Beta

Ihaile muita. ”Jos ihailun lopettaa, kasvu pysähtyy."

Tuomo Menswear ja Solo for men -vaateliikkeiden perustaja Heikki Varrio opiskeli äitinsä mieliksi opettajaksi, vaikka halusi vaatekauppiaaksi. Hyvän myyjän salaisuus on hänen mielestään mielenhallinnassa.

Opettele mielenhallintaa. ”Olen opetellut ymmärtämään mielen toimintaa, jotkut kutsuvat sitä valaistumiseksi. Yritän vapautua pakonomaisesta ajattelusta. Kuulostelen, mistä mielialani johtuvat, ja yritän luoda rauhallisemman mielentilan. Henkisestä tilasta täytyy huolehtia, että pystyy olemaan luova.”

Ajattele ensin. ”Vaistonvarainen reagoiminen ei ole hyvä asia. Kun reaktionsa hallitsee, löytyy ratkaisuja. Valintoja pystyy tekemään paremmin, kun tilanteessa ei ole tunnetta pelissä.”

Palvele pyyteettömästi. ”Palvelu ei ole vain asiakkaiden palvelua, vaan myös palvelusten tekeminen on tärkeää. Palvelun täytyy olla pyyteetöntä ilman alistumisen tunnetta. Ihminen, jolle palvelun tarjoaminen on vastenmielistä, on usein ärtynyt, ja se huomataan.”

Tee vaikutus. ”Se, millaisen arvion asiakas minusta tekee, on ratkaisevaa. Olenko sopiva henkilö auttamaan häntä? Olenko ammattitaitoisen oloinen? Asiakkaan on tunnettava, että tämän henkilön kanssa on turvallista asioida.”

Kyseenlaista kaikki. ”Pitää keksiä aina jotain uutta, vaikkei tietäisi, mitä. Tavoite voi olla vaikka se, että muutan kaiken. Kun asettaa tavoitteen, silmät avautuvat muutokselle ja alkaa nähdä mahdollisuuksia.”

Ihaile muita. ”Jos ihailun lopettaa, kasvu pysähtyy. Päätin aloittaa ihailemisen uudelleen, jotta saan luovuuden esiin. Olen etsinyt ihailunkohteita kilpailijoista, jotka ovat tehneet jotain hyvää.”

Älä ota itseäsi liian vakavasti. ”Jos teet virheitä, ne eivät ole tärkeitä. Jos et tee virheitä, et kehity. Liika vakavahenkisyys tekee meistä liian tärkeitä, jolloin luovuus kärsii. Pelko lykkää päätöksentekoa, ja sen lopputuloksena ei ole mitään.” ■