Onneksi olkon Helsinki! Olemme valinnet Teidän SUPER suositun Guggenheim museon paikka! Siirto 140 milj. tililleme ja voitte lunasta voitto! (Tuomas Enbuske Twitterissä 10.1.2012.)

Tahtoisin kovasti kannattaa Guggenheim-museota Helsinkiin. Pystyn keksimään nopeasti pitkän listan syitä, jotka puoltavat hanketta: Kulttuuriteot lisäävät kaupungin imua. Vau-arkkitehtuuri piristäisi kaupungin siluettia ja kenties toisi Helsinkiin maamerkin, joka muistettaisiin ulkomailla. Guggenheim toisi Suomen taide-elämään kansainvälisiä kontakteja. Kulttuurituristien hotelliyöpymiset, ravintolakäynnit ja taksimatkat poikisivat verotuloja.

Eikä kyse olisi pelkistä seinistä. Guggenheimin kautta Helsinkiin ehkä saataisiin kerran pari vuodessa näyttely, jollaisesta muuten voisi vain haaveilla. Ja epäilemättä – kuten eräs Facebook-ystäväni ironisesti kommentoi – Guggenheimin kahvila ja saniteettitilat olisivat maailmanluokkaa.

Guggenheim ei ole vain vau, se on seksivau. Valitettavasti se on myös kallis hanke, joka pyritään ajamaan läpi liian nopeassa aikataulussa.

Sääli. Ehdin jo innostua.

Tammikuussa julkistettu Guggenheim-selvitys esittää museota Helsinkiin. 140 miljoonaa euroa maksava talo rakennettaisiin julkisin varoin, 24 miljoonan lisenssimaksut kerättäisiin lahjoittajilta ja yrityselämältä.

Uuteen museoon liitettäisiin myös Helsingin kaupungin taidemuseo. Selvityksessä Helsingin Guggenheimin tappio arvioidaan 8 miljoonaksi euroksi vuodessa – jos optimistiset kävijäennusteet toteutuisivat.

Guggenheim uhkaisi myös näivettää Kiasman, Ateneumin ja Emman. Yleisöä ja julkista tukea tuskin riittäisi kaikille. Taiteilijat pelkäävät, että kaupunki leikkaisi taideostojaan. Guggenheim ei olisi kiinnostunut keräämään omia kokoelmia Helsinkiin vaan kierrättäisi kansainvälisesti koottuja näyttelyjä.

Guggenheimin säätiölle Helsingin museo olisi hyvä kauppa: lisenssimaksut ja näyttelykorvaukset toisivat varmaa tuottoa, ja uusi museo olisi merkki G-brändin elinvoimasta. Kesken jääneiden Guggenheim-suunnitelmien lista on kiusallisen pitkä: Rio de Janeiro, Bukarest, Vilna, Tokio, Taichung, Hong Kong…

Guggenheim-selvitys ei ole laskelma siitä, millä tempulla Helsingin lumovoima, kulttuuri ja talouselämä parhaiten kasvaisivat. Se on Guggenheimin säätiön yritys myydä museo Helsingille mahdollisimman korkeaan hintaan. Siksi on erikoista, ettei ostaja näytä haluavan tinkiä tai pohtia asiaa kunnolla. Päinvastoin. Kaupunginvaltuuston päätös asiasta halutaan jo helmikuun puolivälissä.

Kuulostaa kiristykseltä. Miksei sadan vuoden sijoitukseksi luonnehdittu hanke ehdi odottaa syksyn kuntavaaleja? Eikö äänestäjien kulttuuritahtoon uskota?

Oma top 3 -listani Helsingin tuoreista kulttuurin valopilkuista on tämä: (1) Ravintolapäivä (ja ruokakulttuurin nousu), (2) Rautatientorin Jääpuisto ja (3) Suvilahden–Kalasataman tapahtumat. Eikä Musiikkitalo ole sekään hassumpi.

Guggenheimin rakentaminen olisi niin rohkea, visionäärinen ja innostava päätös, että keksin vain yhden asian, joka olisi sitäkin rohkeampi – ja tarjoaisi Helsingin kulttuurille ennennäkemättömiä mahdollisuuksia.

Se olisi päätös jättää Guggenheim rakentamatta.

Mikko Numminen, päätoimittaja
Image 1/2012

Lähiruokabuumi. Tykkään. E-koodit. En tykkää. Steve Jobs. Tykkään. Anders Behring Breivik. En tykkää. Lutkamarssi. Tykkään. Perussuomalaiset. En tykkää. Angry Birds. Tykkään. Drive-elokuva. Tykkään. Vihapuhe. En tykkää. Pop-up-ravintolat. Tykkään. WDC Helsinki. Tykkään. Ilmaveivi. Tykkään. Jääkiekkoväkivalta. En tykkää. Jenni Vartiainen. Tykkään. Petri Nygård. En tykkää.

Hei, tämähän sujuu kätevästi. Kuluvan vuoden ilmiöt ja henkilöt voi jakaa nopeasti niihin, joita voisi peukuttaa Facebookissa, ja niihin joita ei missään nimessä peukuttaisi. Oman mielipiteen kertominen ei ole ikinä ollut näin helppoa.

Melkein kuin ei olisi mielipidettä ollenkaan!

Toukokuussa israelilainen pariskunta Lior ja Vardit Adler antoivat tyttärelleen erottuvan etunimen: Like. Tytön nimen innoittajana oli Facebook. Lior-isä perusteli nimivalintaa saksalaiselle uutistoimisto AFP:lle seuraavasti:

”Joskus aiemmin annettiin raamatullisia nimiä, koska Raamattu oli ikoni. Nykyään tämä [Facebookin peukalo] on yksi maailman suurimmista ikoneista.” Isä vitsaili, että itse asiassa Like voidaan nähdä versiona perinteisestä juutalaisesta nimestä Ahuva, ”rakastettu”.

Nimi on enne. Like Adlerilla on – tietenkin – omat fanisivut Facebookissa. Tykkääjiä tätä kirjoittaessa on 5 595. Ainakin valokuvien ja päivitystensä perusteella Like on hurmaava vauva. Mutta tarinassa on silti jotain häiritsevää. Israelissa nimiin on suhtauduttu perinteisesti vakavasti. Raamatullisilla esikuvilla on pyritty määrittelemään lapsen identiteetti ja tehtävä. Like on siis oletettavasti myös arvovalinta: Kaikkein tärkeintä on olla tykätty. (Vanhempien puolustukseksi on sanottava, että ainakin he ovat huomionkipeydessään rehellisiä.)

Tarkemmin ajatellen Facebookin peukalo ei ole hassumpi korvike Raamatulle. Pyrkiväthän molemmat määrittämään, mikä on hyvää ja oikein – mikä pahaa ja väärin. Kaikkein parhaiten Facebookissa leviävät sellaiset uutiset ja kirjoitukset, jotka vahvistavat omaa maailmankuvaa.

Uskon tilalle ei ole tullut tieto, vaan tunne: tykkääminen. Eikä tämä koske vain Facebookia, vaan suomalaista yhteiskuntaa kaikkinensa. On asioita ja ihmisiä, joista tykätään, ja asioita ja ihmisiä joita tykätään pilkata, hämmästellä tai jopa vihata.

Rajat meihin ja muihin tehdään selviksi, oltiinpa sitten hipstereitä tai hommalaisia. Perusteluja? Kuka niitä kaipaa. Riittää että kaverit ovat samaa mieltä.

Aikakauslehden tekeminen nojaa monesti siihen, että tehdään juttuja asioista ja ihmisistä, joista lukijoiden arvellaan tykkäävän. Sillä mittarilla tämä lienee huonoin Imagen numero pitkään aikaan: tarjolla on populismia, alatyylistä huumoria ja ”vääriä” mielipiteitä.

Toisaalta usein odottamaton asetelma luo kiinnostavan lopputuloksen: Lihansyönnin voi perustella myös eettisesti ja analyyttisesti, kuten Joonas Konstig tekee esseessään Lihan ilot. Samuli Knuuti taas löysi iskelmärokkari Arttu Wiskarin yhteyden amerikkalaiseen suobluesiin. Ja vaikka Munamies ei ole Imagen tyypillisin kansihahmo, hän oli ohittamaton, kun pohdimme toimituksessa vuoden henkilöitä.

Mitä mieltä sinä olet? Lähetä meille palautetta, vaikkapa Facebookissa: www.facebook.com/imagelehti.

Tykätäkin saa, mutta ei ole pakko.

Mikko Numminen, päätoimittaja
Image 12/2011