Mihin maailmassa voi enää luottaa?
Ei ainakaan Stockmanniin.
Eihän siitä ole kuin reilu viikko, kun tavaratalogenesiksen varatoimitusjohtaja Heikki Väänänen joutui pyytämään virallisesti anteeksi sitä, että Stockmannin ruokaosastolla oli myyty tuoreenveroisena vanhentuneita lihapullia.
Se oli rikos, jonka julkinen kohu sentään osittain hyvitti.

Husky Rescue on yhtye, jolla on hauska nimi. Se on myös yhtye, joka tuskin koskaan tulee saavuttamaan suurten tai edes pienten massojen suosiota. Se taas on aavistuksen ankeaa. Kyseinen orkesteri kun vain sattuu kuulumaan niihin kaikista mielenkiintoisimpiin nimiin, joita suomalainen musiikkiyhteiskunta on aikoihin tarjonnut. Perjantaina 26.10. Husky Rescue esiintyy Helsingin Tavastialla. Sen jälkeen sitä tuskin kotimaassa muutamaan kuukauteen nähdään, sillä bändin johtohahmo Marko Nyberg aikoo vetäytyä muutamaksi kuukaudeksi uuden levyn luomiseen. Tavastialle siis.

Hmn. Mitähän tästä nyt oikein pitäisi tällä kertaa ajatella?

Tämä tässä on avautumista.
Ja samalla avunhuuto sille, että miten voi olla mahdollista, että yli 500 euroa maksanut, markkinoiden parhaaksi tallentavaksi digiboksiksi väitetty tallentava digiboksi ei toimi niin kuin markkinoiden parhaan tallentavan digiboksin voisi olettaa toimivan?
Eikö se riitä, että äänen kanssa on vaikeuksia jatkuvasti, laite jumittaa tai vastaavasti pitää poikkeuksellisen voimakasta meteliä silloin, kun se muuten sattuu toimimaan kelvollisesti?
Pitääkö vieläkin, siis vuonna 2007 ja jo hyvän tovin digiaikaan siirtymisestä, tapahtua seuraavaa?

No niin. Nyt se on virallisesti todistettu. Suomalainen nuori ei tahdo tappaa itseään työllä, eikä hän siksi ole työnarkomaani. Berliiniläisen Trendence Instituten tekemän laajan selvityksen mukaan kun suomalaisnuoret haluaisivat tehdä tuntimääräisesti vähemmän töitä kuin valtaosa eurooppalaisista ikätovereistaan. Vaikka tuore tieto saattaa vihastuttaa, inhottaa ja kauhistuttaa Kokoomusnuoria, niin näin yleisesti tutkimuksesta voidaan tehdä myös positiivinen päätelmä.

On se jännää, miten asiat muuttuvat.

Myös japanilaiset turistit.

Vielä 90-luvulla stereotypia bussilla paikasta toiseen liikkuvista, usein identtisiin tummiin pukuihin sonnustautuneista keski-ikäisistä Nikon-miesryhmistä, oli jokseenkin oikeudenmukainen.

Ei ole enää.

Ainakin Helsingissä, samoin kuin melkein missä tahansa maailman kaupungeista, tälläkin hetkellä ympäriinsä vaeltavat japanilaiset matkailijat tunnistaa yleensä muutamista seikoista.

Hyvät ihmiset.
Tämä on häpeilemättömän ilmoitusluontoinen asia, joka kuuluu seuraavasti: Indie-musiikin kotimaiselle päänäyttämölle astelee syksyllä julkaistavan debyyttialbuminsa myötä orkesteri, jonka matkaa lähes täydellisestä tuntemattomuudesta kohti tulevaa kannattaa aloittaa seuraamaan viimeistään nyt.
Kyse on Poomasta.
Jo vuonna 2000 perustetusta helsinkiläisyhtyeestä, jonka voisi väittää kuulostavan vaikkapa Radioheadin, Mewin ja Sigur Rósin sekavankauniilta sekoitukselta.
Kannattaa kuunnella ja katsoa itse.

Hieman hämmentävä oli tuo tuore tutkimustulos, mikä keskiviikkona 8.8.2007 kaikkialla Suomessa uutisoitiin. EU-komission tekemän selvityksen mukaan Helsingissä kun on koko Euroopan paras joukkoliikenne. Ja siis nimenomaan helsinkiläisten itsensä mielestä.
Niin. Onhan se toki hienoa, että kotikaupungista ollaan ylpeitä, mutta kysytään nyt silti, ihan vaikka varmuuden vuoksi.

Pumps.
Posteljooni sen taas toi. Kutsun yhden onnekkaan ystävän häihin.
Jo oli aikakin, sillä tänä kesänä joko posteljooni tai onnekkaat ystävät ovat olleet harvinaisen laiskoja.
Naimisiin kun ei ole pahemmin menty. Muuta kuin korkeintaan maistraateissa ympäri Suomen.
Niihin vihkimistilaisuuksiin kutsut ovat tulleet tekstiviesteillä. Sympaattista sekin, mutta toisinaan tosin myös enemmän kuin ankeaa.
Tai miten sen nyt ottaa, sillä edellisellä kerralla, kun tuli päästyä häissä oikein juhlavastaanotolle saakka, tapahtui jokseenkin seuraavaa.

Aloitetaan väittämästä.
Vuonna 1889 perustettu, tällä hetkellä noin miljoona lukijaa ympäri Suomen keräävä Helsingin Sanomat, ei varsinaisesti ole mikään luovuuden tai journalistisen kehityksen kärjessä edes suurin piirtein rimpuileva innovaation riemulähde.
Aina joskus HS kuitenkin uskaltaa unohtaa konservatiivisuutensa ja julkaista erinomaisia päivälehtijuttuja.