinyt sitä vuosia.”

Mantilan ja Kaukomaan lisäksi lähes kaikki keskeiset Neitoperhon tekijät olivat ensikertalaisia. Neitoperhosta tuli kuitenkin yksi 1990-luvun kehutuimmista kotimaisista elokuvista, ja se läpäisi tiukan seulan Venetsian elokuvajuhlien ohjelmistoon. Mantilan seuraavan elokuvan Pelon maantieteen Kaukomaa tuotti jo oman Blind Spot -yrityksensä nimissä. Elokuvaan saatiin osatuottajaksi Lars von Trierin Zentropa, jolloin Blind Spot puolestaan pääsi nimelliseksi osatuottajaksi supersuosittuun Dancer in the Darkiin.

Muutama vuosi alalle tulon jälkeen Kaukomaa teki elokuvia kansainvälisemmin kuin kukaan muu Suomessa Kaurismäen veljeksiä lukuunottamatta. Jopa Helsinkiin sijoittuvaan Cyclomania-nuorisoelokuvaan järjestyi niin paljon rahaa Saksan televisiosta, että tuotanto oli kannattava, vaikka levitys Suomessa floppasi.

Uutta tapaa toimia ihailtiin alalla. Kaukomaa ja partneriksi Blind Spotiin tullut Petri Jokiranta halusivat molemmat katsoa Suomea kauemmas. Yhteistyö huipentui Jadesoturiin, Kiinassa kuvattuun viiden vuoden hankkeeseen. Kymmenen vuoden aikana Blind Spot tuotti seitsemän pitkää elokuvaa. Suomen elokuvatuottajien keskusliitto palkitsi parivaljakon Jokiranta–Kaukomaa vuoden tuottajina syyskuussa 2007. Silloin he kumpikin olivat jo suuntaamassa omiin, erillisiin projekteihinsa.

 

Kaikki elokuvat, joita Tero Kaukomaa on lähtenyt tuottamaan, ovat jossain vaiheessa näyttäneet menestyksiltä.

”Ehkä se oli myös mun naiiviutta, kun ajattelin aina, että perkele, tästä tehdään hitti. Tuolla asenteella tein jokaisen leffan”, Kaukomaa sanoo.

Jadesoturin ohjaaja Antti-Jussi Annila kuvailee Kaukomaata parantumattomaksi riskinottajaksi, joka tarttuu juttuun sitä hanakammin, mitä suuremmat ovat panokset.

”Olen itsepäinen, mutta Tero on vielä itsepäisempi. Tero on ainoa ihminen, jonka kanssa en lähtisi kilpailemaan siitä, kumpi jaksaa hakata päätään seinään kauemmin.”

Yksikään Blind Spotin elokuvista ei saanut yleisömenestyksen haamurajana pidettyä 100 000 katsojaa Suomessa ennen Iron Skyta.Sen kannalta keskeistä oli nousu isoksi hitiksi Saksassa. Elokuvaa myytiin siellä paikallisena sekä aiheen että keskeisten näyttelijöiden Julia Dietzen ja Götz Otton kantamana.

Suomalaisia tähtiä elokuvassa ei ollut, mutta oli jotain yllättävämpää: Samuli Torssosen luotsaaman Energia-nimisen firman erikoistehosteet. Siitäkin syystä elokuva onnistuttiin lanseeraamaan täällä lähes kansallisaarteena.

Iron Sky näyttikin kaupalliselta menestykseltä kahden kuukauden ajan. Lento tyssäsi varhain solmittuun levityssopimukseen, jonka nojalla brittiläinen levitysyhtiö Revolver ilmoitti julkaisevansa elokuvan suoraan dvd:llä vain kaksi kuukautta ensi-illan jälkeen.

Pari päivää dvd-julkaisun jälkeen Iron Sky oli verkossa sen hetken kuudenneksi piratoiduin elokuva, suurimpien Hollywood-hittien rinnalla.

Listalle pääseminen on saavutus sinänsä, mutta rahallisesti seuraukset olivat Blind Spotille julmat. Iron Skyn jo suunniteltuja teatterilevityksiä peruttiin. Varovaisenkin arvion mukaan Blind Spot menetti satojatuhansia euroja.

”Ei se kaikki mennyt niin kuin piti”, Kaukomaa sanoo.

 

Kaukomaasta Cannesin Iron Sky Loungessa paistanut huojennus ei tietenkään ole pysyvä olotila Kaukomaan työtavoilla. Pikemminkin päinvastoin. Kun Kaukomaata haastateltiin tätä juttua varten ensimmäisen kerran helmikuussa 2016, Berliinin Ritz-Carlton-hotellin aulabaarissa seuraavaa palaveriaan odotteli silminnähden stressaantunut mies. The Coming Racen kuvaukset olivat juuri päättyneet, Berliinin elokuvajuhlat täydessä vauhdissa.

Kaukomaasta sanotaan, että hän puhuu totta vaikeassakin paikassa. Sen taas sanotaan erottavan hänet niistä tuottajista, jotka tukalassa raossa turvautuvat valkoisiin valheisiin. Kaukomaa myöntää hämmentävän auliisti, jos hommat eivät toimi. Niin myös Berliinissä, jossa oli tarkoitus tavata ostajaehdokkaita ja keskustella kansainvälisistä levityskuvioista.

”Rahoitusta on aika hintsusti”, Kaukomaa kuvaili huoltaan Ritz-Carltonissa juoden iltapäivällä lager-tuoppia, joka ei ollut päivän ensimmäinen.

”Koko ajan etsitään lisää rahaa, että pääsisi maksamaan itselleenkin palkkaa.”

Kun Kaukomaa vuonna 2012 päätti keskittyä Iron Sky -tuoteperheeseen, elokuvatrilogian toisen osan oli määrä valmistua vuonna 2015 ja kolmannen 2018. Vuonna 2013 Blind Spotin kerrottiin joutuneen talousvaikeuksiin.

Samoihin aikoihin perustettiin uusi yhtiö, Iron Sky Universe, joka osti Iron Skyn oikeudet Blind Spotilta. Kaukomaan mukaan vain niin Blind Spot saattoi vielä maksaa velkojille – ja ainoa tapa, jolla Iron Sky -brändi voitiin pelastaa.

Aika alkoi silti loppua kesken The Coming Racen kuvausten. Kaukomaalle se ei ollut uutta. Jo Pelon maantieteessä rahat loppuivat kesken kuvausten.

”Siinä sai tuntumaa, millaisia ongelmia tuottaja kohtaa. Mulla ja Auli Mantilalla meni muutenkin sukset ristiin. Ei puhuttu vuosiin sen jälkeen. Mutta pitää kohdata ongelmat ja tehdä virheensä. Ei jäänyt ainakaan fiilistä, että tämä on helppoa.”

Myös ensimmäinen Iron Sky meni kuvauksissa roimasti yli budjetin. Silloin kuvauksiin Australiaan saapui Udo Happel. Hänet lähetti paikalle niin sanottu completion bond. Se on vakuutusjärjestely, jolla pidetään huoli elokuvien valmistumisesta, sillä isoissa indietuotannoissa on yleensä kiinni useiden rahoittajien sijoituksia. Happel selvitti tilanteen, antoi tiimin jatkaa – vaihtoehtona olisi ollut ohjaajan ja tuottajan vaihtaminen, jotta edes jotain saadaan valmiiksi – ja katsoi, että budjetin ylitys pysyy kurissa.

Kaukomaa ihastui Happelin tehokkuuteen ja sai houkuteltua tämän The Coming Racen linjatuottajaksi, kuvausvaiheen käytännön päävastaavaksi. Happelin tehokkuutta tarvittiin. 

Kun kävi selväksi, että kuvauspäiviä on liian vähän, Happel teki nopean päätöksen. Vuokrataan yksi studio lisää ja kuvataan suurta toimintajaksoa samanaikaisesti kahdella tiimillä, isojen Hollywood-tuotantojen tyyliin. Näin elokuva saatiin purkkiin sellaisena kuin oli suunniteltu.

”Kaikki elokuvanteon vaikeus liittyy mun mielestä aina just rahaan ja talouteen”, Kaukomaa summasi Berliinissä.

Ne ovat myös elokuvanteon ne puolet, jotka ovat Kaukomaan näpeissä. Hän on mahdollistaja, Iron Sky -tuoteperheen pomo, jonka siipien alla ohjaaja-käsikirjoittaja Vuorensola voi kehitellä tieteisfantasiaansa. Stressin kantaminen jää kuitenkin tuottajalle, ja joskus tarvitaan rautakoura-Happeleita.

Tuoppi Ritz-Carltonissa ei ole alkoholismin merkki. Festivaalimatkat ovat kiireisiä ja kosteita reissuja. Päivät täyttyvät tapaamisista, illat ja yöt edustetaan ja verkostoidutaan. Ilman verkostoitumisihmettä ei ensimmäistä eikä toista Iron Skyta olisi rahoitettu.

Sissimarkkinoinnista, kuten happy hour -tapahtumien järjestämisestä festivaalien ammattilaiskävijöille, parodisten kuunatsilehtien jakamisesta ja rooliasuissa heilumisesta on tultu pitkälle. Cannesissa toukokuussa 2016 Iron Skyn lippua pidettiin ilmassa bileillä, joiden kokonaisbudjetti oli yli 30 000 euroa. Elokuvasäätiö tuki juhlaa 20 000 eurolla.

Faneihin on pidetty yhteyttä toisenlaisin keinoin. Jo maaliskuussa 2016 elokuvan raakaversiosta järjestettiin Berliinissä ja Helsingissä faninäytökset, joihin pääsi maksamalla lipusta 150 euroa.

”Moni ajattelee, että Iron Skyt tehdään yleisön kanssa niin, että tarinan kirjoittaminenkin joukkoistetaan. Ei. Me haetaan faneilta opponointia, eri näkökulmia sekä vahvistusta siihen, mihin me uskotaan. Jos juttu toimii sun mielestä, mutta sata ihmistä sanoo, ettei se toimi, on aika katsoa peiliin ja kysellä, missä vika”, Kaukomaa kuvailee.

Faneja ei ole tuntunut harmittavan, että ensimmäiseen elokuvaan sijoitetut rahat eivät tulleet takaisin. Kun Iron Sky Universe järjesti osakeannin vuonna 2014, se merkittiin viisinkertaisesti.

Lokakuussa 2016 The Coming Racen tuotanto haki pitkästä aikaa joukkorahoituksella apua Indiegogo-palvelussa. Pyyntö oli muotoiltu hupaisasti ja asetettu Vuorensolan suuhun: kohtaus, jossa muotoaan muuttava liskoihminen putoaa dinosaurusten vetämästä vaunusta ja murskaantuu, on kuvattu, mutta sen digitaalisiin tehosteisiin ei ole nykybudjetissa enää varaa. Tarvitaan 24 000 dollaria. Kampanja onnistui ja keräsi kuukaudessa yli 38 000 dollaria.

Eikös se ole ihan pähkinöitä, jos kokonaisbudjetti on lähes 600-kertainen?

”Joukkorahoitus on markkinointikeino. Me oltiin edelläkävijöitä, mutta se alkaa olla menneen talven lumia”, Kaukomaa sanoo.

”Ei olla tehty päätöstä joukkorahoituskuvioiden lopettamisesta, mutta on ne nähty. Se on hirveän työlästä hommaa.”

”Mutta siitä huolimatta: The Coming Racen rahat olivat niin lopussa, että murskautumisjaksoa ei olisi voitu toteuttaa ilman fanien apua”, Vuorensola sanoo.

 

The Coming Racen venähtämisellä on seurauksensa. Tämän vuoden kesäkuussa Kauppalehti kertoi, että Blind Spotilla on lähes 800 000 euroa velkaa ja verottajalla kärsivällisyys lopussa. Kesällä myös Iron Sky Universe on ollut maksuvaikeuksiin joutuneiden yritysten listalla toistuvasti.

Ohjaaja Timo Vuorensola ottaa vastuun Iron Sky: The Coming Racen budjetin räjähtämisestä. Hän ja kalifornialainen käsikirjoittaja Dalan Musson paisuttelivat tarinaa miettimättä, mitä hirmuliskot ja muut tehosteet maksavat.

”Kun annoimme käsikirjoituksen Terolle, pyysin samalla anteeksi”, Vuorensola kertoo nyt.

”Kun Tero oli lukenut sen, hän sanoi, että voi paska, pakko tämä on tehdä. Tero kysyi, että luulenko osaavani ohjata nämä jutut. Sanoin kyllä ja kysyin, saatko rahoitettua tämän. Tero sanoi kyllä.”

Sitten mentiin.

”Tykkään Teron kanssa työskentelyssä tästä, että pää osuu välillä ovenkarmiin, mutta meno ei pysähdy”, Vuorensola toteaa.

The Coming Racen 18 miljoonaan kohonnut budjetti johtuu erikoistehosteiden olemuksesta ja tekijästä. Ensimmäisen Iron Skyn tehosteet olivat avaruusaluksia ja muita mekaanisia muotoja. Dinosaurukset taas ovat eläviä olentoja, joiden uskottavuus on pienestä kiinni. Ne ovat elokuvan varsinainen tähti. The Coming Racessa ei ole näyttelijöitä, joiden vuoksi ostetaan leffalippuja. Digisaurukset ovat kalliimpia kuin pääosien britti Lara Rossi, australialainen jiujitsumestari Kit Dale, amerikkalainen koomikko Tom Green, saati sivuosien Kari Ketonen ja Jukka Hildén. Efektitalo Pixomondo taas on ykkössarjaa: se on tehnyt Game of Thronesia, Fast and the Furious -kaahailuja ja useita Steven Spielbergin elokuvia.

Ensimmäisessä Iron Skyssa Samuli Torssosen vetämä efektitalo Energia oli osatuottaja, jonka piti saada siivu tuotoista kymmenien miestyövuosien panostaan vastaan. Alalla kärjistetään, että mitä efektibudjetiksi oli kirjattukaan, Hollywood-tason firma olisi pistänyt vastaavasta urakasta laskuun nollan perään. Iron Skysta tuli toki Energialle käyntikortti, mutta turhan kallis sellainen. Torssonen ja muita energialaisia siirtyi Troll vfx -yhtiöön, joka on alansa johtavia yrityksiä Suomessa.

Ensimmäinen Iron Sky maksoi alle puolet The Coming Racesta, mutta vei silti tuotantoyhtiön talousvaikeuksiin. Siksi iso bisneskysymys kuuluukin, että miten näin kallista kakkososaa on ylipäätään voitu käydä tekemään. Yksi vastaus on Saksa. 80 miljoonan asukkaan maassa on potentiaalia. Suurin osa budjetista on saksalaista julkista ja puolijulkista rahaa.

”Ykkösosa näytti saksalaisille, että aiheesta voi tehdä hervotonta komediaa”, Kaukomaa arvioi syitä rahoitustahojen innostukselle.

Suomen elokuvasäätiö on The Coming Racessa mukana miljoonan euron tuella. Yksittäisen elokuvan tukisumman katto oli vuosikymmenen ajan 800 000 euroa, mutta Iron Skyn, Big Gamen ja Tuntemattoman sotilaan kaltaisten suurtuotantojen myötä päätettiin, ettei tarkkaa maksimitukisummaa enää ole.

Muutenkin on vaikea aliarvioida sen seurauksia, että Tero Kaukomaa sattui kymmenen vuotta sitten lukemaan Hesaria hotellin aamupalapöydässä. Esimerkiksi uuden Tuntemattoman sotilaan erikoistehosteista vastaa Samuli Torssosen Energian seuraaja Troll vfx. Fantasia- ja tieteiselokuvia suunnitellaan Suomessa nykyään vakavissaan ja suomalaista kauhua on myyty onnistuneesti maailmalle. Merkittävän osan kehitykseen ovat tuoneet menestykset Rare Exports ja Big Game, jotka Petri Jokiranta tuotti omalla firmallaan Kaukomaan keskityttyä Iron Skyhin.

Marraskuussa Kaukomaa matkustaa Santa Monicaan, jossa järjestetään Pohjois-Amerikan suurimmat elokuvamessut. American Film Marketissa on määrä tehdä sopimuksia Iron Sky -oikeuksista eri maihin.

Vuosituhannen taitteesta perheineen Sveitsissä asuneen Kaukomaan pitää jatkossa sovitella kalenteriinsa myös matkoja Kiinaan, sillä järjestyksessä kolmas Iron Sky -leffa kuvataan Pekingin lähellä. Timo Vuorensola ohjaa ja Mika Orasmaa kuvaa Iron Sky: The Arkin, mutta elokuva on 80-prosenttisesti kiinankielinen ja täysin kiinalaisrahoitteinen.

Kiinalaisen Iron Skyn syntytarina on hullu ja se menee näin:  Kaksi vuotta sitten muuan Max Wang lähetti Timo Vuorensolalle Facebook-chatissa viestin, jossa hän kehui Iron Skyta ja kysyi, tulisiko Vuorensola Kiinaan tekemään leffaa. Jaahas, ajatteli Vuorensola, jolla on muutakin tekemistä kuin vastata hämäriin viesteihin, ja sulki chat-ikkunan.

Tuottaja Wang, jonka edellisen elokuvan Wolf Totemin liikevaihto Kiinassa oli 90 miljoonaa euroa, tiesi kuitenkin myös ne narut, joista tämän kaltaisissa tilanteissa kannattaa vetää. Wang otti yhteyttä Tero Kaukomaahan, joka tietenkin totesi, että kyllä tämä kannattaisi tehdä.

Wangilla oli scifikäsikirjoitus, jonka ohjaamisen ehdoksi Vuorensola asetti halunsa muokata se Iron Sky -maailmaan. Se sopi kiinalaisille.

The Arkin budjetti on yli 25 miljoonaa euroa. Kun Kiinan-kuvaukset alkavat lokakuun puolivälissä, vuoden 2012 alkuperäinen Iron Sky on ainoa ensi-iltansa jo saanut Vuorensolan ohjaama elokuva. Nyt hän luotsaa elokuvaa, jonka hintaisia tuotantoja on aiemmin tehnyt suomalaisohjaajista ainoastaan Renny Harlin.

Kaukomaata mittaluokka ei tietenkään huoleta. Hänen varsinainen tehtävänsä on myydä The Arkia Kiinan ulkopuolelle.

”Tähän on muutamakin näkökulma”, Kaukomaa sanoo.

”Stoori on helvetin hyvä, käsis on helvetin hyvä. Toinen näkökulma on iso mahdollisuus päästä Kiinan markkinoille.”

Ne ovat valtavat markkinat, joilla pärjäävät fantasia- ja tieteisspektaakkelit. Kiinaan pystytetään elokuvateattereita pökerryttävällä vauhdilla. Matt Damon ja Christian Bale ovat jo näytelleet kiinalaiselokuvien pääosissa. Kiina saattaa nousta Yhdysvaltojen ohi elokuvabisneksen tärkeimmäksi markkina-alueeksi muutaman vuoden sisällä.

Kolmas näkökulma on se, jota muutenkin Suomen elokuva-alalla uskotaan inspiraatioksi kiinalaisen Iron Skyn tekemiseen. Kaukomaa ja Vuorensola saavat vihdoin rahaa tekemällä tilaustyön.

”Jos tässä parinkymmenen vuoden ajan on haaveillut, että joskus Hollywood maksaisi leffatuotannon, niin ei sitä ajatellut, että se onkin Kiina, joka maksaa. Mukavaa, kun ei tarvitse omia liksoja ensimmäisenä sijoittaa. Niin kuin on pitänyt joka ikinen kerta aiemmin.” ■