Käyttäjän Meiju Niskala blogi

Listening as an act of love

Kävin alkuvuonna New Yorkissa. Matka osui juuri sille viikolle, kun eräs matkustajakone teki pakkolaskun Manhattania sivuavaan Hudson-jokeen. Arvaahan sen, mitä muistoja pilvenpiirtäjiä hipova lentokone herättää, varsinkin tässä kaupungissa.

Vessajonoratkaisuja

Olen sitä ihmistyyppiä, joka hoitaa vessassa vain ne asiat joita muualla ei voi hoitaa, ja painelee sen jälkeen muualle. Siis mikäli pikkulassa ei ole ylimääräisiä houkutuksia, kuten ristisanatehtäviä, rubikin kuutioita tai sarjakuvia. Julkisissa vessoissa houkuttimena toimii myös peili. Ainakin Kaivopuiston toileteissa vappupäivänä: kuulin, että kuvastimilla varustettujen pikkuloiden jono venyi tänä vuonna jo reilusti yli kahden tunnin.

Kari Grandi kiinalaisittain

Hiki virtaa norona selkää pitkin, lämpöä Pekingissä on yli 40 astetta ja lentokentän asvaltti lisää auringon ja saasteiden yhteistehoa ainakin kymmenellä lisäasteella. Roberts coffeen vesipullo maksaa melkein kaksi euroa, eli kaksikymmentä kertaa enemmän, kuin passintarkastuksen toisella puolella.

Lootusta asennossa

Peking on lootuksia pullollaan. Sakean sumun keskeltä pilkottaa aina silloin tällöin joku kanaali tai lampi, josta törröttää lootuksikko, kaislikon tapainen rykelmä idän ihmeitä.
Silloilla istuvat lootuksen juurten myyjät, nippu helistimen muotoisia kukkia maksaa euron. Ostaisin muuten, sisustuskäyttöön, mutta varret on nyhdetty liian lyhyiksi.

Ilon kautta

Olympialaiset ovat lähellä, ja sen huomaa jo Pekingin lentokentällä. Kun tarvittavat lomakkeet (maahantulolomake, terveydentilalomake, tavaralomake ja pari muuta lomaketta) on täytetty, päästään passintarkastusluukulle. Kopeissa istuvat ystävällisesti hymyilevät tarkastajat, koppien takana seisoo rivi yrmyjä tullimiehiä.

Merkkejä kaupungin luonteesta

Kotimaan matkailu avartaa. Sukujuuret seurailevat hiekkateiden mutkia, peltojen rajoja ja luikertelevat jossain männikömetsien sammalpeitteen alla vanhoilla metsäpoluilla johdattaen kulkijaa ristiin rastiin kohti tuntemattomia seutuja. Matkan varrelle sattuvista kylistä löytyy kirkon lisäksi lähes poikkeuksetta ainakin yksi nähtävyydeksi luokiteltu kohde, jonka intohimoinen turisti käy ajankulukseen tietenkin tarkastamassa.



Lily.fi - Kulttuuri

See video
Tästä mainoksesta tein aikoinaan koulutyön. Rappers delight on mahtava biis...
Lue lisää »
Kirja-arvio: Helena Ruuska, Marja-Liisa Vartio - Kuin linnun kirkaisu
Sivun kuvaus:  Marja-Liisa Vartion elämäkerta kiehtoo kirjoittamisen ja kulttuurielämän näköku...
Lue lisää »
Tänään huomasi jälleen sen, kun olin puolisoni kanssa kaupungilla pyöräilemässä kuinka ilmojen lämpeneminen on tuonut ihmiset ulos "pesistäÃ...
Lue lisää »
See video
Jos oli Keep Shelly in Athens tämän vuoden blogatuimpia, Yeasayer oli sitä vuonna 2010. Kahden vuoden takaisen kevään ja kesän soundtrackiksi pÃ...
Lue lisää »
Asioin tänään yhden vihatuimman ja pelätyimmän ammatin edustajan kanssa.  En ulosottomiehen, perintätoimistotyöntekijän, tv-lupatarkastaj...
Lue lisää »
Lilyn toimitus etsii uusia palstoja tykättäväksi.
Sivun kuvaus:  Lilyn toimitus etsii uusia palstoja tykättäväksi. Vinkkaa omasta tai kaverin palst...
Lue lisää »
Pitäisiköhän sitä osallistua Helsingin Juhlaviikkojen kaupunkidominotapahtumaan. Juhlaviikot etsii osallistujia jättikokoisen kaupunkidominon rak...
Lue lisää »
mr nobody
Tämän elokuvan suhteen olen ollut aina hieman varuillani, pelkään yleensä katsoa ns. "taiteellisia sci-fi - elokuvia". Elokuva kuitenkin yllätti...
Lue lisää »
      Parnasson kirja-arvostelut on elämän hellittämättömiä iloja, ne harvoin koskaan tuottaa pettymystä. Niitä luettua tulee ...
Lue lisää »
  http://www.wimp.com/kindnessboomerang/ What goes around comes around..cliché but so beautiful.  ...
Lue lisää »
Julkaise syötteitä