Rakkikoirat – Moon TV:n tarina

Teksti: 
Ilkka Karisto
Kuva: 
Mikko Harma

Miss Suomi humalassa! Juontaja polttaa häpykarvansa! Pornotähti esittelee yhdyntäasennot! Heinäkuussa konkurssin tehnyt Moon TV saavutti kulttimaineen räyhäkkäällä asenteellaan. Ohjelmissa saattoi tehdä ja sanoa mitä tahansa. Aina viime syksyyn saakka. Silloin Moon TV ryhtyi siistimään ilmettään: rosoisesta underground-kanavasta yritettiin muokata valtavirran viihdeautomaattia. Miksi profiilinnosto päättyi konkurssiin?

"Täällä on Moon TV:n hautajaiset! Nämä ovat hautajaiset, joissa nussitaan! Tervetuloa!"

Kaivopuiston nurmikolla löhöilevät teinitytöt kääntävät päätään. Ylhäällä rinteessä mustapaitainen, shortseihin pukeutunut nuori mies julistaa sanomaansa megafoniin.

Mies on Moon TV:n entinen toimistopäällikkö Dan Granlund. Hänen ympärillään lojuu 14 olutlaatikkoa ja kolmisenkymmentä nousuhumalaista nuorta aikuista, valtaosa heistä miehiä.

On heinäkuun alku. Moon TV hakeutui konkurssiin ja lopetti toimintansa kaksi päivää sitten. Nyt työntekijät viettävät kanavan peijaisia.

Otan kulauksen käteeni tyrkätystä tequilapullosta ja silmäilen ympärilleni.

Kahden puun väliin löysästi sidottuun Moon TV:n lippuun on tussilla tuhrittu kirjaimet R.I.P. - Rest in Peace. Joku virtsaa lipun takana. Sivummalla pienikokoinen, lapsenkasvoinen nuorimies - Moon TV:n entisiä harjoittelijoita - polttaa marijuanasätkää.

Megafoni kiertää kädestä toiseen.

"Mitä suu on täynnä?"

"Suu täynnä spermaa! Suu täynnä spermaa!"

"Punavuoren spermaa!"

Jotenkin kaikki näyttää siltä kuin katsoisi Moon TV:n lähetystä. Kaapelikanavan ohjelmat olivat harvoin täyspäisiä, vaikka niitä usein tehtiinkin pää täynnä.

Vain kamerat puuttuvat.

Työntekijöille konkurssi tuli yllätyksenä. Vielä konkurssipäivän aamuna mainostajille esiteltiin syksyn ohjelmistoa ja lanseerattiin uusi ohjelma, tekstiviestipeli Rockvisa. Se pyöri ruudussa 20 minuuttia.

Kaivopuistossa kaikilla tuntuu olevan oma teoriansa konkurssin syistä: Rahaa pistettiin vääriin asioihin. Rahaa ei ollut. Mainosmyyjät eivät tehneet hommiaan. Mainosmyyntiin ei panostettu tarpeeksi. Omistajat sössivät. Omistajia ei kiinnostanut.

"Ssssper-maaaaaa! Suu täynnä spermaaa!" megafonista räsähtävä huuto peittää alleen analyysit. Nyt ei ole oikea hetki miettiä talousasioita. Onhan kesän ensimmäinen hellepäivä ja pahvilaatikot täynnä kanavan sponsorin tarjoamaa olutta. Niin, ja sitten on se megafoni...

"Tytöt, tulkaa tänne, täällä on julkkiksia! Ei uskoisi, mutta näin on! Katsokaa, tuolla oikealla tuo tumma mies. Hän on tv:stä tuttu!"

No, katsotaan. Sehän on Arman Alizad, Iranissa syntynyt vaatturimestari, joka juonsi Moon TV:ssä ilkikurista muotiohjelmaa Dresscode. Tuolla taas istuu Pornostara-ohjelman toimittaja Sami Hernesaho sekä kanavan pahin rääväsuu Sacha Remling.

"Missä Wallu on?" joku kysyy.

Tosiaan, Moon TV:n tunnetuin kasvo, rocktoimittaja Jani "Wallu" Valpio ei ole paikalla.

Wallulle yritetään soittaa. Hän ei vastaa puhelimeensa.

Moon TV:tä katsoi parhaimmillaan 140 000 katsojaa päivässä, pääkaupunkiseudun lisäksi kanava näkyi runsaassa kymmenessä kaupungissa. Katsojamäärä on vaihtoehtokanavalle paljon, mutta vähän verrattuna valtakunnallisiin televisiokanaviin. Luvulla pääsisi nipin napin pienimmän pääkanavan Nelosen kahdenkymmenen suosituimman ohjelman listalle.

Moon TV kuitenkin onnistui nostamaan Wallun ja Armanin kaltaiset tuntemattomuudet tähdiksi. Menestystarinan reseptiksi riitti, että ohjelmia tehtiin eri tavalla kuin valtakanavilla - turhia suunnittelematta ja jäykistelemättä, usein humalassa.

Se, että konsepti kesti näinkin kauan on ihme. Mutta ennen kuin pohditaan sitä, mikä Moon TV:n lopulta kaatoi, on syytä ottaa toinen huikka tequilaa ja kysyä, miksi kanava ylipäätään oli olemassa?

Kun Saraxa Median Hannu ja Pekka Kossila perustivat Moon TV:n vuoden 1997 lopulla, he eivät ajatelleet perustavansa trendikästä nuorisomediaa ja julkkishautomoa. Kossilan veljekset halusivat tehdä rahaa tv-peleillä.

Saraxa Media oli kehittänyt lähetysjärjestelmän, joka mahdollisti puhelinpelien pelaamisen tv-ruudussa. Sen ensimmäinen sovellutus oli TV2:n Hugo-lastenpeli. Moon TV perustettiin koekentäksi kehittyneemmille tv-peleille. Ensimmäisen vuoden kanava lähetti pelkkää peliohjelmaa.

Markku Mastomäki palkattiin Moon TV:lle editoijaksi vuonna 1998.

Otaniemen teekkarikylän Oubs-kanavaa tehnyt Mastomäki ei ollut kuullutkaan Moon TV:stä, saati nähnyt sen ohjelmia. Myöhemmin kanavan ohjelmapäällikkönä toiminutta Mastomäkeä hymyilyttää, kun hän muistelee Moon TV:n alkuaikoja.

"Se oli maailman rennoin työpaikka. Siellä oli paljon koodareita. Blossi paloi. Muilla työpaikoilla käydään tupakkatauoilla, ne kävivät pajauttamassa."

Kanavan toimitilat Pursimiehenkadulla muistuttivat enemmän opiskelijoiden kommuunia tai rokkibändin treenikämppää kuin televisiokanavan päämajaa. Kommuunivertaus on osuvampi: jotkut työntekijöistä asuivat toimistolla.

Toimituksessa pyöri ihmisiä, joista ei tiennyt, mikä heidän toimenkuvansa on tai ovatko he ylipäätään yrityksen palkkalistoilla. Töihin tultiin puoliltapäivin. Iltapäivällä saatettiin jo siirtyä lähibaariin.

Ohjelmia kuitenkin syntyi. Editoinnin ohessa Mastomäki ryhtyi tuottamaan Movie File -elokuvaohjelmaa. Vuonna 1998 aloitettiin musiikkiohjelmat, syntyi rap-ohjelma, punk-ohjelma, heviohjelma.

Ohjelmia tehtiin marginaaliryhmille, ja tekijät rekrytoitiin kohderyhmän piiristä, skenestä, kuten Etelä-Helsingissä sanotaan.

Tuloksena oli yhdistelmä asiantuntevuutta ja amatöörimäisyyttä.

Moon TV:llä ei ollut varaa maksaa toimittajille ja kuvaajille taksimatkoja, puhumattakaan siitä, että olisi hankittu autoja muiden tv-kanavien tapaan. Helsingissä liikuttiin pummilla raitiovaunuissa, kesäfestareille mentiin tuttujen bändien keikkabusseissa.

Useimmat ohjelmat kuvattiin baareissa, sillä kanavalla ei ollut haastattelustudiota.

Jotkut työntekijät päätyivät kanavalle puolivahingossa, kuten Teknillisessä korkeakoulussa työpsykologiaa opiskellut Ilpo Kari: Kanava tarvitsi apua, kun yksi editoijista oli jättänyt työnsä sikseen ja kadonnut jäljettömiin. Pian Kari huomasi olevansa kuukausipalkkainen tekniikan päällikkö. Siinä hommassa hän oppi käytännön työpsykologiaa.

"Välillä tunsin itseni päiväkodin ohjaajaksi. Kamerat oli jätetty miten sattuu ja lattialta sai kerätä pulloja ja lautasia. Mietin, että eikö äiti ole mitään opettanut", Ilpo Kari huokailee.

Kanavalla oli kaksi kameraa ja kaksi editointiin käytettävää tietokonetta. Ne reistailivat usein. Lähetysjärjestelmän kaatuminen pimensi tv-ruudut vähintään kerran viikossa.

Kun Ilpo Kari kysyi huoltoliikkeestä, olisiko tarjolla parempia, hänelle vastattiin: "Joo, mutta ne on sitten ihan ammattilaiskäyttöön."

Useimmat paristakymmenestä kuukausipalkkaisesta työntekijästä pestattiin suhteilla. Varsinkin Sacha Remling kunnostautui rekrytoimalla töihin tuttujaan ja tutun tuttujaan. Dresscoden juontaja Arman Alizad oli vanhoja skeittikavereita, ja punk-kuvioista tutun Sami Hernesahon Sacha pestasi pornokauppa Sin Cityn tiskin takaa tekemään Pornostara-makasiiniohjelmaa. Myös puoli-ilmaista harjoittelijatyövoimaa käytettiin paljon. Moni jäi harjoittelun jälkeen taloon.

Harvalla Moon TV:n juontajalla oli aiempaa tv-kokemusta, supliikkia ja omaperäisiä ideoita arvostettiin enemmän.

Mitä hullumpi ohjelmaidea, sitä varmemmin se toteutettiin.

Muutama esimerkki:

Moon TV lähetti öisin Sfäärijäbät-ohjelmaa, jossa Wallu Valpio ja Tyrävyö-yhtyeen jäsenet pukeutuivat Tiimarista hankkimiinsa tekoviiksiin ja -neniin ja puhuivat levottomia, vailla minkäänlaista käsikirjoitusta.

Tietokoneohjelma URL:ssa kaksi ujon oloista nörttiä surffaili netissä ja luki ääneen ihmisten kotisivuja.

Radalla-ohjelmassa Sacha Remling ja rumpali Antti Lehtinen sulkeutuivat ravintola Sodan kellariin juomaan viinaa ja puhumaan kulloisen vieraansa kanssa viinanjuonnista.

Jos tällaisella ohjelmistolla ei saa kulttimainetta niin millä sitten?

Erityisen suosituiksi - ja puhutuiksi - kohosivat Moon TV:n huuruiset festivaaliraportit, kuten esimerkiksi Provinssirock-pätkä, jossa Ultra Bran Terhi Kokkonen murskasi Wallu Valpiolta kaksi kylkiluuta umpihumalaisessa vapaapainissa. Tai ohjelma Raumanmeren juhannuksesta, jossa Maj Karman kauniit kuvat -yhtyeen laulaja Herra Ylppö ulkoilutti penistään kameran edessä. Tai Ankkarock-raportti, jossa toimittaja Meri-Tuuli Lindström kärvensi sytkärillä alapääkarvoituksensa.

Moon TV:ssä tehtiin kaikki se, mikä polttareissa jätetään häveliäisyyssyistä tekemättä.

Ja samalla olisi pitänyt houkutella kanavalle mainoksia ja tuottaa omistajilleen voittoa.

Joko Kossilat veljekset olivat liikemiehiksi harvinaisen suvaitsevaisia tai sitten heillä oli perverssi huumorintaju.

Wallu Valpio ei vastaa puhelimeensa.

Seison muistilehtiö kourassa Suomenlinnan rantakalliolla ja etsin katseellani Valpiota. Wallu kertoi olevansa "ihan siinä uimarannan vieressä", vaan eipä näy. Soitan uudelleen.

Ei vastausta.

Kävelen puolen tunnin ajan ympäri Suomenlinnaa. Tähyilen, josko auringon-ottajien seassa näkyisi tuttua mustaa takkutukkaa ja Äiti-tatuointia.

Hemmetti. Tällaisena hellepäivänä olisi parempaakin tekemistä kuin koikkelehtia pitkin rantakiviä etsimässä yhtä puolialkoholisoitunutta renttutoimittajaa. Pitäisikö tsekata luolatkin?

Viidennellä tai kuudennella soitolla tärppää, tuttu karhea ääni vastaa puhelimeen.

"Voisiko Image tarjota siiderin?" Wallu kysyy heti kädenpuristuksen jälkeen.

Krapulainen juontaja on tullut kihlattunsa, malli Nina Heralan kanssa Suomenlinnaan ottamaan aurinkoa. Pariskunta kerää katseita - Wallu julkkisasemansa, Nina kauneutensa tähden.

He tuskin seurustelisivat ilman Wallun Moon TV -uraa. Wallu on saanut Moon TV:n ansiosta lähes kaiken: rahaa, työt MTV3:lla, festarien juontokeikat, suuren osan kavereistaan, iltapäivälehtijulkisuuden ja eduskuntavaaliehdokkuuden.

Moon TV teki lukion keskenjättäneestä vantaalaisesta raikulipojasta valtakunnallisen julkkiksen, rockjournalismin Andy McCoyn. Wallu ei oikein itsekään osaa kertoa, kuinka kaikki kävi.

"Se oli täysi yllätys. Ulkopaikkakunnilla ei ollut terveellistä kävellä kadulla. Se oli kuin jumala olisi astunut kehiin. Ei paljon tarvinnut juomia maksella. Pillua sai ja paljon, sehän siinä oli parasta."

Julkisuus yllätti muutkin Moon TV:n ruutukasvot, etenkin Pornostaran juontajan Sami Hernesahon. Useammin kuin kerran nuoret miehet marssittivat omat tyttöystävänsä hänen eteensä arvioitavaksi. Valomerkin aikaan ravintoloiden pisuaarilla Samilta kyseltiin asiantuntijalausuntoja peniksen koosta.

"Ehkä Moon TV:n suosio oli kapinaa yleisön puolelta muiden kanavien tasapäisyyttä ja hellanlettas-mukakivaa-asennetta kohtaan", Wallu arvelee ja sytyttää tupakan.

Hänen juontamansa ohjelmat näyttivät siltä kuin hän vain juttelisi kavereidensa kanssa.

No, hän vain jutteli kavereidensa kanssa.

"En mä osannut sitä duunina pitää. Yhtäkkiä sulle maksetaan siitä, että vietät aurinkoista päivää rokkiystäviesi kanssa Koffin puistossa siideriä juoden. Pääset ilmaiseksi keikoille ja heität siinä sivussa frendien kaa 15 minuutin lärpät, jotka heittäisit ilman sitä haastatte-luakin."

Wallu kulauttaa lisää siideriä kurkkuunsa. Hän muistelee, kuinka Videoraadin kuvauksissa Tehosekoittimen Matti joi itsensä sohvan alle. Ja sitä kun poikien kanssa katseltiin uusien naisjuontajaehdokkaiden koenauhoja.

"Valinta tehtiin pelkän ulkonäön perusteella. Meillä oli kisa, kuka pääsee ekana iltakahville."

Niinpä tietysti. Moon TV oli miesten kanava. Suurin osa katsojista oli miehiä. Tunnetuimmat juontajat olivat miehiä, kuten Sacha Remling, stadilaisnasaalilla honottanut sänkihiuksinen mies, joka lanseerasi nuorison puhekieleen uusia termejä, kuten "pössis" (meininki), "kurko" (huippu) ja "nyytit" (kivekset).

Remling lähti Moon TV:stä keväällä 2002. Hän työskenteli hetken mainostoimisto Taivaassa ja omistaa nyt osan reisitaskujengin suosimasta We got Beef -baarista.

Käydäänpä siellä.

Sacha istuu ikkunapöydässä mustassa hupparissaan ja juo Corona-olutta.

"Luulin, että kanava olisi kaatunut jo puoli vuotta aiemmin. Loppua kohden se oli menossa päin helvettiä. Oli paskoja juontajia ja paskoja ohjelmia paskoista aiheista. Kanavalle tuli töihin tyyppejä, joiden suurin intohimo on fitness. Niiltä puuttui visio. Olisin halunnut erilaista meininkiä."

Eli millaista?

"Tuollaista", Sacha vastaa ja osoittaa baarin tuulikaappiin, missä Moon TV:n entinen juontaja Harto Luomanen vetää hurjaa ilmakitarasooloa naama virneessä ja hiukset silmillä.

Voisiko herra Remling hiukan tarkentaa visiotaan? "Mä näin kanavan underground-juttuna, sieltä valtavirta kuitenkin imee juttuja. Ja kaikenlainen spedeily ja urpoilu oli hauskaa. Maakuntareissut olivat mielenkiintoisimpia, hirveetä apinointia."

Annetaan miehen muistella.

"Oltiin Kehäketun kaa Rantarockissa. Ekaks Kettu puri Jonna Kauppilaa perseeseen. Sit meidän piti hoitaa joku Radio Energyn spiikki suorassa lähetyksessä. Juontaja tuli kysymään, että mikä on meno Suomen parhailla tanssimusiikkifestareilla. Kettu sanoi, et tää on ihan perseestä: Bändit on paskoja, sataa vettä enkä saa ees pillua. Loppufestarin ajan Kettu joutu piileskelemään hotellihuoneessa, kun järkkärit olis leiponu sitä muuten kuonoon."

Yritän muistuttaa itselleni, että vastapäätäni istuu nyt lontoolaisessa yliopistossa viestintää ja elokuvahistoriaa opiskellut ihminen. Hänellä on ikää yli kolmekymmentä vuotta.

"En tekisi enää monia asioita mitä tein, mutta silloin piti liekittää", Sacha sanoo. Hän vertaa Moon TV:tä punkmusiikkiin. Molemmat herättivät pahennusta.

"Kerran jotkut Ylen toimittajat soitti päiväpöhnässä ja alkoivat lässyttää toimittajan etiikasta, et ei tolleen voi tehdä. Mä sanoin et ei ehkä teillä."

Mitä olit tehnyt?

"Ääh, en mä muista, varmaan jotain apinoinut."

Apinointia, spedeilyä ja urpoilua. Sellaisena Sacha tuntuu Moon TV:n huippuhetket muistavan. Kanavan loppuvaiheista Sachalla on selkeä näkemys.

"Sitä yritettiin sliipata, tehdä mainstreamia. Se oli ollut monsteri, joka möyrysi eteenpäin, mutta sit yhtäkkiä alkoi pyytää anteeksi olemassaoloaan. Siitä yritettiin tehdä mimmien kanavaa", Sacha sanoo.

Wallu puhui samasta asiasta hetkeä aiemmin Suomenlinnassa:

"Kun johtaville posteille alkoi tulemaan naiskatrasta, alkoi sellainen akkamainen nipottaminen. Kanava oli ollut poikien hiekkalaatikko. Sitten tytöt tulivat toppuuttelemaan ja pilaamaan poikien leikit", hän sanoi.

Sankareillamme tuntuu olevan vankka käsitys siitä, kuinka kanava olisi pidetty pystyssä. Olisi pitänyt apinoida enemmän.

Syksy 2002. Toimitusjohtaja Kristiina Autio tutkii tuoretta katsojalukutilastoa. Ei kasvua. Moon TV:n viikkopeitto on jämähtänyt 400 000 kieppeille. Kanavalla on uskollinen, jopa fanaattinen katsojakunta, mutta uusia katsojia ei enää tule.

Se huolestuttaa Autiota. Hänet on palkattu tekemään tulosta. Vuoden 2001 alussa Moon TV:n osake-enemmistö oli päätynyt Jouhkin suvun sijoitusyhtiö Thominvestin haltuun - vahingossa, mutkikkaiden osakekauppojen yhteydessä.

Jouhkit olivat palkanneet Jyrki-ohjelmaa MTV:lle tuottaneen Aution muuttamaan Moon TV:n voittoa tuottavaksi yritykseksi. Aikaa annettiin kaksi vuotta.

Puolitoista vuotta on kulunut ja huonolta näyttää. Aution on tehtävä jotain - ja pian. Hän päättää kitkeä pienille ryhmille suunnatut erikoisohjelmat ja tuoda tilalle suuremmalle yleisölle suunnattua viihdettä.

Päätös muuttaa kanavan luonteen. Ennen Moon TV:n ohjelmista 80-90 prosenttia on ollut omaa, kotimaista tuotantoa. Nyt päätetään satsata ulkomailta ostettuihin ohjelmiin, samaan tapaan kuin pahin kilpailija, Alma Median Sub TV.

Kevät 2003 on Pursimiehenkadulla kaoottista aikaa. Taloon on muodostunut kuppikuntia, eikä niillä enää tarkoiteta eniten viinaa juovia työntekijöitä. Uusi markkinointipäällikkö vahtii alaistensa töihintuloaikoja. Tulokkaat valittavat, että poppi soi liian kovaa. Toimittajia ei närästä vain uusi ohjelmapolitiikka, vaan myös tapa, jolla se kerrotaan. Musiikkitoimituksen päällikölle Johanna Kiiskelle muutos perustellaan sanomalla, ettei Moon TV tee enää ohjelmia saatananpalvojille ja lökäpöksyille. Ruudussa juopottelu, tupakointi ja kiroilu kielletään.

Autio ja hänen luottonaisensa Vera Olsson piirtävät koko kevään ohjelmakaaviota ja puhuvat tuotantokausista ja ohjelmapaikoista - termejä ei Moon TV:ssä ollut ennen kuultu. Se, mitä uusia ohjelmia kanavalle on tulossa, jää hämäräksi jopa kanavan tiedottajaksi palkatulta Sami Hernesaholta.

Kun uudet ohjelmaideat viimein esitellään, ne otetaan vastaan tyrmistyneinä. Wallulle ilmoitetaan, että hän alkaa tehdä Mennään bussilla -ohjelmaa, jossa helsinkiläisjulkkiksia kärrätään Sedu Koskisen omistamiin ravintoloihin eri puolille Suomea juomaan ilmaista viinaa. Wallu vastustaa, mutta ohjelma toteutetaan, kun sponsorien kanssa on jo diili valmiina.

Mimo's-julkkisohjelman juontajaksi palkataan Seitsemän päivää -lehden tähtityttö. Kahden ohjelman jälkeen aiheet loppuvat. Kolmanteen jaksoon hän palkkaa toisen juontajan haastattelemaan itseään.

Uusista osto-ohjelmista Colin's Sleazy Friends on niin tökerö, että sitä hävetään kanavan sisälläkin. Ohjelmassa silikonilla pumpatut blondit istuvat vähissä vaatteissa karvaisten setien sylissä ja puhuvat puhuvat pikkutuhmia kilpaa päällekkäin.

Kanavan voimahahmoihin kuulunut ohjelmapäällikkö Markku Mastomäki turhautuu uuteen ohjelmistoon ja irtisanoo itsensä maaliskuussa. Wallu Valpio käy työpaikallaan enää vain lukemassa sähköpostit ja hakemassa hänelle tulleet levypaketit.

Toukokuussa Moon TV:ssä aloitetaan YT-neuvottelut. Viiden työntekijän sopimus muutetaan free lance -pohjaiseksi ja neljä saa kenkää - Sami Hernesaho on yksi heistä.

Ohjelmien tekijöissä säästökuuri herättää närää - samaan aikaan mainosmyyjät huristelevat työsuhdeautoilla ja vinguttavat firman Eurocardia.

 Eletään lopun aikoja, mutta rahaa tuntuu riittävän: Kanavalle palkataan spottituottaja, kun sellainen on suuremmillakin kanavilla. Hänen tehtävänsä on suunnitella ohjelmien välissä pyöriviä kanavatunnuksia. Kaksi mainostoimistoa suunnittelee yhtä aikaa uutta kanavalogoa. Tulos: vanha logo käännetään kyljelleen.

Haloo? Sekoilu voi toimia ruudussa, mutta jos samalla tavalla johdetaan yritystä, ei edessä voi olla muuta kuin konkurssi.

On mentävä tapaamaan ex-toimitusjohtaja Kristiina Autiota, annettava hänelle mahdollisuus puolustautua.

Autio astuu Café Kafkan ovesta sisään ja tervehtii iloisesti. Hänen ilmeensä vakavoituu, kun puhe kääntyy edelliseen kevääseen. Autio tietää, että monilla on vahvoja mielipiteitä siitä, mihin suuntaan Moon TV oli menossa ja miten rahaa käytettiin.

Mutta Autio puolustaa vielä jälkikäteenkin linjaansa. Itse asiassa myyntiin ja markkinointiin olisi pitänyt satsata vieläkin enemmän. Näkyvyyden kautta tuli myös rahaa.

"Mainosmyynti kasvoi loppuun saakka", Autio muistuttaa. "Mutta ei tarpeeksi."

"Erikoisohjelmilla oli viikossa 3 000 katsojaa. Colin's Sleazy Friends keräsi 12 000-15 000 katsojaa illassa. Osto-ohjelmat ovat myös halvempia, sellaisen sai 500 eurolla, kun oma tuotanto maksoi tonnin."

Niin, mutta olisiko kannattanut pikkaisen pohtia mitä ostaa?

Autio on hetken hiljaa.

"Jos haluaa hyvää ohjelmaa, täytyy laittaa nollia perään kumpaankin lukuun", hän myöntää.

Moon TV:n lippu savuaa vaisusti Kaivopuistossa. Kolme juopunutta ihmistä häärää sytkärien kanssa lipun kimpussa, mutta se ei ota kunnolla palaakseen. Sacha Remling käy tallaamassa lipun riekaleet sammuksiin.

Hautajaisbileiden vihoviimeiset sponsorioluet on juotu. Joku kyselee, mistä saisi hatsit.

Ex-toimitusjohtaja Kristiina Autio tarttuu megafoniin. Vakavan oloinen Autio haluaa kiittää työntekijöitään.

"Olen todella pahoillani siitä, mitä tapahtui...".

"Joo joo, sulla on varmaan jo uusi duuni", joku huutaa väliin.

"Tänään kävin Kluuvin työvoimatoimistossa ilmoittautumassa työttömäksi", Autio kuittaa.

Entiset alaiset ovat katkeria, mutta kukaan ei kuitenkaan syytä Autiota konkurssista. Ei, vaikka useimmat ovat sitä mieltä, että kanavan taso oli laskemassa ja että viimeisten kuukausien aikana hölmöiltiin enemmän taloudenhoidossa kuin siellä missä olisi pitänyt eli tv-ruudussa.

Ei Moon TV kuitenkaan siihen kaatunut. Se kaatui omaan mahdottomuuteensa. Kanava syntyi puolivahingossa, Kossiloiden pelivisioiden oheistuotteena. Sen tarkoitus ei ollut paisua valtakunnalliseksi vaihtoehtomediaksi tai tuottaa omistajilleen voittoa.

Mutta kun kanavasta oli tullut iso ja tunnettu, uudet omistajat yrittivät epätoivoisesti muuttaa konseptia niin, että se muuttuisi taloudellisesti tuottavaksi. Se ei ole helppoa. Suomessa paljon isommatkin kanavat tuottavat tappiota.

Olisiko Moon TV voinut säilyä hengissä?

Ehkä, jos sen omistuspohja olisi ollut leveämpi tai erilainen. Jouhkit ovat luoneet omaisuutensa metsäbisneksessä ja laivanrakennuksessa, sittemmin myös biotekniikalla. Ei heillä ollut mitään intoa pitää yllä tappiollista hörhökanavaa, jonka he sattuivat vahingossa omistamaan.

Moon TV kiinnosti muita mediataloja. Jo vuonna 2001 monikansallisen SBS-konsernin (muun muassa Kiss FM, Radio City) huhuttiin havitelleen televisiokanavaa, mutta kaupan kerrottiin peruuntuneen viime hetkellä. Viime keväänä kanavan ostajaksi povattiin Sanoma-WSOY:tä, joka omistaa Nelosen.

Diilit olisivat tuoneet kanavalle jatkoaikaa, mutta nakertaneet sen uskottavuutta vaihtoehtomediana. Tosin ensi syksyn ohjelmakartta olisi luultavasti tehnyt saman: juontajiksi oltiin palkkaamassa Susanna Tervaniemen kaltaisia koko kansan julkkiksia. Ennen heidänlaisiaan purtiin pyllyyn.

Ehkä oli kanavan imagon kannalta oikea ratkaisu vetää töpseli seinästä nyt. Jäi sentään rosoisen, kotitekoisen underground-kanavan maine.

Moon TV:lle kävi kuten monelle it-yritykselle paria vuotta aiemmin. Viimeisen kahden vuoden aikana yhtiön liikevaihto nelinkertaistui. Vauhti oli turhan kova, tavoitteet liian korkealla. Toisaalta vaihtoehdot olivat vähissä. Puoli vuotta ennen Moon TV:tä konkurssiin ajautui myös kaapelikanava ATV, joka ei edes yrittänyt kasvaa ulos vaipoista.

Leikin loppu? Ehkei aivan.

Samana päivänä kun Moon TV:n konkurssihakemus jätettiin Helsingin käräjäoikeuteen, Arman Alizadin kännykkä alkoi soida. Häntä kosiskeltiin kilvan töihin muille kanaville.

Wallu Valpio on saanut Moon TV:n kaatumisen jälkeen muutaman työtarjouksen, Sami Hernesaho on jo siirtynyt Sub TV:lle

Nämä suupaltit näemme tv-ruuduissamme vielä tulevaisuudessakin.

Jääkö Moon TV:stä muuta jäljelle?

Ehkä se onnistui muuttamaan suomalaista tv-ilmaisua karvan verran rennompaan suuntaan, riisumaan televisiosta turhan arvokkuuden. Kenties vaikutus on samankaltainen kuin paikallisradioilla 1980-luvulla: ne puhuttelivat kuulijoita paikallisuudellaan, Moon TV:n menestysresepti oli yhdistää arkinen ote omituiseen alakulttuuriohjelmistoon.

Juontajat puhuivat katujen kieltä ja liikkuivat kameroineen kaduilla. Katsojat tunsivat, että ohjelmaa tehdään juuri heille.

Moon TV onnistui tekemään itsestään isomman ilmiön kuin mitä sen epätasainen ja halvalla kyhätty ohjelmisto olisi ansainnut. Kanavaa katsoivat niin ala-asteikäiset kuin filosofi Tuomas Nevanlinna. Tärkeintä ei ollut asiasisältö vaan asenne ja tyyli.

Pahimmillaan Moon TV oli nuorten miesten jälkipuberteettista hölmöilyä, parhaimmillaan se oli... no, sitä samaa, mutta myös uudenlaista, mielenkiintoista televisio-ohjelmaa, jollaisen tekemistä Ylellä, MTV3:lla tai Nelosella ei ollut harkittu edes pikkujoulujen jatkoilla.

Ehkä nyt harkitaan.

Image 6/2003