Beta

Haavoittunut enkeli | Manuela Bosco

Makaan silmät kiinni puulattialla ja odotan taivaan avautumista. Entinen olympiatason juoksija, nykyinen näyttelijä, ammattipuhuja ja enkelihoitaja Manuela Bosco istuu vierelläni ja lupaa, että olen täydellisen turvassa.

”Arkkienkeli Mikaelin sininen valo suojaa kaikilta voimilta, jotka eivät ole korkeimmasta lähteestä”, hän sanoo ja kehottaa päästämään irti ajatuksista sekä alemman tason energiasta, joka on pakkautunut polviin, sisäreisiin ja reisiluuhun. Taustalla soi pianonpimputus kannettavan tietokoneen kaiuttimista. Minun pitäisi kuulla vain se ja Boscon ääni. Hankalaa, kun autot huristavat kadulla ja Boscon yksiön jääkaappikin surisee.

Bosco laskee läpi viisi askelta kohti taivasta. Niiden aikana jätän asteittain maallisen ruumiini taakseni. Viimeisellä tasolla olisi tarkoitus kohdata jotain suurempaa. Päätä kolottaa ja varvasta kivistää, mutta en kehtaa liikkua. Bosco kuiskaa tomerasti: ”Päästä irti.”

Haluan niin paljon päästää irti. Onhan tämä hassua, mutta Bosco kuulostaa niin vakuuttavalta puhuessaan hyvästä olostani. Alan uskoa ääntä, enkä enää pohdi putkiremppaa tai illallissuunnitelmia.

”Viisi. Olet sielusi ydinolemuksessa. Kaikki mikä tulee rakkaudesta ja puhtaasta valosta on nyt ulottuvillasi.”

Horrokseni tila syvenee. Tulee hyvä, rintakehässä hohkaava olo. Tiedostan, että Bosco heilauttaa käsiään pääni yllä, mutta ne muuttuvat ohi lentäviksi linnuiksi tai palloiksi. Eteeni ilmestyy lämmin, sinertävä olento.

Mikael?

 

Ennen enkeliterapian alkua Manuela Bosco kaataa vihreää teetä mukiin ja tarjoaa mulperinmarjoja. Hän on pukeutunut punaiseen mekkoon, ja puristaa kaulakorunsa kultaista tähteä. Bosco puhuu rauhallisella äänellä, jota rikkoo äänekäs nauru.

Boscoa kenties hermostuttaa. Hän on tehnyt enkelihoitoja paljonkin, mutta toistaiseksi lähinnä ystäville ja puolitutuille. Julkisuus sen sijaan on tuttua Boscolle. Keväällä ilmestyi Ylitys, omaelämäkerrallinen kirja jossa hän käy läpi rankkaa uraansa pikajuoksijana. Siitä lähtien Bosco on ollut haluttu puhuja. Hän on käynyt luennoimassa yrityksille, mielenterveysalan ammattilaisille, opettajille, lukiolaisille ja liikuntaihmisille.

Boscossa on jotain kaikille heille. Hän puhuu omakohtaisesti syömishäiriöstä, itsemurha-ajatuksista, nuorten liikkumisesta, masennuksesta, yhteisöllisyydestä ja ilon löytämisestä. Lokakuussa Suomen mielenterveysseura myönsi Boscolle tämän vuoden valtakunnallisen mielenterveyspalkinnon. Perusteluissa korostettiin Boscon luovan omalla esimerkillään toivoa muille vaikeuksissa kamppaileville.

”Häpeän ja syyllisyyden kelmu katoaa”, Bosco itse luonnehtii kuulijoiden vapautumista. Hänen mukaansa ahdistus vähenisi jo sillä, että ihmiset puhuisivat toisilleen enemmän, eivätkä tuntisi niin suurta pelkoa, vaikka sitten hieman erottuisivat joukosta.

”Se on valtavan kaunista, miten vanhemmat naiset tiputtavat käyttäytymistavat. Yli viisikymppiset naiset uskaltavat sanoa, tuntea ja näyttää. Jos he eivät mene kaavan mukaan, niin mitä väliä. Kaikkein kauneinta elämässä on, kun ihminen ei yritä olla mitään, vaan on.”

Puhekeikkojen lisäksi Bosco markkinoi yrityksensä Lumien kautta myös rentoutusta, ravintoterapiaa ja juoksuopetusta. Ja enkelihoitoja. Äskettäin hän on myös alkanut saada lupaavia rooleja näyttelijänä ja suunnitella toista kirjaansa.

Se on melkein liian paljon yhdessä paketissa, ja tekee suhtautumisen Manuela Boscoon hieman vaikeaksi. Onko hän loppuun palanut ex-urheilija vai näyttelijälupaus? Entä mitä ajatella 30-vuotiaasta naisesta, joka paitsi uskoo enkeleihin, myös järjestää tarvittaessa treffejä niiden kanssa?

 

Manuela Bosco syntyi 1982, samana vuonna, kun hänen isänsä Carmelo Bosco teki mullistavan keksinnön esivenytyksen merkityksestä voimaharjoittelussa. Lisäksi hän kehitteli hyppymattoja, joiden avulla saattoi helposti mitata harjoittelun tehon. Boscon löydöt toivat hänelle kansainvälistä huomiota. Hän teki kaksi väitöskirjaa, vieraili useissa yliopistoissa professorina ja neuvoi muun muassa Diego Maradonaa, Alberto Tombaa ja ­Micha­el Jordania.

Italialainen liikuntatieteen opiskelija oli saapunut Jyväskylän opiskelemaan vuonna 1972. Hän rakastui urheilulliseen vaaleaan naiseen, Anni Kirvesniemeen, joka on hiihtäjä Harri Kirvesniemen sisko. He saivat kaksi lasta, vuosi Manuelan jälkeen syntyi Carla-sisko.

Isä laittoi Manuelan tekemään hyppykokeita jo kaksivuotiaana. Tyttö pomppi iloisena elektronisella matolla ja isä kirjasi lukuja ylös. Manuelalla oli hänen tutkimustensa mukaan huomattavasti normaalia enemmän nopeita lihassoluja. Isä alkoi puhua, että työläällä harjoittelulla hänen tyttärensä voisivat saavuttaa huipun urheilussa.

Lapset haluttiin kasvattaa kaksikulttuurisiksi, ja perhe muutti Italiaan, mutta palasi Suomeen, kun tytöt saavuttivat kouluiän. Omanarvontuntoinen isä oli lapselle tärkein ihminen, vaikka tämä vietti pitkiä aikoja työmatkoilla poissa Mikkelin-kodista. Manuela vannoi, ettei koskaan karju, kuten äkkipikainen isä teki, kun riiteli hänen äitinsä kanssa. Kun isä oli poissa, nuori Manuela puhui maratonpuheluita tämän kanssa.

”Isä oli vahva ja rauhallinen. Pystyin puhumaan hänelle kaikesta. Jos menin liian tunteelliseksi, hän rauhoitti, ettei maailma tähän kaadu.”

Urheilu-ura oli Manuela Boscolle itsestäänselvyys. Valmentajaisän lisäksi ohjeita jakoivat Harri ja Marja-Liisa Kirvesniemi sekä kummisetä, mäkihyppyvalmentaja Matti Pulli.

Lehdet alkoivat kirjoittaa Boscosta, kun tämä oli 16-vuotias. Kahden passin Manuela Bosco on juoksun suurlupaus, kertoi Ilta-Sanomat vuonna 1998. Kauniista aitajuoksijasta tuli median suosikki, jonka kerrottiin seurustelevan pituushyppääjä Niklas Rorariuksen kanssa ja kuljettavan pehmonallea mukana kisamatkoilla muistuttamassa poikaystävästään.

Juoksu kulki. Manuela Bosco teki Suomen ennätyksiä, kahmi nuorten arvokisojen mitaleja ja eteni 17-vuotiaana Sevillan MM-kisoissa 100 metrin aitajuoksun toisiin alkueriin.

Sydneyn olympialaisissa 2000 Bosco piti tasonsa, mutta urakehitys pysähtyi siihen.

 

Kynttilät lepattavat suitsukkeentuoksuisessa huoneessa. Kirjahyllyt notkuvat klassikoita, näytelmiä ja tietysti runsaasti hengellistä kirjallisuutta. Hän lukee päivittäin, tällä hetkellä Riikka Pulkkisen ja Johanna Sinisalon uutuuksia. Puisella työpöydällä odottaa läppäri. Kun vuosi vaihtuu, hän käy kirjoittamaan uutta teosta, joka liittyy osittain Italiaan. Bosco ei ole vielä varma, onko kirja fiktiota vai elämäkerrallinen. Hän ei halua paljastaa paljoa keskeneräisestä työstä.

”Vie aikaa, että saan miettimäni teemat ja teoreettiset asiat kiinnostavaan muotoon. Minulla on paljon oppimista vielä kaunokirjallisessa tekstissä”, Bosco sanoo.

Hän mainitsee esikuvakseen Elif Shafakin Rakkauden aikakirjan. Nykypäivään sijoittuvaan tarinaan tuodaan historiaa, mystiikkaa ja uskontoa.

Boscon ensimmäisestä kirjasta piti tulla fiktiivinen romaani nuoresta naisurheilijasta. Teos-kustantamon Silja Hiidenheimo ehdotti, että Bosco kirjoittaisi tapahtumat suoraan omasta elämästään. Ensin se arvelutti, mutta kun päätös oli tehty, kirjoittaminen vapautui. Ylitys on teos isän ja tyttären suhteesta ja tyttären sinnikkäistä yrityksistä juosta nopeammin kuin kukaan. Kaikki johti kohti henkistä sairastumista.

Bosco keskittyy tarkasti kiivaiden kokemustensa välittämiseen, mutta ei sorru päiväkirjamaisuuteen. Hän herkuttelee tarkoilla kuvauksilla runsaista italialaisista aterioista ja tarinoi sukunsa tärkeistä hahmoista.

Kirjassaan hän kertoo, kuinka ongelmat alkoivat, kun isä ilmoitti uudesta naisesta vuonna 2000. Välit viilenivät, Bosco vaihtoi valmentajaa. Samaan aikaan iltapäivälehdet kirjoittivat, kuinka nuorella urheilijalla on vuoden peppu. Hän söi paineisiinsa herkkuja ja juoksuvauhti hidastui kilojen kertyessä. Epätoivo kasvoi.

Olin päättänyt kuolla, leikata ranteet auki ja lähteä, Bosco kirjoittaa. Jättää taakseni kaiken sen sotkun ja tulla takaisin enkelinä. Vajosin tilaan, joka oli musta ja pimeä kuin talviyö. Minun ääneni muuttui lapsen ääneksi. Puhuin itselleni ja puhuin enkeleille. Kerroin saapuvani heidän luokseen.

Bosco kirjoitti kirjoitti perheenjäsenilleen jäähyväiskirjeet, otti keittiöstä leipäveitsen ja viilsi kahdesti ranteitaan. Ennen kolmatta viiltoa Carla-sisko juoksi huoneeseen ja otti siskoltaan verisen veitsen pois.

”Se oli sähköshokki. Aloin ymmärtää oman tilani, enkä ollut enää itselleni turtana”, Bosco sanoo nyt asunnossaan. Hän puhuu asiasta rauhallisesti, mutta vähin sanoin. Hän ei yritä glorifioida itsemurhayritystä, eikä yksinkertaistaa sen syitä.

”Se on huuto, että nähkää minua, kuulkaa minua. Kysymys on siitä, ettei tarvitsisi mennä siihen. Että pystyisimme puhumaan ja koskemaan.”

Ongelmat eivät kadonneet. Tapauksen jälkeen Bosco sairastui anoreksiaan. Hän tunsi lihastensa jaloissa surkastuvan ja nautti tunteesta. Lopulta kaikki jalkalihakset erottuivat toisistaan ja solisluut työntyivät selkeästi esiin. Hän urheili silti tyhjällä vatsalla ja sinnitteli kohtalaisia suorituksia. Kehittymisestä ei ollut toivoakaan.

Sitten isällä todettiin aivosyöpä. Hän kuoli vuonna 2003. Puoli vuotta myöhemmin Bosco musertui kotonaan. Hän ei pärjännyt enää juoksussa ja oli menettänyt isänsä, eikä tiennyt, miten jatkaa elämää. Bosco kertoo, kuinka hän puhui tyhjyyteen, mutta sai ensimmäistä kertaa vastauksen. Ääni sanoi hänelle lempeästi: ”Päästä irti.”

Bosco kokee, että tuosta hetkestä alkoi hänen toipumisensa: hän alkoi ”kuunnella syvempää ääntään”. Ura jatkui vielä kaksi vuotta, mutta Bosco keskittyi parantamaan henkisen vointinsa, ei fyysisiä tuloksiaan.

Boscolla on tiiviit välit Mikkelin kansalaisopistossa italian kielen opettajana toimivaan äitiinsä ja tämän pieneen sukuun. Enon Harri Kirvesniemen hiihtäjälapset ovat olleet Boscolle ja hänen sisarelleen aina läheisiä.

”Olemme yhdessä kuin sisarukset. Voimme puhua suoraan kaikesta. Pieninä me juostiin alastomana viestejä, mutta ei enää”, Bosco kertoo.

Suvun kesäpaikalla Mikkelissä grilli sytytetään silloin, kun kukaan ei ole lenkillä. Bosco huokaa, että muut ovat nykyään paljon häntä innokkaampia juoksemaan. Iltaisin sukulaiset syövät yhdessä valtavan määrän ruokaa.

Anoreksia on ohi, mutta Bosco on ruoan suhteen edelleen tarkka. Entinen tiukka vegaani syö nykyään myös mereneläviä. Kun torjunta-aineet aiheuttivat allergiareaktion, Bosco vaihtoi koko ruokavalionsa luomuun. Hän suosii kausiruokaa ja lähiruokaa ja pitää muutaman kerran vuodessa puhdistusviikon, jolloin nauttii vain smoothieita.

 

Turha kaikkia vaikeita asioita on yksin miettiä. Kysytään neuvoa enkeleiltä, Bosco ehdottaa ja kaivaa enkelikorttipakan kirjahyllystä. Hän sekoittaa keskittyneesti suuria kortteja, kehottaa minua tekemään mielessäni kysymyksen ja puhaltamaan Healing with Angels -korttipakan päälle. Mietin mielessäni parisuhdettani. Valitsen silmät kiinni kortin. Siinä lukee Romance ja kuvassa kaksi enkelihahmoa syleilee. Bosco lukee vastauksen kirjasta englanniksi. Se kertoo, kuinka enkelit auttavat jatkossa rakkauselämässäni.

 

Mukavaa kuulla, että romantiikkaa riittää, mutta en osaa ottaa satunnaiskortin ohjetta tosissaan. Tilanteessa on samaa tunnelmaa kuin horoskooppien lukemisessa tai tarot-korteilla ennustamisessa. Monitulkintaiset kortit pakottavat ihmisen pohtimaan peruskysymyksiä.

”Joskus voi olla silleen, ettei heti ymmärrä syvää viestiä kysymykseesi. Jos haluaa lisäselkeyttä, voi aina ottaa lisää kortteja.”

Kun Bosco puhuu enkeleistä, hän ei vaikuta tasapainottomalta. Hänen ääneensä tulee lämpöä ja innostusta. Silti Bosco ei yritä käännyttää ketään. Hän ei hätkähtäisi, jos joku tulisi väittämään päin naamaa, ettei mitään enkeleitä ole olemassakaan.

”Sanoisin, että se on sinulle totuus, mutta en elä sinun totuuttasi. Minua ei häiritse, jos joku haastaa, ei yhtään. Päinvastoin. Arvostan tosi paljon, että asiat käydään kunnolla läpi.”

Enkelit ovat läsnä Boscon jokapäiväisessä elämässä. Hän ei näe alttaritaulujen siivekkäitä miehiä vaan kuulee sanoja, näkee valoja tai vaikka Rafaelin vihertävää väriä. Näin voi käydä vaikka ratikassa tai iltakävelyllä. Usein läsnä oleva enkeli ilmoittaa hänelle nimensä. Lisäksi hän käy päivittäin läpi elämäänsä enkelikorttien kanssa. Henkimaailman neuvot tulevat hyvin käytännöllisessä muodossa.

”Niitä on satoja ihan arkisista tilanteista isompiin päätöksiin. Kysyn, mitä minun pitäisi tässä tilanteessa tehdä tai mihin kiinnittää huomiota. Jos on rauhaton olo, saan jonkun sanan mieleen.”

Bosco valmistui enkelihoitajaksi keväällä. Hän opiskeli puoli vuotta Espoossa hypnoterapeutti Sami Nevalaisen opissa seitsemän muun naisen kanssa. He kävivät läpi meditaation teoriaa, hoidettavan luottamuksen saavuttamista ja enkeleiden hierarkiaa.

Se kuulostaa humpuukilta. Toisaalta enkeliterapialle voi hyvin olla kysyntää. Meditaatio ja new age kiinnostavat. Irlantilaisen enkelikirjailija Lorna Byrnen puhetapahtuma myytiin syksyllä Suomessa loppuun, ja hänen omaelämäkertansa Enkeleitä hiuksissani on ollut jättimenestys ympäri maailmaa. Ylen TV2:n Meedioissa taas esitellään suomalaisnaisia, jotka ottavat yhteyttä tuonpuoleiseen.  TV5:n Selvänäkijä Claudia Evessä ennustetaan julkkisten ja kaduntallaajien tulevaisuutta.

Tutkimuksen mukaan puolet suomalaisista uskoo enkeleihin, ja joissain naisille suunnatuissa kyselyissä prosenttiluvut ovat olleet huomattavasti korkeampia. Väitöskirjan enkeliuskomuksista kirjoittaneen tutkijan Kirsti Hännisen mukaan enkelikokemuksia koetaan useimmiten stressaavan elämäntilanteen yhteydessä. Hänen haastattelemansa ihmiset olivat nähneet hohtavia hahmoja, pieniä harsomaisia olentoja ja värejä. He liittävät näkemiinsä hahmoihin rauhan ja lohdutuksen tunteita.

Manuela Bosco on parhaillaan etsimässä kahden muun hoitajan kanssa sopivaa vuokrakiinteistöä holististen hoitojen toimipisteeksi.

”Sille, että pääsee rauhalliseen tilaan, on ihan valtavasti tarvetta”, hän pohtii. ”Me eletään aikalailla epäluonnollisessa tempossa. Ei ole aikaa, eikä tilaa hiljaisuuteen. Elämästä tulee helposti pääkeskeistä, ja sitten nollataan tilanne känneillä, alkoholilla ja huumeilla, kun kaivataan lepoa kehoon. Tämä on sama juttu, mutta kestävämpi.”

Hän sanoo, että ihmisillä on tarve päästä ”pään ohi”, johonkin suurempaan. ”Kaivataan kotiin, jossa saa vain olla eikä tehdä. Siitä on kyse, että saisi vain olla.”

Boscon puhe on täynnä ilmavia sanoja. Hän kertoo ilon puhtaasta lähteestä ja kosmisesta viisaudesta. Sanojen pohjalla on kuitenkin ajatus, että jos ihminen on onnellinen, hän voi jakaa hyvää myös muille. Bosco korostaa, ettei olennaisinta ole ”enkelihömppätermistö”, vaan rauhan valitseminen. Vasta kun rakastaa itseään, voi olla avuksi muille.

”Tahdon auttaa sillä, mitä minä pystyn. Se on myös vastavuoroista, koska saan niin paljon iloa, jos näen, että tapahtuu jotain hyvää. Minulla on valtava tarve jakaa.”

Ehkä se yhdistää Boscoa puhujana ja hoitajana. Juoksijana hänellä oli suunnaton tarve olla hyvä, nyt hän haluaa tehdä hyvää muille.

 

Syyskuisen Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaalin trailerissa Bosco esitti ilkikurista enkeliä, istui siivet selässään Tuomiokirkon kupolin päällä ja poltti tupakkaa. Tällaisia pieniä rooleja hän on tehnyt tähän asti Suomessa. Hän tupsahti Kotikadulle muutamassa kohtauksessa marraskuussa ja tekee sivuroolin myös keväällä alkavassa Lauri Nurksen ohjaamassa ja Katja Kallion käsikirjoittamassa Kiiltokuvia-draamasarjassa.

Näytteleminen on kiehtonut häntä aina. Boscon siskot tekivät lapsena serkkujensa ja ystäviensä kanssa jatkuvasti pieniä näytelmiä. Urheilu-uran jälkeen Bosco pääsi opiskelemaan Accademia Europea di Arte Drammatica -teatterikouluun Roomaan. Kolmivuotisen koulun opetuksessa korostuivat venäläinen teatteri, Shakespeare ja italialaiset klassiset näytelmät. Kokeet reputtaneet oppilaat pudotettiin koulusta, työmoraalillaan erottunut Bosco pärjäsi aina mainiosti. Hän pääsi myös maistamaan boheemia taideopiskelijaelämää: juhlailtoja ystävien kanssa Rooman yössä. Italialainen elämänasenne muutti häntä vapautuneemmaksi.

”Katkaisin napanuoran Suomeen ja isään, olin elänyt isossa munassa koko urheilu-urani. Sain syödä, mennä, tulla, valvoa ja matkustaa miten halusin. Samalla heräsi uteliaisuuteni taiteeseen ja yhteiskunnallisiin asioihin. Kehitysyhteistyö alkoi vahvasti nostaa roolia elämässäni.”

Bosco kertoo, kuinka tekniikka on tärkeä suorituksessa, oli se sitten puhumista, kirjoittamista tai hoitamista. Juoksussa hänen piti olla fyysisesti valmis voidakseen räjähtää radalla. Nykyään Bosco valmistautuu esiintymiseen samalla tavalla kuin ennen kisoja. Hän käy suorituksen mielessään läpi. Onnistumista ei voi mitata sekuntikellolla, mutta nyt Boscolle on tärkeää yhteyden löytäminen, yleisöön tai kanssanäyttelijöihin.

Bosco myöntää, että näyttelijän ammatti on turhamainen. Hän vilkuilee peiliin usein, kun kuvaukset ovat meneillään. Hän näkee kasvoissaan paljon isänsä piirteitä, tummat silmät ja hiukset.

”Meillä on hyvät välit. Tunnen isän läsnäolon päivittäin ja kyselen häneltä asioita. Se tuntuu turvalliselta ja rauhoittavalta. Tunnen huumorin ja naurun. Isän nauru oli voimakas ja hän nauroi tosi paljon.”

Boscoa ilahduttaa, että älyn voimaan ja numeroihin uskoneen tiukan tiedemiehen suurimmat ideat syntyivät valveunissa tai intuitiivisesti juuri ennen nukahtamista. Edes Carmelo Bosco ei pystynyt selittämään kaikkea järjellä, tytär kirjoittaa teoksessaan. Hän ei halua silti erotella henkistä tietoa ja tiedettä niin voimakkaasti kuin isänsä, vaan korostaa, kuinka monet suuret tiedemiehet, kuten Einstein, ovat olleet mystikkoja.

Ensi vuonna Boscon näyttelijänuraa vauhdittaa tv-sarja Nymfit. Sarja kertoo kolmesta ikuisesti elävästä nymfistä, joista yksi rakastuu kuolevaiseen mieheen. Bosco esittää Mikko Oikkosen ohjaamassa 12-osaisessa fantasiadraamasarjassa äitimäistä parantavaa veden nymfiä. Yli kahden miljoonan euron budjetilla tuotettavan sarjan käsikirjoitus perustuu kreikkalaiseen mytologiaan, ja sitä on hiottu vuosikausia. Esitysoikeudet on myyty jo Venäjälle, Ranskaan ja Kanadaan.

Pian selviää, saako hän muita hakemiaan rooleja. Bosco ei halua enää viivytellä näyttelijän uran rakentamisessa. Kesällä 30 vuotta täyttänyt nainen sanoo olevansa ihan lapsi, välillä hän pohtii, että alkaako biologinen kello tikittää. Häntä innostaa, että ikä muistuttaa elämän rajallisuudesta.

”Turha tässä nyt on odotella. Olen nyt monessa suhteessa hedelmällisempi kuin koskaan.”

Kenen muun tahansa sanomana hedelmällisyyspuhe voisi kuulostaa kornilta, mutta Boscon suuhun tällainen vuolas kieli sopii. Hän ei kaunistele vaan yksinkertaisesti näkee asiat kauniina.

 

Hetken aikaa näkemäni sinertävä valopallo on haihtunut. Olen tyyni.

Bosco asettelee rintakehälleni voimakiviä ja hengittää kasvoilleni. Se tuntuu samalla tavalla hyvältä kuin kampaamossa, kun kampaaja hieroo päätä hiustenpesussa. Bosco kehuu minua jatkuvasti valtavan kauniiksi, todella voimakkaaksi valoksi ja rohkeaksi sieluksi.

Hän sanoo, että minulle annetaan henkinen lahja. Kuvittelen, että vatsani sisään tungetaan pieni joululahjapaketti. Bosco toistaa korvaani, että minun pitää antaa anteeksi itselleni ja kaikille minua loukanneille.

Tässä kohtaa moni alkaa ilmeisesti kyynelehtiäkin. Tunteita vyörytetään kunnolla, ja minäkin yritän tiristää kevyttä anteeksiantoa.

Sitten tullaan alas hitaasti. Makaan lattialla pitkään ja pökertyneenä. Vähän nolottaa katsoa Boscoa silmiin, kun antauduinkin tähän näin paljon. En tunne tarvetta olla ironinen, haluan jutella hyvistä asioista enkä kaipaa kännykälläni Facebookiin.

Enkelihoitajani antaa suolaa, kookosvettä ja tummaa suklaata toipumiseen.

Poistun portaat Punavuoreen kuin liitäen. Puoliso puhelimessa ihmettelee, miten terävä ääneni on muuttunut pehmeäksi kuin joogaopettajalla ja miksi en ole yhtään riidanhaluinen.

Tunteja myöhemmin raitiovaunussa kuulen vielä kehotuksen. Päässäni joku huokaa:

”Päästä irti.”

 

Image 11/2012