Beta

Armoton maa on Lappiin sijoittuva moderni lännenelokuva, jossa miesten puhumattomuus käynnistää katastrofin.

Keskustelija. Ohjaaja Jussi Hiltusen Armoton maa on Lappiin sijoittuva moderni lännenelokuva, jossa miesten puhumattomuus käynnistää katastrofin.

 

Jussi Hiltusen esikoiselokuva Armoton maa on autioituvaan ja lumiseen Lappiin sijoittuva kertomus poliisi-isästä ja kahdesta pojasta. Lyhytelokuvillaan Hiljainen viikko ja Talvisydän mainetta kerännyt Hiltunen on saanut näyttelijöikseen muiden muassa Ville Virtasen ja Antti Holman 
sekä Ruotsista Pernilla Augustin ja Malin Buskan.

 

Miksi Lappi?

Olen Rovaniemeltä ja asun siellä edelleen. Tarina on lähtöisin tapauksesta, joka sattui Pellossa, kun valtion tuottavuusohjelma oli vasta lanseerattu. Ajankohtaisohjelmassa vanha ylikonstaapeli kertoi, että hänen kotiinsa oli murtauduttu ja hän joutui selviytymään tilanteesta yksin, kun Pellosta oli poliisi lopetettu.

Tyylilajina on moderni lännenelokuva. Heti alussa kohdataan saluunassa, ja huippukohdissa miehet saapuvat ja pakenevat ajoneuvoillaan aseilla ampuen. Oliko westernin tekeminen haave?

Se liittyy stooriin. Tuolla perällä ihmiset metsästävät ja kantavat siksi aseita ihan luonnostaan. Erämaaympäristö on lähellä westerniä, joten oli lyhyt matka eleisiin, joista katsoja tunnistaa, että kyse on lajityypistä.

Myös lyhytelokuvasi alkavat tilanteista, joissa miehet ovat sortuneet väkivaltaan. Pohditko paljon väkivaltaa?

En itse mieti elokuvieni yhtymäkohtia. Joku muu saa tehdä sen havainnon ensin.

Käännetään kysymys toisin: miesten kommunikaatiokyvyttömyys johtaa tässä elokuvassa katastrofiin. Miksi?

Niinhän se on, että elokuvan koko tarina perustuu siihen, että on yksi asia, jota ei ole saatu sanottua. Ajattelen itsestäni, 
että osaan hoitaa asiat puhumalla. Mutta jos mietin minun ja isäni suhdetta, isälläni oli tapa, että hän pakeni aina tilanteesta, kun keskutelu alkoi. Hänellä oli musta möykky sisällä: jos isää yritti lähestyä 
ja kysyä häneltä siitä, hän puolustautui hyökkäämällä tai pakeni.

Ville Virtasen näyttelemässä Lassessa on varmasti samaa kuin isässäni. Hän on joskus paennut pojiltaan ja epäonnistunut isän roolissa. Nyt hän katuu niin, että on valmis kuolemaan poikiensa vuoksi.

Antti Holma näyttelee vaarallista miestä, joka vaikuttaa tarinan pahikselta. Valitsitko hänet rooliin nimenomaan siksi, ettei häntä tunneta tällaisista hahmoista?

Aina haluaisi löytää jotain uutta, näyttelijöistäkin. Olin nähnyt valokuvan, jossa Antti näyttää häijymmältä kuin yleensä, ja ajattelin, että tämä voisi olla kiinnostavaa, jos Antti ei ole tällaista tehnyt.

Tuliko Holmasta esiin halu nimenomaan rikkoa kuvaa, josta suuri yleisö hänet tuntee?

Ei hän ikinä minulle puhunut sillä tavalla. Antti ilmaisi asian ensimmäisen kerran lehtien sivulla. Se oli Ilta-Sanomat tai joku muu, josta luin, että hän suhtautui tähän mielenkiintoisena haasteena. Minulle hän ei koskaan tällaista innostusta korostanut, vaikka muista asioista puhuimme paljon.

Kuvausten ollessa jo käynnissä tuotantoyhtiö tiedotti, että mukana on ruotsalainen, Hollywood-elokuvissakin nähty Michael Nyqvist. Hänen roolinsa meni toiselle näyttelijälle. Mitä tapahtui?

Minä en tiedä, mitä kävi. Kaksi viikkoa ennen kuin Nyqvistin piti tulla, hän ilmoitti, ettei tule, eikä selitellyt enempää. Se oli stressaavaa. Oli jo kuvaukset päällä, ja piti etsiä tilalle uusi.

Rooliin löytyi norjalainen Jørgen 
Langhelle. Pidän hahmosta, jonka hän tekee. Jørgen ei ole kansainvälisesti niin tunnettu, mutta ei sille mitään voi.

Virtanen ja August ovat Suomen ja Ruotsin arvostetuimpia näyttelijöitä. Tuntuiko jännittävältä ohjata tämän kokoluokan osaajia esikoispitkässä?

Villen kanssa olin tehnyt jo lyhytelokuvan [Talvisydän], joten jää oli ehtinyt rikkoutua. Pernillan läsnäolo jännitti, mutta kun tapasimme kuvauspäivän aamuna ensimmäisen kerran, hän kysyi yhden kysymyksen. En muista sitä tarkkaan, mutta vastasin, ja hän vastasi ”Niin mä ajattelinkin”. Se ratkaisi kaiken ja helpotti.

Kun Pernilla Augustin tasoinen näyttelijä tulee, se vaikuttaa koko kuvausryhmään. Kaikki ehkä halusivat antaa enemmän kuin tavallisena työpäivänä. Siitä jäi hyvä mieli.

Ketkä elokuvantekijät ovat sankareitasi?

Parhaat elokuvat ovat Coen-veljesten. Fargon ja Menetetyn maan edelle menevää ei ole tullut vastaan.

Haluaisitko tehdä komediaakin, jos Coenit kerran ovat esikuviasi?

Armottomassa maassa piti olla enemmän huumoria, dialogissa oli paljon kepeyttä. Sitä on hirveän vähän jäljellä. Elokuva leikattiin mahdollisimman teräväksi ja sellaiset epäolennaisuudet otettiin pois. Siinä valitettavasti meni se humoristisempi puoli. Armottomasta maasta on sanottu, että se on aika synkkä. Mie ihmettelen. Minusta se ei ole synkkä. Sen perusmessage on, että Lasse onnistuu tehtävässä, joka sille on kaikista tärkein. Minusta se on toivoa täynnä. ■